joukkolahtauksen 100-vuotis muiston kunniaksi yleisen anteeksipyynnön uhrien jälkeläisille ja tunnustaa joukkolahtauksen tapahtuneen. Voittajanhan ei ole pakko tappaa hävinneitä, saa ne henkiinkin jättää. Mutta voi tappaa niin halutessaan ja sitä meikäporvaristo läksi toteuttamaan halulla ja huolella voittonsa jälkeen.
Jokohan porvaristo esittää ensi keväänä
naakanketale
51298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Tuskinpa. Valtaosa armahdettiin! Punikin voitolla oltaisiin nähty vasta todelliset lahtijuhlat!
------Punikin voitolla oltaisiin nähty vasta todelliset lahtijuhlat! ----
Vaan kun ei nähty vaikka väkirikkain osa maata oli 3 kuukautta punaisten hallussa. Siinä ajassa tappaa halutessaan jo vaikka kuinka paljon minkä lahtari todisti oikeaksi. Punaisilta puuttui selvästikin halu tappamiseen.
Tampereellakin tapettiin oikeudettomasti Punaisen vallan aikana vain 8 henkilöä mikä ei kyllä todista halusta alkaa lahtijuhlat. Lahtari tappoi lyhyessä ajassa yli 1000 henkilöä. Vertaa lukuja 8 ja 1000 ja puhu vasta sen jälkeen kuka halusi lahtijuhlia ja kuka ei !
Punikilla on bolsevistinen himo tappaa kaikki, mikä liikkuu. He eivät vain voittaneet sotaa!
Olen muutaman kerran kysäissyt Neuvostoliittoa ihailleilta tuttaviltani, olisivatko he halunneet asua 1930-luvun Neuvostoliitossa. Vastaus on jostain syystä kuivunut kurkkuun, ellei sitten aloitettu ehdotonta kieltoreaktiota, jonka mukaan maassa ei koskaan mitään tuollaista edes tapahtunut.
"Yli 11 000 suomalaista kuoli Stalinin vainoissa, heidän lapsiaan pidettiin Neuvostoliiton vihollisina – uusi kirja valottaa karuja kohtaloita"
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005467993.html
Edes Vladimir Iljitsh Lenin ei uskonut eikä halunnutkaan Suomen itsenäisyyden kestävän.
"Itsenäisyytemme 50-vuotisvuonna professori Tuomo Polvinen selvitti uraauurtavasti teoksessaan Venäjän vallankumous ja Suomi (WSOY), että Leninin motiivit olivat taktisia. Seuraava on Polvisen lainaus hänen 1967 kirjastaan:"
- - -
"Polvinen korosti, että ”Suomen itsenäisyyden tunnustaminen ei ollut itsetarkoitus, vaan ensisijaisesti välikappale sosialistisen vallankumouksen toteuttamisen helpottamiseksi maassa”. ”…(Lenin) oli vakuuttunut, että jos yhteiskunnallinen vallankumous saataisiin aikaan Suomessa, uusi hallitus palaisi takaisin Venäjän yhteyteen muodostaen federaation sen kanssa”."
https://www.verkkouutiset.fi/lenin-tunnusti-suomen-itsenaisyyden-ja-nama-olivat-hanen-syynsa/
Ne, jotka toitottavat Leninin antaneen Suomelle itsenäisyyden, eivät halua muistella sitä miksi hän sen teki.
Tokihan Suomen tulipunaiset olivat vuonna 1918 ja sen jälkeenkin riemumielin liittyneet Neuvostoliittoon, ja samalla tielle kohti Stalinin ajan raivoisia teurastuksia.
väkirikkain osa maata oli 3 kuukautta punaisten hallussa
Tosiasiassa oli punaisten hallussa VIISI kuukautta eikä kolme. Kyllä ehtisi tappaa vaikkei kiirettäkään pitäisi, ehtihän lahtarikin.
Mitäpä ne tappamaan. Halusivat torpat itselleen ja hieman paremaa palkkaa. Kerrotko miten nämä samat murhamiehet ja rosvot kohtelivat evakkoja yli kaksikymmentä vuotta lyöhemmin. Evakoille ei oikein haluttu antaa 'meitin maista'. Eikö sinun stalinistina pitäisi sitäpaitsi vihata näiden vaatimuksia 'torparin oikeudesta'. Me olemme samaa mieltä siitä, että suomalaisten maat olisi pitänyt kansallistaa ja lantasaappaat ajaa kolhooseihin. Typerällä SISÄLLISSODAN HÄVIÄJIEN HALUAMALLA aluepolitiikalla loimme parasiittien ja typerysten luokan. Paljoa paremmin ollut täällä kuin kolhoosi neukussa, vaikka lantasaapas kerskui vielä 39 olevansa 'maan selkäranka'.
Ne halusi maata eikä sossua. Meidän olisi todella pitänyt antaa näille jämpteille se saatanan sosialismi jota halusivat ja ajaa ne kolhooseihin. Minusta melko hyvä idea, että koko Suomi asuttuna-periaate ei kurista työläistä hengiltä lantasaappaan ollesa kolhoosissa.
Nehän on sinun heimolaisia, entisiä torppareita ja nykyään jämptejä. Etelän työläiset eivät heille lopulta ruoskan kautta pakotettua koko Suomi asuttuna-taakkaa haluneet. Ne olivat tappaneet runsaasti ihmisiä ja vaativat lopulta röyhkeästi 'esi-isäin maata' itselleen. Linnakin kuvaa miten hänen omansa Koskela jakumppanit ivasivat Pohjantähden alla 'lahtari isäntien rengiä'. Valkoisten puolella ollut renki oli puhdas suomalainen työmies jolle etelän työläiset olisivat halunneet antaa mukavan asunnon ja korkeakulttuuria. Suomen väestöstä 90 prosenttia sai toimeentulonsa sata vuotta sitten maaseudusta. Kepulien saatanallisen itsekkyyden takia ollaan taas ajamassa entiset pientilalliset, suyrtilalliset, rengit ja piiat takaisin maalle. Kerrotko mikä oikeus Sipilällä oli ottaa espoolaisten taskuista tukea Altiaan ja Talvivaaraan. Jos kerta ollaan niin jämptii ja isäntää, nii sit pelataan kans markkinaehtosesti ja , yydää tai lopetetaan kannattamattomat Altiat ja Talvivaarat. Suurin vitsi oli miten isännille ollaan tekemässä Altiasta osakeyhtiötä.
----Eikö sinun stalinistina ----
Mistä päättelet, että nimimerkki osaatko.laskea on stalinisti? Ei minulta vaikuta sellaiselta vähääkään. Sinusta taitaa vaan olla niin, että jokainen joka ei ole samaa mieltä kuin sinä on stalinisti, välimuotoja sinun ja stalinistin välillä ei siis ole.
Kaikkialla missä punikit voitti tapahtui ennennäkemätön lahtaus
” Vaan kun ei nähty vaikka väkirikkain osa maata oli 3 kuukautta punaisten hallussa. Siinä ajassa tappaa halutessaan jo vaikka kuinka paljon minkä lahtari todisti oikeaksi. Punaisilta puuttui selvästikin halu tappamiseen.”
Ei suinkaan puuttunut vaan he murhasivat yli tuhat henkeä! Heiltä puuttui vain voitto sodassa, jokkoin mahdollisuudet oli paremmat! Stalinin neukussa murhattiin 20 miljoonaa!
”Tampereellakin tapettiin oikeudettomasti Punaisen vallan aikana vain 8 henkilöä mikä ei kyllä todista halusta alkaa lahtijuhlat. ”
Entä Kouvolan ’veripellor’? Tai Korian uimakouly! suinula! Viipurin lääninvankila?
”Lahtari tappoi lyhyessä ajassa yli 1000 henkilöä. Vertaa lukuja 8 ja 1000 ja puhu vasta sen jälkeen kuka halusi lahtijuhlia ja kuka ei !”
Se luku 8 on falski!
Eikös iso osa ainakin entisten torpparien jälkeläisistä ole nykyään porvareja, vaikka sinua Lieksan luuseria ei elämässä edes sossun avulla onnistanut. Monta hulpeaa nykyistä suurtilaa sai alkunsa torpasta.
Punaiset surmasivat maaliskuun 1918 loppuun asti enemmän ihmisiä taistelujen ulkopuolella kuin valkoiset. Osat vaihtuivat vasta huhtikuussa, kun valkoiset näkivät punaisen vallan seurauksia vapauttamassaan Etelä-Suomessa.
....Punaiset surmasivat maaliskuun 1918 loppuun asti enemmän ihmisiä taistelujen ulkopuolella kuin valkoiset.....
Valehtelet, lahtari alkoi heti taistelujen alettua ampua kaikki vankinsa ja ympäri maata lahtarialueilla kiersivät kuolemanpartiot torpissa ja tölleissä vieden ihmisiä öisin "saunan taa".
Itsehän sinä valehtelet. Miten niitä sotavankeja vankileireille tuli kymmeniä tuhansia JOS kerran kaikki ammuttiin vangittaessa?
Kun kapinoimaan alkaa niin pitää varautua siihen että lähtee henki. On tyhmää jättää kapinallisia henkiin., kuten mm. Castro jätettiin. Punaisten kapina lyötiin niin ettei 1944 jälkeen kapinointia esiintynyt.
Valkoiset toimivat viisaasti, tosin vähän oli ylilyöntejä niinkuin kaikissa kapinoissa on käynyt.
Jokohan punaisten jälkeläiset pyytää anteeksi joukkolahtauksen?
Miksi punaisten jälkeläisten tulisi pyytää anteeksi valkoisten tekoja?
Kuka aloitti lahtauksen,
Riittää, kun pyytää anteeksi OMIA tekojaan! Tarkkispojalla on valikoiva muisti?
Vaikea löytää sitten sympatiaa punaisille kun ketään älykkö hipsteriä sitten löydy joukoista tämänpäivän sankariksi ja pelkästään ylioppilaat ja lukeneet oli tappolistoilla tavatessa ja erityisesti isäntien pojat.Ruokaakin täälläpäin jo ryöstettiin kun punaisten lapuilla siten arvoa ja virkaa.Myös sitten Saksalaiset ruokitiin ja majoitettiin kun sitten reippaina lähtivät piirittämään punaiset sumppuun ja siitä sitten leirille.
Katselin tallennuksesta elokuvan Akseli ja Elina. Noita aikoja ilmeisesti Sipilän hallitus hoveineen haluaa tai ainakin toimet siltä näyttää. Tai tarkemmin sanottuna sitä mitä oli siinä ensinmäisessä osassa.
Akselillahan meni lopulta hyvin. Itkuvirsiä vääntämällä tuli torppa suvulle ja torppaa pitämään jääneet sai maataloustuet kaupan päälitteeks. Torpasta tuli lopulta suurtila. Urjalan poikahan pelkäsi oikeasti kuollakseen, että ajetaan 'korpiraivaajat' kolhooseihin. Sosialismi on rakentava voima, hehhhe. Länkkäri sosialismi on rosvousta sekin. Stalin tasa-arvoisti lantasaappaat työläisten kanssa. Valtiolla on täysi oikeus ottaa Akselin tapaisten maat suojellakseen kansaa tällaisten kulakkiloisten riistolta. Linnojen ja Päätalojen tapa romantisoida suomalaista maaseutu sontaa pitäisi saada sinut sosialistina voimaan pahoin, vaikka oikea sosialisti sinä et ole. Sodassakin puolustivat vinkumalla saamaansa, 'sellainen kapitalisti mää olen' ja silleen. Evakkojen kohteleminen lantaseudulla olisi jo vihdoin pitänyt pistää vauhtia kolhoosien perustamiseen. Evakot ja 'uudet herrat' olisivat tehneet kolhooseissa työtä koko kansan hyväksi. Virossa maatalous toimi ihan hyvin vielä 1990.
Miksi Sipilä sellaista haluaisi? Hän vähensi työttömyyttä ja sai hetkeksi velanoton katkeamaan! Stallarin outo aivopieru?
Tähän tietysti mainittava, että Stalin teki oikein tappaessaa suomalaiset buharevilaiset. Minä olisin kiduttanut Gyllingiä julmasti, jos olisi minulle puolustanut 'yksityistä pientä maatilkkua' ja vastinut 'entisille orjille oikeutta rikastua'. Minä olisin kiskonut siltä hampaat irti ja kysynyt, että 'Mitenkä syöt noilla hampailla lantasaappaiden tuottamaa jauhosontaa'. Stalinhan oli loppujen lopuksi melko hyvä jätkä kansallusuuspolitiikkaa lukuunottamatta. Mikä kolhooseissa pelotti Sorsaa, Saarista ja Aleniusta. Lantasaapas oltaisi kyllä saatu kolhoosiin vähintään sotkan avulla.
Ihmeellistä riidankylvöä.
Voittaja oli armollinen. Hävinnyt osapuoli hyväksyttiin yhteiskuntaan yllättävän pian. Niinpä 30-luvulla SDP oli Suomen suurin puolue.
Verratkaa, miten kävi hävinneelle osapuolelle Venäjällä.
Hyvin meni toki jatkossa entisillä torppareilla, Suomen elättäneillä kaupunkien ahtaissa paskaluukuissa asuvilla työläisillä ei niinkään. Venäjällä ratkaistiin lopulta maakysymys melko järkevästi. Stalinin logiikalla tupoukylien ja maaseudun kuuluu pitää suuret kaupungit hengissä, meillä tilanne on nyt toisinpäin.
Punaiset eivät tappaneet kun sodan aikana, valkoiset tappoivat sodan jälkeenkin, he tappoivat myös vastasyntyneitä punikkeja sodan jälkeen.
Punaiset murhasivat noin 150 valkoista tai sellaiseksi epäilemäänsä jo ennen sotaa.
Punakaarteja oli runsaasti pystyssa jo pitkin syksyä 1917 ja mitään järjestysvaltaa ei ollut. Esim. Mommilan veriteot tapahtuivat 5. lokakuuta 1917.
Valkoisia kaarteja vasta alettiin tuolloin perustamaan anarkian keskellä.
Punikkien jälkeläiset imevät Suomen kuiviin. Miksi muuten puolustat saastaa. Työläiskaupungeissa suurin osa punaisista oli venäläistä sotaväkeä ja jämptejä. Turussa vihaamiesi ruotsinkielisten osuus punakaarteissa oli merkittävä. Rehellinen käytännössä suuren kaupungin työläisslummissa asuva suolalaispoika halusi nöyrästi parempaa. Ei varmaan meinaa satamajätkät punailleet. Et sä varmaan tosissaan väitä jokaisen Espoon, Helsingin ja Vantaan työläisen olleen punakaartissa. On se kaunista. Lahtari ja punasonta sulautui monessa läävässä kepuksi punasontiaisen saatua torppansa. Suomalainen kaupungissa asuva työläinen kuolee yhä omistamatta mitään.
Eero Haapalainen oli kotoisin Kuopiosta. Jyryn lisäksi ei ollut juuri paljasstadilaisia punakaartissa. Helsingissä oli paljon kauppoja ja muutenkin aika vaurasta seutua. Hityoako niitä torpparien maattomuus olisi kiinnostanut.
Valkoiset kohtelivat punaisia kohtalaisen hyvin, kun ottaa huomioon miten Suomen punaiset veljeilivät Neuvosto-Venäjän bolseviikkien kanssa. Heillähän oli yhteinen aate. Kiivaimpien taistelujen tauottua punaisten riveistä kuuluikin: Sota hävittiin, mutta jäi kuitenkin Neuvosto-Venäjä. Punaisissa eli selvä revanssihenki. On hyvin ymmärrettävää, että Suomeen syntyi Isänmaallinen kansanliike (IKL), Lapuan liike yms.
Demokratia Suomessa toimi ja vasemmistokin oli politiikassa mukana. Neuvostoliitossa taas olivat 30-luvulla Stalinin puhdistukset, joissa meni tuhansittain Suomesta paenneita punaisia. Nämä kaksi seikkaa olivat keskeisiä asioita, jotka yhdistivät Suomen kansaa. Yhtenäisenä taisteltiin Neuvostoliittoa vastaan, kun se 1939 hyökkäsi Suomeen.
Todellakin! Joistakin entisistä torpparisuvuista tuli peräti miljonäärejä. Oli se varmaan evakostakin huvittavaa miten torppansa 'lahtareilta' lahjaksi saanut loinen julisti, että 'Minun maille et tule ryssä'.
Voimakkaina näkyy työväen ja köyhien alistaminen eliitin toimesta, mielipiteiden muokkausyritys joka menee perille heikkoihin jotka eivät ajattele omilla aivoillaan. Valitettavana esimerkkinä mm kallupit jos ne edes pitävät paikkaansa, mikäli pitävät tilanne on tosi huolestuttava kun suuri osa ihmisistä toimii itseään vastaan...
Komulle+kelpaa+kaikki+ne+gallupit,+joissa+aate+menestyy!+Kun+sellaisia+ei+yleensä+ole+niin+hän+julistaa+gallupit+väärennetyiksi!
Eihän+teillä+VOI+olla+kannatus+oikeasti+0,3+%+vaan+todellisuudessa+98+%?
JP Väisänen tai Väänänen on Savosta. Siellä niitä entisiä torppari komuja joista tuli kepuja vasta onkii. Kepukomujen pyyntö siirtää Mav Seinäjoelle toteutettiin ja perseelleenhän se meni siinä missä torpparikomujen pumakaartit. Linnan mukaan torpparilaitos oli maaorjuutta. Maaorjuutta niille olisi nykyisestä päätellen pitänyt antaakin.
Porvaristo on satavuotis-kunniakseen lahjoittanut omaamillaan rahoilla lastensäätiölle.
Eiköhän ne ollut veronmaksajien rahoja joilla isoin osin sairaala rakennettiin,ei siinä mitään mutta pernerin yhtiöt kaappasi sen itselleen ja saa tuloja valtiolta,rosvouksen huippu
Lahtareilla nyt vauhti päällä ja saa vielä tyhmiltä osaa kansaa vielä hyväksynnän. Sairaahoitajistakin suurin osa on naisia ja suurin osa sairaanhoitajista äänestää Kokoomusta? Sama koskee myös naispankkitoimihenlilöitä?
Mutta kannattaahan teitä sentään se 0,3 prosenttia! Onhan se parempi kuin ei mitään?
Tuskinpa kukaan niin helvetin tyhmä on, että sinua tiskijukka äänestäisi. Ja ne 'lahtarit' todennäköisesti antoivat sille mielipuoli ukillesi ne hännättömien evokki evakkojen viemät maat. En toki kannata stalinistien käsitystä parhaasta aineksesta mutta torpparien ja isäntien ajaminen kolhoosiin olisi ollut OK. Täällä saa lukea sen verran inhottavaa romantisoitua paskaa ja kovaa totuutta näistä. Torppansa saaneiden mielestä evokot olisi pitänyt jättää taivasalle maksoi valtio pientila pläntistä mitä tahansa. On se tuo Venäjä mukava maa. Pieyarilaisen mielestä jokainen suuressa suomalaisessa kaupungissa asuva voisi olla miljonääri ilman niin sanottua Kepulandiaan. Nokian hyödyt meni Amerikkaan ja pieniin kuntiin. Muistan yhden posiolaisella jolla oli 100 000 euron metsäomaisuus. Posio on paperilla Suomen köyhin kunta. Yksi vaihtoehto on tietysti, että leikataan kaupunkien väki hengiltä ja ajetaan se mitä jää jäljelle maaorjiksi Kepulandiaan. Isännällä on torpasta tullut kartano ja orjalla hökkeli. Jämpti.
Stalin tapatti Suomalaiset punikit, punikkien jälkeläisten kannattaa esittää Venäjän johdolle että pyytävät anteeksi, kun tappoivat punikit jotka pakenivat sinne Vapaussodan jälkeen.
Mikä tunnen yhden punikkien jälkeläisen. Tää jämptikkä saa nykyään maataloustukråea 75 000euroa. Eukkonsa kodin myynnistä tuli tilille toiset mokomat 75 000 tuhatta. Punikeista murto-osa oli niitä teitin ja näiden ex-torpparien esi-isät elättäneitä duunareita. Linnan kuvilla Koskeloista voi pyyhkiä peetä. Ex-torppari harrasti 'sovassa' korkeintaan mustaa pörssiä.
Punikilla on bolsevistinen himo tappaa kaikki, mikä liikkuu. He eivät vain voittaneet sotaa!
Himotappaja ei odota lopullista voittoa vaan alkaa tappajaiset heti kun on tapettavia. Näin teki lahtari jo kuukausia ennen voittoaan, helmikuussa -18 alkoi työväen tappaminen isolla vaihteella ja sitä jatkui koko loppuvuoden.
”+Jokohan+porvaristo+esittää+ensi+keväänä+joukkolahtauksen+100-vuotis+muiston+kunniaksi+yleisen+anteeksipyynnön+uhrien+jälkeläisille+ja+tunnustaa+joukkolahtauksen+tapahtuneen.”
Ei+suinkaan,+koska+kapinasta+selvittiin+varsin+lievin+tappioin!
Punaisia+kuoli+taistelussa+5.199+ja+teloitettiin+oikeuden+päätöksellä+ampumalla+7.390+eli+YHTEENSÄ+punaisia+surmattiin+12.589+henkeä
”Voittajanhan+ei+ole+pakko+tappaa+hävinneitä,+saa+ne+henkiinkin+jättää.+”
Ja+juuri+näin+meneteltiin!+Peräti+60.000+vangittua+punikkia+vapautettiin!
”Mutta+voi+tappaa+niin+halutessaan+ja+sitä+meikäporvaristo+läksi+toteuttamaan+halulla+ja+huolella+voittonsa+jälkeen”
Todella+vähän!
Vankileireillä+kuoltiin+kulkutauteihin,+joista+pahin+oli++Espanjan+tauti.+Tällöin+ei+kuollutta+suinkaan++”tapettu”+vaan+hän+kuoli+epidemiaan.
Kadonneista+lienee+melkoinen+osa+päätynyt+Venäjälle.+Kuoli+muutoin+kuvannee+juuri+sitä+mitä+sanookin.+Kuoli+tuohon+aikaan,+jostakin+syystä.
Jos+mietimme+verisiä+vallankumouksia+niin+pahin+niistä+oli+Venäjän+sisällissota,+jossa+mehehtyi+9+miljoonaa+ihmistä+eli+n.+6,5+%+väestöstä!
Espanjan+sisällissodassa+1936-1939+menehtyi+1,5+%+väestöstä.
Suomessa+punaisia+surmattiin+vain+n.+0,34+%+väestöstä.
Voittajanhan ei ole pakko tappaa hävinneitä, saa ne henkiinkin jättää.
Yleensä jätetäänkin. Suomessa meni päinvastoin, yleensä ei jätetty.
Yli 60.000 vangittua vapautettiin! Eikö ilmislvän valeen toistelu väsytä?
” Voittajanhan ei ole pakko tappaa hävinneitä, saa ne henkiinkin jättää.”
Olisi pitänyt tehdä niin kuin neukuissa, jossa sisällissota vaati 9 miljoonaa henkeä!
Porvariston aiheuttama nälkä ja kiväärit tuon kuolleisuuden aiheuttivat sekä puolenkymmenen ulkovallan hyökkäys. Kuten huonosti hoidetun suursodan jälkimainingit.
Mutta meinaatko, että suomaisiakin olisi saanut kuolla tuo 9 miljoonaa ja vasta sen rajan jälkeen Suomen lahtareita olisi voinut pitää pahoina ihmisinä ?
"Jokohan porvaristo esittää ensi keväänä joukkolahtauksen 100-vuotismuiston kunniaksi yleisen anteeksipyynnön uhrien jälkeläisille ja tunnustaa joukkolahtauksen tapahtuneen.”
Suvussani on 1918 punaisiksi luokiteltuina kuolleita, mutta silti minulle jää epäselväksi, ketkä kuuluvat siihen "porvaristoon", joiden nyt pitäisi pyytää minulta jotain anteeksi.
Tässä 103 vuoden aikana on perheeni ja minä itsekin päässyt "porvarillstumaan", eikä 1918 elossa olleita ole enää kai yhtään jäljellä.
Ehkä minun pitäisi armollisesti esittää anteeksipyyntö itselleni. Tai työväenluokalle ja proletariaatille, jonka olen kai keskiluokkaistumalla täten pettänyt.