Sensori iski aktiivimallia koskevaan ehdotukseen

Erään pörvärilehden yleisöpalstoilla joku pyysi uusia ehdotuksia työllisyyttä edistävän aktiivisuuden edistämiseksi nyt kun hallituksen säätämä aktiivimalli näyttäisi olevan vaikeuksissa.

Niinpä ehdotin että jospa ensin julkisesti vaikka lottoarvonnan yhteydessä arvottaisiin satunnainen kirjain, ja sitten kaikilta tuloja saavilta kansalaisilta joitten sukunimi alkaa tuolla kirjaimella sakotettaisiin tuloistaan 4,65% summalla seuraavan 3 kk:den ajan.

Oudoksuttavasti sen lehden sensori ei päästänyt tuota ehdotustani esille sinne yleisönosastolle.

Ihmettelen että miksi tuo ehdotus ei sensorille kelvannut? Sehän täyttää kaikki ne kriteerit jotka hallituksen niinsanottu aktiivimalli täyttää. Se jakaisi rangaistuksia täysin satunnaisesti sekä syyllisille että syyttömille aivan kuten hallituksen aktiivimallikin tulee tekemään.

Ja se rankaisisi monia aivan kuten hallituksen aktiivi-malli tulee tekemään, mutta ei kumminkaan rankaise aivan kaikkia joita voitaisiin rankaista, aivan kuten hallituksen aktiivimallikin sentään jättää rankaisematta.

Ja ennenkaikkea rangaistuksen joko saa tai ei saa jonkun muun kuin rangaistavan tekemien valintojen perusteella, siis aivan kuten hallituksen akttivimallikin tekee.

Siis mene töihin 18-tunniksi 3 kk:den ajanjakson aikana: Ei ole mitään taetta että työpaikkoja joihin mennä olisi kaikille riittävästi tarjolla, ja vaikka olisikin niin jokaiseen työpaikkaan joku muu valitsee jonkun töihin ja se joku sinne töihin valittu ei välttämättä ole sinä ehkä vain siksi että valitsijan siskon poikakin tarvitsi sitä työpaikkaa. Eli -4,65% tuloistasi koska jollakulla oli sisko ja sillä siskolla poika.

Sama pätee myös kursseihin ja työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin = 9-euron määräaikaiseen palkattomaan pakkotyöhön. Myös niihin liittyy sekä se että ei niitä ole jokaikiselle työttömälle riittävää määrää tarjolla, ja että joku valitsee niille osallistujat ja se joku ei ole asianomainen työtön.

Tai ehkä sensori toimi kuin toimi koska ei ymmärtänyt että miten tai miksi K-kirjaimella alkavien nimien omaajat olisivat syyllisiä? No sehän on itsestään selvää: Eiväthän työttömätkään ole syyllisiä siihen että työvoiman kysyntä on paljon matalampaa kuin mitä on työvoiman tarjonta, ja silti työttömiä siitä rangaistaan.

Kun siis syyttömiä voidaan rangaista jostain asiasta kuten työttömiä siitä että työvoiman kysyntä on niin matalaa kuin on, niin vastaavasti voidaan päättää että ketä hyvänsä voidaan rangaista mistä hyvänsä, ja nyt sitten on päätetty että K-kirjaimella alkavien sukunimien omaajia tälläkertaa rangaistaan.

Perustuslaissa on tasavertaisuus pykälä. Joten jos työttömiä rangaistaan vain koska he ovat työttömiä, niin silloin myös on tasapuolista rankaista myös niitä joitten sukunimi alkaa kulloinkin rangaistavaksi valitulla etukirjaimella.

Vielä myös voi huomioida että sukunimeä olisi voinut vaihtaa. On ollut epä-aktiivista kun ei ole niin tehnyt.
261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työttömien+pakko+kiky+on+se+4,6+%Ja+rikkaat+ei+osallistunut+koko+kiky+talkoisiin+!!Tälliset+on+ne+toivo+talkoot+...

Äänestä

Sentsuuri+iski+taas:+tämmöinen+sai+olla+siellä+samaisen+pörvärilehden+yleisönhöpinä+palstalla+sentään+pari+päivää+ennenkuin+katosi:Niin+hankkiudu+työtön+jonnekkin+töihin+18+tuniksi+3+kk:den+ajanjaksona+tai+korvauksesta+lähtee+4,65%+sakkoina+epäaktiivisuudestasi.Jouni,+Ivalosta,+titteli:+työtön,+huomaa+ikäväkseen+että+Ivalosta+ei+niin+millään+tuota+18+tuntia+töitä+löydy,+joten+Jounia+uhkaa+4,65%+leikkaus+noin+525+euron+kuukausituloihinsa.Mutta+ei+hätää,+Kotkasta,+joka+on+Ivalosta+katsoen+kaukainen+kaupunki+jossa+työttömiä+ei+päähän+potkaista,+löytyisi+mahdollisuus+tuohon+18+tunnin+työssäkäyntiin.+Niinpä+nyt+Jouni+miettii+että+matkustanko+omalla+kustanuksellani+sinne+Kotkaan,+ja+sitten+vuokraan+sieltä+itselleni+jonkin+sortin+kortteerin+3+-+4+päiväksi,+ja+sitten+kun+18+tuntia+töitä+on+tehty+matkustanko+omalla+kustanuksellani+takaisin+Ivaloon,+jotta+vältyn+4,65%+leikkaukselta+525+euron+tuloihini.+Ja+sitäkin+Jouni+sitten+pohtii+että+onko+työttömällä+yhäkään+oikeus+vähentää+noita+aktiivisuuden+osoittamisesta+aiheutuvia+työmatka+ym-kuluja+verotuksessaan,+siis+juuri+päinvastoin+kuten+nyt+nimittäin+on+kun+sitä+vähennysoikeutta+työttömällä+ei+verotuksessa+työmatka+ym+kuluihin+ole.Niinpä+Jouni+sitten+päättää+että:+"Vilut+minä+minnekkään+Kotkaan+töihin+lähde,+se+tulee+kalliimaksi+kuin+ottaa+se+4,65%+sakko."+Mikä+oli+oikea+päätös,+sillä+Jouni+olisi+huomannut+että+siellä+Kotkassa+se+18+tunnin+työjakso+ei+olisikaan+ollut+perättäisinä+päivinä,+vaan+vain+6+tuntia+yhtenä+päivänä+kuukaudessa,+jolloin+Jounille+olisi+tullut+vielä+paljon+lisää+verovähennusoikeudettomia+matkakuluja+kun+hän+olisi+peräti+3+kertaa+joutunut+matkustamaan+Ivalosta+Kotkaan+ja+takaisin.++Mutta+sillävälin+toisaalla+muunmuassa+valtakunnan-höpöttäjä+Juhani+Vartiainen+(Kok)+sai+vettä+myllyynsä,+ja+niinkö+hän+esittää+että+suurehkot+määrät+leikattua+työttömyysturvaa+osoittaa+että+työttömät,+kuten+vaikka+Ivalon+Jouni,+tosiaan+ovat+kuin+ovatkin+epä-aktiivisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


järkyttynyt_jämsästä kirjoitti:

Erään pörvärilehden yleisöpalstoilla joku pyysi uusia ehdotuksia työllisyyttä edistävän aktiivisuuden edistämiseksi nyt kun hallituksen säätämä aktiivimalli näyttäisi olevan vaikeuksissa.

Niinpä ehdotin että jospa ensin julkisesti vaikka lottoarvonnan yhteydessä arvottaisiin satunnainen kirjain, ja sitten kaikilta tuloja saavilta kansalaisilta joitten sukunimi alkaa tuolla kirjaimella sakotettaisiin tuloistaan 4,65% summalla seuraavan 3 kk:den ajan.

Oudoksuttavasti sen lehden sensori ei päästänyt tuota ehdotustani esille sinne yleisönosastolle.

Ihmettelen että miksi tuo ehdotus ei sensorille kelvannut? Sehän täyttää kaikki ne kriteerit jotka hallituksen niinsanottu aktiivimalli täyttää. Se jakaisi rangaistuksia täysin satunnaisesti sekä syyllisille että syyttömille aivan kuten hallituksen aktiivimallikin tulee tekemään.

Ja se rankaisisi monia aivan kuten hallituksen aktiivi-malli tulee tekemään, mutta ei kumminkaan rankaise aivan kaikkia joita voitaisiin rankaista, aivan kuten hallituksen aktiivimallikin sentään jättää rankaisematta.

Ja ennenkaikkea rangaistuksen joko saa tai ei saa jonkun muun kuin rangaistavan tekemien valintojen perusteella, siis aivan kuten hallituksen akttivimallikin tekee.

Siis mene töihin 18-tunniksi 3 kk:den ajanjakson aikana: Ei ole mitään taetta että työpaikkoja joihin mennä olisi kaikille riittävästi tarjolla, ja vaikka olisikin niin jokaiseen työpaikkaan joku muu valitsee jonkun töihin ja se joku sinne töihin valittu ei välttämättä ole sinä ehkä vain siksi että valitsijan siskon poikakin tarvitsi sitä työpaikkaa. Eli -4,65% tuloistasi koska jollakulla oli sisko ja sillä siskolla poika.

Sama pätee myös kursseihin ja työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin = 9-euron määräaikaiseen palkattomaan pakkotyöhön. Myös niihin liittyy sekä se että ei niitä ole jokaikiselle työttömälle riittävää määrää tarjolla, ja että joku valitsee niille osallistujat ja se joku ei ole asianomainen työtön.

Tai ehkä sensori toimi kuin toimi koska ei ymmärtänyt että miten tai miksi K-kirjaimella alkavien nimien omaajat olisivat syyllisiä? No sehän on itsestään selvää: Eiväthän työttömätkään ole syyllisiä siihen että työvoiman kysyntä on paljon matalampaa kuin mitä on työvoiman tarjonta, ja silti työttömiä siitä rangaistaan.

Kun siis syyttömiä voidaan rangaista jostain asiasta kuten työttömiä siitä että työvoiman kysyntä on niin matalaa kuin on, niin vastaavasti voidaan päättää että ketä hyvänsä voidaan rangaista mistä hyvänsä, ja nyt sitten on päätetty että K-kirjaimella alkavien sukunimien omaajia tälläkertaa rangaistaan.

Perustuslaissa on tasavertaisuus pykälä. Joten jos työttömiä rangaistaan vain koska he ovat työttömiä, niin silloin myös on tasapuolista rankaista myös niitä joitten sukunimi alkaa kulloinkin rangaistavaksi valitulla etukirjaimella.

Vielä myös voi huomioida että sukunimeä olisi voinut vaihtaa. On ollut epä-aktiivista kun ei ole niin tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu