Ilja Janitskin antoi julkisuuteen lausunnon, että hän ei enää edusta millään tavoin MV-lehteä eikä ole sen kanssa tekemisissä eikä se hänen toimestaan enää avaudu uudelleen. Ilja myöntää myyneensä MV-lehden pois, joskin epäsuorasti. Ei kai hän voi edustaa jotakin mitä ei enää omista eikä johda. MV-lehdellä on siis uusi omistaja jo. Tällä palstallahan liikkui jo tieto, että joku oli maksanut Iljalle x summan rahaa käteen ja Ilja lähti kävelemään.
Ilja Janitskin "En enää edusta MV-lehteä"
mvlehtimyyty
651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suvakit varmaan maksoivat, ettei heistä enää kirjoiteltaisi totuuksia.
Totuushan on, että Janitskin suuttui, kun kansallismielinen kenttä rupesi vaatimaan tukirahojaan takaisin, jotka presidentin vaalikampanjaan lahjoitti ja muutenkin rupesivat riitelemään nk,. Maidanin tavaroista, kuka on varastanut mitäkin ja kenen taskussa rahat on.
Maidanin teltan seinää koristi Janitskinin kuva, he vuoroin muka keräsivät nimiä (ja rahaa) omalle yhdistykselleen tai Janitskinille. Eli mv-lehden ja näiden hörhöjen yhteinen mv-lehden mainoskampanja, samalla yrittivät iljan nimellä saada itselleen kannattajia.
Janitskin ilmoitti jo etukäteen, että 2.1. 2018 mv.-lehti menee kiinni. Nyt aikaisti sitä, kun tympääntyi kannattajjiensa riitelyyn. Kuten hän mediallekin sanoi, riitainen kansallismielinen kenttä ei miellytä eikä hän enää sotkeennu politiikkaan.
Vallankumous söi taas kerran lapsensa.
Nam.
Mikä helekutin lause tämäkin oli jostain 70-luvulta, Erkki Liikasen äänellä:
"Maamme tunnetuimpiin kuuluvan turbo-Travoltan beibi on uhattu heittää. Uhkauksen takana uskotaan olevan äärimustasukkaisten ryhmän rannallejääneet. "
hmmm, kuuntele tarkemmin Mona Caritan Rasputin-kappale, se taitaa olla "veivi", eikä "beibi"...
Mikä tietysti ei sekään ("heität kohta veivisi" -uhkaus) kuulosta MV-sakin ympyröissä kovin kaukaa haetulta.
Poliittinen painostus söi miehen loppuun. Terveys meni. Omalla puolella oli niin paljon tomppeleita joukossa, että oma uskottavuuskin oli koetuksella.