Näin on alkanut tuntumaan ja miksi näin?
Tämä kaveri ensinnäkin soittelee koko ajan ja puhuu sitten aina todella, todella pitkiä puheluita, eli minulta menee todella, todella paljon aikaa hukkaan hänen puheluidensa takia. Olen jo pitkään tehnyt sitä, että en läheskään aina vastaa hänelle, sillä en vain jaksa... Mutta hän soittaa, soittaa, soittaa... Eikä luovuta. Saattaa olla joitain kertoja, että hän soittaa vain kerran päivän aikana, eikä enää soita uudestaan samana päivänä, jos en vastaa, mutta joskus hän sitten soittaa, soittaa, soittaa, soittaa...
Varsinkin silloin, jos hän tarvitsee apua jossain, esim. kyytiä, tms. niin silloin hän soittaa, soittaa, soittaa, viestittelee Facebookissa, Whatsapissa, soittaa, soittaa, soittaa ja taas viestittää. Se hyvä puoli on, että ilmaiseksi hän ei näitä palveluksia pyydä, eli maksaa kyllä bensat ja muut, jos lähden häntä kuskaamaan, mutta se, että kun hän tuntuu olettavan, että minulla olisi aina aikaa ja velvollisuus juosta hänen asioidensa takia ympäri kaupunkia.
Senkään vuoksi en ole enää hetkeen uskaltanut läheskään aina vastata hänen soittoihinsa, koska ikinä ei voi tietää mitä sieltä tulee. Ei hän aina pyydä niitä palveluksiaan, mutta sitten hän puhuu muuten vain todella pitkiä puheluita ja minulta menee sitten koko ilta siinä hukkaan, varsinkin, jos hän soittaa sellaiseen aikaan, että minulla olisi vielä ollut pieni hetki aikaa tehdä jotain muuta ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi jos olen vaikka ilmoittanut hänelle, että olen reissussa, tms. niin hän ainakin toisinaan ymmärtää olla silloin soittelematta, mutta ei aina. Mutta sitten hän kyttää Facebookissa, jos teen jonkin päivityksen sinne, niin hän soittaa sitten heti minulle. Eli hän olettaa, että jos olen Facebookia päivittänyt, niin minulla on sitten heti aikaa hänelle. Kerrankin olin reissussa ja sanoin sen hänelle ja hän ymmärsi silloin reissun aikana olla soittelematta ja itse halusin tehdä kuvakollaasin Facebookiin reissukuvista reissun jälkeen ja sen teinkin, vaikka sitä kyllä mietinkin, että soittaako hän heti kun olen ne kuvat lisännyt, kun nythän minulla on taas hänen mielestään aikaa, kun olen palannut reissusta. Ja niin siinä kävi, että heti kun hän oli ne kuvat nähnyt, niin johan rupesi puhelin laulamaan... Siis joudun jo harkitsemaan sitä miten käytän Facebookia ja myöskin pelkäämään Facebookin käyttöäkin hänen takiaan, eli en uskalla tehdä päivityksiä sinne, kun hän näkee ne ja olettaa heti minulla olevan aikaa hänelle.
Olen joutunut ottamaan Facebookin messengerin aktiivisuusasetuksen pois vain ja ainoastaan hänen takiaan, sillä jos olen siellä aktiivisena, niin hän soittelee silloin koko ajan, eli hän olettaa, että jos minulla on aikaa olla Facebookissa, niin minulla on myös aikaa puhua hänen kanssaan puhelimessa. Tai sitten hän pommittaa viesteillä sitä kautta.
Whatsapissakin olen joutunut ottamaan aktiivisuusasetuksen pois päältä, koska hän pommittaa myös sitä kautta viesteillä ja tietenkin jos hän näkee, että olen aktiivisena, niin sitten vasta hän pommittaakin ja olettaa, että minulla on aina aikaa hänelle, jos olen aktiivisena jossain mediassa.
Haluaisin pitää näissä molemissa paikoissa aktiivisuusasetuksen päällä, että muut näkisivät siitä tilani, mutta tämän yhden takia en voi, sillä hän pommittaa sitten koko ajan niiden kautta.
Mitä tässä enää tehdä? Onko ero ystävästä ainut mahdollinen vaihtoehto ja miten sen pystyn sanomaan? Yhteydenpidon hiipumista on turha yrittää, sillä tämä kaveri ei jätä rauhaan...
Ja toisaalta, onhan se kiva kun on ystäviä, enkä sen vuoksi välttämättä haluaisi katkaista välejä, mutta toisaalta, onko tällainen ystävyyskään hyväksi, kun tuntuu, että minulta menee kohta mielenterveys hänen takiaan.
Kaverisuhteesta tullut taakka
13
2597
Vastaukset
- JätäMutRauhaan
Jahas, tuli sitten kahteen kertaan tämä. Kone tilttasi ekalla kerralla ja luulin, että viesti ei tullut perille, mutta näköjään tulikin.
- HyvinPyyhkii
Minusta kaverille pitää voida sanoa, et nyttei ehdi tai jaksa jutella (väsymys yms. syyksi)? Hyvillä perusteluilla hyvä tapa saada enemmän omaa aikaa. Stressi ja kiire hyviä syitä keskittää omaa aikaa rauhoittumiselle.
- JätäMutRauhaan
Näin olen tehnyt, vedonnut väsymykseen, yms. mutta se, että jos sanon ensin olevani väsynyt ja sitten päivitän esim. Facebookia, niin hän alkaa heti soittelemaan, kun jotenkin hän olettaa, että jos olen Facebookissa, minulla on aikaa hänelle, jne. enkä enää ole väsynyt.
- Vedätnerajat
Se on kummallista, että pitää olla facebookit, messengerit, whatsupit jne. siis ei hetken rauhaa elämässä. Koettakaa pistää itse rajoja sen oman sosiaalisuuden ja yksityisyyden kanssa tai teillä tosiaan menee elämä vain elämäksi puhelimenne kanssa, ettekä osaa kohdata ihmisiä enää normaalisti kahvilla kasvokkain silloin tällöin. Kyllä sä voit kaverillesi kertoa, että sulla on muutakin elämää ja haluat olla rauhassa, ja pistä tosiaan puhelimesi välillä pois päältä kokonaan, niin saat olla rauhassa. Vain sä itse...
- JätäMutRauhaan
Se on sitä mun omaa aikaa kun selaan Facea, se on mulle sitä rauhassa olemista mitä kaipaan, haluan ihan rauhassa lukea juttuja sieltä, jne. Mutta tämä yksi ei ymmärrä sitä, vaan pommittaa heti viesteillä sitä kautta jos olen aktiivisena. Kukaan muu kaveri ei tee tällaista, kuin tämä yksi...
- Vedätnerajat
JätäMutRauhaan kirjoitti:
Se on sitä mun omaa aikaa kun selaan Facea, se on mulle sitä rauhassa olemista mitä kaipaan, haluan ihan rauhassa lukea juttuja sieltä, jne. Mutta tämä yksi ei ymmärrä sitä, vaan pommittaa heti viesteillä sitä kautta jos olen aktiivisena. Kukaan muu kaveri ei tee tällaista, kuin tämä yksi...
Kyllä sun täytyy vetää ne rajat häntä kohtaan ja kertoa, että et halua enää olla kaveri, jos touhu ei lopu.Ihan yhtälailla kaverin kuin kumppaninkin pitäisi kunnioittaa sun yksityisyyden rajoja ja antaa sulle omaa aikaa ja rauhaa. Se on ihan sama asia kuin sulla ois joku ahdistelija, joka sua jatkuvasti vainoaa. Jos ei tosiaan lopu, niin voit kertoa hänelle, että menet poliisilaitokselle tekemään rikosilmoituksen vainoamisesta.
- HyvinPyyhkii
Pelisäännöt selväksi, eihän se ole kaveri jos joutuu poliisilla pelottelemaan :) Kyl frendin pitää ymmärtää myös oman rauhan merkitys. Minusta hyvä kommentoida, et viimeaikojen härdelli itsellä ollut sellaista et haluaa omaa aikaa PISTE Ei tarvi keksiä mitään muuta selitykseksi.
- joskuställäistä
Itselläni on ollut joskus samankaltainen ystävä ja ymmärrän täysin miten ahdistavaa ja raisvostuttavaa tuollainen käytös on.
Tämän ystävän tapasin töiden kautta ja aluksi hänen kanssaan oli ihan normaalia yhteyden pitioa, illanviettoa ym . Hän tuntui silloin oikealta hyvältä ja luotettavalta ystävältä . Sitten se pommitus alkoikin ihan yhtäkkiä. Hän soitteli jatkuvasti useasti päivässä ja puhui monta tuntia ainoastaan omista asioistaan, en saanut edes suunvuoroa puheluiden aikana ja jos minulla oli jotakin mielen päällä, niin hänei kuunnellut/ ei kiinnostanut yhtään. Hänestä alkoi muuttua oikea takiainen jonka kanssa olisi aina pitänyt roikkua puhelimessa tai käydä jossakin. Hän sanoituin irti töistä ja jäi omasta tahdostaan työttömäksi, minkä johdosta hän soitteli ja halusi yhä enemmän viettää aikaa. Tuo ajan vietto hänen kohdallaan tarkoitti lähes aina baariin menoa ja bielttämistä ja hän ei yhtään käsittänyt sitä että jos tulen illalla töistä kotiin ja aamulla on aikaisin töitä että en ehdi/jaksa lähteä mihinkään baariin. Hän ei välittänyt yhtään vaan saattoi soitella joskus aamuyöstäkin baari reissunsa päättteeksi että " moi arvaa mitä mulle tapahtu baarissa?!Näin tosi kuuman jätkän ja se sano et oon söpö hihiih"
Jos en vastannut hänen yhteydenottoihinsa niin hän soitti maratonina tai laittoi viestiä " miks et vastaa?! onks sul mukamas nyt jotai tärkeetä tekemistä tai muuta menoa?"
Hankalaksi tilanteen teki silloin se että hän osasi oiekasti olla välillä todella hyvää ja mukavaa seuraa ja en halunut mitenkään loukata häntä tai katkaista välejä kokonaan, vaan ajattelin että minun on asetettava joku raja hänen touhuunsa.
Sitten hän soitti kerran minulle yöllä ja alkoi selittää jostain asiasta minulle ja sanoin hänelle ystävällisesti että " anteeksi mutta nyt on yö ja oon nukkumassa ku meen aikasin töihin, palataan myöhemmin"
Siitä hän suuttui aivan silmittömästi ja katkaisi välit minuun ja selitti uudelle "kamarineidolleen" minusta että olin niin kauhea paskamainen ystävä ollut kun en kuunnellut enkä tukenut häntä koskaan eikä ollut aikaa yhteydenpitoon , koska työ oli niin tärkeä :D
Mutta suosittelen ehdottomasti että laitat rajat hänelle ja kerrot suoraan miltä sinusta tuntuu. Se ei ehkä ole helppoa ja ystäväsi saattaa suuttua sinulle, mutta tuollaiset roikkujat kuluttavat loppuun yllättävän nopeasti.
anteeksi kirjoitus virheet- JätäMutRauhaan
Sama mulla, eli aluksi tuntui tosi normaalilta ystävyyssuhteelta ja oli mukava viettää toisen kanssa aikaa, jne. Ja oli mukava, kun toinen soitteli ja kysyi kuulumisia.
Mutta sitten jossain vaiheessa kaikki räjähti ja puhelin ja muut viestinvälineet alkoivat koko ajan piippaamaan.
Jos kaveri pyysi kuskiksi, niin ei siinä mitään, kun hän ihan aluksi kysyikin tyyliin parin viikon päähän ja pystyin katsomaan ja varaamaan ajan kalenterista sitä varten, mutta sitten kun se meni siihen, että hän yhtäkkiä soitti ja ilmoitti tarvitsevansa apua, eli aika usein nimenomaan kuskia jonnekin ja kun en aluksi osannut varautua tällaisiin, niin sitten aina vastasin hänelle kun hän soitti ja suostuin sitten siinä hätäpäissäni hänen älyttömiin pyyntöihinsä, kun en siinä äkkiseltään tajunnut muutakaan.
Ja sitten kun enää uskaltanut hänelle vastata, kun ei ikinä tiennyt mitä taas tulee, niin sitten yksikin kerta hän olisi taas ihan välittömästi tarvinnut kuskia, niin ensin pommittamiset puheluilla, useampaan kertaan. Viestittelyt Facebookissa, Whatsapissa, en jaksanut reagoida niihin kun ärsytti niin paljon ja tämän jälkeen jouduinkin ottamaan kaikki tavoitettavuustiedot pois päältä.
Alkaa ahdistamaan!
- enpidäystävästäni
Eikö ole rasittavaa kun saa/joutuu toisen seuraavaksi. Mullakin yksi kaveri jota välttelen ja hyvästä syystä. Itse vain kuvittelee että näin sopii ja touhuaa miten haluaa. Vastavuoroisuus unohtunut täysin. Aluksi minäkin luulin että kaveri haluaa olla ja mukava. Mutta kun yhteyttä otti ja vastasin kuulin kylillä mitä olen vastannut ja nolautti minut asiassa täysin. En tiedä tietääkö että tunnen myös sen kaverin. Eli kun olin johonkin asiaan ottanut kantaa tai jopa ihan niitä näitä jutellut oli kertonut ja kehunut toisaalla. Kun kysyin oliko kertonut minusta "ei en ole" oli inhon paikka. Vastailin kärsivällisesti. Aina vaan roikkui lisää ja toi mielipiteitään esille mihin en edes kommentoinut. Alkoi tuntua puulta. Tosi väsyttävää oli. Myös minua rajoittaa fasebookissa juuri. Eihän se näe kuin oman hyvän olon tarpeen. En todellakaan jaksaisi tuota enempää. Esittää niin typerää kaveria kuin voi olla. Aivan kuin minua kiinnostaisi mitä on mieltä asioista. Se etten estoa voi laittaa on se että meillä monta yhteistä tuttua joita en voi estää enkä pyytää toisia että ei näkisi. Joudun pakolla vastaamaan sille kun on marttyyri ja tietää jos suututan sen ei se osaa olla kaveri.
- Eikiva
Läheisriippuvuus voi tulla esiin myös ystävyys tai kaverisuhteissa.
- kuunteleva_kirkko
Hei JätäMutRauhaan
Oletkin jo saanut tilanteeseesi kommentteja, joissa kehotetaan laittamaan rajat ja sanomaan suoraan. Minäkin haluan tukea tällaista.
Aina on ihmisiä, jotka eivät kunnioita toisen rajoja tai ottavat enemmän tilaa kuin kohtuudella heille kuuluu. Viime kädessä emme kukaan voi kuitenkaan muuttaa toisen käytöstä, vaan vain omaamme. Jos kärsit liiasta yhteydenotosta, on sinun itsesi muutettava tilannetta, koska toinen ei näytä siitä kärsivän. Rajojen asettaminen on vaikeaa ja jopa tuskallista, sillä siinä joutuu samalla ottamaan vastaan toisen ihmisen pettymyksen, kiukun tms. Mutta jokaisella on oikeus ja jopa velvollisuus suojella itseään. En usko, että rajaton yhteydenpito ja tuntikausien puhelut viime kädessä edes tekevät ystävällesi hyvää. Joka tapauksessa sinulle ne ei tee. Et ole tilivelvollinen siitä, milloin olet FB:sää vaikka olisit sanonut olleesi väsynyt. Sinulla on autonomia oman elämäsi suhteen.
Mutta millaista muutosta tarvitsisit, että voit selkeästi ottaa asian puheeksi ja rajata yhteydenotot? Halutessai voit pohtia omia mielen rakenteitasi esim, seuraavien kysymysten avulla? Tarvitsetko varmuutta siitä, että sinulla on oikeus siihen? Vai tarvitsetko taitoa ottaa vastaan hänen vastutuksensa asian suhteen? Pelkäätkö hänen hankaloittavan elämääsi? Vai mikä on villakoiran ydin? Miksi suostut kuskiksi kerran toisensa jälkeen, vaikka kyse ei ole hätätilanteista? Miksi ajattelet, että sinun ajankäyttösi ja levon tarpeesi olisi toissijaista toisen ihmisen tarpeisiin nähden?
Toivottavasti löydät oman tapasi sanoa ei, nyt ei sovi ja lujuutesi pitää siitä kiinni. Ystävyydestä voi tämän opettelun jälkeen jäädä vielä jäljelle vastavuoroisesti toisiaan arvostava ja kunnioittava ihmissuhde. Nyt se ei sellainen kaiketi ole?
Merja, diakoni- Karkuun_liveä
Merja, aloittaja on saanut täysin mainioita vastauksia, et tuo mitään uutta tähän keskusteluun. Eikö sinulla ole virastolla asiakkaita vastaanotettavana? Onko kuunteleva kirkko sinulle keino paeta asiakkaita?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812