LUOTETTAVA TAHO PROFETOI NÄIN:
(UWI) Palestiinalaiset tuhoavat systemaattisesti kuningas Herodeksen palatsia, yhtä merkittävimmistä arkeologisista löydöistä, Jerikon lähellä rakentamalla paikalle asuntoja. Näin he pyrkivät samalla hävittämään todisteet juutalaisten historiallisesta yhteydestä Israelin maahan.
(UWI) Palestiinalaiset tuhoavat systemaattisesti kuningas Herodeksen palatsia, yhtä merkittävimmistä arkeologisista löydöistä, Jerikon lähellä rakentamalla paikalle asuntoja. Näin he pyrkivät samalla hävittämään todisteet juutalaisten historiallisesta yhteydestä Israelin maahan.
Vastaukset 52
Vanhimmat
ja Salesta pressa.
Pohjois-Koreassa moni länsimaalaiselle tuttu asia on kielletty tai tuntematon, myös joulu. Pohjois-Koreasta noin kymmenen vuotta sitten loikannut Kang Jim kertoo the Independent-julkaisulle, kuinka joulua vietettiin maassa maan alla, salaa.
- Pohjois-Koreassa ei ole joulua. En tiennyt, mikä se on, Kang Jim kertoo.
Hänen mukaansa oli kuitenkin outoa, että maan pääkaupunki Pjongjangissa oli koristeltu joulukuusi ja jouluvaloja. Ne tosin olivat esillä ympäri vuoden, eli suoraa yhteyttä joulunviettoon ei voinut vetää.
Pohjois-Korean hallitus on ollut äreissään Etelä-Korean joulukuusen muotoisesta tornista maiden rajalla. Tornissa on jouluvalot, ja se näkyy myös Pohjois-Korean puolelta.
Vuonna 2014 Pohjois-Korea uhkasi ampua tornin nurin, koska se oli sen mielestä psykologista Pohjois-Koreassa moni länsimaalaiselle tuttu asia on kielletty tai tuntematon, myös joulu. Pohjois-Koreasta noin kymmenen vuotta sitten loikannut Kang Jim kertoo the Independent-julkaisulle, kuinka joulua vietettiin maassa maan alla, salaa.
- Pohjois-Koreassa ei ole joulua. En tiennyt, mikä se on, Kang Jim kertoo.
Hänen mukaansa oli kuitenkin outoa, että maan pääkaupunki Pjongjangissa oli koristeltu joulukuusi ja jouluvaloja. Ne tosin olivat esillä ympäri vuoden, eli suoraa yhteyttä joulunviettoon ei voinut vetää.
Pohjois-Korean hallitus on ollut äreissään Etelä-Korean joulukuusen muotoisesta tornista maiden rajalla. Tornissa on jouluvalot, ja se näkyy myös Pohjois-Korean puolelta.
Vuonna 2014 Pohjois-Korea uhkasi ampua tornin nurin, koska se oli sen mielestä psykologista sodankäyntiä.
Kang kertoo, ettei hän tuntenut yhtään kristittyä henkilöä asuessaan Pohjois-Koreassa. Hänen mukaansa maan hallitus kontrolloi kaikkea mediaa ja internetiä niin kovalla kädellä, ettei tietoa ollut saatavilla. Kang ssodankäyntiä.
Kang kertoo, ettei hän tuntenut yhtään kristittyä henkilöä asuessaan Pohjois-Koreassa. Hänen mukaansa maan hallitus kontrolloi kaikkea mediaa ja internetiä niin kovalla kädellä, ettei tietoa ollut saatavilla. Kang s
Sota jakolinjana
Ennen Korean sotaa Pjongjang toimi kristinuskon pesänä. Monet kristityt saarnaajat olivat kotoisin Korean pohjoisosista.
- Noin 60 vuotta sitten se (Korea) oli erittäin kristillinen paikka. Ihmiset kutsuivat sitä idän Jerusalemiksi, Kang vertaa.
Hänen mukaansa uskonnollisuus Pohjois-Koreassa on kasvanut vuodesta 1996 lähtien, koska sen jälkeen lukuisia pohjoiskorealaisia on paennut ja tutustunut pappeihin Kiinassa. Osa paenneista on palannut Pohjois-Koreaan ja levittänyt uskoaan.
Kang ei tuntenut ketään kristityistä, jotka harjoi
ok---
1.12 Savuvana
Oli yö. Kuu ja tähdet loivat himmeää valoa tuntureille ja lumen kietomiin metsiin. Lumivaipan sylissä uinui Tonttulan talo, jonka vinttikamarista kuului puhinaa ja makuusaleista tuhinaa. Lakanat kahahtelivat, kun joku tontuista käänsi unista kylkeään, mutta muuten oli hiiren hiljaista.
Tuvan uunin päällä uinuivat padat ja kiiltävät kuparikattilat, puukauhat lepäsivät laatikoissaan. Jopa seinäkellon viisarit saivat huilata, sillä kello oli lopettanut tikityksensä. Myös työpajoissa tavarat olivat liikkumatta paikoillaan kuin ikiuneen vaipuneina. Sakset roikkuivat naulassaan ja neula tökötti neulatyynyssään niin laiskan näköisinä, että oli vaikea kuvitella, miten ahnaasti sakset pian haukkaisivat kangasta ja kuinka vinhasti neula syöksähtelisi kankaan läpi.
Vaikka ulkona paukkui pakkanen, makuusaleissa näytti kesäiseltä, sillä vuoteissa uinuvat punalakkiset olennot oli peitetty kukkatäkein – oli sinikellotäkkejä ja päivänkakkaratäkkejä ja ruusutäkkejä ja narsissitäkkejä ja täkkejä, joissa tulvehti sireeninkukkia ja unikoita.
ok.
Kun täkkimeri kohoili hengityksen tahdissa, oli kuin kukkaniitty olisi heilunut tuulessa.
Lumi ja uni olivat kääräisseet helmoihinsa kaikki Tonttulan asukkaat – tai ainakin melkein, sillä savupiipusta kiemursi taivaalle hento savuvana. Ja koska oli savu, piti olla tuli, ja koska oli tuli, täytyi olla tulisija ja joku tulta ruokkimassa. Tuo kaikki löytyi, kun laskeutui tarpeeksi syvälle Tonttulan talon uumeniin, sillä varastojen ja mehukellarin ja hillokellarin alta löytyi kerros, joka oli salaisuus, ja sieltä kiveen hakattu asumus, joka oli vielä suurempi salaisuus.
ok..
Asumuksen ja halkovaraston väliä viipotti edestakaisin pikkuinen haltija-ukko sylissään suuri kasa klapeja, jotka hän viskoi uunin liekehtivään kitaan. Ukko oli lyhyenläntä ja koukkuselkäinen. Hiippalakin alta pyrki esiin harmaa hiuspehko ja ryppyistä naamaa peitti naavainen parta.
ok---
ok...
Jumalakin juttelee lumelle. Job.37:6
Haltija oli herännyt Tonttulassa ensimmäisenä, ja hänellä riitti touhua mahtavan hirsitalon lämmittämisessä. Päivätyönsä päätteeksi haltija seisahtui kalenterin eteen ja viivasi yli kuluneen päivän. Sitten hän istui jakkaralleen ja rapsutti korvallistaan ja heilutti jalkateräänsä ja naksutteli sormiaan ja letitti partaansa sata lettiä ja kokeili, kuinka monta kertaa hän jaksoi hyppiä yhdellä jalalla ja kuinka monta kertaa toisella.
Tänä aamuna ukon naama oli yhtä hymyä, sillä vihdoin oli koittanut päivä, jota hän oli kiihkeästi odottanut. Haltija ponkaisi jakkaralle ja kurkotti hyllyltä nahkaisen pussin. Hän kiepahti pöydän ääreen istumaan, hölläsi narun pussin suulta ja kumosi pöydälle röykkiön punaisena hehkuvia kiviä. Kynttilän loimu sai kivet sädehtimään, ja haltija huokaisi ihastuksesta. Hellästi hän nosti ensimmäisen kiven peukalon ja etusormen väliin, ja ryhtyi kiillottamaan sitä pehmeällä säämiskäliinalla.
2.12 Herätys
Kuun valon hopeoimalle katolle tipahteli suuria lumihiutaleita kuin keijujen pienenpieniä keveitä mekkoja. Pimeys vaihtui siniseen hämärään, ja talvilevolleen vierähtänyt aurinko muistutti olemassaolostaan värjäämällä taivaanrannan vaaleanpunaiseksi.
Makuusalissa Tuisku-tonttu näki unta hiirestä, joka juoksenteli hänen varpaissaan. Kädet vain viuhtoivat, kun Tuisku yritti hätistää pois vikkelää otusta.
– Ha ha haa, kantautui Tuiskun uneen.
– Hi hi hii, toinen ääni kikatti, ja kolmannesta suusta pääsi matalaa hohotusta
Tuisku hätkähti hereille ja näki sänkynsä päässä kolme pyöreää tontunnaamaa. Yksi kuului Tilliäiselle, toinen Taavetille ja kolmas itse Joulupukille.
– Kutitus seis, Tuisku kiljaisi ja pomppasi istumaan sammaleen väriset silmät kiukusta säkenöiden.
Tuiskusta tuntui, että hänet herätettiin kesken unien, vaikka hän oli nukkunut melkein vuoden. Edellisenä jouluna hän oli ommellut ainakin sata nukenmekkoa. Hän oli pakannut ne tähtipaperiin ja kietonut kultanauhoihin, viilettänyt aattona pukin reessä jakamassa lahjoja talosta taloon, palannut Tonttulaan yömyöhällä, syönyt kinkkua ja perunalaatikkoa ja lanttulaatikkoa ja joulupuuroa. Hän oli avannut oman lahjapakettinsa, huutanut ”ihanaa!”, tuuditellut sylissä kultatukkaista nukkea, halannut kaikki tonttusiskot ja -veljet, laulanut kuusen ympärillä riemullisia joululauluja kurkkunsa käheäksi ja ahminut kymmenen joulupiparia ja kaksikymmentä konvehtia.
Sen jälkeen hän oli pessyt hampaat, kävellyt silmät sikkurassa makuusaliin, kaatunut sängylle jaksamatta vaihtaa edes yöpaitaa, vaipunut syvään uneen ja nukkunut yli talven ja kevään ja kesän ja syksyn aina tähän päivään asti, jolloin oli tullut aika nousta ylös ja tarttua toimeen, sillä lapset joka puolella maailmaa odottivat uutta joulua.
Taavetti-veli tutkaili siskoaan suklaanapin värisillä silmillään suu leveässä hymyssä. Tuiskun lakin alta pyrkivät esiin ruskeat kiharat, Taavetin hiukset olivat vaaleat, ja Tilliäisellä ne hehkuivat kuparinpunaisina.
Taavetti osoitti Tuiskua, jonka hihat ulottuivat enää kyynärpäihin. Tuisku osoitti Tilliäistä, jonka mekko ylsi juuri ja juuri vyötärön alapuolelle ja Tilliäinen Taavettia, jonka housut loppuivat polviin.
Tuiskun silmistä suli kiukku ja sisarukset purskahtivat nauramaan.
– Olettepas te vuoden aikana kasvaneet, pukki totesi, nosti Tuiskun harteilleen ja kaappasi Taavetin ja Tilliäisen kainaloonsa.
– Nyt muorin luo ja justiinsa. Teille pitää saada uudet vaatteet!
Laskeutuessaan portaita alas tupaan Joulupukki tunsi jonkun lämpimän läikähtävän rinnassaan, ja ihmekös se, sillä haltija oli saanut kammiossaan työnsä valmiiksi. Pöydällä kynttilän valossa kimmelsivät kiillotetut Joulun kivet, joista henki maailmaan joulun taikaa. Haltija nosti kivet yksi kerrallaan nahkapussiin, sulki pussin suun ja sujautti aarteen patjansa alle.
3.12 Muhkuranenä
Joulupukki astui Tonttulan tupaan, käveli tuvan perälle ja lastasi tontut Joulumuorin syliin, joka istui keinutuolissa mutustelemassa joulutorttua.
– No onkos tullut kesä nyt talven keskelle, Joulumuori hyräili tyytyväisenä ja rutisti tonttulapsiaan.
Muorista oli ihanaa, että joulu tulisi taas. Hän oli karistellut unet silmistään ennen muuta perhettä, pölyttänyt matot ja kuurannut lattiat, hauduttanut valtavan padallisen riisipuuroa ja leiponut ison läjän joulutorttuja.
Muori tiesi, että kun tontut heräisivät pitkiltä uniltaan, niillä olisi sudennälkä.
Pian tupa pelmahti täyteen punalakkeja, jotka hieroivat silmiään ja halailivat sisaruksiaan. Tontut huuhtoivat kätensä ja kasvonsa valkeassa emalivadissa kylmällä vedellä ja kipittivät omalle paikalleen pöydän ääreen. Lautaset oli katettu olkiliinalle ja maljakoissa tuoksuivat katajanoksat.
Muori laski lapsensa ja sai tulokseksi kokonaista kolmekymmentä tonttua. Pitkän talven jälkeen oli vaikea muistaa tonttulasten määrää. Lapsia tuntui sikiävän kuin sieniä sateella, mutta hyvä se vain oli: kun lahjoja piti tehdä tuhansia, kaikki vikkelät sormet olivat tarpeen.
Muori katseli tyytyväisenä, kun pesue popsi puuroaan hyvällä ruokahalulla. Puurolautasilta kohosi kanelin tuoksu, ja muori tunsi, että ilmassa leijui muutakin – Joulun kivien taika ripottautui tupaan kuin tähtisade loihtien mieleen iloista odotusta ja lempeitä ajatuksia.
Taika kiemurteli ulos avonaisesta ikkunasta näkymättömän savun lailla,sukelsi yli pihamaan, puikkelehti kuusten välissä ja kantojen yllä ja tarttui tuulen matkaan, joka lennätti sen yli niittyjen ja kukkuloiden ja alas korkean vuoren rinnettä synkän onkalon suulle ja siitä mahtavaan muhkuraiseen nenään, joka kuului itse menninkäisten kuninkaalle.
Tonttulassa valmistauduttiin tuomaan valoa pimeyden keskelle, mutta täällä valmisteltiin toisenlaista juhlaa.
– Kummitusjuttuja ja hirviöitä, torahampaita ja hämähäkkejä, kuningas suunnitteli ja käännähteli innosta puhkuen valtaistuimellaan, joka oli koristeltu hiirten pääkalloilla.
– Säikyttelyä ja pelottelua, roimasti riitoja ja komeita kahinoita – kirjoita ylös! kuningas komensi puolisoaan, joka kyyhötti pahkatuolissaan sammalkolttu yllään ja sulkakynä viuhuen.
Kattoon kiinnittyneet kiiltomadot loivat saliin niukkaa valoa. Kuningas nuuhkaisi ilmaa.
– Mutta joku häiritsee, joku häiritsee minua…ei kai se ole taas niitä Tonttulan touhuja, kuningas mutisi kurtistaen ennestäänkin kurttuisen naamansa yhä syvempiin kiukun ryppyihin.
Se ponkaisi pystyyn peittäen nenänsä lepakonnahkaisella viitallaan ja karjaisi kovaan ääneen:
– Kaikki tänne ja heti!
Luolan hämäristä kätköistä hiippaili hetkessä suuri joukko takkuisia olentoja, jotka asettuivat riviin kuulemaan kuninkaansa käskyjä.
Ja kun ilta koitti, ja Tonttulan makuusaleissa valot sammuivat, pihakuusen oksien lomitse hehkui kolme kiiluvaa silmäparia.
4.12 Ryöstöretki
Haltija oli saanut kivet kiillotetuksi. Hän makasi sängyssä kolmen vällyn alla kädet ristissä rinnalla ja oli juuri vaipumassa uneen, kun käytävästä kuului rapinaa. Haltija loikkasi pystyyn ja piiloutui nurkassa raksuttavaan kaappikelloon.
Kaappikellon oven raosta haltija näki, kuinka kammioon pelmahti kolme puolimetristä, hurjan näköistä olentoa. Niiden naamat olivat nyrpeässä virneessä ja risaisista housuntakamuksista repsotti paikkoja.
Menninkäiset kykkivät hetken ovensuussa tutkien kammiota kiilusilmillään. Sitten ne rynnistivät liikkeelle: yksi repäisi auki lipaston laatikot, toinen heitteli haltijan nutut pitkin lattiaa, kolmas penkoi astiakaapin ja pudotti puurokulhon, joka hajosi tuhansiksi sirpaleiksi.
Sitten ensimmäinen kiipesi jakkaralle ja kurkisteli hyllyille, toinen ravisteli haltijan saappaita ja kolmas hyökkäsi nykäisemään kaappikellon ovea, jonka takana haltija istui sydän pamppaillen ja kiittäen itseään siitä, että oli juuri eilen naulannut oven sisäpuolelle vahvan haan. Menninkäiset juoksentelivat päättömästi ympäri huonetta ja pysähtyivät sängyn ääreen.
– Eti sää sängyn alta niin mää etin sängystä, sanoi menninkäinen, jonka suussa sojotti kolme terävää hammasta.
– Enkä kyllä varmana ryömi sängyn alle. Mee itte, sähisi vastaan toinen, jolla oli vain yksi hammas ja sekin puoliksi mustunut. Kolmihampainen ja Yksihampainen loikkasivat sänkyyn ja alkoivat kilvan pöyhiä vuodevaatteita. Kohta Kolmihampainen nosti tyynyn alta nahkapussin ja repi pussin suun auki.
– Pthyi miten kirkkaita, se sähisi ja peitti silmänsä.
– Pthyi pthyi pthyi, toisti Yksihampainen ja yritti kiskaista pussin itselleen.
– Mää löysin sen! Kolmihampainen kiljaisi.
aamen, aamen.
ok...
ok---
ok...
Tuisku tonttu on nyt lomalla.
aamen.
Matteus sen kuitenkin teki, ja siksi meillä on ihme - kirjallisuudessa ennenkuulumaton, matemaatista taidetta, vertaansa vailla oleva, tuskin edes kuviteltavissa oleva. Tämä on ensimmäinen tosiasia herra L:lle pohdittavaksi.
Toinen tosiasia on vielä tärkeämpi: Aivan ensimmäisessä osassa sukupuuta, josta edellä on puhuttu, sanat joita ei löydy mistään muualta Uudesta Testamentista, esiintyvät 42 kertaa, 7 x 6; ja niissä on 126 kirjainta, 7 x 6 x 3; kumpikin luku ei vain seitsemän vaan kuuden seitsemän monikertoja, mainitakseni vain kaksi näiden sanojen monista numeerisista piirteistä. Mutta kuinka Matteus tiesi suunnitellessaan tätä kuviota näille sanoille (joiden erityisominaisuus on että niitä ei löydy mistään muualta Uudesta Testamentista) että niitä ei löytyisi muista 26 kirjasta? Että muut 7 Uuden Testamentin kirjoittajaa eivät käyttäisi niitä? Jos oletamme mahdottoman olettamuksen että hänellä oli heidän kanssaan sopimus kuviosta, hänellä on täytynyt olla loput Uudesta Testamentista edessään kun hän kirjoitti kirjaansa. Siten Matteuksen Evankeliumi olisi kirjoitettu viimeiseksi.
5. Sattuu kuitenkin olemaan niin että Markuksen Evankeliumi sisältää hyvin samat ilmiöt. Siten se erityinen tekstiosuus jota tämän päiväisessä Sun-lehdessä niin voitonriemuisesti kutsutaan "kirjalliseksi varkaudeksi", Markuksen Kaksitoista Viimeistä Jaetta, sisältää noin kuudenkymmenen seitsenpiirteen joukossa seuraavat ilmiöt: Siinä on 175 sanaa, eli 25 seitsemää; sanastossa on sanoja 98, eli kaksi seitsemän seitsemää; joissa on 553 kirjainta, eli 79 seitsemää; muotoja 133, eli 19 seitsemää, ja niin edelleen pienimpään yksityiskohtaan asti. Markus, siten, on toinen ihme, toinen epäsovinnainen kirjallinen oikku. Ja samaan tapaan kuin osoitettiin että Matteus kirjoitti viimeiseksi, voidaan osoittaa että Markus myös kirjoitti viimeiseksi. Eli ottaen esimerkin tästä erityisestä tekstiosuudesta: Siinä on tietty yksi sana jota ei löydy mistään muualta Uudesta Testamentista, 'kuolettavaa'. Tämä tosiasia on merkitty ei vähemmällä kuin seitsemällä seitsenpiirteellä, siten: Sen numeroarvo on 581, eli 83 seitsemää; numeroiden summan ollessa 14, eli 2 seitsemää; jonka kirjainten 3, 5, 7 sekä ALUSTA että LOPUSTA arvo on 490, eli 7 x 7 x 5 x 2; seitsemän seitsemän monikerta, jonka tekijöiden summa on 21, eli 3 seitsemää. Sanastossa sitä edeltää 42 sanaa, eli 7 x 6; tekstiosuudessa itsessään 126 sanaa, eli 7 x 6 x 3, kummatkin luvut monikertoja ei vain seitsemän vaan kuuden seitsemän. Näin olemme esitelleet tämän kolmannen tosiasian herra L:lle pohdittavaksi: Matteus varmasti kirjoitti Markuksen jälkeen ja Markus yhtä varmasti Matteuksen jälkeen.
6. Sattumoisin, kuitenkin, neljäs tosiasia on, että Luukas osoittaa samat ilmiöt kuin Matteus ja Markus, niin myös Johannes, ja Jaakob, ja Pietari, ja Juuda, ja Paavali. Ja niin ei meillä enää ole kahta suurta ennenkuulumattoman matemaattista kirjailijaa, vaan heitä on kahdeksan ja kukin kirjoitti toisensa jälkeen.
7. Eikä vain tämä: Kun Luukas ja Pietari kirjoittivat kumpikin 2 kirjaa, Johannes 5 ja Paavali 14, voidaan samaan tapaan osoittaa että kukin Uuden Testamentin 27 kirjasta kirjoitettiin viimeiseksi. Tosiasiassa ei ainutta sivua niistä yli 500 kreikankielisen laitoksen, jonka toimittivat Westcott ja Hort (ja jota kirjoittaja on kauttaaltaan käyttänyt), sivusta, mutta voidaan osoittaa että on kirjoitettu viimeiseksi.
Ilmiöt ovat siellä eikä ole inhimillisesti mahdollista niitä selittää. Kahdeksasta miehestä ei jokainen heistä voi kirjoittaa viimeiseksi, 27 kirjaa, noin 500 sivua ei jokaista voi kirjoittaa viimeiseksi. Sen sijaan oletuksella, että yksi Mieli johti kokonaisuuden, on ongelma ratkaistu aivan yksinkertaisesti, eli kyseessä on Sanainspiraatio - jokaisen Uuden Testamentin sanan ja kirjaimen.
Enää tarvitsee vain lisätä että täsmälleen samankaltaisin osoituksin voidaan todistaa että Hebrealainen Vanha Testamentti on yhtäläisesti inspiroitu. Siten Ensimmäisen Mooseksen Kirjan aivan ensimmäisessä jakeessa on seitsemän sanaa, 28 kirjainta, eli 4 seitsemää, mainitakseni vain kaksi niistä useasta tusinasta tämän seitsensanaisen jakeen numeerisesta piirteestä. - NEW YORK SUN, 21.11.1899 - Korjauksin.
Takaisin sivulle IVAN PANIN
Takaisin sivulle JUMALALLINEN RAAMATTU
Etusivu
Täytekakku
Miksi pahaa
Kaikkivoipa
Tapahtui Toukokuussa
Minä itkin
Elämän tarkoitus
Elämä Jeesukselle
Armo
Ivan Panin
Jumalallinen
Ilmiöitä
Sukuluettelo
Syntymä
Sinetti
Kätketyt Sanat
Vedenpaisumus
Nooan Arkki
Arkin mitat
Arkkia katsomassa
Suuri Kala
Linkkiunohtunut
http://www.totta-on.fi/Raamattu/kirje.html
Ok. hallelyyjaaaa
Väkevää on.
Ateismin vastaista poistettu taas.