Takaako valtio virkailijoille uudet suojatyöpaikat vai siirtyvätkö tulostajat&kahvinkeittäjät 9e päiväpalkalla askartelemaan ja leikkimään?
TE-keskukset lopettaa 2019
6
61
Vastaukset
- enpitkäaikaistyötön
Vanhimmat jäävät eläkkeelle ja monet siirtyvät kaupungille vaikka typ-juttuihin. Osa pääsee kelaan tekemään samaa "työtä" kuin nyt työkkärissä. Ehkä joku sijainen t. määräaikasopparilla oleva jää työttömäksikin. Osa jatkaa yrittäjinä ja keksii jotain höpökurssin vetoa ja puuhapajajuttuja.
Missä vaiheessa toi juttu on? Onko lakiehdotus jo saatu? - Virkapaskoja
Työkkärin loisijasuojatyöpaikkalaiset ovat vuosikymmeniä olleet viettämässä aikaansa päivästä toiseen toimistoissaan, joten tuntuu ihan käsittämättömältä, että tälläinen veronmaksajien kustantama turhapaskatoiminta loppuu Suomesta.
Työkkärien paskatoiminnasta ei työttömät ole hyötyneet yhtään mitään. Eivät ole koskaan.
Ja työttömien rangaistuslailla soini, terho, sipilä ja orpo tekevät työttömistä käskytettäviä orjia. - muutostenajat
Me, jotka ei olla pitkäaikaistyöttömiä tai ollaan työttömii vaan sillon tällön, saadaan varmaan parempaa palvelua yksityisiltä virmoilta, vaikka ei mulla oo ollut työkkärin tarjouksistakaan valittamista. Mutta monella muulla kuulemma on.
Mää luulen, että sitte myös moni pitkäaikaistyötön hyötyy työkkärin lakkauttamisesta. Jos oon oikein ymmärtäny, jatkossa ne saa kaikki palvelut yhestä paikasta ja kunnat pystyy tarjoomaan paljon enemmän palveluu, ainakin sosiaalityöntekijöiden palveluu, velkaneuvonnan, täydentävän sosiaalituen ja mitä lie. Kunnat voi paljon paremmin tarjota työntekoa sitte omassa systeemissään, kun niillä on kaikenlaista viritelmää. - Hj805667
Siirtyvät suoraan maakuntien palvelukseen johonkin tehtävään. Kauheeta paskaa...
- Kfkdkdjj
Aika sisäsiittoista touhua jos valtio noille iilimadoilla hommaa suojatyöpaikan.
- VirkapummiSYÖvaan
Virkapummien suojatyöt on jo sovittu. Loisinta jatkuu maakuntien virastoissa. Siinä loispummiporukka, mitä ei saa aktivoitua millään keinolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818