Työttömän aktiivimalli- Tupon synninpäästö

Työttömän aktiivimalli- Mykkäsen että koko hallituksen ajatus on kieroutunut, että työttömien työllistyminen olisi se pää pointti tässä.
Yrittäjien menestyminen se tässä pääasia pitää olla, suomalaisen tuotteen kehittely ja markkinointi etunenässä pitää mennä. Eikä viedä valmiita suomessa kehitettyjä ja maksettuja malleja ulkomaille. Kyllä yritykset sitten kaivavat työttömät töihin, kun tarve vaatii.Tuo aktiivimalli on viime vuosien hallituksien ja koko Tupo järjestelmän synninpäästö itselleen, eli jotain on tehty ja itse asia vyörytetään työttömän harteille.

30

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi.voi.voi

      Se aktiivimalli nykymuodossaan on kumottava. On epäoikeudenmukainen ja kohtuuton. Voi Juha Sipilän hallitus minkä teitte. Laitathan nimesi siihen kansalaisaloitteeseen, joka vastustaa kyseistä lakia. Kiitos!

      • ex.appa

        Jaa miksi?


    • Hjhjhjj

      Hallitus koostuu henkisesti sairaista ihmisistä!

    • Vaikka kuinka kauniita sanoja käyttäisi, pakkoraportointi kerran viikossa joulut, juhannukset ja kesät mukaanlukien on kyykyttämistä. Lisäksi olen saanut käsityksen, että näitä miljoonia raportteja ei käytännössä kukaan lukisi.

      Esimerkiksi Ruotsissa raportoidaan kerran kuukaudessa, mikä olisi huomattavasti kohtuulisempaa työttömiä kohtaan. Lisäksi pakkohakeminen kerran viikossa on kohtuutonta maassa, jonka asukastiheys on 15. Lakiesityksissä Suomea verrataan Tanskaan ja Hollantiin, jotka molemmat ovat kooltaan Etelä-Suomea pienempiä ja asukastiheydeltään 160 ja 320. Siis täysin erilaisia työmarkinoita kuin Suomi.

      Pääkaupunkiseutua ja mahdollisesti joitakin muita suuria paikkakuntia lukuunottamatta suuressa osassa työssäkäyntialueita ja ammatteja ei Suomessa yksinkertaisesti ole 52 hakijalle sopivaa työpaikkaa vuodessa avoinna. Perhe- ja rahasyistä eivät kaikki työttömät pysty muuttamaan pääkaupunkiseudulle vaikka kuinka haluttaisiin.

      • ex.appa

        Jos ilmainen raha tuntuu kyykyttämiseltä, niin aina voit ilmoitaa ettet ota sitä vastaan. Toinen vaihtoehto olisi mennä töihin, mutta se taitaa tuntua liian epäinhimilliseltä.


    • Aktiiviapu

      Aktiivimallin kompensoiti eli työttömän auttaminen.
      Jokainen voi auttaa työtöntä järjestämällä työtä (lumen luonti, nurmen leikkuu jne.) sen verran, että työtön saa hankittua tuon noin 50 EUR minkä aktiivimallin leikkaa.
      Näin hänen ei tarvitse hakea turhaan työtä kolmeksi päiväksi, eikä mennä viikon kurssille istumaan turha panttina.
      Tästä ei sitten kannata puhua missään julkisella paikalla ettei tule karensseja.

    • luusereillehommia

      Kaikki etuudet vain pois jos työ ei kelpaa tai muuten vain on työhanskat hukassa. Kyllä parin kuukauden kuluessa kelpaa mikä työ tai kurssi tahansa. Näitä siivellä eläjiä eli töitä vältteleviä on aivan liikaa. Työleirejä yli vuoden työttömänä oleville joissa joutuisi olemaan esim. pari kuukautta valvotuissa oloissa risusavotassa tai polttopuita sahaamassa.

      • vastaapa_huutoosi

        No oisko sulla jotain töitä tarjolla?
        Tässä moniosaaja, ABCDE kortti, erilaisia tulityö ym kortteja löytyy ainaki kymmenen. Työkokemusta myös 30 vuotta ja ikää alle 50 vuotta! Kokopäivätyö =160 h / kk, tessin mukaan ikä ja kokemuslisineen haussa!
        Pistä yhteystietosi tähän niin otan maanantaina yhteyttä! Monelta sopii tulla?
        Vai länkytätkö vaan joutavia?


      • ex.appa

        Keski-Pohjanmaalla on 6 kuljettajan paikkaa auki. Mikä estää?
        mol.fi


    • palkkasaeteentehtävä

      Oiskohan paikallaan myös kansanedustajien työelämään tutustumispaketti.....kolmen kuukauden ajanjaksoina toteuttava kolmen viikon työjakso jossakin muussa kuin veroilla kustannettavassa paikassa......mikäli ei ole asianmukaista työsuoritetta tehtynä seuraisi kuuden viikon palkan maksu karenssi. Tätä mallia sovellettaisiin myös vuoden 2019 alusta kaikille yli 3000€/kk julkisissa viroissa ja toimissa oleville. Tämä ns. vartiaisen työhöntutustumismalli on otettava välittömästi käyttöön.

    • RahakasJoutilas

      Lisäksi tuo aktiivimalli on kiky- sopimuksen vastainen. Hallitus lupasi ettei työttömyysturvaa tulla enään leikkaamaan ja miten kävikään!?

      • ex.appa

    • Röhkäle

      Aktiivimalli ei tietenkään koske Sipilän kutsuvieraita, joita tulikin 2015 yli 30 00 ja sen jälkeen tahti on jatkunut noin neljänsadan tulijan kuukausi vauhdilla. Nämä avaruusinsinöörit, lujuuslaskijat, sydänkirurgit, arkkitehdit ja muut akateemisen koulutuksen hankkineet, joista Päivi Nerg tuntee jokaisen ja Petteri Orpo sanoi olevan rasismia epäillä heidän motiivejaan tulivat hallituksen ja Juhana Vartiaisen (kok.) mielestä pelastamaan Suomen "työvoimapulasta".
      Kuinka kävikään? Kävi kuten kansalaiset ennustivat. Rikoksia ja lisää rikoksia, laittomia maassaoleskelijoita, joita julkinen valta hyysää vastikkeetta.
      Kunniakansalaiset saavat loisia vapaasti tehden kepposiaan. Sen sijaan kantaväestöä kyykytetään ja vaaditaan täyttämään joka päähän pisto ja työpaikat, joita ei ole olemassakaan.
      Hallitus aiheutti taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen katastrofin, jonka syntipukeiksi työttömät on nyt korvamerkitty.

    • Tempputyöllistämällä on jo 127 600 ilmaistöissä sosiaaliturvaa vastaan.
      Lex-Lindströmmillä siivottiin tilastoista pois eläkkeelle iso liuta työttömiä.Työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt iso joukko.

      Mihin hallitus Aktiivitoimia nyt tarvitsee kun töihin pääsee muutenkin
      kun työttömyys on "vähentynyt"? jos kysyntää on


      Ylijäämä ihmisistä tulee vanhuspalvelun avohoidon orjatyövoimaa 6,90 € h

    • Maajussit

      Pösilö vartiainen kehotti työttömiä pakkaamaan kamppeensa ja muuttamaan telttamajoitukseen hesaan. Sinne siis kaikki eduskuntatalon eteen majoittumaan. Tyhmät ministerit voivat ihan itse työllistää sitten jokaisen vuorollaan. Kepu tietää kyllä miten työttömät saadaan pelistä pois.

    • Sosialismi_on_sairaus

      Näiden palstalla aktiivisten vasemmistolaisten mielestä työtöntä ei saisi kannustaa, eikö ainakaan patistaa töihin. Vasurien mielestä pitäisi mieluummin antaa työttömien loisia työssä käyvien veronmaksajien kustannuksella.
      Noh, onneksi vasemmiston kannatus laskee vuodesta toiseen kuin lehmän häntä. Sosialismi on yhteiskunnan syöpä.

    • Rty55

      Niin, eihän tässä muutaman viimeisen hallituspohjan aikana ole kuin pelkästään; laskettu asumistukia, laskettu lapsilisiä, alennettu asuntolainojen korkovähennyksiä, alennettu ja heikennetty, vaikeutettu työttömyysturvaa, ansiosidonnaista päivärahaa pienennetty, korotettu useaan kertaan työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja, korotettu verotusta, heikennetty kotitalousvähennystä, pienennetty lääkkeiden Kela-korvausta, lisätty omavastuu lääkekorvauksiin, omavastuu -osuus julkisiin terveydenhuoltopalveluihin, omavastuuta sinne ja tänne, myyty parhaat yritykset ja kaivosoikeudet ulkomaille pilkkahintaan, yksityistetty terveydenhuoltopalveluita, synnytetty tappiollinen tuulivoimatariffi, jossa maksetaan liki nelinkertainen hinta markkinasähköön verrattuna, ollaan yksityistämässä kaikkea mahdollista puoli-ilmaiseksi, autojen käyttövoimaveroja ja käyttömaksuja nostettu, päivähoitomaksuja nostettu, autoverosta maksettu 22 vuotta sakkoja unionille, tempoilevaa politiikkaa sen suhteen tulisiko ajaa dieselillä, bensiinillä, kaasulla vai sähköllä, ihmisten oikeusturvaa heikennetty, perustuslakia tulkitaan alinomaa kyseenalaisesti lakimuutosten edessä, kansalaisia ja heidän tahtoaan ei kuunnella, alkoholiveroa jälleen nostettiin, kansanedustajien tulisi käsittääkseni palvella kansaa. Nyt on vain heikennetty sekä työssäkäyvien että työttömien asemaa ja reilusti. Jatkuvasti vaikuttaa olevan kyseenalaisia koplauksia sinne ja tänne, on tehty kiky -sopimus jolla lomarahoja leikattiin, ruoan arvonlisäveroa nostettu, ollaan yksityistämässä rautateitä, tieverkkoja. Eihän tässä maassa ole edes perustuslakituomioistuinta, joka valvoisi perustuslain toteuttamista vaan kansanedustajista koostuva perustuslakivaliokunta. Ollaanko pikkuhiljaa siirtymässä työttömien työttömyyskorvauksella tehtävään työhön ? Ovatko työssäkäyvät liian kalliita. Muistaakseni Kekkonen ei aikanaan hyväksynyt kokoomusta hallitukseen, mistähän syystä ? Kuinka meidän oikeisto on isänmaallinen puolue; kuinka se puolustaa suomea, sen kansalaisia ? Korostetaan verollisesta toimintaa mutta kuka milloinkin kaalimaan vartijana näyttää toista esimerkkiä em. asiassa muun muassa. Kuinka kansanedustajat luovat niitä työpaikkoja ? Myymälläkö kaiken halvalla ? Ei tämä mielestäni ole enää pitkään aikaan vaikuttanut muulta kuin banaanitasavalta toiminnalta. Sähkövero on noussut, siirtomaksut nousseet, kiinteistöverot nousseet, jätemaksut nousseet, vakuutusmaksut nousseet, polttoainevero noussut, kierrätysmaksut renkaissa eloktroniikassa ym. Infra heikkenee, taksien saatavuus jatkossa. Talouden noususta on nyt otettu kiitosta vaikka ymmärtääkseni on kysymys vain ja ainoastaan maailmantalouden tilasta. Kaikki alkoi Kemiran myynnistä, epäpätevää johtoa korkeilla paikoilla, vaihdetaan tuoleja välillä. Suuryritykset siirtävät varansa tytäryhtiöihin ulkomaille, jotta veroja vältetään. Ylinopeudesta saa sakot vielä pian aiempaakin herkemmin. Kateutta ruokitaan kaikenlaisilla vihjepuhelimilla. Hajoita ja hallitse. Kansa voi ymmärtääkseni huonosti.

    • Tyhjentävästi sanottu-siinä se osapuilleen on.
      Köyhiä kyykytetään, kauniit ja rohkiat hallitsee.

      Ei Ole Jutta Urpilainen ottanut kantaa aktiivimalliin julkisesti- oli kyllä Niinistön vaalikampanjaa avaamassa. Jutta on näyttänyt poliittisen linjauksen Kokoomuksen kyljessä.

    • Taloussanomien uutisen valtion lainan otosta. Jutusta kävi ilmi että hulvattoman huolettomasti on velkaa otetaan, että on halpaa lainaa tarjolla. Kukaan ei pysty kuvittelemaan että hulvaton velanotto päättyy siihen kun valtionvelan korkomenot nousevat. Tätä maata ajetaan nousukaudesta huolimatta kohti perikatoa, kun reippaan nousunkaan aikana emme pääse velanotosta irti. 20- vuodessa ikääntymisen aiheuttamat kustannukset tuplaantuvat. Joka kolmas eurooppalainen on yli 65 vuotias silloin. -Kukaan ei pysty kuvittelemaan seuraamuksia, että 25- vuotta on eletty velaksi, eikä velkaantuminen pääty 3% talouskasvussakaan. ?! -- Me näimme monta konkurssivaltiota. Kokonaiseen maan vararikko on mahdollinen. Valtion velan korko alkaa nousta. Valtion velan korko voi mennä yli 20%. --- Järkevä velanotto on ottaa velkaa niin että tietyllä ajalla tulevaisuudessa on realistin odotuksin odotettavissa nousukausi, jonka aikana velka maksetaan takaisin.

      Meillä ei ole yhteisöllisyyttä ollut vuosikymmeniin kun oikeistohallitukset ovat saaneet ajaa tämän maan markkinatalouden syliin, nyt se on kadonnut tyystin

    • KikyMies
    • lottovoitto48

      Minä kiitän luojaa että sain lottovoiton kun synnyi isonikäpolven aikaan.Jolloin maassa oli vielä lait kaikille samat ja työstä maksettiin palkkaa.
      Kansa oli yhdenvertaista myös sosiaaliaaliturvassa ja ne maksettiin perustuslain mukaan kaikille .

    • Hekohekoo

      Heh, Sipilän valehtelijoiden klubi
      Päättäjämme jaksavat jatkaa kompurointia työttömyysturvan aktiivimallin kanssa. Tänään oli kompasteluvuorossa kokoomuksen Ben Zyskowicz. Hän kertoi miksi hallitus hylkäsi aktiivimallin lievemmän muodon, jossa pelkän aktiivisuuden osoittaminen olisi estänyt tukien leikkaamisen.

      –Byrokratian nousu olisi moninkertainen, jos yksilökohtaisesti jouduttaisiin jokaisen kohdalla selvittämään, että kun hän kertoo, että ”kyllä olen kaiken voitavani tehnyt”, niin onko näin todella tapahtunut, Zyskowicz selvensi Politiikkaradiossa.

      Zyskowicz tuli paljastaneeksi, että tarkoitus oli päästä leikkaamaan mahdollisimman monen tukea. Puheet byrokratian lisääntymisestä ovat pötyä, sillä joka tapauksessa on jokaisen työttömän aktiivisuus tutkittava. Lisäksi leikkaukset on tehtävä käsityönä, sillä Kelan tutkimusjohtajan mukaan ongelmia tulee mm. 300 euron suojaosan ja sovitellun päivärahan kanssa.

    • Kaikkitöihin

      Miksi työtön ei joudu tekeen mitään rahan eteen mutta työssäkäyvä joutuu? Tuet olisi jokaisen ihan itse ansaittava eikä montaa päivää kuussa tarvitsisi rehkiä niiden eteen. Kunnille työnjako, eiköhän joka kunnassa ole jotain haravoinnista-naulaamiseen olevaa hommaa niin kynnys penenisi mennä niihin oikeisiin töihin jossain vaiheessa. Tanskan malli olisi toinen vaihtoehto, jos työ ei kelpaa niin tuet pois.

      • Eiolekiirettäpois

        Iänpäivät on menny työtömyystukeen rahaa. Miksi se nyt yhtäkkiä on alkanut kalvamaan? Sitä rahaa menee kaikkeen muuhunkin kuin työttömiin. Juuri oli lehtijuttu miten tämä maa syytää rahaa laittomasti maassa oleviin. Saa asunnon, ruoat ja terveydenhoidon ilmaiseksi.


      • OnkoTämäEdesTotta
        Eiolekiirettäpois kirjoitti:

        Iänpäivät on menny työtömyystukeen rahaa. Miksi se nyt yhtäkkiä on alkanut kalvamaan? Sitä rahaa menee kaikkeen muuhunkin kuin työttömiin. Juuri oli lehtijuttu miten tämä maa syytää rahaa laittomasti maassa oleviin. Saa asunnon, ruoat ja terveydenhoidon ilmaiseksi.

        Kaiken lisäksi nyt uutisoitiin että laittomasti ja paperittomina maassa olevia hallitus tukee miljoonilla mutta kantasuomalaisa hallitus ajaa ahdinkoon. Siis hallitus tukee vuosittain miljoonilla niitä joiden ei pitäisi olla Suomen rajojen sisäspuolella. Jos tukee niin he ei varmasti ole hallitukselta piilossa ja se ihmetyttää ettei toimita kuten muualla normaaleissa yhteiskunnissa eli ohjata rajojen ulkopuolelle.

        Presitenttinä meillä täysverinen kokoomukselainen Niinistö. Pääministerinä häikäilemätön Keskustaa edustava lestadiolainen Sipilä. Heillä apuna tietysti Kokoomuksen ja Keskustan kansanedustajat täydennettynä näillä Sipilän sinipiioilla jotka tekee rahasta mitä käsketään.


    • Menkää_töihin

      Työttömiä ei vasemmistolaisten ja työttömien itsensä mielestä saisi lainkaan kannustaa hakemaan töitä ja sitä kautta parantamaan elintasoaan.
      Se kun näyttää olevan kovin kivaa velttoilla laiskana kun siihen on ehtinyt tottumaan.
      Vanhan sanonnan mukaan työ ei sovi kaikkien ruumiinrakenteelle ja se taitaa päteä nimenomaan pitkäaikaistyöttömien suhteen.

      • Loppurähjähystävailla

        No tahtoopi tuo työ motivaatio loppua itse kultakin ei yksinään työttömiltä jatkuvan epävarmuuden ja siitä saadun vähäisen tulon vuoksi. Suomi on ajautumassa ahneuden vuoksi henkiseen taantumaan ja pitemmällä ajanjaksolla se merkitsee sisällissotaa ja siitä ei ole kenellekkään hyötyä. Päättäjien tyhmät päätökset ovat lisänneet kansallisen turvattomuuden raaka-aineiden saatavuudessa sekä tärkeiden infra alueiden myynnissä. Suomi voi niiden vuoksi täysin pysähtyä. Tätä ei ole myöskään huomioitu päätöksissä.


    • Hghhghh

      Sipilän valehtelijoiden klubi

      Jos hallitus olisi ilmoittanut etukäteen 4,65 prosentin leikkauksesta työttömyysturvaan, mitään kikyä ei olisi syntynyt, Aalto sanoo.

    • miljardikulut

      Pakolaisten kulut miljardiluokkaa.
      Kiky ja aktiivi eivät riitä.
      Satoja miljoonia puuttuu vielä.

    • Lamatuloo5vkuluttua

      Aktiivimallista olen hyvin huolissani vaikka olen itse töissä. Aktiivimallilla on päämääränä saada työkustannukset alenemaan vuosien aikana. Aktiivimalliin on yksinkertaista pudottaa ihmisiä jotka joutuvat vähennyksien piiriin työpaikoilla. He ovat ammattilaisia omalla alallaan mutta ei joka alan ammattilaisia. Muutaman työttömyys vuoden jälkeen heistä tulee ns.halpa työvoimaa alle 10e/tuntipalkalla tekeviä tai ovat tempputyöllistettyjä yrityksiin. Rakenna siinä sitten tulevaisuutta oi niin ihanassa ja kauniissa suomessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      156
      1304
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      980
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe