Nato on republikaanien aseellinen siipi

Natopalstalla kirjoitellaan usein, kuinka Nato on länsimaisten arvojen arvoyhteisö ja ajatushautomo ja jotta suomalaiset olisivat demokraattisempia kuin nyt heidän tulisi hakeutua läntisen arvoyhteisön lämpöön.

Nato on kuitenkin aseellinen taistelujärjestö, joka pyrkii toteuttamaan Amerikan Yhdysvaltojen äärikonservatiivisten piirien tahdon siellä, missä se törmää vastustukseen, esim. vieraiden maiden omien hallintojen taholta.

Suomessa natokumppanimaana tuo McCainilaisten tahto ilmenee asejärjestelmien yhdenmukaistamisena natoasejärjestelmien kanssa. Suomi on joutunut tuhoamaan kuranttia tavaraa satojen miljoonien edestä miellyttääkseen isäntämaataan.
30103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Nato on 29:n jäsenmaan puolusttusjärjestö, joka pyrkii suojaamaan jäsenmaansa sotilaallilta hyökkäyksiltä! Kaikki jäsenmaat osallistuvat päätöksentekoon!

USA ei ole = Nato. Vielä vähemmän USA:n rebuplikaaninen puolue = Nato.

Nato EI OLE mikään "länsimaisten arvojen arvoyhteisö ja ajatushautomo" vaan pelkkä puolustusjärjesö.

1Äänestä
  • Kirjoittaja: Tuntematon Maisteri.

    Vieläkös nykynatopolvi tietää kuka on Tavallinen maisteri?

    Äänestä

  • Valitettavasti en ole mikään maisteri ja sinulta jäi kertomatta, että mikä väittämistä ei ole totta! Tämä on keskustelu- eikä nimittelypalsta!

    1Äänestä

  • "Nato on 29:n jäsenmaan puolusttusjärjestö, joka pyrkii suojaamaan jäsenmaansa
    hyökkäyksiltä!"

    Miten Afganistanin kuusitoista vuotta kestänyt sota suojaa natomaita, ai niin terroristihyökkäyksethän eivät ole "sotilaallilta" hyökkäyksiä.

    Äänestä

  • Eivät ole ja Afganistanssa on mukana joitakin jäsenmaita ja paljon muitakin. Ei se mikään ’Nato-sota’ ole!

    1Äänestä

  • Kiihkeimmät natotrollit väittää, että Nato on poliittinen ja sotilaallinen järjestö, jolla on aseellista voimaa toteuttaa väkivalloin päämääriään.

    Tämä äärimaltillinen "Nato on 1949 perustettu 29 valtion puolustusliitto..."-siipi voisi opetta noille kiihkeimmille kavereille, että kaikkea ei kannata lausua ääneen.

    Äänestä

Juuri näin.Republikaanien haukkojen politiikka määrittelee Naton politiikan.Suomi onjoutunut jo maksamaan satoja miljoonia yhdenmukaistamaan kalustonsa Nato yhteensopivaksi.Ja lisää maksettavaa on tulossa.

Äänestä

Tiltut ovat maanpetturien hölmöläissiipi.
"Natopalstalla kirjoitellaan usein, kuinka Nato on länsimaisten arvojen arvoyhteisö ja ajatushautomo ja jotta suomalaiset olisivat demokraattisempia kuin nyt heidän tulisi hakeutua läntisen arvoyhteisön lämpöön."
Nato on demokraattisten maiden puolustusjärjestö, jonka arvot ovat länsimaiset. Siksi tiltut Kremlin agentteina sitä vihaavat.
"Nato on kuitenkin aseellinen taistelujärjestö, joka pyrkii toteuttamaan Amerikan Yhdysvaltojen äärikonservatiivisten piirien tahdon siellä, missä se törmää vastustukseen, esim. vieraiden maiden omien hallintojen taholta."
Hölynpölyä. Nato ei ole USA:n käytössä. Sillä on omat poliittiset ja sotilaalliset tavoitteet sekä keinot niiden käyttöön.
"Suomessa natokumppanimaana tuo McCainilaisten tahto ilmenee asejärjestelmien yhdenmukaistamisena natoasejärjestelmien kanssa. Suomi on joutunut tuhoamaan kuranttia tavaraa satojen miljoonien edestä miellyttääkseen isäntämaataan. "
Hölynpölyä. McCainilla ei ole mitään sanomista Suomen ratkaisuihin. Suomi on vähitellen yhdenmukaistanut asejärjestelmiään läntisten kumppanien kanssa. Siihen monta syytä, mm. huoltovarmuus ja kyky yhteistoimintaan kriisinhallinnassa.

PS Kävihän se McCain hiljattain Suomessakin ja Niinistön veljekset, Sauli ja Jussi halusivat molemmat tavata ihailemaansa sotahaukan.

1Äänestä
  • Usa on Nato. Nato on Usa

    Äänestä

"Hölynpölyä. Nato ei ole USA:n käytössä. Sillä on omat poliittiset ja sotilaalliset tavoitteet sekä keinot niiden käyttöön"

Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin kostamaan WTC-iskuja, vaikka kaikki tietävät, että iskujen tekijät olivat saudeja. Nato on ollut jenkkien johtamana Afganistanissa siitä lähtien ja jenkit aikoo lähettää vielä lisää joukkojaan sinne. Ei se ole mitään omien maiden puolustamista, vaan sotaa omien etujen puolustamiseksi vieraan valtion alueella ja kustannuksella.
Jenkkisotien terroristit siellä tänäänkin tappoi siviilejä.

Äänestä
  • JENKIT sotivat omaan laskuunsa Afganistanissa eikä kyseessä ollut mikään Nato-sota.

    USA ei ole = Nato.

    1Äänestä

  • WTC oli perseaukisen öljykaupoissaan epäonnistuneen George W Bushin henkilökohtainen pikavoitto tehdä tiliä (ennen eläkkeelle jääntiään) Silversteinin kanssa hankalia ja kalliita nykylakien velvoittamia Asbestisaneerauksia vaativien tornien kautta. Vakuutusrahat taskuihin samalla, kun saa mukavasti maailman silmien edessä "oikeutuksen" mennä varastamaan öljyt Afganistanista "WTC kostoiskujen" nimissä.
    911 oli "Inside Job"

    Äänestä

Kerrankin palstalla puhutaan asiaa.
Nato on mielistelijöiden ja oman kansan unohtajien yhteenliittymä.
Valitettavasti aloitus kohtapuoliin poistetaan.

Äänestä

"Nato ei ole USA:n käytössä. Sillä on omat poliittiset ja sotilaalliset tavoitteet sekä keinot niiden käyttöön."

No niin tulihan se sieltä "Nato on poliittinen toimija.

Äänestä
  • USA:lla on siis omat poliittiset ja sotilaalliset tavoitteet ja keinot.
    Nato on puolustusliitto, jossa jäsenmaat määräävät.

    1Äänestä

Nato ei ole länsimaisten arvojen puolustaja niin kauan kuin Turkki on sen jäsen.

Äänestä
  • Länsimaiset arvot ovat "America First"

    Äänestä

Ei nykyinen Turkki vastaa länsimaisia arvoja.

Politics makes stange bedfellows.

Äänestä
  • Natohan yritti uudistaa hiljattain Turkin hallintoa, mutta eivät saaneet Erdocania vallasta.

    Äänestä

  • No eipä yrittänyt! Upseerit kapinoivat tyhmästi ja tuloksena Erdogan heittäytyi diktaattoriksi!

    1Äänestä

Israel ilmoitti tukevansa Iranin levottomuuksia, joita Suomen natomedia sanoo yhteiskunnallisista epäkohdista johtuviksi.

Haluaako Israel siis parantaa iranilaisten yhteiskuntaa, vai onko takana Yhdysvaltain republikaanien ja Israelin ortodoksijuutalaisten yhteinen hanke horjuttaa Iranin vakautta.

Yhdysvallat rikkoi jo aiemmin Iranin kanssa tehtyä sopimusta ydinpolttoaineen käsittelyn tarkastuksista ja asetti maalle talouspakotteita.

Äänestä
  • "Israel ilmoitti tukevansa Iranin levottomuuksia"

    Millä tavalla se käytännössä "niitä tukee"? Eihän Israelin passilla edes pääse Iraniin?

    1Äänestä

  • OutoAvaus kirjoitti:

    "Israel ilmoitti tukevansa Iranin levottomuuksia"

    Millä tavalla se käytännössä "niitä tukee"? Eihän Israelin passilla edes pääse Iraniin?

    "Millä tavalla se käytännössä niitä tukee? Eihän Israelin passilla edes pääse Iraniin?"
    Somessa mossahdellen.

    Äänestä

  • Ja somessa käynnistetään kumouksia? Älä nyt viitsi!

    1Äänestä

McCainin aivokasvain voi laukaista kolmannen maailmansodan.

Äänestä
  • Vuoden tyhmin:-) Enintään se käynnistää ukon poismenon!

    1Äänestä

  • "McCainin aivokasvain voi laukaista kolmannen maailmansodan. "

    Tiltulla laukesi spontaanisti rommelit Elannon tarjouskalsareihin. ;-)

    IMHO.

    Äänestä

Seuraavaksi koetetaan ottaa Iran, jutskuystävät ovat niin toivoneet.

Äänestä
  • Tiltut hyökkää nyt Iraniin? Panetteko taas Venäjän asialle?

    1Äänestä

Saudi-Arabiassa on nyt tosi levotonta: "Saudi-Arabiassa on pidätetty 11 mielenilmaukseen osallistunutta prinssiä, maan syyttäjäviranomainen kertoi lauantaina. Kiinniotot tapahtuivat viime torstaina. Prinssit olivat kokoontuneet maan pääkaupunkiin Riadiin osoittamaan mieltä, koska hallitus on päättänyt lopettaa heidän vesi- ja sähkölaskujensa maksamisen. Kuningasperheen jäseniä koskevan päätöksen taustalla ovat osittain hallituksen säästötoimet."

Tviittaakohan Trump kohdakkoin, että painakaa päälle vain nilkit, me olemme tukenamme.
Ja Clinton,: että Saudi-Arabian nuoret tarvitsevat tilaa, raikasta ilmaa ja tulevaisuutta, tuemme heitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eikö-vaan-näin kirjoitti:

Natopalstalla kirjoitellaan usein, kuinka Nato on länsimaisten arvojen arvoyhteisö ja ajatushautomo ja jotta suomalaiset olisivat demokraattisempia kuin nyt heidän tulisi hakeutua läntisen arvoyhteisön lämpöön.

Nato on kuitenkin aseellinen taistelujärjestö, joka pyrkii toteuttamaan Amerikan Yhdysvaltojen äärikonservatiivisten piirien tahdon siellä, missä se törmää vastustukseen, esim. vieraiden maiden omien hallintojen taholta.

Suomessa natokumppanimaana tuo McCainilaisten tahto ilmenee asejärjestelmien yhdenmukaistamisena natoasejärjestelmien kanssa. Suomi on joutunut tuhoamaan kuranttia tavaraa satojen miljoonien edestä miellyttääkseen isäntämaataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu