Trump pani paljon paremmaksi kuin Sipilä

Trump ajoi läpi lupaamansa verouudistuksen jenkeissä.

Tuon verouudistuksen jälkeen USA:n talous lähtee taas entistä voimakkaampaa kasvuun. Pelkästään yritysveron lasku35 stä 21 een saa yritykset investoimaan entistä innokkaammin USA:han. Työpaikat tulevat massiivisesti lisääntymään, sillä verohelpotukset myös rikkaille ja keskituloisille tuovat rahaa paljon lisää markkinoille.

Trump ajoi itsensä myös tällä verouudistuksella varmaan nousuun gallupeissa, koska nyt hänellä on yritysten ja rikkaiden varaukseton tuki puolellaan.

USA:n valtion verotulot pienenevät tällä 1500 miljardia dollaria 10 vuoden aikana, mutta laskelmassa ei ole otettu huomioon talouskasvun aiheuttamaa suurta veronmaksajien lisääntymistä uusien yritysten ja uusien työpaikkojen tähden.

Valtion hallinnon säästöt tulevat kohdistumaan erityisesti köyhiin, koska heille annetuista sairaanhoito- ja muista tuista tullan leikkaamaan. USA:n velka tullee kasvamaan ja tulevat sukupolvet tietysti joutuvat painimaan tuon velan kanssa tulevina vuosikymmeninä. Mutta niitä velkoja ei ole tarkoituskaan koskaan maksaa takaisin, aina maksetaan vain korot ja lyhennykset ja sitä varten otetaan uutta velkaa.. joutilasta rahaa on maailmanmarkkinoilla rajattomasti.
1252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin, Trump järjesti USA:n talouden vahvaan kiitoon. Suomen päättäjät mollaavat Trumpia ja ylistävät itseään Suomen talouskasvusta, vaikka Suomen ja muiden maiden talouksien kasvu on juuri USA:n, eli Trumpin verotuspäätösten ansiota. Aika kaksinaamaista.

Äänestä

Kaikki avustukset ja maksujen helpotukset suuryrityksille siirtyvät automaattisesti yrityksen jakamiin osinkoihin. On naurettavaa kuvitella, että ne palautuisivat jollain tapaa tukemaan työllisyyttä.
Kun uusi pääminiteri Jyrki Katainen Suomessa poisti yrityksiltä kela-maksun, tuo 700miljoonaa jaettiin suoraan osinkoina, pääosin amerikkalaisille miljardööreille.
Ja kun yritysten voittojen verotusta vähennettiin 800miljoonalla, tuostakin summasta suurin osa (650milj.) jaettiin osinkoina miljardööri-omistajille.

Olisi hauska nähdä sellainen tilanne, jossa suuryritykset vapaaehtoisesti, ilman pakkoa, suostuisivat jakamaan omistajilleen pienempiä osinkoja työllistämisen tukemiseksi.

Äänestä

Kysyntä vaikuttaa yritysten investointeihin. Kun kysyntä yrityksen tuotteille lisääntyy, yritys lisää tuotantoa mahdollisuuksien mukaan, jos linjoissa on varaa, siirrytään useampaan vuoroon tekemään, jolloin on palkattava väkeä. Jos tarvitaan lisäinvestointeja, silloin yritys joutuu katsomaan vähän kauemmas, että jatkuuko kysynnän nousu pitkään.
Tottakai yritykset lisäävät kapasiteettia, jos kysyntää on, ei niitä rahoja voittoina jaeta.
Kapasiteetin kasvu lisää yritysten voittoja tulevaisuudessa.

Äänestä

Maailman parhaat asiantuntijat on tietenkin täällä Suomessa ja suomi24 palstalla, mutta itse annan kuitenkin ajan näyttää onko uudistus hyvä vai huono.

Äänestä
  • Ilman sinua tosin kaikki olisi paremmin.

    Äänestä

  • älämasennu kirjoitti:

    Ilman sinua tosin kaikki olisi paremmin.

    voitko olla aivan varma...vai luuletko vaan.

    Äänestä

Donald tunnusti omantunnon olevan olemassa.

Äänestä

sderfgt

22.12.2017 23:29
Uusi
Kaikki avustukset ja maksujen helpotukset suuryrityksille siirtyvät automaattisesti yrityksen jakamiin osinkoihin. On naurettavaa kuvitella, että ne palautuisivat jollain tapaa tukemaan työllisyyttä.
Kun uusi pääminiteri Jyrki Katainen Suomessa poisti yrityksiltä kela-maksun, tuo 700miljoonaa jaettiin suoraan osinkoina, pääosin amerikkalaisille miljardööreille.....

Juuri niin, kaksiteräinen miekka, kun tännekkin tulisi sijoittajia ostamaan yrityksiä ei tänne maksettaisi veroja entiseenkään malliin. Kokoomus tehtailee näin meidän päänmenoksi, ja aina niiltä tulee uusia turmiollisia ideoita

Äänestä
  • Älymystön synnyttämä talouden malli oppilas juuri synnytti kasvottomuuden politiikan, tilan, jossa toimia tietokoneellisesti ilman ihmistä.

    Äänestä

Trump on yksi USA:n historian suurista presidenteistä Washingtonin, Jeffersonin, Lincolnin ja Rooseveltin ohella.

Äänestä
  • pelleilet

    Äänestä

  • pelleilet

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Trumpnousuun kirjoitti:

Trump ajoi läpi lupaamansa verouudistuksen jenkeissä.

Tuon verouudistuksen jälkeen USA:n talous lähtee taas entistä voimakkaampaa kasvuun. Pelkästään yritysveron lasku35 stä 21 een saa yritykset investoimaan entistä innokkaammin USA:han. Työpaikat tulevat massiivisesti lisääntymään, sillä verohelpotukset myös rikkaille ja keskituloisille tuovat rahaa paljon lisää markkinoille.

Trump ajoi itsensä myös tällä verouudistuksella varmaan nousuun gallupeissa, koska nyt hänellä on yritysten ja rikkaiden varaukseton tuki puolellaan.

USA:n valtion verotulot pienenevät tällä 1500 miljardia dollaria 10 vuoden aikana, mutta laskelmassa ei ole otettu huomioon talouskasvun aiheuttamaa suurta veronmaksajien lisääntymistä uusien yritysten ja uusien työpaikkojen tähden.

Valtion hallinnon säästöt tulevat kohdistumaan erityisesti köyhiin, koska heille annetuista sairaanhoito- ja muista tuista tullan leikkaamaan. USA:n velka tullee kasvamaan ja tulevat sukupolvet tietysti joutuvat painimaan tuon velan kanssa tulevina vuosikymmeninä. Mutta niitä velkoja ei ole tarkoituskaan koskaan maksaa takaisin, aina maksetaan vain korot ja lyhennykset ja sitä varten otetaan uutta velkaa.. joutilasta rahaa on maailmanmarkkinoilla rajattomasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu