Tapahtuuko tänään taharrush gamaen revanssi?

Kölnin poliisipäällikön mukaan matut yrittävät tänä uutena vuotena toistaa parin vuoden takaisen taharrush gamae -joukkoahdisteluiskunsa. Poliisi ei ainakaan siellä aio seurata tilannetta tumput suorina, vaan kaupungissa partioi tänä vuonna n. parituhatta poliisia ja lisäksi satoja järjestyksenvalvojia.

Viime vuonna matut eivät ilmeisesti onnistuneet iskussaan, ei ainakaan Kölnissä, sillä poliisi oli varautunut tilanteeseen paremmin, ja sai piiritettyä heidät ennen kuin pääsivät päärautatieaseman edustalle. Satoja matuja otettiin kiinni, ja loput määrättiin poistumaan kaupungista.

Ikävä kyllä matut eivät ole mitään ihan täysin aivotonta sakkia, vaikka niin voisi välillä luulla, joten odotettavissa lienee, että he ovat täksi uudeksi vuodeksi hieman muuttaneet strategiaansa, jotta voisivat tehdä tehokkaampaa vastarintaa poliiseille. Jännä nähdä, minkälaisia ullatuksia tämä ilta tuo tullessaan...
358
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


Allahin_alla kirjoitti:

Kölnin poliisipäällikön mukaan matut yrittävät tänä uutena vuotena toistaa parin vuoden takaisen taharrush gamae -joukkoahdisteluiskunsa. Poliisi ei ainakaan siellä aio seurata tilannetta tumput suorina, vaan kaupungissa partioi tänä vuonna n. parituhatta poliisia ja lisäksi satoja järjestyksenvalvojia.

Viime vuonna matut eivät ilmeisesti onnistuneet iskussaan, ei ainakaan Kölnissä, sillä poliisi oli varautunut tilanteeseen paremmin, ja sai piiritettyä heidät ennen kuin pääsivät päärautatieaseman edustalle. Satoja matuja otettiin kiinni, ja loput määrättiin poistumaan kaupungista.

Ikävä kyllä matut eivät ole mitään ihan täysin aivotonta sakkia, vaikka niin voisi välillä luulla, joten odotettavissa lienee, että he ovat täksi uudeksi vuodeksi hieman muuttaneet strategiaansa, jotta voisivat tehdä tehokkaampaa vastarintaa poliiseille. Jännä nähdä, minkälaisia ullatuksia tämä ilta tuo tullessaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu