Sopeutumiseläke on omaisuutta johon ei voi puuttua

Ja työttömyysetuus on puolestaan sosiaaliturvaan liittyvä oikeus, jota perustuslaki ei suojaa.

Näin sanoo julkisoikeuden emeritusprofessori Iltalehden jutussa.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801042200646260_pi.shtml
13182
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ehkäpä kansalaisaloite nro 2588:aan olisi syytä potkia nyt lisää vauhtia. Eduskunta voisi käsitellä sen samaan aikaan aktivointilakia vastustavan aloitteen kanssa. Olisi hyvä vertailla rinnakkain kuinka nykyinen eduskunta suhtautuu heikompiin, ja kuinka vahvimpiin jo muutenkin yltäkylläisyydessä eläviin.

Keräysaikaa on jäljellä tällä 11.2.2018 saakka, eli vähän reilu kuukausi.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2588

1Äänestä
  • Onhan tuo hieman vilkastunut, mutta vasta 23 781 kasassa, eli lisää tarvitaan.

    Äänestä

Mutta toisaalta sinuthan on valittu äänestämällä joskus eduskuntaan eli olet saavuttanut korkean aseman,miksi siis eläkettä ei voisi muuttaa automaattiseksi. Periaatteessa sinullahan on jo silloin oikeutus, koska olet joskus saavuttanut/ansainnut riittävän kansan suosion, saada hyvä toimeentulo loppuelämäksesi,teit sitten jotain tai et.
Samalla tavalla kun yritysjohtaja ansaitsee huikeat palkkionsa.
Se on taas yhteiskunnan ongelma hommata nuo rahat edustajille. Valtioidenkin pitäisi olla nykyistä rikkaampia että kaikkille voidaan maksaa heidän aikaansaamansa ansiot,eli velkaisia vsltioita ei pitäisi olla edes olemassa niin kuin Suomikin nyt vain on.
Sen jälkeen kaikki etuudet voidaan maksaa mukisematta ja ilman että ihmisiltä verotetaan yhtään mitään.

Tämä valtionvelan pitäminen on suuri ongelma juurikin turhan verotuksen ylläpitämiseksi,mitä ei tarvittaisi ollenkaan. Suomenkin valtio voisi rahallisesti olla satoja miljardeja euroja rikkaampi eikä velkaa tarvitsisi olla olemassa ollenkaan.
Miksi ihmiset ei halua tähän epäkohtaan muutosta? Ihmetyttää vähän,mutta sijoittajille ja pankeille maksetaan valtionvelasta maximi korkoja joka vuosi?

Äänestä

Kuinka aktiivimalli meni edes läpi, kun lähes kaikki sitä vastustavat? On oikein että työttömiä kannustetaan työhön, mutta jokainen tajuaa että tämä aktiivimalli on taas vain verorahojen tuhlausta ilman tuloksia

Äänestä
  • Gallupissa+työttömien+aktivointia+kannatti+n.+50%+ja+vastusti+n.+35%15%+vielä+miettii+suhtautumista+makoilunvapaus-"kansalaisaloitteeseen"

    Äänestä

  • Tuo aktiivimallihan on myös kiky-sopimuksen vastainen. Siinä mielessä palkansaajaliitoilla voisi olla nyt kannanoton paikka.

    Mitä tulee sopeutumiseläkkeisiin, niin myös rikkaimman ja parhaiten ansaitsevan väestönosan on oltava valmis luopumaan "saavutetuista eduista". Jos ei muu auta, niin verotuksen progressiivisuutta on kiristettävä. Pyysihän pääministeri itsekin hyväosaisia ottamaan vapaaehtoisesti osaa taloustalkoisiin. Kuinka kävi?

    Hesarissa on hyvä Yrjö Raution kolumni.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005513618.html

    Äänestä

Tuleeko kansanedustajista jotain sairaita sen jälkeen ku ne lopettaa työt eduskunnassa kerran niille maksetaan heti eläkettä pelkkää paskaa koko eläke.

Äänestä
  • Totta!

    Äänestä

"Sopeutumiseläke on omaisuutta johon ei voi puuttua"

Kuulostaa aivan vakuutuskuorilla veronmaksua vältelevän Lestakyrvän puheilta tuo...

Äänestä
  • Köyhältä kun ottaa esimerkiksi 5 prosenttia tuloista pois, niin eihän se ole euroissa paljon mitään. Sillä ei ole mitään merkitystä. Rikkaan 5 prosenttia on puolestaan iso summa. Totta kai sellaisen suuren rahamäärän menettäminen olisi epäoikeudenmukaista.

    Äänestä

Onpa proffalla erikoinen tulkinta eliitin sosiaalituesta eli hienommin sopeutumiseläkkeestä. Eikö esim. ansiosidonnainen työttömyysturva ole vakuutus, jota on etukäteen maksettu. Muutetaan kaikkien sosiaaliturva eläke nimikkeeksi, niin on tasa-arvoista herrojen kikkailu juttujen kans. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Äänestä

Jos entinen kansanedustaja ei ole ollut tarpeeksi aktiivinen, niin sopeutumiseläkettä leikattaisiin vähän vajaat 5 prosenttia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VaiEttäOmaisuutta kirjoitti:

Ja työttömyysetuus on puolestaan sosiaaliturvaan liittyvä oikeus, jota perustuslaki ei suojaa.

Näin sanoo julkisoikeuden emeritusprofessori Iltalehden jutussa.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801042200646260_pi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu