No molestar

Minusta on lähes järkyttävää, kuinka kauniita espanjalaiset siivoojanaiset voivat olla. Ollessani päivän suurinta polttoa piilossa omissa varjoissani, niin sisään poukkasi mallikansalainen tyyliin naps, ja minulta putosi pohja novellistani. Osaan heikosti espanjaa, joten on luontevaa että espanjalainen mallikansalainen osaa yhtä huterasti englantia. Tämä ei tietenkään estä visuaalista kommunikointia, joka on kommunikoinnin oksista se ylevin ja aidoin, täydellisin.

Tämän jälkeen olin varma siitä, että ihminen ei ei ole tarinansa, vaan oma hetkensä.

(Naurua)
462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mjoo

Mä tässä mietin, että kuinka tätä voi edes jatkaa, sillä jotkut langat vain tuppaavat loppua kesken.

Lopussa on langan pää.

(Hihitystä)

Äänestä
  • Lopun olemus muutenkin on aina kiehtonut minua, sillä sellaista ei oikeasti ole.
    Loppua ei yksinkertaisesti ole olemassa, vaikka loppu on kaiken tuloksen idea. Voisi sanoa, että jopa kaiken toiminnan syy.

    Elämässä ei ole finaalia.

    Ja jos ei ole finaalia, ei ole draaman kaarta saati alkua sellaiselle.

    Go figure


    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Lopun olemus muutenkin on aina kiehtonut minua, sillä sellaista ei oikeasti ole.
    Loppua ei yksinkertaisesti ole olemassa, vaikka loppu on kaiken tuloksen idea. Voisi sanoa, että jopa kaiken toiminnan syy.

    Elämässä ei ole finaalia.

    Ja jos ei ole finaalia, ei ole draaman kaarta saati alkua sellaiselle.

    Go figure


    (Hihitystä)

    Mjaa

    Olen selvästi aivan liian älykäs ja kaunis tällaiselle höpölöpö -palstalle.

    Alan pitää hyvännäköisille intellektuelleille omaa blogia.

    (Reps)

    1Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Mjaa

    Olen selvästi aivan liian älykäs ja kaunis tällaiselle höpölöpö -palstalle.

    Alan pitää hyvännäköisille intellektuelleille omaa blogia.

    (Reps)

    Mjoo

    Siis tällaisella peukkumäärällä pistää jo varsin tuulemaan.

    Edessäni on aivan uskomattoman kaunis maisema Atlantille. Päivän kuumuus on höyrystänyt horisontin olemattomiin, ja taivas ja maa on kuin yhtä ja samaa siltä kaarevalta linjalta, jossa edellämainitut eivät toisiaan koskaan kohtaa.

    Elämä on näköharhaa ja visuaalisia kikkoja täynnä.

    (Hihitystä lievällä kuumotuksella)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teknodonna kirjoitti:

Minusta on lähes järkyttävää, kuinka kauniita espanjalaiset siivoojanaiset voivat olla. Ollessani päivän suurinta polttoa piilossa omissa varjoissani, niin sisään poukkasi mallikansalainen tyyliin naps, ja minulta putosi pohja novellistani. Osaan heikosti espanjaa, joten on luontevaa että espanjalainen mallikansalainen osaa yhtä huterasti englantia. Tämä ei tietenkään estä visuaalista kommunikointia, joka on kommunikoinnin oksista se ylevin ja aidoin, täydellisin.

Tämän jälkeen olin varma siitä, että ihminen ei ei ole tarinansa, vaan oma hetkensä.

(Naurua)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu