Ensin maamme suomettui, sitten pakolaistui

Kekkosen aikakaudella maamme suomettui rajusti. Neuvostoliittoa oli syleiltävä eikä sotaveteraaneistamme saanut puhua mitään. Heitä ei Kekkosen kaudella ollut olemassa. Stalinia ylistettiin kaikissa maamme päälehdissä hänen viimein kuoltuaan. Kekkonen kuoli, Neuvostoliitto kaatui ja uudet vallanpitäjät nousivat kuin tyhjästä niin meillä kuin naapurissa.

Sitten tuli vuosi 2015 ja täysin arvaamaton pakolaistulva alkoi vyöryä Eurooppaan ja Suomeen. Pääministeri lupasi asuntonsa pakolaisille ja pakolaisten kännykät alkoivat laulaa: täällä Pohjolassa on paratiisi. Ruotsi viskasi omia pakolaisiaan rajansa yli Suomeen, ja lopulta Venäjän rajakin alkoi vuotaa.

Sitten alkoi poliitikkojen aloitteesta ennennäkemätön hyssyttely, joka ei ole loppunut vieläkään. Eduskunta on kohtapuoliin sorvaamassa uutta perustuslakia, missä todetaan, ettei tasavallan presidentin tarvitse olla syntyperäinen Suomen kansalainen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Kekkosen aikakaudella maamme suomettui rajusti. Neuvostoliittoa oli syleiltävä eikä sotaveteraaneistamme saanut puhua mitään. Heitä ei Kekkosen kaudella ollut olemassa. Stalinia ylistettiin kaikissa maamme päälehdissä hänen viimein kuoltuaan. Kekkonen kuoli, Neuvostoliitto kaatui ja uudet vallanpitäjät nousivat kuin tyhjästä niin meillä kuin naapurissa.

Sitten tuli vuosi 2015 ja täysin arvaamaton pakolaistulva alkoi vyöryä Eurooppaan ja Suomeen. Pääministeri lupasi asuntonsa pakolaisille ja pakolaisten kännykät alkoivat laulaa: täällä Pohjolassa on paratiisi. Ruotsi viskasi omia pakolaisiaan rajansa yli Suomeen, ja lopulta Venäjän rajakin alkoi vuotaa.

Sitten alkoi poliitikkojen aloitteesta ennennäkemätön hyssyttely, joka ei ole loppunut vieläkään. Eduskunta on kohtapuoliin sorvaamassa uutta perustuslakia, missä todetaan, ettei tasavallan presidentin tarvitse olla syntyperäinen Suomen kansalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu