Jos lätkässä ollaan noin puolueellisia, että selviä sääntöjä rikotaan ja suomalaisten annetaan kärsiä, olisi vetäydyttävä kisoista! Pahempaa kuin Venäjän dopingit.
Pikkuleijonat vetäytykää kisoista!
Jätkäfani
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pari maalia meni tuomarien piikkiin. Molemmat pois Suomelta.
Suomi voisi protestiksi vetäytyä kisoista pois moisen tuomaroinnin vuoksi. Joka kerta sama juttu, kun pohjois-amerikan maissa pelataan, että tuomarit eivät uskalla ratkaista tilanteita muuksi kuin Kanadan ja Usa:an hyväksi, ja tätä pelleilyä on katseltu jo vuosikymmeniä. Ensin oli Kanadan tekemä maali, joka olisi pitänyt hylätä, kun taas Suomelta hylättiin selvä maali, jota Kanadan puolustaja pelasi kädellä, jota sääntökirjan mukaan ei saa tehdä. Näin ollen peli päättyi oikeasti 3-3 peliajalla.
Joo, selvä tapaus. Jos maalivahti olisi onnistunut juuri tuossa torjunnassa, joukkue olisi yltynyt huimaan paloon ja voittanut 7-0. Kun tuo torjunta ei onnistunut, millään ei ollut enää väliä, vähän sohittiin vain sinne päin ja tuloksena oli tappio?
Tollasilla maaleilla jotka vääryydellä tehdään on pelillisesti muuten suuri merkitys, mutta tätä potkupallo janari ei käsitä, kun on muutenkin tottunut turpiinsa saamaan, eikä voittamisesta ole tietoakaan.
Tasapeli mun laskelmien mukaan.
Ameriikan pellet juonijoineen eivät olisi näemmä kestäneet edes Suomelle tasapeliä. Heh mitä NHL:n apinointia koko pelletouhu näyttää olevan.
Kanadan Media ei kommentoinut tapahtumia mitenkään. Kaikki meni siis kuten oli suunniteltu.