Syrjintä ja kiusaaminen sanottava synniksi

Syrjinnän tuomitseminen on lain kunnioittamista ja noudattamista. Se on myös osa kristillistä etiikkaa. Ääriuskovaisten ehdoilla ei kannata toimia; se voi viedä lakitupaan.

Kysymys ei ole syrjinnästä jos kirkko ei ota ateistia nuorisotyönsä ohjaajaksi, koska kysymys on ideologisesta työstä johon työntekijä sitoutuu ottaessaan työnsä vastaan. Samoin on politiikassa kun puolueen ideologiaan ja ohjelmaan työntekijän pitää sitoutua.

Syrjintää ei myöskään ole se että pedofiilia ei oteta päiväkotiin työhön koska taipumus tehdä rikos voi olla ilmeinen. Myöskään aseita ei saa antaa ihmiselle, jos on olemassa vaara niiden rikolliseen käyttämiseen.

Ikärasismia valitettavasti esiintyy, mutta työnantaja ei päätä viimekädessä sitä mikä on oikein ja väärin. Sen päättävät yhteiskunnan lait, joiden tulisi perustua yleisesti hyväksyttyihin normeihin.

Syrjintää sen sijaan on seksuaalisten vähemmistöjen monenlainen kiusaaminen ja kaltoinkohtelu tietyissä kirkkommekin herätysliikkeissä. Myös koulukiusaamista estävät tehokkaasti yhteiskunnan säätämät lait ja kiellot.

Vapaan kasvatuksen ajan pitäisi jo olla ohi jolloin mitä tahansa sai tehdä eikä mikään ollut kiellettyä eikä sanktioitua.
994
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

>> Syrjintää sen sijaan on seksuaalisten vähemmistöjen monenlainen kiusaaminen ja kaltoinkohtelu tietyissä kirkkommekin herätysliikkeissä. <<

Kirkko itsekin syrjii ja kaltoin kohtelee seksuaalisia vähemmistöjä, koska kirkko ei salli kuin eri sukupuolisten parien vihkimisen tuossa meidän kaikkien yhteisessä "kansankirkossamme".

Ja erityisesti kirkon lähetysjärjestöissä tuo syrjiminen ja kaltoinkohtelu on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Sanottakoon syrjintää ja homovihaa miksi tahansa, niin valtion erityistukien avulla ylläpitämä kansankirkko ei voi olla homovihamielinen. Vaikka se on!

1Äänestä

Kiusaaminen on aina väärin, olipa kohteena sitten pedofiliaa kokeva, pankinjohtaja, varas, pitsinnypläystä harrastava, maahanmuuttaja, homoseksuaalisia attraktioita kokeva, vammainen tai millainen ihminen vain.

Kiusata ei saa. Ketään.

Synti pitää kuitenkin sanoa synniksi, olipa se sitten pedofiiian harjoittamista, varastelua, väärän todistuksen toisesta antamista, homoseksuaalisuuden harjoittamista tai mitä tahansa.

Synnin sanominen synniksi ei ole syrjintää eikä kiusaamista.

Äänestä

Mitäs se synniksi sanominen pitää sisällään käytännössä? Mikä on syntiä ja kenen mukaan? Mitä se sana tarkoittaa?

1Äänestä

Raamatussa on mikä on oikein ja väärin. Luterilaiset papit eivät lue Raamattua joten eivät osaa opettaa sitä. Siksi ihmiset kysyvät mikä on syntiä.

Äänestä
  • Synnin käsite ei kosketa uskonnottomia ollenkaan, eikä se saisi koskettaa uskonharhaisiakaan. Yksi maallinen laki riittää ja jos tuosta periaatteesta poiketaan, on sinun hyväksyttävä myös sharia-oikeudet.

    Äänestä

  • Tuota, kun taitaa olla että nekin, joille Raamattu on uskon kohde, riitelevät alinomaan siitä, mikä on syntiä?

    Äänestä

Eikö Raamatun kymmenen käskyä anna jo osviittaa mikä on syntiä?

Äänestä
  • Mooseksen laki käskee kivittää homostelijat. Jeesus käskee rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään. Onko ristiriitaa?

    Äänestä

”Syrjinnän tuomitseminen on lain kunnioittamista ja noudattamista. Se on myös osa kristillistä etiikkaa.”

Kyllä näin on. Hyvin toit esiin sen, milloin kyse ei ole syrjinnästä. Kyllä voisi kuvitella, että jokainen normaalijärjellä varustettu tietää, mikä on syrjintää?

”Vapaan kasvatuksen ajan pitäisi jo olla ohi jolloin mitä tahansa sai tehdä eikä mikään ollut kiellettyä eikä sanktioitua.”

Oikeastaan suomessa aniharva on käyttänyt vapaan kasvatuksen metodeja sellaisenaan, moni kyllä osittain. Tämä jatkuvat sekoitetaan tilanteeseen, jossa ei kasvateta lainkaan ja ollaan välinpitämättömiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosi.uskovainen kirjoitti:

Syrjinnän tuomitseminen on lain kunnioittamista ja noudattamista. Se on myös osa kristillistä etiikkaa. Ääriuskovaisten ehdoilla ei kannata toimia; se voi viedä lakitupaan.

Kysymys ei ole syrjinnästä jos kirkko ei ota ateistia nuorisotyönsä ohjaajaksi, koska kysymys on ideologisesta työstä johon työntekijä sitoutuu ottaessaan työnsä vastaan. Samoin on politiikassa kun puolueen ideologiaan ja ohjelmaan työntekijän pitää sitoutua.

Syrjintää ei myöskään ole se että pedofiilia ei oteta päiväkotiin työhön koska taipumus tehdä rikos voi olla ilmeinen. Myöskään aseita ei saa antaa ihmiselle, jos on olemassa vaara niiden rikolliseen käyttämiseen.

Ikärasismia valitettavasti esiintyy, mutta työnantaja ei päätä viimekädessä sitä mikä on oikein ja väärin. Sen päättävät yhteiskunnan lait, joiden tulisi perustua yleisesti hyväksyttyihin normeihin.

Syrjintää sen sijaan on seksuaalisten vähemmistöjen monenlainen kiusaaminen ja kaltoinkohtelu tietyissä kirkkommekin herätysliikkeissä. Myös koulukiusaamista estävät tehokkaasti yhteiskunnan säätämät lait ja kiellot.

Vapaan kasvatuksen ajan pitäisi jo olla ohi jolloin mitä tahansa sai tehdä eikä mikään ollut kiellettyä eikä sanktioitua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu