Mies ihailee muita naisia - en siedä, miksi?

Ympäri_ymmällään

Olen ollut mieheni kanssa nyt yli vuoden. Meillä on ihana ja rakentava suhde ilman mitään kummoisia ongelmia. Toisien sanoen olemme erittäin onnellinen pari. Kaikesta huolimatta ainut ongelma joka on ollut kauan mukana suhteessa on se että mies katsoo muita naisia MUTTA se miksi tulen mustasukkaiseksi on eri asia. Olemme puhuneet avoimesti pornon katsomisesta ja kumpikin tekee tätä, en suutu siitä enkä siitä enkä siitä että mieheni katsoo kadulla tai autolla ajaessa muita naisia. En edes hetkahda siitä, että miehelläni on läheisiä naispuolisia kavereita.

Olen nyt monesti tullut äärettömän mustasukkaiseksi siitä, että miehelläni on tarve katsoa toisia, puolialastomia naisia, aivan minun vierelläni olettaen että en suutu tästäkään. Olemme puhuneet tästä monesti, sillä mieheni ennen jopa kommentoi näitä minulle mutta se loppui nopeasti. Hän perusteli käytöksen sillä, että oli pitkään sinkku ja tämä oli ennen arkipäivää. Nyt kun mies siis katsoo toisia naisia vieressäni otin tämän asian puheeksi. Keskustelimme asiasta, mutta se ei helpottanut oloani. Mieheni perusteli sen näin: hän katsoo muita naisia koska hän kokee heidät kauniina. Perseet ovat ihania ja tämän takia hän katsoo niitä. Hän sanoin että on ok katsoa puolialastomia fitness malleja instagramista koska ne ovat ammattilainen ottanut ja hän haluaa ihailla tätä. Hän vakuutti kyllä että siinä ei ole mitään seksuaalista, hän vain katsoo niitä sekunnin murto-osan ja jatkaa. Näimpä kysyin: voitko sanoa puhtaasti että voit katsoa vieraan naisen treenattua kroppaa samalla tavalla kun katsot autoja ilman mitään syvempiä tuntemuksia. Hän naurahti ja vastasi, ettei kukaan voi.

Hohhoijaaa! Tämä häiritsee minua, koska heti suhteen alettua minulla hävisi tarve katsoa muita miehiä. Ei voisi enään vähempää kiinnostaa muut miehen ja heidän olemus. Kiinnostus on kuollut minulla täysin. Luotan mieheeni täysin, en koskaan ole epäillyt uskottomuutta tai kiinnostusta muihin naisiin sillä suhteemme on niin hyvä, mutta minkä takia sitten tämä muiden naisten katsominen ajaa minut hulluksi? Johtuuko se siitä että siinä hetkessä koen että hän haluaa ihailla muita naisia enkä halua jakaa häntä? Olenko minä syypää ja ylitseajatteleva lapsellinen aikuinen? Onko muilla ollut samanlaista tilannetta, ja mikä avuksi tähän mustasukkaisuuteen ? Fiksuja mielipiteitä kehiin ! :)

5

924

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seksseks

      Pyydä häntä tekemään sitä silloin kun et ole paikalla. Miehet ja naisetkin katselevat hyvännäköisiä kroppia, sekun toimii joillekin halun herättäjänä pornon tavoin. Ei voi mitään, mut näin on.

    • Käytöstavat.kunniaan

      Miehesi on vähän moukka, ei tajua että parisuhteessa ollessa tuo on epäkohteliasta. Ei miehetkään tykkää, jos oma nainen yhtä mittaa vilkuilee hyvännäköisiä miehiä, saati kommentoi heidän ulkonäköään ja varustuksiaan. Toiselle tulee herkästi huonommuuden tai riittämättömyyden fiiliksiä ja se vaikuttaa parin väliseen kemiaan.

      Et tietenkään voi vaatia, että miehesi kiinnostus naisvartaloihin kokonaan loppuu parisuhteessa. Mutta myös sun miehen pitäisi tajuta, että perseiden ja tissien tuijottelu avoimesti ei ole kohteliasta.

      On kunnioittavaa omaa kumppania kohtaan olla hieman ”sokea” vastakkaista sukupuolta kohtaan kun toinen on läsnä. Oli sitten kyse live- tai some-elämästä. Ja tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin.

      • Micce52__

        Juuri näin. Biologialle ei voi mitään, ja on ihan normaalia että parisuhteessakin sekä miehet että naiset kiinnittävät huomiota vaikkapa hyväkroppaisiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin.

        Mutta asiasta ei ikinä pidä tehdä numeroa oman kumppanin nähden. En kiinnitä huomioita hyväkroppaisiin naisiin, jos olen vaimon kanssa liikkeelle. Vastaavasti hän ei kuolaa jonkun valokuvamallin näköisen nuorukaisen perään.

        Lenkkipolulla tulee jatkuvasti ihailtua minut ohittaneita 10-.15 vuotta nuorempia naisia. Mielettömän hyvä kroppa niillä. Kotona sitten odottaa se viisikymppinen sohvaperuna. Iltajumpan alkaessa seksiin tulee kummasti lisää puhtia, kun salaa muistelee niitä pururadan herkkupeppuja. Rakas puolisokin tavallaan pääsee iloitsemaan juoksijatytöistä. Sanomattakin selvää, että ei pidä kertoa mitä ajattelee aktin ollessa kuumimmillaan ;)


      • Naisenkommentti

        Ällöttävää.


      • ympäri_ymmällään
        Naisenkommentti kirjoitti:

        Ällöttävää.

        Ihanaa että joku muu on samaa mieltä. Eikö se oma rakas pullukka riitä vai pitääkö oikeasti muita naisia ajatella että seksi on hyvää rakkaan kanssa? yök.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2150
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2053
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1822
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1498
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1404
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      558
      1181
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1005
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      942
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      936
    Aihe