Kalluuppi: Väyrynen JOHTAA!

Tehdessäni tässä joulunpyhinä kenttäkalluupia kaljan ja opiskelukaverien parissa havaitsin, että vähintää 65% kavereista aikoo äänestää Pappaa. Luku oli 85%, mutta otin pari kyykkää pois douppinkin takia( siis kaljan).
69412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Nykyinen kirkkokäsikirja on vuodelta 1986 ja näistä uudistuksista päätettiin jo kahdeksan vuotta sitten vuonna 2009, mutta poliittisesti radikaalilla johtoryhmällä on ollut merkittäviä ongelmia saada tukea niiden muuttamiseen konservatiivisesti ja perinteisesti ajattelevista ihmisistä kirkon sisällä ympäri maata.

Iltalehden mukaan arkkipiispa Antje Jackelén oli kertonut ruotsalaiselle TT-uutistoimistolle, että sukupuolineutraalista termistä on puhuttu jo vuoden 1986 konferenssissa.

Ruotsin paikallisissa seurakunnissa on ollut paljon vastustusta useita Jackelénin valvonnassa suosimia muutoksia kohtaan.

23. marraskuuta hyväksyttiin kuitenkin "marginaalin" esittämät "korjaukset" ja päätöksen teki torstaina kirkon 251 jäsenestä koostuva kirkolliskokous. Kokous kesti kahdeksan päivää. Uusi ohjesäännöstö astuu voimaan ensi vuoden helluntaina, 20. toukokuuta.

Äänestä

kaljoissani maatessani minäki näin näyn: ja katso, paavosta tuli pressidenttiii

Äänestä

Riippuu hieman kaveripiiristä. Pikainen kysely - Paavo, Pekka, Matti ja Laura 0-ääntä, Niinistö paljon ääniä, muille hajaääniä.

Äänestä
  • nuori kokoomusko sielä mylviiiiiiuääääääääääääää?????

    Äänestä

Epä taida gallupin tekijä ja kaveripiiri olla isänmaallista porukkaa, paremmin venäjämielisiä trolleja. Paavon on vehkeillyt tuon itänaapurin kanssa pahemman kerran, mikä on epäisänmaallista.

"Väitteet neuvostokaupalla vehkeilystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.[59] Väyrynen kielsi ensin kokonaan osallisuutensa ja uhkaili Tarkkaa oikeusjutulla, jos todisteet Väyrysen osallisuudesta jupakkaan julkistettaisiin. Tarkan julkaisemassa kirjassa Ahti Karjalaisen urasta Väyrysen osallisuudesta todistava kirje julkaistiin Väyrysen uhittelusta huolimatta.[60]"

Äänestä
  • trolloo sie poika, trolloo. Mie juon kaljoo ja äänestän Paavoo.

    Äänestä

Paavo on Paavo eikä presidentiksi muutu !

Äänestä
  • Ei oo Paavolla mitään mahdollisuuksia päästä presidentiksi. Eikä ole muillakaan ehdokkailla kun istuva presidentti saa suurimman suosion. Niin se on ollut ja tulee olemaan. Kansa on järkevää eikä lähde hötkyilemään.

    Äänestä

  • Paavo+89%

    Äänestä

Mies rakastelee puoli vuosisataa nuorempaa naista.
ToinenMies rakastelee puoli vuosisataa nuorempaa miestä.
Vaalea nainen on kaunis, mutta näissä kinkereissä kovin kokematon.

Paavo on ilman KEPUAKIN tolkun ihmisten valinta.

1Äänestä
  • Onko sellanen mies tolkun mies joka peilaa itteään ja värjää harmaita hiuksiaan piiloon? Meillä päin on aina naurettu sellasille itserakkaille miehille jos ylipäätään ovat miehiä sanan varsinaisessa merkityksessä.
    Nuorten miesten hiusten värjäy menee tiettyyn rajaan mutta ukkien iässä olevien ei mene.
    Paavo on persnarsisti ja ei muuksi muutu. Ei mitään saumaa presidentiksi suomen kansan onneksi.

    Äänestä

  • Ei ainakaan nai kummityttöään...

    1Äänestä

  • persusuper kirjoitti:

    Ei ainakaan nai kummityttöään...

    On luultavaa että Paavon kannattajia löytyy lestaseuduilta joissa naidaa omaa verta olevia lapsiaan. Kummityttö ei ole mitään verisukua yleensäkään joten turhaan tuot esiin. Häpäiset itsesi et muita.
    Katopa tietoja kuin paljon on insestiä lestojen keskuudessa. Et uskalla.

    Äänestä

  • Ensimmäinen lauseesi paljastaa mistä kenkäs puristaa!! Jopa huvittaa tuo kateus. Siinäpä kadehdit.
    Voitko kuvitella että Danny rakastelee 50 v nuorempaa neitoa ja neidon vanhemmat hyväksyvät?
    Joten älä suotta valita ja vikise. Elä ja anna muidenkin elää tavallaan kun aikuisista immeisistä.on kyse.

    Äänestä

  • Onko kokoomuksessa tämänkaltainen käyttäytyminen yleisestikin käytössä?
    Ja ajan säästämiseksi huomautan, että Kokoomuspuolueesta löytyy runsaasti laestadiuksen uskoa tunnustavia. Pääasiassa he palvelevat seurakuntalaisia johtotehtävissä.

    Äänestä

  • lestatransu kirjoitti:

    Onko kokoomuksessa tämänkaltainen käyttäytyminen yleisestikin käytössä?
    Ja ajan säästämiseksi huomautan, että Kokoomuspuolueesta löytyy runsaasti laestadiuksen uskoa tunnustavia. Pääasiassa he palvelevat seurakuntalaisia johtotehtävissä.

    Kuka mitäkin tietää tai luulee. Mut ei me kokoomusta kannateta mutta kannattettaan Sauli Niinistöä ja monesta miehin kirjotettiin kannattaja kortit . Kyse on henkilövaalista ei puoluevaalista. Niinistö saa kannatusta kaikista puolueista ja suurin osa on puolueettomia kuten meikä.
    Aina oon äänestänyt mut en koskaan tiettyjä inhokkeja joita eniten kansa inhoo ja on inhonnut.

    Äänestä

  • Ettepä tietenkään ääänestä kokoomusta.
    puolueeton...
    Meilläpä on puolue.

    Äänestä

  • lestatransu kirjoitti:

    Onko kokoomuksessa tämänkaltainen käyttäytyminen yleisestikin käytössä?
    Ja ajan säästämiseksi huomautan, että Kokoomuspuolueesta löytyy runsaasti laestadiuksen uskoa tunnustavia. Pääasiassa he palvelevat seurakuntalaisia johtotehtävissä.

    Kuka mitäkin tietää tai luulee. Mut ei me kokoomusta kannateta mutta kannattettaan Sauli Niinistöä ja monesta miehin kirjotettiin kannattaja kortit . Kyse on henkilövaalista ei puoluevaalista. Niinistö saa kannatusta kaikista puolueista ja suurin osa on puolueettomia kuten meikä.
    Aina oon äänestänyt mut en koskaan tiettyjä inhokkeja joita eniten kansa inhoo ja on inhonnut.

    Äänestä

  • lestatransu kirjoitti:

    Onko kokoomuksessa tämänkaltainen käyttäytyminen yleisestikin käytössä?
    Ja ajan säästämiseksi huomautan, että Kokoomuspuolueesta löytyy runsaasti laestadiuksen uskoa tunnustavia. Pääasiassa he palvelevat seurakuntalaisia johtotehtävissä.

    Kuka mitäkin tietää tai luulee. Mut ei me kokoomusta kannateta mutta kannattettaan Sauli Niinistöä ja monesta miehin kirjotettiin kannattaja kortit . Kyse on henkilövaalista ei puoluevaalista. Niinistö saa kannatusta kaikista puolueista ja suurin osa on puolueettomia kuten meikä.
    Aina oon äänestänyt mut en koskaan tiettyjä inhokkeja joita eniten kansa inhoo ja on inhonnut.

    Äänestä

Paavo nostanut väärin perustein eduskunnan päivärahaa. hehehehehehe, on siinä ehdokas...

"Jalasmökkikohu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1982 suurin poliittinen selkkaus oli niin sanottu jalasmökkijupakka. Väyrynen asui, ja oli asunut keskeytyksettä jo toistakymmentä vuotta perheineen Helsingissä, mutta oli siitä huolimatta ilmoittanut vakituiseksi asuinpaikakseen Keminmaan Lapissa. Tämä oikeutti hänet nostamaan eduskunnan päivärahaa. Kävi kuitenkin ilmi, että Keminmaan-asunto oli muutaman neliömetrin kokoinen siirrettävä jalasmökki ja vastaavasti Helsingin asunto 173 neliömetrin huoneisto Helsingin Kruununhaassa. Tuolloin kansanedustajat saivat päivärahansa eduskunnan ja vaalipiirin välisestä etäisyydestä ja kahden asunnon ylläpidosta.[62] Väyrynen pystyi näin toimimalla nostamaan verottomia lisätuloja noin 4 100 markkaa kuukaudessa.[63] Aiempi oikeuskansleri Risto Leskinen, eduskunnan virkamiehet ja kansliatoimikunta katsoivat menettelyn lailliseksi. Vastaavasti uusi oikeuskansleri Kai Korte puuttui asiaan ja lopulta Korkein hallinto-oikeus tulkitsi Väyrysen vakituiseksi asuinpaikaksi Helsingin.[64]"

Äänestä
  • Hih, kokoomuksen poijilla alkaa olla hätä, kun jalasmökit pitää taas kaivaa..
    Kerronpa teille salaisuuden: kuulin huhuja että Vuokko ja Paavo aikovat pornahtaa keminmaalla. Pistähän HS-Haapala paparazzi junalla pohjoseen.

    1Äänestä

Tulihan se kaljakin kioskeihin, miksei siis Väyrysestä presidentti.

Äänestä
  • Oi voi Paavo parkaa. Ei tuu Paavosta koskaan presidenttiä. Miten tuliskaan kun Paavo haluaa olla ainut kukko tunkiolla.
    Oma puolue jossa hän määrää. Yhden miehen puolue. Eduskuntaan sanoo menevänsä mut ei sielläkään saa mitään läpi kun on oppositiossa ja vielä oppositiota vastaan. Kaikkia ja kaikkea vastaan. Periaatteessa. Se sota ei koskaan Paavolla pääty kun hänen motto on olla kaikkia vastaan.

    Äänestä

  • Tosimies !

    Äänestä

  • Totta, paavolle pitäs myöntää sisu-mitali.

    Äänestä

  • 100%

    Äänestä

Ave Pavo imperator.
Vote Paavo

Äänestä
  • JOHTAA

    Äänestä

Voi hyvin pitää paikkansa että mennään toiselle kierrokselle

Äänestä
  • Jos vanahat merkit paikkasa pittää nii ei tuu toista kierrosta. Tähä asti on merkit pitäneet. Että silleen.
    Päästään halavalla ja helepolla. Säästyy toisen kiertokse miljoonat ja kansan uurnille kulukemiset.

    Äänestä

Eikai me nyt sentää KOKOOMUSTA kerralla valita, tulevat röyhkeiksi.

Äänestä

Ostin paten mukin, siitä on mukava juua kaljaa..

Äänestä

Lähentääkö kaljanjuonti väyrysen silmäväliä, tai saako se välillisesti lyhytaikaisesti välin näyttämään pienemmältä? Pitää testata. Juon vankasti kepua ja menen äänestämään.

Äänestä
  • samantekevää, käyn äänestämässä, enkä äänestä niinistöä edes kaljoissa. Äänestän väyrää,katon mihin se riittää ja juon KALJAA JA NAURAN PASKASESTI PÄÄLLE!!!

    Äänestä

  • lemmykoira kirjoitti:

    samantekevää, käyn äänestämässä, enkä äänestä niinistöä edes kaljoissa. Äänestän väyrää,katon mihin se riittää ja juon KALJAA JA NAURAN PASKASESTI PÄÄLLE!!!

    Kyl mie äänestän ihan Paavon kiusaks Mattia. Matti on hyvä ja maltillinen ehdokas. Mietin ja puntaroin kolmen ehdokkaan välillä. Sauli, Matti vai Pekka? He mahtuivat testissä kolmen kärkeen mun mielipiteiden kans. Toivon silti, et Sauli päihittää kaikki ekalla kierroksella.

    Äänestä

Pakkoko olutta on juoda? Minä ainakin otan vaalivalvojaisissa punaviiniä

Äänestä
  • Kansa äänestää

    Äänestä

Minä annan ääneni Niinistöllä. Huvitti kun tein Iltalehden vaalikoneen, aika lopussa oli kysymys, mikä kirja mielestäni paras. Siinä oli 4 eri vaihtoehtoa, joista mietin Mika Waltarin Sinuhen ja Väinö Linnan Tuntemattoman väliltä. Valitsin Sinuhen ja vaalikoneen sen seurauksena pani Vanhasen Matin Niinistöä ennen parhaaksi ehdokkaaksi. Hieman huvitti, en kyllä kirja maun perusteella ehdokastani valitse, joten äänestän edelleen Niinistöä.

Äänestä

Paljon minäkinkaljaajuon en silti suoraan väyrystä äänestäs.

Äänestä
  • Ei kukaan järkevä nyt pelleä äänestä. Väyrystä. Hän on showmies ja pelaa kuin sais määrätä yksin kaikesta. Ei kuuntele muita.

    Äänestä

  • ei kukaan ei kukaan pelleä saulia

    Äänestä

mie matonen vai jusksasin vähä, tottakai mie ienestän Puavoo..
And now we are talking texas, there`s no business like showbusiness, in samlingspartiet ni skulle veta det. You often repeat Patria o muerte!

Äänestä
  • siis numero 7

    Äänestä

Väyrynen ylivoimainen

Äänestä

Lauran ikkunat ei ole rikki
vain ulkopuolelta rikki

Äänestä

Paavo tai Nils valitaan joka tapauksessa

Äänestä

Väyrynen mennä porskuttaa täyttä lentoa kohti toista kierrosta, mutta voihan saada ääniä riittävästi jo eka kierroksella.

Äänestä

heeelevetti mikä rapula uudevuodeyöstä. Väyryne ilmesty yöllä ja käski äänestäää

Äänestä

Paavo+saa+paljon+ääniä+ekalla+kierroksella.Toisella+kiekalla+on+sitten+dementoitunut+unilukkari+vastassa+ja+tulee+tiukempaa.Moni+äänestää+väykkää+vain+siksi+että+saadaan+toinen+kierros.Sauli+jää+ekalla+noin+48%+äänistä+joten+ei+riitä.

Äänestä

Hyvä. Kuka tahansa paitsi ei Sauli-pappa.

Äänestä
  • Vaikka mitä yritätte manata niin istuvalla presidentillä on ylivoima. Varsinkin nyt. Niinistö haastoi Halosen ja hävisi mutta Halosella ei ollut niin suurta suosiota kui nyt on Niinistöllä.
    Äänestin silloin istuvaa ja niin teen nytkin ja muutkin tekevät.

    Äänestä

  • Mene kotiin lapsonen. Halonen ei liity tähän mitenkään.
    Nämä ovat eri kinkerit.

    Äänestä

  • erkkokotiin kirjoitti:

    Mene kotiin lapsonen. Halonen ei liity tähän mitenkään.
    Nämä ovat eri kinkerit.

    Nimenomaan on eri kinkerit. Niinistö haastoi Halosen kun Halonen pyrki toiselle kierrokselle ja kävi kuten pitikin. Istuva presidentti voitti. Nyt sama tapahtuu Niinistölle.
    En pidä lapsena tai lapsellisena itseäni kun olen äänestänyt 40v ajan kaikissa vaaleissa. Tosiasiat ovat tosiasioita.

    Äänestä

  • Kokoomuksen mediaosastoon sinä kuulut..

    Äänestä

GALAJAAA!!!!
PAAVOOOO LIBRE!

Äänestä

jeee paaavo on che!

Äänestä

Paavoa äänestetään ainakin meillä,seiska on paras numero, se laitetaan lappuun.

Äänestä

Seiskahan se on Vesa Keskisenkin onnennumero.Samoin minun kun pelasin nuorempana jalkapalloa eli suomeksi potkupalloa.Unilukkari se vaan vetää Marlboroa ja mikähaukiota.

Äänestä
  • hyvä poijaaat ja varalta tytöt.

    Äänestä

Pave my man.

Äänestä

Kontulan kaljakuppiloissa oli Väyrysen kannatus lähes 100 prosenttia.

Äänestä

Putinin trollit "pyssyää" NATO Niinistöä presidentiksi koska se luo sotilaallista uhkaa ja sitä Putin tarvitsee.

Äänestä

Kaikkea sitä voi luulla. Puavo saattaa johtaa kalluuppia mikä tehdään ovensuukyselynä Puavon tupaillan jäläkeen.

Äänestä
  • Savolainen kokoomuslainen osaa melkein huoastoo Savvoo..

    Äänestä

Paateeeee on tulossa!

Äänestä

Paavo kiertää ja paavo tietää..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Aladobix kirjoitti:

Tehdessäni tässä joulunpyhinä kenttäkalluupia kaljan ja opiskelukaverien parissa havaitsin, että vähintää 65% kavereista aikoo äänestää Pappaa. Luku oli 85%, mutta otin pari kyykkää pois douppinkin takia( siis kaljan).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu