Miten toimia?

erinlainen12

Minä tapasin yhden mukavan miehen ja me alettiin heti seurustelemaan. Aluksi hän oli sitä mieltä että minä olen mukava ja hauska mutta sitten kun hän oli tutustunut minuun paremmin niin hän sanoi minulle että minä olen tosi vaikean oloinen luonne ja ilkeä. Me riideltiin melkein joka asiasta. Minusta tuntui jossain vaiheessa että kaikki muu on sille tärkeämpää ku minä. Kun minä kerroin rakastavani tätä miestä niin hän meni ihan vaisuksi eikä vastannut mun viesteihin. Sen jälkeen ku mä sain sen vastaamaan mun viesteihin. Minusta tuntui että hän ei ollut koskaan tosissaan mun kanssa. Me asuttiin eri paikkakunnilla ja tapaaminen oli vaikeaa. Minä yritin kyllä pyytää sitä käymään mun luona mutta hän ei tullut. Yhtenä päivänä mä kysyin häneltä että miksi hän ei ole puhunut minulle moneen päivään niin hän kertoi että se johtuu minusta ja sitten sen jälkeen meille tuli riita ja minä sanoin hänelle todella ilkeästi vahingossa. sen jälkeen hän suutui minulle ja sanoi että mä olen itsekkäin ihminen ja eikä pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen. minulle tulee tämä mies aina mieleeni. mitä minun pitäisi tehdä tämän asian eteen?

5

1322

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eteenpäin_

      Unohda tuo mies, hän ei halua olla tekemisissä sinun kanssasi.

    • entinentäyssika

      Mieti jatkossa miten sä käyttäydyt muita kohtaan, vaaditko liikaa, haluutko olla poikakaverin elämässä se yks ja ainoo asia, vai annatko sun seurustelukumppanille tilaa ja mahdollisuuden elää myös muuta elämää sun lisäks.

      Esim. minä olen ollut täyspaska nuorempana.
      Nuorempana kaikki mitä mun suusta tuli ulos oli jotain negatiivista. Haukuin kavereita, puhuin pahaa niistä niiden selän takana, heittelin kamoja, huusin pää punasena kiukusta jos joku ei menny mun mielen mukaan, vaadin ja pakotin jätkäkaverii tekeen sitä ja tätä vaikkei se olis halunnut jne. En koskaan kiittänyt muita, en sanonut mitään kaunista kenestäkään. Mun ulosanti oli joko suoraa tai piilovittuiluu tai sitten vaatimuksii joita muiden olis pitänyt täyttää. Mitään duunii en voinut tehdä kun kaikissa duuneissa oli joku vika, kouluu en voinut käydä koska opettajat oli paskoja yms.
      Loisin himassa kaks vuotta, en tehnyt mitään muuta kun räyhäsin mutsille aina se vaati ees omasta huoneesta roskien viemistä ja jonkinasteista kotitöiden duunaamista.

      Onneks vanhemmiten on tullut järkeä päähän ja osaan käyttäytyä ja kohdella muita ihmisiä nätimmin.

    • Kuhapanin

      Anna olla. Pienisieluinen tyyppi, ehkä pieni munanenkin. Ei ole Mies. Vain atm.
      Miehet vetäytyy jos tajuavat että ovat liian hyvän naisen kanssa tekemisissä. Ne mielummin kiusaavat ja jättävät etteivät itse tule jätetyksi.

    • Oppeliini1

      Mies ei ole sinusta enää kiinnostunut. Vain laske se menemäân. Lakkaa piinaamasta sitä ja itseäsi!

    • Jussstusss

      Te ette sovi toisillenne, jos yhdessäolo on noin vaikeaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe