Jouluapua.fi:n kautta oli tuossa loppuvuodesta mahdollisuus ilmoittautua tuen tarvitsijaksi ja lahjoitusten antajiksi.
Köyhät perheet kertoivat tilanteestaan ja esim. joululahjatoiveita sekä mitä vaatteita tarvitsevat.
Ilmoitin usealle perheelle, että voin heille lähettää kaikenlaista mitä ovat vailla. Lähetin sitten paketit ja ajattelin heidän ilmoittavan, että lähetys on perillä ja kiittävän samalla.
Hämmästyin todella paljon siitä, että oli perheitä joilta ei tullut enää mitään viestiä. Oli muuten viimeinen kerta, kun tuollaiseen toimintaan osallistun. Ovatko todella niin köyhiä ettei ole varaa edes lähettää yhtä sanaa eli kiitos.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä voi olettaa kun kaikki saadaan ilman vastikkeita koko elämän.
Leena voit jo lopettaa. Ainainen mollausasenteesi on niin naurettavaa.
Minä ainakin sain kiitokset jo etukäteen, kun ilmoittivat osoitetietonsa. Ei tarvitse moneen kertaan kiitellä, kerta riittää.
Lapsiperheet saavat muutenkin niin paljon apua. Todelliset köyhät löytyvät kelan sairaseläkeläisistä ja pitkäaikais työttömistä.
Tollaset "pyritään auttaan" firmat pitäs lailla kieltää (.)
Jos tollasen "liiketoimminnan" perustaa (ja siittä omat palkat /palkkiot) ohi vetää kuten Hurstikin (äijä ei päivääkään oo rehellistä työtä tehny)
Pitäs olla itsestään selvyys et yrityksellä on riittävästi rahaa takana ja jos ei "idea" tuotakkaan niin maksaa "yrittäjä" sitten vaikka omasta pussistaan muuten voi LOINEN painuu vaikka ittuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuun (.)
Harva köyhä kehtaa laittaa tuollaiselle palstalle yhteystietojaan. Kiitosta ei ehkä tullut tästä syystä.
Eivät tosi köyhät enää hanki jälkeläisiä, koska ei kukaan halua samanlaista kurjuutta läheisensä kokeman, minkä itsellä on ollut kohtalona. Tästä on ihan tutkittua tietoa olemassa. Miksi pitäisikään eliitille lisää orjia tuottaa. Orjuus on vieläkin ihan tätä päivää, muodot vaan hiukan erilaiset nykyisin.
Tuokoon siis eliittiväki itse sellaiset ulkomailta ja näinhän onkin onneksi käymässä. Siellä väki on tottunut erilaiseen meininkiin, ihmisoikeusasiat eivät esim. niin kovassa huudossa. Siinä mielessä ovat kuitenkin solidaarisia etnisiä Suomalaisia köyhiä kohtaan, että heidän sukunsa sammuu eikä kärsimys jatku. Suuri kiitos siitä. Voisi olla toisinkin.
Minulle ja lapsille tuotiin kinkku ja siinä kiitin. Toiselta henkilöltä hain lahjat,vaatteita ja lahjakortin,koristeita ym ym. Kiitin siinäkin. Postitse ei tullut mitään. Joku auttaja yritti vain saada tietää kuka viestin takana ja siihen en vastannut. Viestissä oli niin ikävä sävy jo alkuunsa. Ja yhdelle jäi vastaamatta,koska en halua ottaa valmisruokia vastaan. Ihan turvallisuussyistä. Kiitos kaikille mukaville ihmisille.