Tapasin pitkästä aikaa miespuolisen ystäväni, jonka kanssa seurustelin vielä vuosi sitten. Minulla itselläni on juuri pieni parisuhde kriisi päällä ja tämä ystäväni taas seurustelee, mutta kun tämä tapaamisemme oli lähestymässä loppuaan ystäväni (exä) otti alaselästä minua kiinni, ja veti minut halaukseen. Hän oli muutenkin lievästi pettyneen oloinen kun olin lähdössä, ja olisi halunnut minun jäävän vielä hetkeksi.
Mutta eniten minua häiritsi tuo halaus. Onko se ihan normaalia, että mies tarttuu kiinni alaselkään ja vetää luokseen halattavaksi? Minulla ei oikein ole muita miespuolisia kavereita, joten en oikein tiedä mikä on sopivaa tälläisessä tilanteessa.
Mies asettaa kädet alaselälle
1
197
Vastaukset
- halutusnemurus
Olin juuri kirjoittamassa kysymystä toisaalle tästä samasta asista, mutta tämä tuli. Mietin esittämääsi kysymysta ja esitän uudelleen tähän ketjuun laittamaani kysymyksen, joka jostain syystä ei ole saanut kommwnttia kuukauteen.
Teillä on olut suhde ja rajat erilaiset kuin tavallisilla "kavereilla" tai "ystävillä". Teidän välillä on kuitenkin yhteisiä kokemuiksia ja se lantiolle käden laittaminen ei ole niin ahdistava kuin ventovieraan ihmisen kosketus alaselkään tai vaikka pepulle. Itsellä on yksi naispuolinen kaveri joka tykkää halitella sopivassa tilanteessa ja kun itse vastaan tähän, niin kysyn suoraa saanko laittaa käden sinne. Olen saanut luvan.
Mutta minun kysymys. "vieraan" ihmisen halaus. Tutustuin joskus reilu vuosi sitten erääseen naiseen joka oikeesti alkoi kiinnostamaan "silleen". No, nyt tiedän hänestä paljon enemmän ja oloni on tasaantunut. Kuitenkin tässä kerran kun oli yksi tärkeä asia, niin erotessamme hän yllärräen halasi. Olo oli aika omituinen.... Kysyn. Ketä te naiset haluatte halata ja ketä ette... millainen ihminen on halauksen arvoinen? Joillakin se vaan on niin herkässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081688Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031649Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011562Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541408Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341366Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii451898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115889Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293842Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347819