Älykäs suunnittelu tyhmentää ihmistä

Niin, tuossahan on ollut pari sellaista viestiä, missä mainitaan suomalaisetn älykkyyden laskeneen. No, kretujen tulee tietysti syyttää asiasta jumalaansa, sillä se jumalahan on vastuussa kaikesta ja on suunnitellut ihmisen älykkäästi sellaiseksi että hän tyhmenee.

Mikäli uskovat sitten syyttävät asiasta rappeutumista, niin jumalannehan suunnitteli ihmisen rappeutumaan ja taas asia on jumalanne vika.

Taas nähtiin miten kretuilu tekee mahdolliseksi jumalan syyttämisen ihan kaikesta. Ja parasta on että kretujen tulee uskoa tähän, muuten he ovat ristiriidassa itsensä kanssa...
678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikki johtuu siitä, että Jumala on surkea luomaan. Ihmisestä piti alun perin tulla aivan huippuluokan keksintö, mutta sitten lorahtikin kusta sekaan ja ihmisestä tuli niin yksinkertainen tollo, että se meni jopa puhuvan käärmeen halpaan. Siis puhuva käärmekin oli parempi kuin ihminen!!! Tästä Jumala syyttää ihmistä, koska kukapa ottaisi omaksi syykseen omia mokiaan.

Ja mitä tulee ihmisen älykkyyteen, niin tyhmempi otushan ihminen kuin mikä tahansa eläin. Eläimet eivät tuhoa määrätietoisesti ympäristöään kuten ihminen tekee.

Äänestä

"Niin, tuossahan on ollut pari sellaista viestiä, missä mainitaan suomalaisetn älykkyyden laskeneen. No, kretujen tulee tietysti syyttää asiasta jumalaansa, sillä se jumalahan on vastuussa kaikesta ja on suunnitellut ihmisen älykkäästi sellaiseksi että hän tyhmenee. "

Samaan aikaan ateismi on lisääntynyt, joten syy on tietenkin ateismissa. Totta, voi tietenkin olla myös niin päin, että tyhmyys lisää ateismia. :D

Äänestä
  • Niin, niin mitä muuta kreatiomismi tekee sen ismin kannattajalle kuin sen, että henkilö on epärehellinen itselleen kun nielee kreatiomismin kivitaulut karvoineen ja kavioineen.

    Äänestä

  • Jumalasi suunnitteli ateismin lisääntymään. Joten syy on taas jumalassasi. XD Aina vaikka miten venkoilet on jumalasi se lopullinen syy. Niin sinun tulee uskoa tai olet epärehellinen ja ristiriidassa itsesi kanssa.

    Äänestä

  • Minä en ole kirjoittanut tätä viestiä, enkä tuota ylempääkään. Kuten näkyy, ne
    ovat peräisin jostain sellaisesta oliosta, jolta on syntymästään saakka puuttuneet aivot.

    Yleensä hymiöidän käyttö viittaa tekijän olevan Luterilaisuuden uhri, peräti Lesta... sisältä mätä sielu

    Äänestä

  • Fantomex kirjoitti:

    Jumalasi suunnitteli ateismin lisääntymään. Joten syy on taas jumalassasi. XD Aina vaikka miten venkoilet on jumalasi se lopullinen syy. Niin sinun tulee uskoa tai olet epärehellinen ja ristiriidassa itsesi kanssa.

    No tuo Luterilainen luuaivo riitelee vaikka itsensä kanssa ja kuten sanoi kesällä
    "sähisee ja kiistelee itsensä kanssa" ja kun vielä sätkii lattiallla, puhdistaa huoneensa kuolallaan.. hih huh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fantomex kirjoitti:

Niin, tuossahan on ollut pari sellaista viestiä, missä mainitaan suomalaisetn älykkyyden laskeneen. No, kretujen tulee tietysti syyttää asiasta jumalaansa, sillä se jumalahan on vastuussa kaikesta ja on suunnitellut ihmisen älykkäästi sellaiseksi että hän tyhmenee.

Mikäli uskovat sitten syyttävät asiasta rappeutumista, niin jumalannehan suunnitteli ihmisen rappeutumaan ja taas asia on jumalanne vika.

Taas nähtiin miten kretuilu tekee mahdolliseksi jumalan syyttämisen ihan kaikesta. Ja parasta on että kretujen tulee uskoa tähän, muuten he ovat ristiriidassa itsensä kanssa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu