Meidän perheessä/suvussa on ollut suuria ongelmia: veljeni kuoli lapsena onnettomuudessa, äitini alkoholisoitui, isäni pakeni töihin/muihin naisiin. Sittemmin vanhempani tekivät vielä kaksi lasta (minua reilusti nuoremmat siskot), erosivat ja myöhemmin tytöt huostaanotettiin äidiltäni mm. alkoholin vuoksi. Muuttivat isäni luo.
Lopputulema: surkeutta, traumoja, vääristyneitä toimintamalleja. Minä päädyin perinteiseksi "Virtahepo olohuoneessa-lapseksi", otin peittelijän, suojelijan ja vastuunkantajan roolin. Siskoista piti huolehtia ja halusinkin tehdä niin. Tappelin heidän puolestaan milloin äitiä, milloin isää vastaan. Siskoni päätyivät asumaan isäni luokse, joka raijasi kotiin emännän toisensa perään. Ja taas pidin tyttöjen puolia. Kasvoivat aikuisiksi ja minä luulin, että nyt helppaa! Vaan toisella on päihdeongelma ja toisella kai jonkinlainen persoonallisuushäiriö - saattaa täysin viattomiksi tarkoitetuista sanoista tehdä päätelmiä "kyllä mä tiedän mitä oikeesti tarkoitit" (ja sehän on aina jotain häntä dissaavaa).
Olen totaalisen väsynyt tähän kuvioon. On ihana ajatus, että menneet on menneitä ja vastoinkäymisistä siirrytään eteenpäin. Vaan kaameat menneet seuraavat mukana erilaisina ongelmina, ne siirtyvät nykypäivään. Joskus kun olen kirjoittanut meidän perhetarinaa ylös, niin se tuntuu täydellisen absurdilta... eihän tuollaista sotkua voi olla edes olemassa! Minä olen helposti syyllinen kutakuinkin kaikkeen (en tajua miten aina päädytään siihen). Olen yrittänyt asiaa pohtia tyyliin "ei kaikki muut voi olla väärässä, eli kyllä jokin salaperäinen vika täytyy olla minussa", mutta toisaalta kun katson kokonaiskuviota, niin voiko alkoholistiäidin, työ naisnarkomaani-isän, päihteiden käyttäjän ja jotenkin persoonallisuushäiriöisen naisen arvioihin kovinkaan paljoa luottaa?
Outo satuttava kuvio. Onkohan muuta apua itselle kuin hankkiutua koko remmistä erilleen. Vai olenkohan minä sittenkin tässä se jokin oudoin kaheli, itse asiaa tajuamatta. En tiedä. -Surullinen-
Lopputulema: surkeutta, traumoja, vääristyneitä toimintamalleja. Minä päädyin perinteiseksi "Virtahepo olohuoneessa-lapseksi", otin peittelijän, suojelijan ja vastuunkantajan roolin. Siskoista piti huolehtia ja halusinkin tehdä niin. Tappelin heidän puolestaan milloin äitiä, milloin isää vastaan. Siskoni päätyivät asumaan isäni luokse, joka raijasi kotiin emännän toisensa perään. Ja taas pidin tyttöjen puolia. Kasvoivat aikuisiksi ja minä luulin, että nyt helppaa! Vaan toisella on päihdeongelma ja toisella kai jonkinlainen persoonallisuushäiriö - saattaa täysin viattomiksi tarkoitetuista sanoista tehdä päätelmiä "kyllä mä tiedän mitä oikeesti tarkoitit" (ja sehän on aina jotain häntä dissaavaa).
Olen totaalisen väsynyt tähän kuvioon. On ihana ajatus, että menneet on menneitä ja vastoinkäymisistä siirrytään eteenpäin. Vaan kaameat menneet seuraavat mukana erilaisina ongelmina, ne siirtyvät nykypäivään. Joskus kun olen kirjoittanut meidän perhetarinaa ylös, niin se tuntuu täydellisen absurdilta... eihän tuollaista sotkua voi olla edes olemassa! Minä olen helposti syyllinen kutakuinkin kaikkeen (en tajua miten aina päädytään siihen). Olen yrittänyt asiaa pohtia tyyliin "ei kaikki muut voi olla väärässä, eli kyllä jokin salaperäinen vika täytyy olla minussa", mutta toisaalta kun katson kokonaiskuviota, niin voiko alkoholistiäidin, työ naisnarkomaani-isän, päihteiden käyttäjän ja jotenkin persoonallisuushäiriöisen naisen arvioihin kovinkaan paljoa luottaa?
Outo satuttava kuvio. Onkohan muuta apua itselle kuin hankkiutua koko remmistä erilleen. Vai olenkohan minä sittenkin tässä se jokin oudoin kaheli, itse asiaa tajuamatta. En tiedä. -Surullinen-
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minkä ikäinen olet? Oletko mies vai nainen? Onko sinulla perhettä?
Aikuinen nainen, yksi lapsi.
Kaipa sitä jokainen ajan myötä muuttuu, mutta ei välttämättä siihen suuntaan kuin toivot. Itse olen sitä mieltä, ettei kenenkään muuttumista kannata odotella, jos heidän kanssaan tekemisissä oleminen tuottaa vain ahdistusta. Ehkä sinun pitäisi itsesi vastata siihen kysymykseen, että onko muuta keinoa kuin hankkiutua eroon koko remmistä. Itse varmaan tiedät parhaiten milloin et jaksa enää.
Alkoholiperheestä tulevana tunnistan tuon ajattelusi siitä, että elämä on ollut hirveän vaikeaa ja traagista, paljon traagisempaa kuin kenelläkään muulla ja sitä käytetään selityksenä kaikkeen. Ja sitten tuo syyllisyyden tunne. Mulle siinä oli yksi ongelman ratkaisuista, että alkaa miettiä mitä tuon traagisen selityksen mukana nielaisee. Monillehan on tapahtunut hyvin traagisia asioita, mutta siitä huolimatta he eivät sotke koko elämäänsä ja syytä siitä muita. Jokaisella on kuitenkin valta valita elämäntapansa itse. Kaikkeen löytyy kyllä monta selitystä, varsinkin päihdeongelmaisilla on noita selityksiä vaikka kuinka paljon.
Paljon se vaikuttaa elämässä se, millaisia ihmisiä ympärillä on nyt aikuisuudessa, vaikka lapsena sitä ei voinut valita.
Kiitos vastauksesta, antoi ajatuksia. Kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos samoin sulle ja lapsellesi. Äitiys varmaan on iso motiivi jättää menneisyyteen asioita, jotka sinne kuuluvat. Jos on lapsia niin lapsuudenperheen pitää mielestäni olla jo taka- eikä etualalla, koska jos niin ei ole, niin ongelmat tosiaan siirtyvät eteenpäin.
Ei se niin helppoa ole!!
Pahojen+asioiden+siirtymistä+sukupolvelta+toiselle+ei+ole+helppoa+katkaista+(jos+sitä+tarkoitat),+ainoa+100%+varma+keino+on+olla+lapseton,+koska+esimerkiksi+alkoholismigeeni+voi+hypätä+yhden+sukupolven+yli.+Oma+elämäni+kyllä+helpottui+paljon,+kun+tein+ratkaisut.+Mutta+ei+se+ihan+yhdessä+yössä+tapahtunut,+vaan+kyllä+siihen+useampi+vuosi+meni+ennen+kuin+lopullinen+oivallus+tuli+lopultakin+aika+yksinkertaisista+asioista.+Puhelimeen+ei+tarvitse+vastata,+rahaa+ei+tarvitse+lainata,+yhteyttäkään+ei+ole+pakko+pitää,+jos+ei+halua+tai+jaksa+tai+ei+vain+pidä+ko.+ihmisestä.
Kun muuttaa voi vain itseään, niin keskity omaan lapseesi ja itseesi. Se ei tarkoita että lähimmät omaiset pitäisi unohtaa, mutta heidän ongelmilleen voit kehittää itsellesi teflonpinnoitteen. Aikuiset ihmiset ovat vastuussa itse itsestään, silloinkin kun he ovat vain ns. aikuisia.
olen samaa mieltä. Ei kaikkien murheita voi harteillaan kantaa, siinähän menettää itsensä kokonaan.
Keskity omaan lapseesi, omaan elämääsi, ulkoista itsesi sisarustesi elämästä siten, että et ota enempää taakkaa sieltä päin kuin mitä jaksat kantaa. Sisaruksesi vastaavat omasta elämästään ja sinä voit sanoa heille, että nyt on aika seisoa omilla jaloillaan. Olet tukena jos hakeutuvat hoitoon mutta muuten keskustele vain silloin kun ovat selvin päin tai henkisesti kunnossa.
Älä myöskään turhaan koko ajan analysoi mennyttä eikä tulevaa. Lapsuutenne on ollutta ja mennyttä, sitä ette voi muuttaa, tulevaisuuden voitte.
Elä tätä päivää ja omaa elämääsi positiivisissa ja terveemmissä merkeissä.
Juuri näin; ei kannata katsoa taaksepäin, siellä on vain varjokuva. Aurinko alkaa paistaa eteenpäin menemällä ja asennoitumalla positiivisesti elämän aiheisiin.
On olemassa sellaisia ryhmiä kuin 'Alkoholistien aikuiset lapset'. Saisitkohan sieltä vertaistukea ongelmiisi ?
Kiitos kaikille vastauksista <3
Tiedätkö "surullinen" että sinä et surise yksin. Miltei joka ainoassa suvussa on omat luurankonsa, jotka kolisevat kaapeistaan ulos säännöllisesti aiheuttaen isompia tai pienempiä tapahtumaketjuja tasan niiin kauan että ne ovat lopullisesti ja loppuun asti selvitettyjä. Oletan että siihen kykenee vain aniharva.