Pitääkö aina olla tukena?

Et voi vaatia muutosta. Jos et pidä hänestä, eroa.

Kovastion saanut tukea jotta pärjää. Meni ottamaan kakkosen joka on todella sairas. Minuakin kiusaa ja lähestymiskieltoa ei halua hakea kun on häpeän kourissa ja kertonut ihan itse. Taisi vain olla niin että tuo kakkonen kiristi. Se ettei tuo kakkonen älyä lopettaa eikä jättää meitä rauhaan on surullista. Sanoin jos sydänkohtauksen saa tuon kiusaajan takia on sen oven takana poliisi. Nostan myös itselleni tulleet törkeät viestit ym. Oikeuteen ja haen myös koko perhettä koskevaksi. Nyt sinä tietoisesti oleva kakkonen joka kiusaat varattua tulet kohtaamaan sen kaiken todella rumasti. Älkää nyt alkako huutamaan etten ole ollut tukena koska olen ollut jopa tuota kakkosta kohtaan joka ei vastannut minulle. Sen takia en pysty sille ottamaan yhteyttä ja kertomaan että tiedämme molemmat ne viestit ja typerät selitykset sinulta. Oletko todella niin raukkamainen ettet kykene lopettamaan? Onko se antanut sun jotenkin ymmärtää että haluaa jatkaa kanssasi suhdetta? Sellaista viestiä en ole nähnyt sen lähettäneen. Lopeta siis kiusaaminen ja kasva aikuiseksi kyllä tässä iässä pitää jo osata käyttäytyä. Kun näytin omat viestini oli järkyttynyt. Kai ymmärrät että tuolla kiusaamisesi aiheuttaa kyllä sydärin sille. Silloin lupaan että tulet sen kuulemaan viranomaisen ilmoittamana. Mieti mitä yhteyttä pidät siihen ja miksi. Onko tosiaan sen väärti että lapsesi tulee näkemään äidistään minkälainen sairas on. Tukena toki olen minkä voin.

Kyllä parisuhteessa pitää olla tukena. Et hyväksy kumppaniasi sellaisena kuin hän on.

Kuvailemasi negatiivinen ja stressaava ihmistyyppi on raskas ystävänä, saati sitten kumppanina. Keskustelut pyörivät usein tuollaisen ihmisen ongelmissa, koska hän näkee muille ihan normit elämään kuuluvat asiat muita ihmisiä vaikeampina, aina joku ahdistaa, kuormittaa ja stressaa.
Vielä ikävämmäksi tilanne menee jos valittaja lisäksi syyllistää toista siitä, ettei saa riittävästi tai oikeanlaista tukea. Hän näkee siis tuon ihmissuhteenkin negatiivisena.

Tyypillistä tuolle ihmistyypille on minusta haluttomuus ratkaisuihin, ja ajatus, että ongelmille ei itse voi mitään. Jauhetaan valitusvirttä, jossa vika on milloin missäkin ja kenessäkin. Omaa asennetta ja näkökulmaa ei osata muuttaa. Valittaja on loputtoman huomionkipeä, eikä hän vahvistu tuesta vaan vaihtaa vain seuraavaan ongelmaa ja vaatii jälleen lisää kuuntelua, huomiota ja tukea.

Ei aina tarvitse olla nostamassa ja kannattelemassa toista. Saa ajatella, että kumppani ei ole kovinkaan kypsä henkisesti ja hän herkästi sälyttää muiden päälle omaa kykenemättömyyttään käsitellä elämäntilanteita ja tunteita. Jos suhde vain vie energiaa mutta ei anna mitään, kannattaa lopettaa suhde jotta saa elää vapaasti olematta toisen virtalähde.

Hei ghylt

En ihan saanut selvää, puhutko omasta tilanteestasi vai yleisesti ottaen. Vastaukseni on aika yleisellä tasolla.
Parisuhteen peruslähtökohta on kahden erillisen ihmisen toisiinsa sitoutunut liitto. Kumpikin on vastuussa itsestään, puheistaan, tunteistaan, ratkaisuistaan jne. Terve parisuhde on tasa-arvoinen, tasaväkinen, vastavuoroinen ja ei-hierarkkinen.

On selvää, että meistä jokainen joutuu elämässä tilanteisiin, joissa erityisesti tarvitsee toisten tukea. Parisuhteeseen kuuluu kohdata elämän vastamäet yhdessä. Puolison tuki vaikeissa elämänvaiheissa on ensiarvoisen tärkeää. Kuitenkaan tasaväkisyys ja vastavuoroisuus ei toteudu, jos toinen kumppaneista jatkuvasti on tuen saaja ja toinen jatkuvasti tuen antaja. Kun jostain yksittäisestä kriisistä on selvitty, olisi tärkeää että tilanne tasapainottuu, tuki olisi molemminpuolista eikä vinoutunutta. Jos toinen osapuoli jatkuvasti nojaa toiseen ja toisen rooli on pelkästään kannustaa ja hoivata toista, siitä voi seurata monenlaisia ongelmia kuten henkinen etääntyminen, uupuminen, sitoutumisen rakoileminen, epäreiluus. Jos suhteessa vaikuttaa olevan siis epätasapainoa ja vääränlaista riippuvuutta, kannattaa suhteen tilaa päivittää ja pohtia pariterapiassa tai esim. parisuhdekursseilla.

Merja, diakoni

Pitää olla toisen tukena, tietenkin. Mutta sillä on ehto: myös sen toisen pitää olla vastaavasti sinun tukena, kun tukea tarvitset. Jos vastavuoroisuus ei toimi, jätä se.

Jos on sitoutunut parisuhteeseen niin tietenkin tuetaan kumppania molemminpuolisesti!

Omalla kohdalla tuo tukeminen ei ole oikeasti ollut koetuksella.
Vaimoni oli todella hoikka ja niukkaan laardiin liittyvät pienet rinnat. Onnistuin hiljalleen ja huomaamatta pönkittämään vaimoni itseluottamusta.

Hänen mentyään töihin niin muutaman vuoden kuluttua käntä pyydettiin työpaikkansa, päivittäistavarakaupan luottamusmieheksi.
Tietenkin kannustin asiassa ja sanoin mielipiteenäni, että hankkii kaiken mahdollisen tehtävään liittyvän koulutuksen mutta säilyttää minuutensa sortumatta joukkojen mielistelyyn.
Jos ei kelpaa niin vaihtakoot henkilöä.

Sama koski kunnallispolitiikkaa. Liittyminen paikallisosatoon. Ehdokkuus vaaleissa ja pitkälle ajalle lautakuntajäsenyyksiä.
Kuten myös ko. kauppaketjun valtakunnallisia kilpailuja joissa vaimoni oli kerran finaalissa ja usemman kerran valikoituneessa porukassa kurssijaksolla.

Väriä ja sisältöä elämään.

Omalla kohdallani koen tueksi sen, ettei vaimoni ole koskaan kyseenalaistanut ratkaisujani jotka ovat koskeneet parheemme toimeentuloa.

" Nää,on,näitä" kirjoitti 110%: sesti totta. Noita supernegatiivisia ihmisiä on- jja pysyvät sellaisina kehdosta hautaan. Raskaita kumppaneina,kuin kivirekeä vetäisi. Parempi antaamennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei jaksa kannatella niitä.Itse ,kun on superpositiivinen,niin jättää omaan arvoonsa,keskustelut jää vähiin.
Entäpä ,jo vaihtaa toiseen ,,voipi tulla eteen vielä paljon hankalampi tapaus ( narsist,riippuvaisuusongelmainen,mustasukkainen,väkivaltainen, ei voi tietää)