Äänestin työttömänä Persuja aiemmin, hävettää!

12313213213

Äänestin viimevaaleissa Persuja työttömänä juuri valmistuttuani, koska kuvittelin, että Persut eivät olisi puolue joka kyykyttäisi kantasuomalaisia työtä vailla olevia työttömiä, sairaita, eläkeläisä, ja yhteiskunnan heikko-osaisia. Toisin on kuitenkin käynyt, ja keulakuvana toimii tämä paskahousu Lindström.

En äänestä enää toista kertaa.

Sosiaali- ja työttömyysturvan vastikkeellistaminen, eli toisinsanoen silpputyön ja kuntoutuksen sekä höpökurssituksen tekeminen vimmesijaisimpien, erittäin matalan elintason mahdollistavien tukien ehtona, ampuu ensin jalkaan kantasuomalaisia työttömiä - ja pidemmällä aikavälillä nämä korvaavat jo olemassa olevia matalan tason palkallisia työpaikkoja aloilta joilla vallitsee TES, jolloin se ampuu isosti sukille myöskin työsopimuksella töissä olevia työläisiä. Perusturva ja sosiaaliturva ilman velvoitetta tehdä tuen alaisena olevana töitä on yksi suurimmista tukipilareista, joka takaa, että yritykset noudattavat vähintään alakohtaisen TES:in minimipalkkaa ja ehtoja palkatessaan. Jos koko sosiaaliturva ja työttömyysturva vastikkeellistetaan, ehtona työnteko, ilman palkkaa ja tuella, niin se vie pohjan työntekijöiltä (perusduuneista joihin voi perehdyttää tai käydä lyhyen koulutuksen, suorittava työ) neuvotella TES:in mukainen minimipalkka ja kohtuulliset työehdot, kun ilmaisorja löytyy yritykselle vastikkeellisen viimesijaisen tuoen nimissä sossusta!

Luulin, että Persut olisivat ajaneet työttömyyden kitkemiseksi työiden syntyä ja tukeneet pienyrityksiä. Töillä en tarkoita mitä tahansa, mikä voidaan naamioida "työ"-nimikkeen alle. Töillä tarkoitan oikeaa palkkatyötä työsopimuksella. Avoimille työmarkkinoille työllistymistä. Kuvittelin, että persut olisivat ajaneet oikeiden palkkatöiden syntymistä. Nimenomaan siten, että luodaan osalle työttömistä oikeita palkkatyöpaikkoja - sellaisia, joissa työtunteja kuukaudessa kertyy työsopimuksen mukaisesti riittävästi, että elintaso on kohtuullinen (=isompi kuin nykyinen vähäinen kuukausittainen tukien maksimin mahdollistama elintaso).

Persut haluavat silputa matalan tason työt pakkosyötettynä tukien vastikkeellisuuden nimissä palkattomana työnä työttömille syötettynä. Mahdollisimman suurelle porukalle työttömistä muutama orjatyötunti siellä täällä, ilman työsopimusta ja oikeaa palkkaa, tukien ehtona. Tämä on susipaska malli.

On naivia ajatella, että kaikille riittäisi kohtuullisen elintason mahdollistavia palkkatöitä kuitenkaan, joten parempi malli olisi jakaa pienemmälle määrälle työttömistä kokoaikaista tai yli puolipäiväistä OIKEAA PALKKATYÖTÄ jolla edes osa pääsisi tukiluukun byrikratiasta ja pakkoholhouksesta eroon, kun että jaetaan tukien saamisen ehtona monta kertaa suuremmalle porukalle nämä työt nk. "silpputyönä", tunti siellä, tunti täällä, ilman työsopimusta ja palkkaa.

Sillä mallilla yhdenkään työttömän elintaso ei nouse sieltä 1000e/kk:desta ylemmäs, yksikään ei työllisty oikeasti avoimille työmarkkinoille tienamaan itse elantoansa, eikä yksikään pääse tuki-vitun-luukusta eroon, kun pitäisi tehdä satunnaistunteja palkattomasti tukien edellytyksenä = jokainen tälläinen mukatyöllistetty palkaton työntekijä pysyy tukiluukun asiakkaana luukun velvoitteineen, vaikka tekee vähäisiä töitä palkatta.

Älkää nyt helvetti silputko näitä matalan tason töitä mahdollisimman isolle porukalle vähäisissä määrin, osallistamisen nimissä ja tukien ehtona, ilman työsopimusta. Siitä ei hyödy yksikään työtön mitään. Antakaa mielummin edes pienemmälle prosentille mahdollisuus saada näistä töistä tarpeeksi työtunteja kasaan kuukaudessa, ihan työsopimuksella ja palkalla, jotta edes osa työttömistä voi nostaa elintasoaan, saada tarpeeksi työtunteja kuussa, ja päästä tukiluukusta eroon.

Olin kai Persujen suhteen liian sinisilmäinen, ja uskoin heidän tarkoittavan vaalein alla "työpaikkojen luomisella" oikeita kokopäiväisiä tai lähes kokopäiväisiä palkkatyöpaikkoja, en orjatöitä ja osallistamista "töihin" tukien nauttimisen ehtona.

Olin kai liian sokaistunut ja äänestin Persuja osittain sen vuoksi, että luulin heidän vastustavan matutusta - enkä tajunnut, että nämä juntithan vihaavat kantasuomalaista työtöntä, pienituloista eläkeläistä, ja matalan tason duunaria. Matutus on suuri paha, mutta se on pienempi paha, kuin suomalaisen työttömyysturvan ja sosiaaliturvan romuttaminen, ja sitä kautta matalapalkkatöiden siirtäminen orjatyön alaisuuteen palkattomaksi työksi.

Kiitos Lindström, olet avannut silmäni! Persut ovat tosiaankin totaalisen perseestä, enkä tule enää ikinä isänmaalisesta aatteesta huolimatta äänestämään teitä. Äänestän mielummin vaikka Suomen Kansa Ensin -puoluetta. Ainakin ajatukset tuntuvat olevat mm. kantasuomalaisen köyhien suhteen paljon fiksumpia, kuin teillä kantasuomalaisia pienempiosaisia uuniin tunkevilla Persuilla.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtönvammainen

      No mä ajattelin aina, että perussuomalaiset eivät halua maahan ulkomaalaisia. Siksi ajattelin tasavertaisuuden nimissä, että he tekevät työttömille kurjat oltavat, jotta tänne ei tultaisi lusmuilemaan. Taitaa meidän heikko-osaisten puolueet olla vihreät, vasemmistoliitto ja piraattipuolue.

    • taxfreejooga

      Muista myös että et vahingossa äänestä sininen tulevaisuus puoluetta, koska LIndström voi päästä lapi omalla vaalipiirissä pienellä äänimäärällä, jos kuitenkin alueella muutkin ehdokkaat saa ääniä. ( syy pikkupuolueiden äänien läpipääsemisrajan laskentakaava LIndstörmin vaalipiirissä)

      Eli Lindströmin vaalipiirissä ei ääniä LIndströmille ei hänen puoluetovereille. kannattaa vaikka mielummin äänestää perussuomalisen puolueen sellaista ehdokasta joka ei ole ennen ollut eduskunnassa.

    • asdasdasd222

      Ajattelin ehkäpä äänestää SKE:tä. On toki totta että kaikki jäsenet siellä eivät ole penaalin terävämpiä kyniä, mutta mitä nyt jotain lähetyksiä vilkaissut, niin siellä on kuitenkin tietty empatia ja sellainen mentaliteetti, että köyhimpiä kantasuomalaisia ei saa jättää oman onnensa nojaan, vaan viimesijaiset tuet kuuluu pitää. Ovat myös korostaneet että työttömille pitää nimenomaan tarjota palkkatyötä, ei palkatonta orjatyötä. Nimenomaan tällaiset periaatteet ovat ensisijaisen tärkeitä, riippumatta koulutustaustoista. Lisäksi ovat matutusta vastaan. Eivät kuitenkaan tunnu vihaavan kantasuomalaista työtöntä siihen malliin, että pitäisi aktivoida ja orjuuttaa, sen sijasta, että koitetaan luoda oikeaa palkkatyötä niille joille sitä riittää.

      Tämä on suuntana sellainen jota itse etsin, ja ei nyt tule yhtäkään muuta puoluetta joka olisi avoimesti sanonut olevansa tällä kannalla. Sitä nyt ei tietenkään tiedä mihin tuonkin puolueen kokonaislinja lopulta muotoutuu. En kuitenkaan halua äänestää yhtäkään puoluetta joka liputtaa "vastikkeellisuuden nimissä" (aka tukirahalla silpputöihin) orjatöitä sen sijaan, että osoitettaisi pienemmälle porukalle oikeita palkkatöitä riittävillä viikkotunneilla - enkä halua myöskään äänestää yhtäkään puoluetta, joka puolustaa täysin vastakkaisesta kulttuurista ihmisten haalimista tänne, suurmoskeijahankkeineen ja sotarikollisineen. Ei ole hirveästi puolueita, joissa samaan aikaan täyttyvät nuo molemmat em. ehdot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1676
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1606
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      1520
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1398
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1363
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      897
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      883
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      437
      870
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      291
      830
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe