https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005511067.html
"Ilmakunnaksen mukaan matalan koulutuksen työpaikkojen väheneminen on trendi ja näkyy Suomen lisäksi muissa maissa.
– Työvoima on ollut toistaiseksi vuosi vuodelta keskimäärin koulutetumpaa.
Niiden, jotka eivät hanki koulutusta, mahdollisuudet ovat aiempaa heikommat."
Eikä niitä matalapalkkatöitä kannata muutenkaan tehdä kun naisten mielestä miehellä pitää olla hyvät tulot (vähintään 3k kuukaudessa) ja akateeminen koulutus.
80-luvulla syntyneet vaarassa syrjäytyä
15
94
Vastaukset
- fdlkj
Tähän se vihervasemmiston feminismi ja vihapuhe suomalaisia miehiä kohtaan johti.
- Yksinäinen-ätmi
Miten niin vaarassa. Olen jo syrjäytynyt. Paperiprosessinhoitajaksi valmistuin jo 15 vuotta sitten. Olin töissä 10 vuotta paperitehtaalla kunnes tuli yyteet ja sain monoa.
- Eiturhaatyötä
Oliko sinulla naisia kun olit töissä? Kaikissa tutkimuksissa väitetään että miehen työttömyys aiheuttaa sen ettei saa saa naista eikä perhettävaikka oikeasti pitäisi sanoa että työttömyys TAI pienituloinen työ!
- Yksinäinen-ätmi
Eiturhaatyötä kirjoitti:
Oliko sinulla naisia kun olit töissä? Kaikissa tutkimuksissa väitetään että miehen työttömyys aiheuttaa sen ettei saa saa naista eikä perhettävaikka oikeasti pitäisi sanoa että työttömyys TAI pienituloinen työ!
Ei ole naista koskaan ollut. Toisaalta kaveri joka on ollut 13 vuotta työtön niin on seurustellut 10 vuotta ja tehnyt lapsenkin.
- uyghhhcgjygghhyhgh
Nykyään pidetään melkein itsestäänselvyytenä että ihmisten "pitäisi" hankkia korkeakoulututkinto vaikkei suurin osa töistä sitä todellakaan tarvitsisi. Sitäpaitsi on lukuisia esimerkkejä siitä ettei se todellakaan ole mikään laadun tae.
Ja miksi ylipäätään keskiasteen koulutukseen on mitään pääsyvaatimuksia tai -kokeita, ihmisillä pitäisi olla siihen oikeus suoraan. Kun monet jäävät paitsi koulupaikkaa niin alkaa kierre mikä on aina vain vaikeampaa katkaista.- lkfjdkg
Ammattikoulutus on turhaa. EI sillä pääse kuin duunariksi surkeisiin hommiin.
- uyghhhcgjygghhyhgh
No ilman pääsee vielä vähemmän.
.. Tuon Linkin "Uutinen" sisälsi sekalaisesti Asiaa ja DiipaDaapaa.. Mielenkiintoisinta Linkissä oli KommenttiOsio.. ;P
.. Näyttäisi siltä, että Kansa Alkaisi Heräilemään Todellisuuteen&TosiAsioihin, eikä NarsuMarsujen ja Hyödyllisten Idioottien jne. Persestely Puheet yms. mene enää Läpi Samalla Tavalla, kuin vielä jonkun aikaa sitten.. HyväHyvä.. =)
.. Pakko laitaa Taas nää.. Soppii, kuin NenuPiähän.. ;D
Braveheart Freedom Speech (HD)
https://www.youtube.com/watch?v=lEOOZDbMrgE
Braveheart: Dick Move
https://www.youtube.com/watch?v=gTBoXVJDRRk- vuosikertatuherrus
80-luvun lapsi ilman koulutusta havaittu. Olisiko vuosimallia 84 tai 86.
vuosikertatuherrus kirjoitti:
80-luvun lapsi ilman koulutusta havaittu. Olisiko vuosimallia 84 tai 86.
.. Ei onnistu nyt(kään) Onkiminen.. ;D.. Hyvä Yrkkä kuitenkin.. Kai.. ;D
- Totuus-
Okei olen jo syrjäytynyt ja kyllä kaikki sen jo tietää.
- Eityötäilmannaista
Kommenteissa nimimerkki 42työtön on asian ytimessä:
Olen syrjäytynyt. Olen ollut 25 vuotta yksin, en ole koskaan seurustellut enkä ole 20 vuoteen käynyt töissä. Töitä olen hakenut ihan viime vuoteen saakka mutta ei kukaan minua palkkaa. Ei minua enää kiinnosta työtnteko eikä mikään muu kuin kalastus. - 434344232344234
Tosta nuorten syrjäytymisestä on lässytetty jo niin kauan että osa on jo aikamiehiä. Miksei puhuta aikuisten syrjäytymisestä, jollain nelikymppisellä on huomattavasti vähemmän vaihtoehtoja ja aikaa kuin jollain parikymppisellä joka voi vielä tehdä melkein mitä vaan.
- Naisasialooser11
Ne vanhemmat ovat jo menetettyjä tapauksia siksi nuorten syrjäytymisestä höyrytään.
- Pillujen--asiantuntija
Miesten syrjäytyminen on täysin naisten vika. Naiset vihaa muutenkin jo miehiä paitsi niitä jännämiehiä. Kuka vittu jaksaa enää töitäkään hakea un sielläkin naiset vittuillee ätmeille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815