Kadermonkadun alituksella ei ole mitään kiirettä

minunmielestä

Valtio ei ole myöntänyt Hanko-Hyvinkää -radalle sähköistysrahaa. Sen takia Kadermonkadun alikulkukäytävän rakentamisella ei ole mitään kiirettä, Nyt ei tarvitse rakentaa alikulkua väärään paikkaan kiireellä. Yksi syy uudelleen ajattelemisen estämiselle oli, että on KIIRE, Ei ole kiirettä.
Toinen selitys oli, että rahat ovat nimenomaan kohdennettu Kadermonkadun kohtaan, TUSKIN ON. Pääasia on, että ylitys pitää sulkea sitten joskus, Alitus voidaan rakentaa sinne, missä se palvelee parhaiten Hankoa ja hankolaisia.

Suurin osa hankolaisista ymmärtävää, että jos alitus johtaisi Vuorikadun seudulle, niin silloin se palvelisi näivettymistä pelkääviä Vuorikadun kauppoja. Silloin se palvelisi turisteja ja eteläpuolen hankolaisia, kun he liikkuvat K-Supermarketiin, uuteen S-marketiin ja Alkoon.

RKP on asiasta toista mieltä ja ajaa rakentamisen todennäköisesti päin puuta ryhmäpäätöksellään. Alitus rakennetaan RKP:n äänin Kadermoankadun kohdalle ja siitä tulee pitempi, kalliimpi ja vähemmän hyödyllinen.

57

1134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HynynenJS

      Kaikki on tehtävä fiksusti, ei kannata tehdä huonoa, siitä ei hyödy kukaan. RKP voisi katsoa peiliin. Herjaaminen ei ole oikein, mutta kyllä kansan kyykyttämisen esille tuominen on hyvä asia, Läpinäkyvyyttä pitää saada päätöksentekoon. Kaikki äänestyslistat pitää julkistaa pöytäkirjan liitteinä, Salaseuratoiminta on jätettävä taakse. Kaikki ovat jo tietoisia siitä, että rkp äänestää aina "yhtenä miehenä", mutta sitä on turha piillotella. Tällainen ryhmäkäyttäytyminen ei ole demokratiaa, se on aristokratiaa!

    • TontutAsialla

      Päivän totuuksia..... Hoihoi

    • Justssoo

      ”Valtio ei ole myöntänyt Hanko-Hyvinkää -radalle sähköistysrahaa”. Ehkä vielä ei, mutta sähköistys tulee eteen, tuli tukirahat tai ei.

      Mutta valtio on myöntänyt rahat alikulkuun, sievoiset miljoonat!

      Sen takia Kadermonkadun alikulkukäytävän aloitusrahat kannattaa todella nyt käyttää! Jos haetaan uudelleen joskus parin vuoden päästä, rahaa ei tod.näk. enää tipu, sama tod.näk. tapahtuu jos tehdään uusi alikulkuhakemus toiseen kohtaan!

    • turtapalli

      höpö höpö jos se ylikäytävä suljetaan niin rahat tulee varmasti kysymys kuuluukin milloin se suljetaan ja onko sillä ja sähköistymisellä mitään tekemistä toistensa kanssa,alikulku kuuluu vuorikadun päähän mut eihän rkp voi periksi koska se vaatisi ymmärrystä älykkyytä ja sitä ei tunnetusti löydy niiltä jotka siinä puljussa äännestyskäyttäytymistä johtaa.

      • ihmetystäherättää

        turtapalli, Aivan oikein höpiset. "Justssoo" on taasen niitä rkp:n miehiä, jotka ajavat peräkamarissa pari vuotta sitten päätettyä kurssia karille, mutta det gör ingenting. Tiedättekö miksi rkp haluaa tunnelin Kadermonkadun kohtaan?


    • Jokotaiko

      Menikö pasmat sekasin vai järki?? Ymmärtämistä vailla???

    • Justssoo

      Alituskohta on kapein Kadermonkadun päässä, siitä yksinkertaisesta syystä se alituskohta!!

      • ihmetystäherättää

        Höpö höpö. Sillan lähistöllä on kapein alituskohta Pitkäkadun päässä. Liikenneympyrän voi lakkauttaa ja yhdistää torilta ja satamasta tulevat liikenteet sillan länsipuolella. Liikenneympyrää tarvitaan Hanko-Pohjoisessa, Appelgrenintien, Täktomintien ja Korsmaninkadun risteyksessä. Siellä hesabot eivät osaa ajaa. On pitänyt laittaa ihan stop-merkki osoittamaan, että pitää väistää. Ympyrän voi rakentaa suurena viereistä kalliota kiertäen. Mutta miksi rkp-läiset haluavat alituksen Kadermonkadun kohtaan?


      • Anonyymi

        eikö Kadermonkadun pää ole Narvikinkatu?siellähän se päättyy


    • minunmielestä

      Mitä järkeä on sulkea Puistokadun liittymä ajoneuvoliikenteeltä? Paljon parempi on jatkaa Vuorikatua kevyen liikenteen väylänä ja yhdistää alikulku siihen.

      Keskustaan pääsee autolla nyt myös apteekin kulmalta kummastakin suunnasta, jos on tarve, Kun S-market siirtyy Teboilin tontille, niin keskustan ruokakauppoihin ei ole autoilla enää mitään asiaa. Ajelutarve vähenee minimiin. Keskustan kävelykatupainotteisuutta pitää lisätä. Se on ajan henki ja hyvä ratkaisu Hangossa, Suomen pyöräilypääkaupungissa.

    • gössi

      Noh kun nämä rkp:n kullannuput kulkee siitä kouluun niin muu paikka ei käy.

    • Koulutieon

      Gössi, juuri siitä tässä kaikessa on kyse

      • hurriensuojelija

        Tätäkin asiaa saatin sitten kielikysymykseksi, kalastajaporukkako tämänkin takana? Kaikenkaikkiaan ala-arvoista som faan.


      • niinsesittenon

        Ei kielikysymys. Jos rkp-läiset jostain syystä tekevät tyhmiä ryhmäpäätöksiä, niin onko se kielikysymys vai tyhmyyttä?


      • Teppo78

        Tyhmäkin näkee yllä olevat väittämät selkeänä kielikysymyksenä vaikkakin todellisuudessa kysymys on kaupungin infrastruktuuri-hankkeesta.


    • Sooosooo

      Tuo on kyllä totta. Nythän olisi toinenkin koulurahareikä Haagapuiston homekoulu, mutta mutta, suomen kielinen koulu, siis onko se sitte sdp ja vas? Eli ei ihan niintärkee?

    • minunmielestä

      Koulumatka on yhtä turvallinen tai turvallisempi, jos se tehdään sillan alituksen kautta. Lähestytään aihetta oikeasti. Monet koululaiset asuvat jo radan eteläpuolella, Hanko-Pohjoisessa asuvat käyttävät puomitettua ylikäytävää Hanko-Pohjoisessa. Hangonkylässä asuvat tulevat K-Supermarketin ohi ja vaarallisten Halmstadinkadun risteyksen ja Kadermonkadun risteyksen kautta. Jotkut ajavat suoraan Kadermonkatua.

      Sillan alikulku johtaa koululaiset Vuorikadulle, joka on kävelykatu ja siitä ajetaan sitten Ratakatua koululle, Ruokiksella käydään uudessa S-marketissa sillan alikulun kautta ostamassa paakkelsseja ja limua.

      Hangonkylän koululaiset voisivat käyttää Pitkäkadun pyörätietä ajaessaan suoraan sillan alitukseen. Näin ohitetaan vaarallinen Halmstadinkadun risteys.

      Kuka käyttää Kadermonkatua? Ei kukaan, jos ei ole pakko.

      Lisänäkökulma Vuorikadun liittymän sulkemiseen Puistokadun sijaan, Vuorikadun radan puoleisen pään parkkipaikkaa voidaan laajentaa, jolloin shoppailu Vuorikadulla helpottuu. Silloin Vuorikadun molemmissa päissä olisi kunnon parkkipaikat. Koko Vuorikatua Kelan kulmalle olisi kävelukatu. Myös radanpuoleisessa alkupäässä olisi liikkeitä.

      Yhteenveto: Liikenneympyrä pois, Liikenne satamasta ja torilta yhdistetään sillan länsipuolella. Korsmanin kadunlinjaus siirretään rataan päin. Parkkipaikkaa sillan vieressä laajennetaan. Vuorikadun kävelykatua pidennetään. Alikulku rakennetaan Vuorikadun kohtaan Puistokadun sijaan.

      Vain rkp on tätä lyhyempää sillan alikulkua vastaan. Koululaisten "turvallinen" kulku ei ole kantava syy, jos ajatellaan logistiikan kokonaisuutta. Miksi rkp haluaa vastustaa järkevämpää vaihtoehtoa?

    • sammapåsvenska

      Taas tuntuu suomalainen sanonta olevan totta: "hosumalla tulee vain kusipäisiä kakaroita", och samma på svenska.

      Suomen hallitus on antanut mallin myös julkiselle puolelle; voi perääntyä, jos tulee parempia ehdotuksia. Tämä tulee tapahtumaan esimerkiksi myös "aktiivimallin" tapauksessa.

      Miksi rkp ei peräänny Kadermonkadun alitus -asiassa vaan vie sen päätökseen, vaikka on olemassa paljon järkevämpi vaihtoehto?

    • pyöräilevähankolainen

      Mitä tekemistä radan sähköistyksellä on alikulkutunnelin kanssa. Ei mitään. VR vaatii, että ylikäytävä suljetaan, heille on ihan samantekevää, he sulkevat ylikäytävän joka tapauksessa. Mutta jos hankolaiset haluavat, että keskustaan pääsee pyörällä tai kävellen ainoastaan sataman, sillan tai Hankopohjoisen kautta niin silloin voidaan hyvin viivytellä alikulkuhanketta ja odottaa, että VR ilmoittaa, ettei he enää halua mitään alikulkua. Kaikki järkevät ihmiset tietävät ettei alikulkua voida jatkaa Vuorikadulta, alikulusta tulisi liian pitkä, samassa paikassa on jo olemassa ylikulku eli silta (kaksi samassa paikassa, tyhmäkin tietää että sehän on ihan turhaa) ja tässä paikassa on paljon vaihteita ja VR ei varmaan koskaan edes suostuisi tähän ratkaisuun. VR on se joka hallitsee aluetta ja he myös päättävät mihin alikulku tulee jos koskaan tulee. Kaikki te jotka tiedätte kaiken ja olette niin fiksuja jättäkää auto joku päivä kotiin ja menkää aamulla ja iltapäivällä seuraamaan kävelijöitä, pyöräilijöitä ja mopoilijoita ylikäytävällä ja seuratkaa mihin suuntaan he liikkuvat, harva heistä liikkuu keskustaan päin joten heille alikulku Vuorikadulta on ihan väärä.

    • Jusstsen

      Jos alikulku tulisi suoraan Vuorikadulle, olisi se tietysti oivallinen ratkaisu. Mutta, mutta, siinnä kohtaa on liikenneympyrä, Hangon ainoa sellainen ja isolla rahalla rakennettu. Vr:n junarata-alue on myös siinä kohtaa leveämpi, eli alitus pitenisi ja se ei olekaan halpaa lystiä, metrinkin maksaa jo melkoisesti.
      Entäs maanalaiset kalliomuodostelmat, sillan alla sitä todennäköisimmin on.

      • outoftheboxplease

        Lainaan edellä esitettyä: "Yhteenveto: Liikenneympyrä pois, Liikenne satamasta ja torilta yhdistetään sillan länsipuolella. Korsmanin kadun linjaus siirretään rataan päin. Parkkipaikkaa sillan vieressä laajennetaan. Vuorikadun kävelykatua pidennetään. Alikulku rakennetaan Vuorikadun kohtaan Puistokadun sijaan."

        Jusstsen, Vuorikadun kohta on kapein.

        Puistokadun liittymän sulkeminen on huonompi ratkaisu, kuin Vuorikadun liittymän sulkeminen, koska Puistokadun liittymän sulkeminen ohjaisi ajoneuvoliikenteen koulun ohi ja koska autoliikenteen tarve Vuorikadulle vähenee huomattavasti, kun S-Market siirtyy radan pohjoispuolelle,

        Silta hämärtää ajattelua. Silta ei ole aikuisten oikeasti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden paratiisi, jos sanotaan kauniisti. Se on monelle este lähteä toiselle puolelle, Samoin Kadermonkadun ylitys, joka on "puolessa väliä Hanko-Pohjoista".

        Halutaanko lisää käyntejä Vuorikadulla? Halutaanko tukea sen yrityksiä? Halutaanko helpottaa eteläpuolella asuvien ikääntyvien ihmisten käymistä pohjoispuolella kaupoissa muutenkin kuin taxilla?

        Alikulun paikasta on eriäviä mielipiteitä. Asiaa voi lähestyä ajattelemalla tilanne, jossa ei ole yhtään ylikulkua eikä siltaa. Mihin kohtaan siinä tilanteessa rakentaisit alikulun kevyelle liikenteelle?


    • Joopajoopajooo

      Kaupungin infrahanke, kyllä, totta.
      Totta myös kielipolitiikka, vertailkaa suomen ja ruotsinkielisten koulurakennuksia Hangossa.

      Niinpä, kummalla on paremmat, kummalla on fin- ja kummalla svinsidanin puolella??

      • Vipraketti

        Näin on, suomenkielisten koulurakennukset kaikki uudemmat kuin ruotsinkielisten. Svin/finsidan-vertailu on suoraan keskiajalta mutta mitä muuta voi näiltä tyypeiltä odottaa.


    • Jössess

      Svinsidan/ Finsidan on Hangossa ollut porvareiden ja tavallisten kansalaisten vastakkainasetteluna jo kauan. Vaikuttaa vielä tänäkin päivänä vai onko joku toista mieltä, jos niin perustelua tähän?

      • Jissuss

        Mene jo nukkumaan!


      • Jössess

        Menin jo !


    • demokratianpuolesta

      Vakavasti otettuna finsidanilta pitää saada parempi radanylityspaikka, mitä silta tai Kadermonkadun liittymä on. Pitää mummonkin päästä kauppaan tulevina kesinä. Autolla ajavat eivät tätä ymmärrä. Kun joku alkaa siitä puhumaan, mennään alle arvostelun -juttuihin väittämällä yhtä tai toista, Finsidanilta svinsidanille tai miten vaan, niin parannusta pitää saada, Kadermonkadun alikulku ei ole sitä, Miten joku viitsii edes väittää, että Kadermonkadun alikulku parantaa yhteyttä Vuorikadun kauppoihin? Näin on lehdessä kirjoitettu. Pientä rajaa noissa mielistelyjutuissa pitäisi olla. Markkinoinnin pitää olla todenperäistä.

      RKP ja heidän ryhmäpäätöksensä on tässä asiassa vaaankielen asemassa. Ettei ryhmäpätös olisi TAAS tyhmäpäätös. Ryhmän selän taakse ei pidä piiloutua. Pitää olla jotain mieltä, Enemmän kuin se isokenkäinen rkp-läinen, joka vahingossa paljasti, ettei tiennyt asiasta "g" mitään, mutta äänesti, miten oli päätetty, Jälkeenpäin hän on huomannut, kun asiaan perehtyi, niin kyllä se sittenkin on toisin. "Eihän se hullumpaa olisi ollutkaan, hm, hm,..., men...heh, heh, heh,.."

      21.75, ei uimahallia, ei talvilajeille kunnioitusta, laittomia kunnallisia päätöksiä (monikko!), lautakuntien päätöksien halveksuntaa muuttamalla hallituksessa päätöksiä (monikko!), rkp:n pöllöt ryhmäpäätökset,,, miten tätä oikein kestää? Joko on aika ostaa menolippu?

      Parempaa uutta vuotta toivottaen

      • Senkunmuutat

        Sen kun ostat menolipun, päästään eroon yhdestä narisijasta! Jos olisit lukenut läksysi niin tiedät myös, ettei hallituksessa (jossa suurin osa kaupungin päätöksestä tehdään) millään ryhmällä ole enemmistö ja puheenjohtajan äänellä harvemmin päätökset on ratkaistu. Ihan turha provosoida ryhmäpäätöksillä kun niitä ei tehdä. Jos lautakuntien tyhmät politikot kokuksissaan tekevät valmistelemattomia ja lainvastaisia päätöksiä on ihan luonnollista että hallituksen on tehtävä jotain. Olisi kiva tietää mitkä lainvastaiset päätökset kaupunki on tehnyt, Tuomioistuimet ovat hylänneet kaikki tähän astiset valitukset asiasta kun asiasta. Jos turhista valituksista päästäisiin niin niihin käytettävät rahat voitaisiin käyttää asukkaiden hyväksi. Kyse kun on suurista summista. Hyvää uutta vuotta!


      • Ruskirail

        Olen samaa mieltä. Paras menolippu olisi VR:n menolippu Hangosta Helsingin kautta Moskovaan ja sieltä Ruskiraililla eteenpäin Siperiaa. Siellä voi sitten rauhassa tutkia ikileppiä ja ikimäntyjä, Maanrakennuslakia ei tarvitse pohtia kun sellaista siellä ei ole ja ikiroudan takia tunneleita ei rakenneta. Hyvää matkaa!


    • Keepsmilingg

      Huh huh, onpas taas asiantuntevaa, kilttiä, älykästä ja iloista keskustelua täällä! Hyvää Uutta vuotta vaan Teillekkin, Ruskirail, Senkunmuutat ja Jissus.

      And try to smile!

    • löysyttäkäävähän

      Elämä jatkuu samanlaisena pimeänä virtana. Vuodet vaihtuvat. Kohta on pidemmät päivät ja näet tulla töistä luonnonvalossa. Katossa ei tarvita lyhtykoukkua, Laitetaan serpentiinit paikoilleen ja aloitetaan Vapun odotus. Juhlasta toiseen tai sitten ei. Kukin tyylillään. Hangossa mikään ei muutu. Betonitalot eivät ole todellisuutta. Ne ovat vain kuori, jonka sisällä ei ole mitään, jos savupiipusta ei tule savua tai ikkunassa ei näy kättään heiluttavaa lasta. Ihmisen käsi on enemmän kuin vain ote, johon tartutaan hädän hetkellä. Opetelkaa toopet uimaan, ettette huku merellä, jos joudutte veden varaan. Miksi höyryveturit jaksavat elää vielä vuonna 2018, vaikka meillä on twitter ja some? Ihmiset suljetaan tunneliin piiloon, ettei veturi näe heitä. Uudenvuoden yönä korotettu itsekuri ei ole rangaistus, Se on vain kapea aitaus, joka ohjaa parempaan elämään. Elämä jatkuu. Valo voittaa pimeyden. Oikea voittaa väärän. Amen.

    • jankutusta

      Näin päätöksentekijänä on turhauttavaa lukea näitä juttuja. Vaikka tulisi kirjoittajan mielestä kunka hienoja ehdotuksia tahansa, niin asiat on jo päätetty aikoja sitten. Kadermonkadun alikulku rakennetaan. RKP:llä on valtuustossa 10 ääntä ja meillä 9, yhteensä 19, Loppujen 12 nikottelulla ei ole merkitystä. Menkää jo seuraavaan aiheeseen.

      • Politrukki

        Jos lähtee mukaan poliittiseen päätöksentekoon olisi kyllä syytä toimia vähän eri tavalla kun jankuttaa tällä sivustolla. Osoittaa kypsymättömyyttä saatuun tehtävään!


      • Kuntalainen2018
        Politrukki kirjoitti:

        Jos lähtee mukaan poliittiseen päätöksentekoon olisi kyllä syytä toimia vähän eri tavalla kun jankuttaa tällä sivustolla. Osoittaa kypsymättömyyttä saatuun tehtävään!

        Jos ei kyvyt riitä .............


    • VoiTusenSentään

      Nim. Jankutustalle SDP:stä, kyllä tällä palstalla on se funktio, että pitäisi päättäjien ja muidenkin joilla k...on noussut päähän ( toiv, ei kaikilla sentään) totuttautua oikeasti Kuuntelemaan mitä kansa haluaa! Kansallehan tämä alikulkukin tulee!? Eikö?

      • Kuntalainen2018

        Kansa ei ole sama, kun jokunen joka kommentoi eri salanimien alla. Sitkeästi, samoja toistoja, eri keitoissa.


      • Kolahtikos
        Kuntalainen2018 kirjoitti:

        Kansa ei ole sama, kun jokunen joka kommentoi eri salanimien alla. Sitkeästi, samoja toistoja, eri keitoissa.

        Jopas taisi kolahtaa omaan nilkkaan.


      • kansatietää
        Kuntalainen2018 kirjoitti:

        Kansa ei ole sama, kun jokunen joka kommentoi eri salanimien alla. Sitkeästi, samoja toistoja, eri keitoissa.

        Hukkaputket pakenee ryhmäpäätösten taakse. Se on vastuun pakoilua. Kansa tietää.


      • jankutusta

        Kansa ei tiedä kaikkea. Ne, jotka tietävät eniten päättävät, Muut on helppo puhua mukaan. Lautakunnat samoin, Lopettakaa jo samojen asioiden jankutus. Se ei johda mihinkään, kun päätökset on jo tehty aikoja sitten.


    • ryhmätyhmyyspäätös

      ”Kaik­ki käy hy­vin, jos vaan it­se ku­kin koh­das­tam­me har­ras­te­lem­me yk­si­mie­li­syyt­tä ja so­vin­toa. Mut­ta kas jos rii­taa et­sim­me, niin kyl­lä löy­däm­me ai­na syi­tä nis­ka­har­jas­tem­me ko­hot­teik­si.”

      Ryhmäpäätökset ovat riidankylväjiä ja kaukana edellä siteeratusta sovinnon tavoittelusta. Kansanvalta ja demokratia perustuvat sille, että jokainen saa päättää kohdaltaan eikä politrukkien sanelun mukaan, Jokainen valtuutettu on valittu edustamaan itsenäisesti valitsijoitaan siitä huolimatta oliko hän vaaleissa jonkin ryhmän listalla. Listat johtuvat vaalitavasta. Puolueet ovat keksineet ihan itse, että valitun pitää kumartaa puolueelle. Puolueiden ryhmäpäätökset ovat perustuslain ja kuntalain vääristelemistä. "Jankutusta" edustaa juurikin tätä.

    • vuorikadunalitus

      Toivottavasti Vuorikadun kauppiaat saavat suoran yhteyden asiakkaisiin. Kadermonkatu ei tuo mitään muutosta nykyisiin kulkuväyliin.

    • asiadataa

      Ei tule Vuorikadun kauppiaille apua. Hangon kevyen liikenteen baana vie Puistodun ja Ratakadun risteykseen. Paras reitti asemalta Hotelleihin ja rannalle kulkee asemalta Espalanadin kautta Kadermonkadun kautta Hankobaanalle, siitä edelleen Puistokatua Appelgrenintielle ja sitä kautta Hotellille tai Plagen rantaan. Mummoille Hankobaana tarjoilee suoraan seurakuntakodille, Keskustan kaupat voi siirtää Asematorin varteen ja muuttaa Vuorikadun liiketilat asunnoiksi. Kaupallinen keskusta näivettyy rautatien eteläpuolella ja action siirtyy radan pohjoispuolelle. sinne, missä suurin osa asiakkaistakin on. Hyvä niin. Sitä saa mitä tilaa. Samma på svenska.

      • asiaaa

        Juuri näin. Palvelut siirtyvät sinne missä myös asiakkaat kohtaa ne! .. Eteläpuoli tulee olemaan kohta hyvinkin näivettynyttä seutua jossa asiakkaina käyvät korkeintaan ne kerran vuodessa Spassa lilluvat toispaikkakuntalaiset!


    • kansatietää

      rkp ajaa Hankobaanan Kadermonkadulle, että ruotsinkieliset lapset pääsee turvallisesti kouluun. Tämä ensimmäinen sijoituspaikka-ajatus on lyöty lukkoon ryhmäpalaverissa aikoja sitten. Siitä ei livetä. Presidenttiehdokas Thorvalds oli aikanaan ottanut kovasti yhteen rkp:n kanssa tästä samaan muottiin pakottamisesta. On monta puoluetta, jotka eivät pidä mitään ryhmäkokouksia, RKP ohjeistaa valtuutettunsa niissä, ei vain valtakunnan tasolla vaan myös Hangon "hiekkalaatikkoleikeissä". Aisan yli potkijoita kohdellaan ankarasti. Samanlaista käyttäytymistä näkyy olevan kommunistien ja sdp:n leirissä. Hangon päätöksenteko ei tarvitse ryhmäpalavereita ja ohjeistamista. Jokaisen pitää saada sanoa oma mielipiteensä asioista. Sitä äänestäjätkin edellyttävät omilta valtuutetuiltaan. Sitä edellyttää Suomen perustuslain mukainen sananvapaus.

      • Mielipiteeni

        "Jokaisen pitää saada sanoa oma mielipiteensä asioista. "
        Aivan, tämä tarkoittaa myös sitä että otetaan vastuuta mielipiteistään , oliko se tapa millä esitetään sitten suullinen tai kirjoitettu.
        Tämä seikka unohdetaan valitettavasti usein, sananvapauden nimeellä.


      • hametouhua

        Poliitikot pakenevat ryhmäpäätösten taakse. "Kyllähän minä, mutta..."


      • WhatTheFuckk

        Mikä kiire tosiaan alikululla on, jollei sähköistyksen todennäköisyys ole mitenkään varmaa lähivuosina?
        Onko hankeen rahoituskaan enää niin taattu, kun liikenneministerinäkään ei ole enää kauan alikulun valtion apurahat luvannut Anne Berner??!


    • soärdet

      Kyllä on kiirettä, koska muuten lasten koulumatka pitenee liikaa, eikä ole muutenkaan kohtuullista että joutuvat elämään uhassa junan alle joutumisesta kuten liian pitkään on ollut!

      • Käyntioptiikollaauttaa

        Haloo! Kait opetat Lapsesi ylittämään ajotienkin "katso ensin vasemmalle ja sen jälkeen oikealle" Kardemonkadun kohdan ylityksessä on lähes mahdotonta jäädä Junan alle koska junien nopeus siinä kohtaa on todella hidasta ja näkyvyyskin on todella hyvä.


      • soärdet
        Käyntioptiikollaauttaa kirjoitti:

        Haloo! Kait opetat Lapsesi ylittämään ajotienkin "katso ensin vasemmalle ja sen jälkeen oikealle" Kardemonkadun kohdan ylityksessä on lähes mahdotonta jäädä Junan alle koska junien nopeus siinä kohtaa on todella hidasta ja näkyvyyskin on todella hyvä.

        Kadermonkadun alitus kuitenkin joka tapauksessa rakennetaan ja se on sillä selvä.


      • Tiedänsen

        Eheiii välttämättä rakenneta! :)..


    • surkeajuttu

      Korsmanninkadun ja junaradan alitus ok, mutta Kadermonkadun kohta arvosana 6, Vuorikadun kohta arvosana 8, koska se paikka parantaisi myös Vuorikadun kauppiaiden ja kaupassa käyvien jalankulkijoiden asemaa tulevaisuudessa. Ajattele nyt junalla tulevia turisteja, jos ne laitetaan taapertamaan Kadermonkadun ja Puistokadun kautta Appelgrenintielle ja sieltä Regattaan. Paremmin ne menisivät Vuorikadun alikulun kautta kävelykadulle ja edelleen hotellille kauppoja katsellen. Ei käy rkp:lle. Eikö edes Vonne ja kultaseppä voisi puhua järkeä päähän näille päättäjille? Nyt ei ole myöhäistä, mutta maanantaisen hallituksen kokouksen jälkeen on.

    • CC_Catch

      Silta pitää säilyttää, se on yksi Hangon tunnusmerkeistä. Jos ei muuten, niin kaupungin tulee sitä ylläpitää.

      Tämä ei silti sulje pois ajatusta, että rakennettaisiin myös se alikulku Kadermonkadulle.

    • hullunhalpaa

      Nyt kallis ja aikaavievä alikulkutunnellin rakentaminen on aloitettu. VR jo ilmoitti, että tulee maksamaan enemmän kuin ennakoitiin. Kevyen liikenteen ylikulkusillan olisi tehnyt paljon halvemmalla, aikaa olisi kulunut vain muutama kuukausi ja sen olisi voinut sijoittaa helposti logistiikkaa parantavasti lähemmäs siltaa. Ei olisi tarvinnut kaivaa maata, siirtää putkia ja kaapeleita eikä varoa mahdollisia räjähteitä. Suuri huoli on tulevaisuuden jatkuvat kulut hulevedestä tunnelissa. Talvella lumi sulaa alikulkuun ja sinne kertyy jäätä. Alikulun kattaa viisi siltaa, joiden väleistä sadevesi ja lumi sataa ja valuu suoraan tunneliin. Siitä selviää nostamalla hulevesimaksua.

      Tämä pari vuotta kestävä soppa piti tehdä "pakolla" ja nopeasti. Kavander kutsui kokoon ylimääräisen valtuuston kokouksen kiireellä päättämään alikulkutunnelista. Kuka on tämän projektin puolesta? Erittäin moni kannattaa ja kannatti halvempaa ja parempaa ylikulkuvaihtoehtoa. Hankolaiset "pakotettiin" tähän soppaan.

      Suomen hallitus on näyttänyt esimerkkiä, että huonon päätöksen voi perua ja ottaa uuden suunnan, jos sellainen on osoittautunut paremmaksi. Se vaatii rohkeutta ja todellista viisautta. Siitä pitäisi Hangossakin ottaa malllia. Asioiden sementoiminen voi aiheuttaa valuvikoja, jotka pitää korjata.

    • Anonyymi

      tämä alikulkutunneli on täysi susi.harvinaisen tyhmäsyti rakenettu.varsinkin jos on menossa korsmaninkadulle,joutuu kävelee ratakadulle asti ja siitä kiertää.

    • Anonyymi

      Kaupunginjohtaja perusteli Kadermonkadun alitusta sillä, että silloin tulee helpompi yhteys suoraan Vuorikadulle ja kauppa piristyy. Onko näin käynyt?

      Projekti maksoi joitain 14 miljoonaa. Sillä olisi saanut kevyen liikenteen sillan asemalta suoraan Vuorikadulle ja uimahallin. Pitäisi olla näkemystä. Poliittinen päätöksenteko ilman aivoja ei ole mistään kotoisin. Vaaleissa pitäisi olla vain yksi lista. Eniten ääniä saaneet valtuustoon ja joka äänestyksessä pitää saada päättää oman mielen mukaan. Se on demokratiaa ja silloin syntyy hyvää. Puolueiden ryhmän mukana äänestämään pakottaminen on demokratian syöpä. Mätäpaise. Kaksi viikkoa kuolleena ollut mätänevä kala. Surströmming.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe