Martin-Eric Racine vuosikausia työttömänä

Miten voi olla mahdollista että neljää kieltä osaava quebeciläislähtöinen Martin-Eric Racine on ollut 9 vuotta työttömänä.

Se kuulostaa ihan työnvälttelyltä mikä ei tulisi suomalaisen kohdalla kysymykseen.

Kaiken huipuksi hän asuu kaupungin paraatipaikalla Kruununhaassa yhteiskunnan piikkiin ja vuokra on 800 euroa kuukaudessa.

Voisikohan Racinen palauttaa Kanadaan vaikka ensimmäisellä lennolla.

Emme tarvitse tässä maassa yhteiskunnan hyväksikäyttäjiä.
914280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 91

Vanhimmat

miten hänellä on ollut varaa elellä ökytalossa 9-vuotta, ja litkiä olutta ja vuosikertakonjakkeja ja muutenkin voida paksusti, vaikka ei ole tehnyt päivääkään työtä tuona aikana.

Putin maksaa palkkaa uskollisille kätyreilleen.

Äänestä

Kyllä IT-alalla on paljon syrjintää, se ala on melkoisen epävarma. Työt loppu minultakin jo 6 kk ennen 60-vuotispäiviäni. Pörssiyritykset, työvoimanvuokrausfirmat ja globalisaatio on Suomen syöpä.

Äänestä
  • Loppui minullakin IT-alan työt 40-vuotiaana . Ei ole sen jälkeen ollut mitään jakoja päästä takaisin vanhoihin tehtäviin. On ollut pakko tehdä jotain muutakin. Onneksi on ollut mahdollisuus. Tottahan se on, että IT-ala on yleisesti ottaen aika sairas ala. Jos rehellisiä ollaan, en välttämättä ole edes halukas palaamaan samanlaiseen IT-alan työyhteisöön, millaisesta sain lopputilin YT-neuvotteluiden päättyessä tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi. Selkään puukottaminen, perättömien huhujen levittäminen ja yritykset erottaa työyhteisön ulkopuolelle sellaiset henkilöt, joista halutaan päästä eroon, ovat arkipäivää aika monessa tietotekniikkayrityksessä.

    Äänestä

  • IT-kupla puhkesi.

    Äänestä

Varmaan Kanada myöntää työttömälle työnhakijalle turvapaikan, jos työvoimatoimisto alkaa jatkossa vainoamaan: 9 vuoden työttömyys saavutettuine sosiaalietuineen on pysyvä olotila, jonka ylläpitäminen on perusoikeus.

Äänestä
  • Työttömyys on saavutettu etu, mihin ei saa puuttua.

    Äänestä

panna tuo Martin-Eric Auvinen-Racist vähän tarkempaan syyniin. Ties mitä agitaattorista paljastuu.

Äänestä

-Olen kuullut monesti, että cv:ni on loistava, mutta sadoissa hakijoissa on aina sellaisia, jotka tekevät jo nyt täsmälleen samanlaista työtä, Racine toteaa.

Hakemuksia on vuosien varrella lähtenyt ihan kaikkialle, duunaritöistä oman alan asiantuntijatehtäviin.

– Mutta Suomi on täsmätutkintojen ja lupakorttien maa. Hanttihommiinkin pitää olla tusina erilaista korttia: tulityökortti, ensiapukortti, työturvallisuuskortti…

Niitä Racinella ei ole toimeentulotuellaan varaa hankkia. Kerran tutulla olisi ollut tarjota varma työpaikka turistioppaana Lapissa, mutta se olisi vaatinut ajokorttia.

– En uskalla ottaa lisää velkaa sitä varten.

– Minulla ei ole enää varaa lähteä ihmisten kanssa tuopille tai syömään enkä siis kuule, jos jossain onkin työpaikka avautumassa. Eikä minua enää muisteta, Racine arvelee.

– Joskus kymmenen vuotta sitten saatoin ottaa hyvin henkilökohtaisesti sen, ettei hakemukseni johtanut työpaikan tai asunnon saamiseen. Vähitellen olen tajunnut, että tilanne on rakenteellinen. Kyse ei ole minusta yksilönä, hän toteaa.

Martin-Éric Racine asuu Kruununhaassa. Siis toimeentulotuen saaja, ja kantakaupungissa! Tätä mieltä oli välillä Helsingin sosiaali- ja terveysvirastokin ja pienensi tukea sillä perusteella, että asunnon pitäisi olla halvempi.

Mutta.

Tukien varaan jouduttuaan Racine ei pystynyt lyhentämään kahta työssäkäyntiaikoina otettua velkaansa vaadituilla summilla. Seurauksena oli maksuhäiriömerkintä. Sellainen on yli 370 000 muullakin suomalaisella.

– Olen välillä käynyt parissa kolmessa asuntonäytössä päivässä. Yksi välittäjä sanoi suoraan, että jos on maksuhäiriö, hakemus menee heti roskiin.

Äänestä
  • tuo on täysin totta, esim ravinto-alalle baarimikoksi, pitää olla kaiken maailman hygienia ja ensiapukortit yms. sitten baarikoulutuskin maksaa usean tonnin eikä mitää taetta että saisi työpaikan.

    Äänestä

Aloittaja tulee heti katkottaa pohjoi-koreaan.
Miten voi olla mahdollista että noin tyhjän pään omaavaa älä määki???

Äänestä

Tälläkin palstalla on kokoomuksen sikapellejä ja kepulit roskatääöijöitä

Äänestä

Martin-erik on todella hyvä tyyppi. Hän teki sen että mitä moni ajatteli hän uskalsi.

Äänestä
  • jotka ovat "hyviä tyyppejä" koska toteuttavat sellaisia yllykkeitä mitä moni vain ajattelee, löytyy paljonkin. Useimmiten mielisairaaloista.

    Äänestä

  • Ja_sellaisia kirjoitti:

    jotka ovat "hyviä tyyppejä" koska toteuttavat sellaisia yllykkeitä mitä moni vain ajattelee, löytyy paljonkin. Useimmiten mielisairaaloista.

    Jaahas, taas joku Sekoomuksen tulevaisuuden lupaus tekee mediatyötä. On mielisairasta olla eri mieltä kokoomuslaisesta politiikasta.

    Myöhemmän ajan Neuvostoliitossa toisinajattelijat vietiin nimenomaan mielisairaalaan.

    Äänestä

  • Ja_sellaisia kirjoitti:

    jotka ovat "hyviä tyyppejä" koska toteuttavat sellaisia yllykkeitä mitä moni vain ajattelee, löytyy paljonkin. Useimmiten mielisairaaloista.

    kovat keinot käyttöön kun kukaan ei uskonut ensimmäistä provoa ja lähtenyt mukaan haukkumaan työtöntä.

    Äänestä

yleinen harha käsitys onkin amiksen käyneet ovat vain työttömiä ja lukemalla on työtä löytyy.

Äänestä

Racine on isänmaallisempi suomalainen kuin yksikään oikeistopuolueita äänestävä maanpetturi tässä maassa.

Äänestä
  • Onkos Racine suomenkansalainen? Onko hän tullut Suomeen sukulaissuhteitten takia, vai naisen perässä? Eikös Kanadan sossu toimikaan niin hyvin, kuin Suomen?

    Äänestä

  • Ja alpakat ovat sinua älykkäämpiä.

    Äänestä

  • oleskelija kirjoitti:

    Onkos Racine suomenkansalainen? Onko hän tullut Suomeen sukulaissuhteitten takia, vai naisen perässä? Eikös Kanadan sossu toimikaan niin hyvin, kuin Suomen?

    Kyllä Racinella on Suomen kansalaisuus ja etnisesti hän on suomalaisempi kuin sinä tulet koskaan olemaan. Olet lähempänä jotain afrikan patamustaa heimolaista.

    Äänestä

  • hahahahahahahahaahh kirjoitti:

    Ja alpakat ovat sinua älykkäämpiä.

    Antifa alpakat on viisamia kuin muut suomalaiset ai että ylätti alpakat tälläkin kertaa ovatkohan kuuluisan 4000 kertaa muita suomalsia älykkäämpiä?

    Äänestä

Miksei mene siivoomaan turha väittää ettei löydy työpaikkaa.

Äänestä
  • Ei siivojaksi niin vain mennä, jos olet korkeasti koulutettu niin esimiehet (vuoropäälliköt) , joiden oma koulutus on yleensä vähäinen eivät tahdo alaisekseen sellaista joka pian ohittaa ylenemismahdollisuuksissa.

    Lisäksi siivojiksi palkataan mielellään matuja ja puolalaisia jotka alistuvat millaiseen kohteluun tahansa.

    Äänestä

  • Ei siivojan palkka taida riittä kun vuokraan helsingissä tukia joutusi silti hakemaan ja jos työ on osa-aikaista niin ei riitä edes vuokraan.

    Äänestä

  • hahahahahahaahhh kirjoitti:

    Ei siivojaksi niin vain mennä, jos olet korkeasti koulutettu niin esimiehet (vuoropäälliköt) , joiden oma koulutus on yleensä vähäinen eivät tahdo alaisekseen sellaista joka pian ohittaa ylenemismahdollisuuksissa.

    Lisäksi siivojiksi palkataan mielellään matuja ja puolalaisia jotka alistuvat millaiseen kohteluun tahansa.

    Miksei perusta omaa yritystä,jos on niin saatanan koulutettu ettei mikään työ kelpaa.

    Äänestä

  • rgghfgd kirjoitti:

    Miksei perusta omaa yritystä,jos on niin saatanan koulutettu ettei mikään työ kelpaa.

    Niin miksi ei perustanut uutta nokiaa taitaa olla laiska muuta miksi meidän sadatuhannet muutkaan työttömät ei perusta nokioita se kun on niin helppoa että perustaa vaan kuten jäbäleissonikin perustelee.

    Äänestä

  • No mikä se äijän ammatti on adressien laatija vai?

    Äänestä

  • sdfvf kirjoitti:

    No mikä se äijän ammatti on adressien laatija vai?

    Kansalaisaloite ei ole adressi eli vetoomus vaan aloite. Hän on selvästi aktiivinen mies ja hyödyksi maallemme toisin kuin sinä olet tai tulet koskaan olemaankaan.

    Äänestä

  • Paljonko se on jo maksanu veroja 10 vuoden aikana mitä hyötyä siitä on ollu kerro nyt siihen on menny jo ainakin yli 200.000e.

    Äänestä

Miten se on yleensä saanu jäädä Suomeen,jos ei ole rahaa millä elättää itsensä sehän on tullu turvallisesta maasta tänne ja sieltä löytyy töitä vaikka muille jakaa.

Äänestä
  • Koska muutkin saadä jopa karkotuspäätöksen jälkeen.

    Äänestä

  • suomalaispilllun perässä tänne kaikki ulkomaalaiset tulevat. Suomitytöt jakaa auliisti, kun suomipojista ei ole täyttämään tarpeita.

    Äänestä

Suomen päättäjät luulee et raha kasvaa puussa ja sitä voi polttaa mielin määrin mihin vaan no onhan ne itsekkin töissä paikassa josta raha ei lopu aina voi kiristää vaikka veroja.

Äänestä
  • Valtio voi aina painaa lisää rahaa.

    Äänestä

  • hahahahahaahhahaahh kirjoitti:

    Valtio voi aina painaa lisää rahaa.

    Näin on Sakssssa painettiin jo 1930 luvulla. Kaikki tuli onnellisiksi

    Äänestä

  • Justiins kirjoitti:

    Näin on Sakssssa painettiin jo 1930 luvulla. Kaikki tuli onnellisiksi

    Väärin. Se tapahtui v. 1923 Weimarin tasavallan aikana. Hyperinflaation seurauksena hinnat nousivat yhden vuoden aikana 854 miljardia prosenttia.

    Äänestä

Mitä osaat Martin?

Äänestä

No siinäs kuulitte, että ravintolassa syömällä ja oluella istumalla hän saisi niitä työpaikkoja, pitäisiköhän siitä tehdä uusi aktiivimalli.

Äänestä

Hepusta liikkuu monta tarinaa toisessa väitetään että hänellä on kaksi korkeakoulututkintoa mutta jossakin taas lukee että hän ei ole suorittanut yhtäkään tutkintoa loppuun..

Ilman tutkinoa on sitä työpaikkaa vaikempi saada

Äänestä

Ei lähde töihin alle 2500e/kk palkalla kun menettää kaikki tuet. Eiköhän kannattaisi ensin muuttaa halvemmalle alueelle tai kaupunkiin

Äänestä

Helsingistä on tulossa maailman suurin mustalaisleiri.
Vielä hetken ykköspaikkaa pitää täpärästi Moskova.

Äänestä

Fysiikan lakien mukaan levossa oleva kappale pyrkii jatkamaan olotilaansa . Tietysti tuokin pitää kitinää jos joutuu nousemaan ylös aamulla ja lähtemään töihin.

Äänestä

Tottpuhuen helsingissä ei kannata otta työtä alle 4000€\kkk......verojen jälkeen käteen jää n 2800€\kk josta pelkästään pienenkaksion vuokra vie 1000€\kk ja sitten sähkölasku,vesilasku,matkaliikenteen kkmaksu,puhelin ja tietoliikenne,ruokalasku ja oho...

Säästöön ,autoiluun,matkoihin ja harrastuksiin jaettavaksi löytyy enää n.800€\kk...

Äänestä
  • Itse olin 3500€/kk/brutto palkalla atk-suunnittelijana. Palkka oli pitkään jäänyt vähän alakanttiin. Onneksi sain oman asuntoni omalta osaltani maksettua jo v. 1998, jonka jälkeen muija maksoi vielä monta vuotta osuttaan tästä perheasunnosta vielä huonommasta palkastaan (n.2500€/kk/brutto). Sen jälkeen ovat asuntojen hinnat nousseet vielä paljon Helsingissä.

    Olisi kyllä vaikeaa olla nuori nykyaikaan, kuten poikamme ovat. Oman asunnon osto on lähes mahdotonta, koska vakituisia työpaikkoja ei juuri ole ja palkatkin vähän mitä sattuu.

    Äänestä

Tämä martin ericin vuokra on todella halpa tänä päivänä helsingin parhaalla alueella..saanoisdin että jos tänää joutusi tekemään tuosta kämpästä vuokrasopimusta niin pyyntivuokra olisi n. 1000-1200€\kk

Äänestä
  • Täällähän joku jo ehdotti yhteismajoitusta ja ruokailu, alkaa näyttää siltä että se olis paras vaihtoehto näille yksinäisille valtion rahantuhlareille

    Äänestä

  • Yhteismajoitus ja ruokailu vaatii järjestäjän....sellainen yjteismajoitus järjestettiin porissa mm paperittomille ja sehän vasta kalliiksi tulikin..

    Äänestä

  • Mikä siinä niin kalliiksi tulee pistää soppatykin aamulla täyteen aineita ,saavat lämpimän ruuan . Ei niiltä tarvitse toiveita anoakkaan ,jos ruoka ei maistu ,ei ole nälkä. Olen elänyt säännöstelyn aikaisessa suomessa nuoruuteni , tiedän mistä kirjoitan. Armeijan kerrosängyt johonkin tyhjään halliin. Ei tarvitse olla niin helvetin kiitoksen kipeä ,että ei voi omaa luovuuttaan käyttää .

    Äänestä

  • sieltänoustiin----työllä kirjoitti:

    Mikä siinä niin kalliiksi tulee pistää soppatykin aamulla täyteen aineita ,saavat lämpimän ruuan . Ei niiltä tarvitse toiveita anoakkaan ,jos ruoka ei maistu ,ei ole nälkä. Olen elänyt säännöstelyn aikaisessa suomessa nuoruuteni , tiedän mistä kirjoitan. Armeijan kerrosängyt johonkin tyhjään halliin. Ei tarvitse olla niin helvetin kiitoksen kipeä ,että ei voi omaa luovuuttaan käyttää .

    Juuri+näin+kokeilemisen+arvoinen+juttu+varmasti+tulee+50%+säästöä+kun+ei+tartte+maksaa+Hesan+kalliita+vuokria

    Äänestä

  • Se on nettitietojen mukaan 20 m2 yksiö. Onko tuossa kadehdittavaa?

    Äänestä

Paljonko veronmaksajat on maksaneet pelkästään tuon ulkomaalaisen kuluja.

Miljardeja menee ulkomaalaisten työttömien suomessa oleskeluun.

Äänestä

Rakkine> "... työttömyysturvaa leikataan aina, kun työnhakijan ponnistukset oman työllisyytensä edistämiseksi eivät ole tuottaneet tuloksia." Aina ? AINA ?

Äänestä

Sodan jälkeen ei ollut työttömyyttä, joten... kaikillahan se suomenpuolustaminen on maidossa... kun on uusi päällikkö suomella ei työttömyyttä ja etenkään mitään korvauksia makseta... ei ole kateellisuutta kun kaikilla on samat hakut ja yhteinen kallio jota louhia.. aterioimme samalla padalla säännöllisesti vältymme liikalihavuudelta ja ahmimiselta... vaatetus...kampaus...hampaat...kaikki yhtenevät...kirjat tuovat viisauden....usko nöyryyden..ja uusi päällikkö vapauden...aurinko nousee lännestä...kuu on vain propagandaa... elkää katsoko kuuhun... se varastaa ajatuksenne...

Äänestä
  • Sota ja ruumiita tarvitaan Helsinginkaduille!

    Äänestä

Itselläni on suomalais- eurooppalainen tausta eikä minua oikein ole koskaan hyväksytty, aina on joku katellinen tai nimeä pelätään. Olen 29 ja vieläkin taistelen että saisin jostain työpaikan. Tuntuu ettei vain kelpaa millään. Minäkin osaan puhua 4 kieltä mutta pidetään uhkaana.

Äänestä
  • Ja minä, supisuomalainen, kävin asumassa muualla pari vuosikymmentä ja opin kielen. Eipä sitäkään arvosteta lainkaan. Jatkaisin omaa työtäni yrittäjänä, mutta sitäpä vasta ei Suomessa sallitakaan, varsinkaan niille, joilla ei jo ole työpaikkaa siinä sivussa. Miten kasvatat yritystäsi, kun työttömyyskorvaus katkaistaan heti, kun henkäisetkin työttömyystoimistoon päin, että haluaisit taas olla yrittäjä.

    Racine voisi olla tosiaan turistiopas, kielenkääntäjä ja varmaan paljon muuta, mutta yrittämisessä on riski: TE-toimisto.

    Äänestä

  • Tietosi yrittäjyyskokeilusta työmarkkinatuella ovat väärät

    te.palvelut.fi> "Aloittavana yrittäjänä voit saada starttirahaa tai työttömyysetuutta, jos tietyt edellytykset täyttyvät" (sivu "aloittavan yritttäjän palvelut")

    Äänestä

Minä taas en ihmettele yhtään. Työpaikat ovat nykyään hyvin erikoistuneita ja työnkuvat muuttuvia. Kun joutuu pois opinnot-työpaikka-seuraava työpaikka - putkesta, on aika pian ulkona alan käytännöistä, ja työvoimapoliittiset koulutukset eivät auta, ja muu koulutus on kallista. Vaikka osaa kieliä, se ei välttämättä tarkoita, että olisi edellytyksiä esim. käännös- tai opetustöihin.

Ja se taas on ihan paskapuhetta ja kateellisten panettelua, ettei työtön saisi asua kantakaupungissa. Itse asuin Helsingin keskustassa työttömäksi jäätyäni, eikä mieleeni olisi tullut muuttaa muualle. Miksi ihmeessä? Pääsin pyörällä joka paikkaan, (mm. torille ostamaan euron kasvispusseja sulkemisaikaan), ja keskustassa oli helpompi saada hanttihommia ja sosiaaliset kontaktini olivat siellä. Asumiseni ei ollut juurikaan kalliimpaa kuin esim. Malmilla olisi ollut, ja sieltä olisi aina pitänyt lähteä erikseen joka paikkaan.

Harrastin myös purjehdusta, joka on varmaan mielestäsi elitististä (en tietenkään omalla veneellä, vaan miehistön jäsenenä) ja kävin työväenopiston joogassa, mikä lienee työttömälle sallittua.

Kaikkea hyvää Martin-Ericille, hieno aloite!

Äänestä
  • Eihän se hyvä mies keskustassa asuminen tule sinulle kalliiksi vaan yhteiskunnalle asumistukien muodossa. Niin mutta valtion kuluistahan työttömän ei tartte välittää kun ei eroamaan maksella

    Äänestä

  • TyperyydenEsim kirjoitti:

    Eihän se hyvä mies keskustassa asuminen tule sinulle kalliiksi vaan yhteiskunnalle asumistukien muodossa. Niin mutta valtion kuluistahan työttömän ei tartte välittää kun ei eroamaan maksella

    Eikö tuossa juuri kirjoitettu, että vuokra ei ole paljoakaan kalliimpi keskustassa kuin esim. Malmilla, Kehä I:n takana? Kunhan ei nyt mene aivan niille kalliimmile alueille keskustassa.
    Tiedän muiden nettitietojen perusteella, että Racine asuu vuokralla 20 m2 yksiössä. Onko kateuden arvoinen kämppä?
    Samoin esim. Jussi Halla-ahon asunto on ahdas 5-henkiselle perheelle. Sehän on Eirassa! Asunnon omistaa hänen anoppinsa! Se on pieni kolmio, 66m2.

    Äänestä

Tuo ranskalaisen kulttuurin kasvatti ei tullut toimeen kotimaassaan Kanadassa ja sitten hän päätti muuttaa vetelehtijöiden onnelaan, Suomeen.

Äänestä
  • En tunne miestä, mutta paremminkin siinä kai oli niin, että pätevä tekniikan ammattilainen lähti maahan, jonka oli kuullut olevan maailman huippua tekniikan alalla. Tänne saavuttuaan alkoi vähitellen tajuta, että kaikki oli ollut silmänlumetta. Racinelle saattaisi olla paras vaihtoehto muuttaa kotimaahansa, mutta suomalaisten kannalta oli hyvä, että hän on täällä nyt ja teki aloitteen, jota kukaan muu ei saanut tehtyä. Siinä saattaa tosin olla se muotovirhe, että viitataan lakialoitteeseen, vaikka kyseessä on jo läpirunnottu laki. Eli aloite saatetaan siitä syystä kuopata. Mutta sitten laaditaan parempi aloite - joku suomalainen, lakia taitava puikkoihin ja aloitetta rustaamaan. Voihan sen laatia jo nyt, siltä varalta, että kesäkuussa tuo aloite ei mene läpi. Kuusi kuukautta on pitkä aika odottaa turhaan. Tekisin itse aloitteen, mutta ei taida taidot riittää.

    Kävin itsekin asumassa ulkomailla pitkään. Sitten palasin tyranniaan nimeltä Suomi. En kadu paluutani, enkä usko, että Racinekaan katuisi, jos lähtisi takaisin kotimaahansa. En tosin tunne Kanadaakaan.

    Äänestä

Miten vaikea joidenkin on käsittää niikin yksinkertainen asia, että tässä maassa on 300 000 työtöntä ja 20 000 avaointa työpaikkaa. Ilmesti niiden joille ei yt osunut n 5v sitten ja luulevat, että 2018 saa töitä yhtä helposti kuin 1980

Äänestä
  • Miten vaikea joidenkin on käsittää niinkin yksinkertainen asia, että tässä maassa on ehkä sata tuhatta avointa työpaikkaa, mutta pahasti hajallaan eri paikoissa.

    Oikotie, duunitori, monster, kuntarekry, seuturekry, rekrytointi.com?
    Suurten firmojen omat rekryt nettisivunsa jossain kulmassa ?
    Headhunter-toimistot? (Parhaat kyllä puskaradion kautta.)

    Suosittu veruke "emmäviitti kun paikkoja ei ole kaikille"

    TE-toimistoon eräät tympääntyneet työnantajat eivät suostu ilmoittamaan.

    Äänestä

Olin 1970-luvulla töissä insinööritoimistossa pääkaupunkiseudulla. Erikoistehtävään ongelman ratkaisussa toimistolle palkattiin Suomessa asuva ulkomaalainen tekniikan lisentiaatti.

Toimitusjohtajamme harmitteli tämän "Polilla" hankitun oppiarvon haitasta "Suomessa on harvassa yritykset, joiden johdolla on rohkeutta palkata itseään kyvykkäämpiä, ja etenkään jos tämä on ulkomaalainen"

Monesti myöskään iäkkäämpiä henkilöitä ei palkata, koska nuori johto pelkää näiden osaamisesta aiheutuvan uhkaa heidän arvovallalleen.

Samaa uhkaa kokenevat palkkaajat sanavalmiista ja ilmeisen lahjakkaasta Martin-Ericistä.

Äänestä

Leveää elintasoa tällä diplomi-työvälttelijällä selittänee harmahtava talous

Äänestä
  • Tarkoitatko että reserviläisjärjestöt - missä tuo Martin-Eric tekee vapaaehtoistyötä - maksavat pimeitä ansioita?

    Äänestä

Miten hänen kohtalonsa suomalaisilla työmarkkinoilla kynsittää sinun persettäsi?

Äänestä
  • Joku eurosentti veroistani (n. 30 tonnia) on vaarassa joutua hyödyllisen kohteen sijasta quebeckiläislusmun pienpanimokaljoihin

    Äänestä

  • VEROPARATIISIRIKOLLISTEN TASKUIHIN, SUOMEN KANSAN RAHAT MENEVÄT, ÄÄLIÖ.

    Äänestä

Martin good work, we want more, we want more ! Oikeusvaltion puolustajat, ovat aina tervetulleita Suomeen. Kiitos.

Äänestä
  • Totta turiset.

    Äänestä

Nyt sillä voisi olla työpaikka tiedossa kun yrittäisi päästä puolueiden listoille seuraavissa eduskunta vaaleissa.

Äänestä

Sehän voi vaikka kirjoitella päivät pitkät EK:n laskuun aloituksen kaltaisia paskajuttuja.

Äänestä

Martin-Eric Racine kertoo omasta keikkatyön vastaanottokokemuksestaan Iltalehdessä:
- Kun otin keikkatyön vastaan, lähes koko summa vähennettiin toimeentulotuestani, sen lisäksi jouduin antamaan selityksiä monelle taholle.
------------------
Suomessa asuva pitkäaikaistyötön on köyhempi mitä 1900 luvun alussa asuvat, silloin sai ainakin kasaan matkalipun jolla sitten lähti siirtolaiseksi Amerikkaan
Vaikka sanotaan että voi lähteä hakemaan 3 kuukaudeksi töitä Euroopasta työttömyystuella, niin koskee vaan ansiosidonnaista päivärahaa saavia. Ja sitä että sitten on varaa kustantaa asuminen siltä ajalta kahdessa paikkaa. Parhaiten tuo tietysti onnistuu nuorelta, joka asuu vanhempien kanssa ja miksei parisuhteessa asuvaltakin.
Puutuva ajokortti on kallis hankkia , eikä siihen eikä muihin työelämässä tarvitsemia kortteja makseta toimeentulo ja työmarkkina tuella. Nuorilla vanhemmat yleensä kustantaa sen ajokortin.
Ministeri Terhohan ehdotti ansiosidonnaista kaikille työttömille . Aikaisemmin oli noin että liiton päivärahaan oikeutetut saivat kaksinkertaisen päivärahan verrattuna muihin . Nykyisin tuo summa olisi se 1400 €/kk ja summa olisi sama kaikille riippumatta ansiotuloista. Parempi olisi että työssäolo vuodet vaikuttaisivat korvaustasoon . Ilman työssäolo vuosia se olisi nykyisen peruspäivärahan suuruinen .

Äänestä
  • Asiaa kirjoitit.

    Äänestä

Toivottavasti kaikki vittuilijat saavat maistaa itse työttömyyttä niin tulee perspektiiviä asiaan ja meneekin samalla turpa tukkoon kun huomaakin olevansa täyttä paskaa työelämän tarpeisiin.

Nimittäin nykyään merkitsee ainoastaan suhteet työpaikan saamiseksi muut saavat paskaduuneja ja jos on ikääkin jo 40 vee niin ei ole asiallista työpaikkaa enää sen jälkeen tarjolla kun ikärasismi hoitaa senkin ettei tarvitse töitä enää tehdä koulutuksesta ja työkokemuksesta huolimatta.

Äänestä
  • Keljuilijoita ei pitäisi tappaa, vaan repiä ja viskata sianpaskaan torille harakoiden nokittavaksi.

    Äänestä

  • Velttoilijat kaasu-uuniin!

    Äänestä

  • Olet valmis antamaan ihmisten toimeentulon pelinappulaksi liivijengiyrittäjille.

    Äänestä

Quebecissa on maailman kauniimmat naiset mutta Eric loisii Hölmölässä työttömänä. Eric voisi mennä vaikka Ubisoft Montrealiin töihin. Mutta Eric loisii työttömänä Hölmölässä. Mitä Hölmölällä on mitä ei Quebecissa ole?


KELA!

Äänestä

100%+koutoutuja,+työ+ei+maistu+kaikki+pitää+saada+kotisohvalle,+ihan+kuin+kantasuomalaisille

Äänestä

Sipilä on Tasmanian tuholainen, joka käyttää aivotonta sossupolitrukkia käsikassaranaan.

Äänestä

TE:n virkailijat tomivat kuin sonderkommandot.

Äänestä

Hitler tiesi mitä tehdä työttömille.

Äänestä

Nyt kun ko. henkilö on tullut julkisuuteen, luulisi, että te-toimisto on ryhtynyt tarvittaviin toimiin.

Äänestä

Eric Racine on sitoutumattomien puolueen
jäsen ja hänen puoluetoverinsa puoltaa hänen asumistaan Hgin rannikolla, nyt Lauttasaaren Katahaharjuntiellä oikein merinäköala yksiössä jonka vuokra on 900e
per kk. mies tekee koko ajan pimeästi tulkkaus hommia maahanmuuttajille kun ranska ja arabia ovat hänen taitamiaan kieliä. teki 3v palkkatöitä ja saanee pian täältä takuueläkkeen, maahanmuuttajat ovat fiksuja, nuo hakeutuu jonkin puolueen jäseniksi , Suomessa on paljon tekemätöntä työtä joka ei kelpaa kun työttömät ovat niin nirsoja ja vaativia. tuet alas niin kyllä työ maistuu, eipä kysytty suurilta ikäluokilta mitä työtä tahdot tehdä vaan tehtävä oli sitä mitä saattoi saada tehtäväksi.

Äänestä

kyllä kaikki ulkomaalaiset sossun asiakkaat saa muuttaa takaisin kotimaahansa , Suomi maksakoon Racinen lentolipun Kanadaan. eivät ihmisoikeus lait voi koskea häntä . ne koskee vain kehitysmaista tulleita

Äänestä

Miksi maksaisi, eiköhän riitä että antaa soutuveneen.

Todistettavasti se riittää kulkupeliksi ihan minne asti vaan.

Äänestä

Huippuälykäs Eric Racine on rutinoitunut Työkkäritoimiston virkailijoiden pakoilija.

Vaikka ministeri Purra ja Satonen lähettää millaisia lusmujen etsintäpartioita liikkeelle tahansa, ei ne saa koskaan Ericiä kiinni.

Tätä Ericiä ei saa töihon persut eikä kokkarit edes yhteistoiminkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PainuHiiteenPummi kirjoitti:

Miten voi olla mahdollista että neljää kieltä osaava quebeciläislähtöinen Martin-Eric Racine on ollut 9 vuotta työttömänä.

Se kuulostaa ihan työnvälttelyltä mikä ei tulisi suomalaisen kohdalla kysymykseen.

Kaiken huipuksi hän asuu kaupungin paraatipaikalla Kruununhaassa yhteiskunnan piikkiin ja vuokra on 800 euroa kuukaudessa.

Voisikohan Racinen palauttaa Kanadaan vaikka ensimmäisellä lennolla.

Emme tarvitse tässä maassa yhteiskunnan hyväksikäyttäjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu