Miksei hallitus vaikka nostanut työttömän omaehtoisten sivutoimisten opiskelujen rajaa hikisestä 5 op:sta vaikka 15 op:hen? Muutos ei vaatisi lisää byrokratiaa eikä resursseja, vaan tuo mahdollistaisi työttömien nopeamman kouluttautumisen ja taitojen täydentämisen.
Miksei työttömän omaehtoista opiskelua tueta?
10
82
Vastaukset
- 48675892
Ongelma on siinä, että opiskelijoiden tuet ovat heikommat kuin työttömien. Lainalla opiskelevia kohtaan olisi väärin sallia, että jotkut opiskelevat merkittävät määrät työttömyyskorvausta nostaen.
- asdsadsadasdsa
Opiskelijoiden tuet ovat tosiaan järkyttävän pienet, koska työttömyysetuudetkaan eivät mitkään isot ole. Opiskelijoiden tukien oletuksena lienee se että vain nuoret opiskelevat, ja suuri osa heistä asuu vielä vanhempiensa luona tai saa vanhemmiltaan rahaa. Opiskelijoilla on toki se etu, että opintotuki ei pienene vaikka tekisi pienimuotoista työtä ja tienaisi ohessa rahaa. En muista ulkoa rajaa, mutta itsekin opiskelleena, sai vuodessa ihan kohtuullisesti tienata ennenkuin vaikuttaa opintotukiin mitenkään.
Toki rajasta kannattaa pitää huolta ettei ylity, koska KELA on täysi paskiainen takaisinperintäasioissa. - 48675892
asdsadsadasdsa kirjoitti:
Opiskelijoiden tuet ovat tosiaan järkyttävän pienet, koska työttömyysetuudetkaan eivät mitkään isot ole. Opiskelijoiden tukien oletuksena lienee se että vain nuoret opiskelevat, ja suuri osa heistä asuu vielä vanhempiensa luona tai saa vanhemmiltaan rahaa. Opiskelijoilla on toki se etu, että opintotuki ei pienene vaikka tekisi pienimuotoista työtä ja tienaisi ohessa rahaa. En muista ulkoa rajaa, mutta itsekin opiskelleena, sai vuodessa ihan kohtuullisesti tienata ennenkuin vaikuttaa opintotukiin mitenkään.
Toki rajasta kannattaa pitää huolta ettei ylity, koska KELA on täysi paskiainen takaisinperintäasioissa.Opiskelijat saavat tosiaan ansaita enemmän kuin työttömät. Mutta silti suurin osa opiskelijoista ottaisi mielellään työttömän tukitason ja hyvin harva työtön haluaisi joutua elämään siinä tukijärjestelmässä, jonka varassa opiskelija on.
Sille on ihan kohtalaiset perustelut, että opiskelijoiden tuet ovat työttömää pienemmät. Sillä tavalla nuori vastuutetaan siitä, että hän hankkii koulutuksen, jolla työllistytään ja tullaan veronmaksajaksi.
Yhtä kaikki työttömien opiskelua on nykyjärjestelmässä varmaankin pakko rajoitettaa voimakkaasti, jottei syntyisi muihin opiskelijoihin nähden perusteettoman etuoikeutettua opiskelijaryhmää. Suurimpia kärsijöitä ovat varmaan ne, jotka ovat joskus kypsymättömyyttään menneet hankkimaan turhan koulutuksen eivätkä voi enää opiskella sen enempää työttömyys- kuin opintotuellakaan. - asdsadsadsada
Kyllähän minäkin olen opinnon suorittanut. Opiskelijan tukitaso toisaalta kyllä nousee melko lähelläe työttömän tukitasoa kun ottaa huomioon opintolainan osuuden opiskelijan tuesta, jonka jokainen voi anoa. Tätä ei sinänsä voi tuossa yhtälössä sivuuttaa, koska tämä mahdollisuus on olemassa.
Tällöin opiskelijan tulotaso ei jää merkittävästi työttömän tulotasoa edes jälkeen.
Toki silloin opiskelija opiskelee osittain velaksi, näin olen itsekin tehnyt, ja nyt on edelleen kivat velat opintolainasta jäljellä. Tutkinto ei työllistä. - 48675892
asdsadsadsada kirjoitti:
Kyllähän minäkin olen opinnon suorittanut. Opiskelijan tukitaso toisaalta kyllä nousee melko lähelläe työttömän tukitasoa kun ottaa huomioon opintolainan osuuden opiskelijan tuesta, jonka jokainen voi anoa. Tätä ei sinänsä voi tuossa yhtälössä sivuuttaa, koska tämä mahdollisuus on olemassa.
Tällöin opiskelijan tulotaso ei jää merkittävästi työttömän tulotasoa edes jälkeen.
Toki silloin opiskelija opiskelee osittain velaksi, näin olen itsekin tehnyt, ja nyt on edelleen kivat velat opintolainasta jäljellä. Tutkinto ei työllistä.Ongelma on juuri se, että opiskelijan pitää nostaa lainaa päästäkseen samalle tasolle kuin työttömän. On tietysti ihmiselle paljon edullisempaa saada lainan sijasta sellaista rahaa, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Näin ollen työttömän asema on selvästi parempi kuin opiskelijan. Siksi voisi olla opiskelijaa kohtaa väärin, jos työtön saisi opiskella edes melkein kuin opiskelija.
- Rahanlähde
Koska työttömien ei haluta työllistyvät missään vaiheessa.
- työtöntutkija
Jos hallitus ajattelee järkevästi, niin opiskelun lisääminen vie enemmän luennoitsijoiden aikaa ja on pois tieteen tekemiseltä. Suomeen on tullut niin vähän tieteen huippupalkintoja, että tiedeura pitäisi tehdä mahdollisimman vähän byrokratiaa vaativaksi.
- kouluun_
Itselleni oli pelastus saada oikeus opiskella uuteen ammattiin työttömyysetuudella aikuiskoulutuskeskuksessa, päällä oli asuntolainaa ja matkaa koulutuskeskukseen 55 km. 9 kk koulutuksen jälkeen työllistyin juuri niihin hommiin, kuin olin halunnutkin ja nyt olen ollut vakituisessa työsuhteessa 2 vuotta.
- lerssi646
Silloin kun muijal on ripuli ni sit tunkee muIkkuaan percesilmään niin että roiskuu,mällit ja pasca lentelee pitkin seiniä.Ihanaa.
- Studentianos
Miksi, kuka sen tietää. Siinä vois takana olla kyllä se, että toi 5 ovia on päätoimisen opiskelun raja Kelan opintotuen puolella. Jos se olis 15 ovia niin eipä käytännössä kukaan sais niin paljon suorituksia kuukaudessa. Voi tietysti kysyy, että miks niitten pitää olla sama molemmissa. Veikkaus: muuten kaikki opiskelis vaan työttömyysturvalla, Kuka olis niin hölmö että opiskelis pienemmällä opintotuella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809