Nyt näyttää siltä että yli 10v avoliittoni on valitettavasti päättymässä. Suhde oli vuosia mielestäni täydellinen, sain unelmieni naisen ja lapset. 2-3 vuotta sitten minusta alkoi tuntua että asiat eivät ole entisellään. En tuntenut avovaimoni rakkautta enää kuin hetkittäin, vaikka hän itse on koko ajan sanonut että mikään ei ole muuttunut. Tästä alkoi seuraamaan ongelmia.
Mustasukkaisuuteeni alkaa olemaan aika vaikealla tasolla. Nykyään joka kerta kun hän lähtee ryyppäämään(n. kaksi kertaa kuussa) minun on todella vaikea suhtautua normaalisti kuten ennen, ja lopputuloksena on riita. Koen avovaimoni aika ilottomaksi ja robottimaiseksi arjessa, mutta sitten kun hän lähtee kaupungille niin taivas aukeaa ja viina virtaa. Tämä siis ei ole absoluuttinen totuus mutta näin sen näen. Asiaa ei auta myöskään vaimoni taipumus jatkaa juhlia/kaupungilla notkumista niin pitkään kuin seuraa on. Tästä esimerkkeinä armeija-aikanani tapahtunut vieraan miehen luona yöpyminen ja hiljattain oli lähtenyt vanhan tutun kanssa baarista syömään yhdessä ja samalla taksilla kotiin. Siinä nyt ei varsinaisesti ole mitään pahaa mutta kun aamulla kysyin että näkikö tuttuja niin vastasi että ei. Myöhemmin selvisi tuo syöminen ja samalla taksilla matkustus. Nämä asiat ovat saaneet mieleni siihen pisteeseen että normaali elämä alkaa olla hankalaa ellei mahdotonta. On vaikea luottaa ihmiseen jonka kokee muuttuneen etäiseksi. Seksielämämmekin on ollut hiipumaan päin. Itse haluaisin enemmän ja kokeilla erilaisia juttuja mutta hän ei vaan tunne himoa, tai ei ainakaan ilmaise sitä. Ei hän ole kyllä ikinä seksistä kieltäytynytkään mutta tuntuu raskaalta kun tunnen olevani ainut himokas osapuoli. Näistä asioista ollaan riidelty tihenevään tahtiin, nykyään jopa viikottain. Hänen kantansa on että tunteet eivät ole muuttuneet ja mustasukkaisuuteeni on sairaalloista. Se on varmasti ainakin osittain totta. Kun hän viimeksi oli kaupungilla ja heräsin 5.00 eikä hän ollut tullut vielä kotiin niin ensimmäinen ajatus oli että mitähän tällä kertaa, vaikka kyse oli ruoka/taksijonoista. Siitä kuitenkin seurasi parin päivän riita. Hän ei voi käsittää mustasukkaisuuttani ja joskus riidan jälkeen en itsekään ymmärrä reaktiotani. En haluaisi erota mutta se tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Ei tämä mitään jatkuvaa kärsimystä ole, silloin kun menee hyvin niin menee todella hyvin. Mutta joka kerta kun on uudet juhlat niin palataan nollapisteeseen. Tai jos ei ole juhlia niin suhteemme saattaa hiipua sohvan eri nurkissa istumiseen vailla yhteyttä ja siitäkin seuraa jossain vaiheessa riita kun rupean syyttelemään tunteiden hiipumisesta, ja taas palataan alkuun. Mitenhän tästä pääsisi eteenpäin?
Mustasukkaisuuteeni alkaa olemaan aika vaikealla tasolla. Nykyään joka kerta kun hän lähtee ryyppäämään(n. kaksi kertaa kuussa) minun on todella vaikea suhtautua normaalisti kuten ennen, ja lopputuloksena on riita. Koen avovaimoni aika ilottomaksi ja robottimaiseksi arjessa, mutta sitten kun hän lähtee kaupungille niin taivas aukeaa ja viina virtaa. Tämä siis ei ole absoluuttinen totuus mutta näin sen näen. Asiaa ei auta myöskään vaimoni taipumus jatkaa juhlia/kaupungilla notkumista niin pitkään kuin seuraa on. Tästä esimerkkeinä armeija-aikanani tapahtunut vieraan miehen luona yöpyminen ja hiljattain oli lähtenyt vanhan tutun kanssa baarista syömään yhdessä ja samalla taksilla kotiin. Siinä nyt ei varsinaisesti ole mitään pahaa mutta kun aamulla kysyin että näkikö tuttuja niin vastasi että ei. Myöhemmin selvisi tuo syöminen ja samalla taksilla matkustus. Nämä asiat ovat saaneet mieleni siihen pisteeseen että normaali elämä alkaa olla hankalaa ellei mahdotonta. On vaikea luottaa ihmiseen jonka kokee muuttuneen etäiseksi. Seksielämämmekin on ollut hiipumaan päin. Itse haluaisin enemmän ja kokeilla erilaisia juttuja mutta hän ei vaan tunne himoa, tai ei ainakaan ilmaise sitä. Ei hän ole kyllä ikinä seksistä kieltäytynytkään mutta tuntuu raskaalta kun tunnen olevani ainut himokas osapuoli. Näistä asioista ollaan riidelty tihenevään tahtiin, nykyään jopa viikottain. Hänen kantansa on että tunteet eivät ole muuttuneet ja mustasukkaisuuteeni on sairaalloista. Se on varmasti ainakin osittain totta. Kun hän viimeksi oli kaupungilla ja heräsin 5.00 eikä hän ollut tullut vielä kotiin niin ensimmäinen ajatus oli että mitähän tällä kertaa, vaikka kyse oli ruoka/taksijonoista. Siitä kuitenkin seurasi parin päivän riita. Hän ei voi käsittää mustasukkaisuuttani ja joskus riidan jälkeen en itsekään ymmärrä reaktiotani. En haluaisi erota mutta se tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Ei tämä mitään jatkuvaa kärsimystä ole, silloin kun menee hyvin niin menee todella hyvin. Mutta joka kerta kun on uudet juhlat niin palataan nollapisteeseen. Tai jos ei ole juhlia niin suhteemme saattaa hiipua sohvan eri nurkissa istumiseen vailla yhteyttä ja siitäkin seuraa jossain vaiheessa riita kun rupean syyttelemään tunteiden hiipumisesta, ja taas palataan alkuun. Mitenhän tästä pääsisi eteenpäin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei. Sinun on haettava apua tuohon mustasukkaisuuteesi. Mustasukkaisuus ei ole tervettä. Jos toaen täytyy päästä noin usein viihteelle niin se jo kertoo sen että hän pakenee arkea kotoa. Onneksi ette ole naimisissa. Jos et hae apua niin sitten on kyllä paras lähteä eriteille.
No ei ole ihan tervettä kummankaan toiminta. Ei siis mustasukkaisuus mutta ei myöskään pysyvässä parisuhteessa olevan naisen joka toinen viikonloppu toistuva aamuyöhön jatkuva bilettäminen milloin kenenkin seurassa.