Olen tullut siihen johtopäätökseen, ettei minun kannata rakastaa.
Kaikki joita olen koskaan rakastanut vain kohtelevat minua kaltoin.
Niimpä lopetan rakastamisen tähän paikkaan.
Kaikki joita olen koskaan rakastanut vain kohtelevat minua kaltoin.
Niimpä lopetan rakastamisen tähän paikkaan.
Vastaukset 123
Vanhimmat
Älä nyt noin🙄 rakkaus on niin monenlaista. Vanhempiin lapsiin ystäviin tai kumppaniin.Eläimiin luontoon koko universumiin. Rakkaus ei ole rakkautta ensinkään jos se satuttaa. Sanon minä. 🤷♀️
Niin, ja ennenkaikkea omaan itseensä. Ei voì rakastaa toista jos ei ensin ole oppinut rakastamaan itseään.🤷♀️
Olet juurikin oikeassa siinä, että rakkautta on monenlaista.
Ogelman ydin ei ole se rakkaus vaan se, että minä rakastan.
Onko ryppyjä rakkaudessa mitä pujis on tehnyt eli onko teillä nyt kränää jostakin mutta pian sovitte riitanne ja taas kaikki hyvin
Se nyt ei ole ongelma ensinkään. Ihanaa että rakastat! Ongelma on muissa, jos eivät samaan kykene, ei sinussa.🤷♀️
Ei tässä ole mistään riidasta kyse. Tulin vain johtopäätökseeni.
Eli mitä pujis on tehnyt tai sanonut jotain väärää eli selvittäkää ja sopikaa ja eikö sovinto seksi ole kivaa
Emme ole riidelleet.
Oletko tänään känkkäränkkä päällä ja mikään ei ole hyvin eli ei kun nukkumaan ja huomenna uusi päivä ja olet kivemmalla tuulella
En tänään. Eräs rakkaani vain.
Mitä ex miehesi on tehnyt
Kyse on pojastani. Ei suinkaan exästä.
No onhan ex miehesi alkkarissa eli etupuolella poika se jota rakastat ja palvot
Mielenkiintoinen aloitus, mutta onko se niin ettei rakkautta edes voi tuntea jos se ei joskus sattuisi? Ympärillä voi olla miljoona ihmistä joita et tunne, eikä yhdenkään heistä tekemiset ja sanomiset tunnu koskettavan juuri millään tavalla.
Sitten on se henkilö, joka tuottaa pahan mielen. Voihan olla että asian voi kääntää myös toisinpäin, etuoikeutettua tuntea tuollaista, koska muutenhan millään ei kai olisi mitään väliä? Vaikkakin välillä tunteet menevät negatiivisyyden puolelle.
Syy kun voi olla itse elämä, elämässä tapahtuu asioita joita toisinaan ei voi luokitella kategorioihin, tai muutenkaan ymmärtää ihan vimpan päälle. Kivaahan se on jos välillä sattuu, voi sitten taas arvostaa aikaa jolloin ei satu.
AV
Niin on se näinkin.Oppikouluja. Mutta aito oikea rakkaus ei satuta.🤷♀️
Ihmisten tuntiessa voimakkaita tunteita ei kai voi välillä olla sattumatta?
Vanhemmiten tunteet laantuvat, tulee harmoniaa ajatteluun, päätöksiin kuin myös tekoihin.
AV
Se, että välillä sattuu, on osa elämää.
Se, että rakastan ei pitäisi olla järjestelmällistä itseni satuttamista.
Suosittelisin itsetutkiskelua.
Omalta kohdalta voin sanoa etten paljon toisilta ihmisiltä edes odota, pessimisti kun ei pety. Mutta, silti voi rakastaa, huolehtia ja antaa jotain ihan jokainen päivä.
Jos noin tekee, saa takaisinkin jotain. Tänäänkin ex lykkäsi käteeni biojätteet ja energiaosuudet kun läksin pois, kuuluuhan "rakkauteen" siihen vanhaankin myös jätehuoltopalvelut;) En voi sanoa ettei mitään saisi. Saa mahdollisuuden auttaa toista, ja se on kuule paljon jo se!
Rakkaus voi kukkia myös roskakatoksessa:)
AV
Juu, itsetutkiskelullahan juurikin päädyin siihen, että haluan luopua rakastamisesta.
Rakkaudessa ei ole mitään vikaa, vaan siinä miten rakastan.
Aina voi opetella rakastamaan itselleen ystävällisemmin. Minäkin oon joutunut opiskelemaan paljon juuri siitä pois miten annan rakkauteni satuttaa itseäni.
Järkeistämään asioita ja olemaan myös odottamatta rakkauteni kihteilta yhtään mitään vastineeksi. Ja oikeastaan jo se päästi ikeestä, jossa minuun aina sattui.
Onneksi kaikilla saa olla ihan ikioma mielipiteensä asioista. Vaikka noin kyl oliskin parempi ettei se olisi mahollista että se aito oikea rakkaus satuttaisi.
Joskus se on juurikin se ainut mikä satuttaa, pahemmin ku mikään ikinä.
Enkä tarkoita sillä tavalla että toinen puolisko tekisi jotakin satuttaakseen.
Ei minunkaan kai kannattaisi kaikkia niitä rakastaa joita rakastan, mutta luppoajalla mikä ei heille kelpaa...rakastankin sitten herättää itseni eloon. 😉
https://youtube.com/shorts/Fe1R_SN-9Hc?is=fXgNEday_YohDA2A
Juurikin noin. Rakastan vaikkei minua rakastattaisikaan. Rakastan uhallakin😄🤷♀️
Se on sisäsyntyistä. 👍
Rakkaus on voima mikä meidät pitää elossa. Liikkeellä.
Ja saa syntymään uudelleen eläessään ja kuoltuaan. 😉
Tai oikeastaan herätin kuvat eloon. Minä naisen ja minä miehen. Itserakkautta. 😝🥰
🤔 Jos ajattelet elämää ilman rakkautta ja elämää edes hitusen rakastuneena, kumman valitsisit?
-Ty
En valitsisi kumpaakaan. Valitsisin elämän.
Niin, mutta molemmat kuuluu elämään vai eikö sinusta?
Kyllähän ne kuuluu.
Haluaisin vain hetken elää ilman rakkautta jos se korjaisi tilanteeni.
Sydänsurut on rankkoja. Eipä niitä kukaan tahtoisi. Onneksi ne kestää aikansa ja tulee taas uusia vaiheita…
-Ty
Tietty saat. Annamme sinulle siihen luvan. 😁Mutta me rakastamme sinua. Sorry😊🤷♀️
Niin kai, mutta kun kyseessä ei ole nyt romanttinen rakkaus.
Ongelmana on rakkauksista suurin ja pysyvin.. rakkaus omaa lastaan kohtaan.
Ole armelias pojallesi kuin myös itsellesi. Jokaisella miestä on joskus huonoja päiviä tai jopa viikkoja. Luulen ettei poikasi ole ymmärtänyt kaikkea oikein, ja samoin voi olla myös sinun kanssasi? Aika, ja lepo. Pieni etäisyys auttaa aina. Parinviikon tai kuukauden kuluttua asiat voivat näyttää hyvin toisenlaisilta.
Tämä tietysti tyhmänä, tietämättä mistä on edes kysymys.
AV
Sitäkin suuremmin, älä odota mitään vastineeksi. Teet parhaasi, muuhun ei pysty.
Lapset on itsenäisinä haastavia, enää ei tepsi mikään minkä he ei anna tepsiä, sen jälkeen kun ovat minä ittejä.
Olen lopen uupunut tähän tilanteeseen jossa tapani rakastaa satuttaa häntä.
Olen henkisesti hajalla hänen vuosikausia jatkuneeseen piinaansa, joista hän syyttää meitä, vanhempiansa. Ainoita jotka oikeasti rakastavat häntä.
Olen uhrannut koko aikuiselämäni rakkauden nimessä hänen vuokseen ja tekisin sen sadasti uudelleen.
Mutta nyt, tänään kamelin selkä napsahti minullakin.
Jos kerran tapani rakastaa häntä on hänen turmionsa, eikö kaikkein rakkaudellisin teko ole lopettaa rakastaminen?
Ok, lapsen suhteen ajattelen, että hänen täytyy tehdä omat virheensä elämässä, muuten hän ei koskaan opi itse kantamaan teoistaan vastuuta. Erityislapsilla on omat erityispiirteet, jotka tietysti vaikuttavat asiaan omalla tavallaan, mutta siitä huolimatta jos ymmärrys on normaali, myös vastuu on sama kuin kenellä tahansa.
-Ty
Kun olisikin noin..
Ymmärryksen taso ja se, ettei halua ymmärtää ovat eri asioita. Mutta ehkäpä vika onkin omassa ymmärryksessäni ja en vain kykene ymmärtämään poikaani.
Hänellä on kyllä hyvinkin erikoinen järjen juoksu, se myönnettäköön.
Autismi on asia jota normo ei vaan kykene ymmärtämään. Ei edes vaikka jos on elänyt sitä vierestä.
No, sain purettua sydäntäni, ehkä jaksan taas seuraavat kolmekymmentä vuotta eteenpäin. :)
Joo, autismi vaatii läheisiltä pitkää pinnaa. Joskus on äitinä myös hyvä muistaa, että kun tarkoittaa hyvää ja rakastaa lastaan, se on paljon se. Loppu on lapsen itsensä vain hoidettava. Meni syteen tai saveen.
-Ty
Kiitos. Minun lieneen on aika päästää irti. Syteen tai saveen.
No, sanotaanko nyt ihan suoraan vai ei?
Olet ihan vtun rasittava ihminen. En kestäisi yhtä päivää samassa talossa kanssasi, en vaikka olisit eri huoneessa. En voi edes kuvitella sitä jos joku on joutunut elämään kanssasi suurimman osan elämäänsä. Kauhea ajatuskin.
Tähän ketjuun päätit sitten nimettömänä lyöttäytyä herjaamaan vastaamalla kommenttiin, joka ei ollut mitenkään osoitettu sinulle.
Pirpanalla on varmasti sydän paikallaan, ei mitään epäilystä tästä asiasta.
-Ty
Suoraan on parempi aina kuin asian vierestä.
Et taida olla äiti,vaan isä!????
Miten nyt noin? Rakkautta on monenlaista. Aito rakkaus on pyyteetöntä, turvallista ja hyväksyvää yhteyttä.
Mikäli on paljon toiveita ja odotuksia, niihin tulee yleensä pettymään.
Silti, kaikesta huolimatta ...
Rakasta suurella sydämellä. ❤️☺️❤️
Rakastan kuulemma liikaa ja väärällä tavalla.. aiheutan toiminnallani vahinkoa hänelle jota rakastan.
Eli omalle lapselleni.
Joskus näin voi myös olla, väärinymmärrettyjä me kaikki kun osin olemme. Totuus kai on ettemme ymmärrä täysin edes itseämme, saati muita.
AV
Olen kokenut tämän. Kuuluu kehitykseen. Ajan saatossa mieli muuttuu ja näkee asiat oikeassa valossa. Aika parantaa mutta aika on sille annettava. Se on juurikin rakkautta.🤷♀️
Aika, se ei ole puolellani. Se on minua vastaan.
No sitten lie kyse huumeista? Sillekkään et voi mitään muutakuin siitäkin huolimatta rakastaa. Se on silloin hänen itsensä valitsema oppikoulu tähän elämämään. 🤷♀️
Ei, hän ei koskisi huumeisiin pitkällä tikullakaan.
Se vain kun hän on kirjolla, se ja haasteet terveyden kanssa tekee tästä niin vaikeaa.
On sydäntäni särkevää katsoa vierestä ja lupaa ei hän anna auttaa.
Aikuinen hän jo on, mutta ei pärjää omillaan.
Kuulostaa niin tutulta. Tyttö on asberger. On monet itkut saanut itkeä ja juurikin yrittää lopettaa rakastamisen. Hän pärjäisi kyllä itsekkin, on minua moninverroin välkympi, mutta hyvin yksinäistä tulisi elämä olemaan koska ei päästä ketään lähelleen. Kauniskin kuin mikä. Minä valitsin lapsen miehen sijasta ja olen hänelle olemassa, vaikka samassa asunnossa, niin kauan kuin minua tarvitsee. Oli tosi rankkaa, mutta nyt helpottaa. Ikinä ei ole juopotellut eikä röökannut. Koko aika tekee taidetta ja minä mahdollistan hänelle sen, ettei tarvii 24/ 7 töitä tehdä. Tietty töitä tekee, mutta rajatusti että jää aikaa tehdä sitä mistä oikeasti tykkää.🤷♀️
Meillä poitsu on eläkeläinen, ollut eläkkeellä jo koko aikuisuutensa. Oli hoivakodissa muutaman vuoden, mutta ei pärjännyt sielläkään agressiivisen käytöksensä vuoksi.
Nuo hänen mielenliikkeensä kun ovat hyvin arvaamattomia.
Nykyään hoidamme exän kanssa vuoroissa. Asuvat exän kanssa tuossa naapurissani. Minä autan laittamalla ruokaa ja siivoamalla heillä ja olemalla sitä mitä tarvitaan milloinkin.
Olen sitoutunut perheeseeni nimenomaan poitsuni takia. Asia tuskin tulee muuttumaan ennen omaa poismenoani. Ellei poitsu kuole ennen minua, mikä on todennäköistä jopa.
Pikaisesti vilkaistuna jutustelua, väittäisin, että lopetat rakastamasta sillätavoin kuin näet/koet rakkauden. 🤔
Näin minun on pakko opetella tekemään.
Luulen että poikasi on jo yli 20 vuotias, hänellä olisi jo se ammennettu tieto ja taito jota vanhemmat olisivat hänelle antaneet.
Tätä taustaa vasten olisi toki ihan normaalia jos hellittäisit vähän?
AV
Niin, mutta se ei ole rakastamisen lopettamista. 🙂
Vaan kun minulle huolenpito on rakastamista, miten voin heittää toisen oman onnensa nojaan niin kauan kuin rakastan?
Minun pitäisi oppia rakastamaan toisin.
Niin... jotain sellaista se on. Toisella tavoin rakastamista.
Keijo Leppänen kirjoitti kirjassaan "isyystesti" : "Vanhemmuus on kuin viestikilpailu, ensin juostaan se oma osuus, sitten on se kapulanvaihto, se on sujuttava hyvin ja vielä hetki lönkytellään vierellä ja lopuksi kannustetaan seuraavaa kapulankantajaa."
Mä luulen, että sulla on toi kapulanvaihto meneillään... se kapulahan pitää luovuttaa sille toiselle, ei voi juosta hänrnkin osuutta. 🤔
Toi olisikin hyvä, tosin kapulanvaihto ei meillä oikein ole sujunut. Tai siis poitsu haluaisi sen kapulan jo itselleen, minä en anna, kun tiedän sen vievän häneltä hengen.
Kyllä. Juurikin kapulanvaihtotilanteessa ollaan, mutta kun toiselta puuttuu kuvainnollisesti jalat millä juosta..
Joten minun pitänee antaa kapula hänelle ja samalla antaa hänen kontata eteenpäin turvallaan.
Mutta jos se on se, mitä hän elämältään haluaa.. tulisi minun kunnioittaa sitä.
Sinä kyllä löydät konstit millä seuraat sivusta, että asiat menee oikein. Voit tehdä vaikka huoli-ilmoituksen. 🤔
Kyllä.
Olen ymmärtänyt, että lapsesi on erityispiirteinen. Toki sun huolesi on perustellumpi kuin ns. normojen vanhemmilla.
Mutta ihan samalla tavalla pitää kaikista lapsista päästää irti. Ja katsoa, miten he tekevät vähintäänkin samat virheet mitä olet jo itse tehnyt. Toiset saavat elämänsä ihan kunnolla solmuun, mutta se on heidän oma elämänsä! Heillä on oikeus siihen.
Ole valmiina auttamaan, kun apua pyydetään. Mutta anna toisen kokeilla sitä turvallaan etenemistä. Se voi olla juuri sitä mitä hän omalta elämältään haluaakin.
Nöf 🐷
Sun tapaasi rakastaa en ota kantaa, kun en siitä mitään tiedä.
Omalla elämänkokemuksellani, niin monen rakkaus tukehduttaa toisen. Se toinen jotenkin omitaan osaksi itseä, ei hyväksytä että se toinen on oma yksilönsä omilla toiminnoillaan, mielipiteillään, haluillaan, tavoillaan. Alkujaan ehkä hyvää tarkoittavalla teolla puututaan toisen elämään väärällä tavalla. Tai sitten sillä teolla on tarkoitus hallita ja muuttaa toinen tarvitsevaksi...tehdä itsestä tarpeellinen.
Tuo oli taas sellainen itsekseenhöpinä, kunhan tuli mieleen. Ei kuulu aiheeseen sen enempää.
Nöf 🐷
Mun ajatukseni toimii välillä kummallisesti. Se on kuin tutka, joka luotaa kaiken toiminta-alueeltaan.
Toisaalta tuo on yksi asia miksi palsta on minusta hyvä paikka. Saa vähän kaiveltua omia ajatuksiaan.
Sitten kun yritän kirjoittaa ajatuksiani auki pääasiassa itselleni, niin mun kai pitäisi liittää mukaan sisältövaroitus: "Teksti ei arvostele eikä koske juuri sinua!"
Nöf 🐷
Tämä:
"Ja katsoa, miten he tekevät vähintäänkin samat virheet mitä olet jo itse tehnyt."
Tämä kohta vanhemmuudessa onkin yksi vaikeimpia...antaa lasten tehdä virheitä.
Oma tyttö otti koiran, vaikka opiskelut kesken ja rahat vähissä. Ehdotin, että kävis koulun ensin ja hommaisi koiran vasta sitten...mutta ei. Oli vaan tuettava häntä siinä mitä hän valitsi. On hänellä haastetta, mutta toisaalta ehkä koulu on nyt mennyt paremmin ja hänellä on tavoitteita, kun hän ei käy kouluaan vain itselle, vaan toivoo työpaikan antavan paremmat olosuhteet koirallekin.
Näitä tarinoita riittää...
Sanottakoot, että itsekään en kuuntele muita liioin... aina kaikki koettava kantapään kautta itse. 😆
No mutta minusta olet oikeassa tai niin minäkin olen ynnäillyt.
Kiitos. Minä varmastikin tukahdutan poikaani. Sen uskon. Annoit tosiaankin paljon arvokasta ajateltavaa.
En odottanutkaan saavani tällä aloituksella aikaan pelkkää höttöä.
Mutta sinun ajatuksissasi on paljon järkeä, niin paljon että haluan lukea kommenttisi uudelleen.
Luin kommentteja läpi ja ilmeisesti kyse on siis pojastasi.
Vanhemman ja lapsen välit voivat joskus kolahtaa yhteen, mutta itsekin tiedät, ettei rakkautesi lastasi kohtaan lakkaa, vaikka joskus olisikin vaikeampia hetkiä.
Ehkä on hyvä ottaa hetki etäisyyttä, antaa tilanteen asettua, mistä ikinä onkaan kyse. Ehkä voitte hetken päästä keskustella asiasta ja löytää taas yhteisen sävelen? Tietenkään myöskään omalta lapselta ei tule hyväksyä huonoa kohtelua, mutta joskus taustalla voi olla syitä, jotka eivät liity oikeastaan vanhempaan lainkaan vaan lapsen omaan kipuiluun. Ne on vaan helpoin purkaa vanhempaan, koska se on usein lapselle turvallinen tapa purkaa tunteitaan.
Iso halaus sinne ❤️
Aletheias
Kiitos halauksesta, se tulikin tarpeeseen.
Ole hyvä ❤️ Halauksia minulla riittää jaettavaksi.
Aletheias
Taas umpivanha aloitus. Trollinatsimodet ryhtyy olemaan epätoivoisia paskoja.
Niin .. onhan se jo pari tuntia palstalla väljähtänyt.. :)
Voi siskoseni... No olet päätöksesi tehnyt ja tiedän, että on aika turhaa länkyttää sitä vastaan. Mutta vähän kuitenkin länkytän, joskin oikeastaan hieman ohi.
Voisitko harkita toisenlaista vaihtoehtoa. Sellaista, että rakastat juuri kuten itse haluat, niin paljon tai vähän kuin sattuu sydämessä tuntumaan, mutta annat rakkauden kohteesi valita (kertoa) miten hän haluaa tulla rakastetuksi, jos siis edes haluaa. Jos ei halua, niin sitten voit tyytyä rakastamaan etäältä ja olla näyttämättä sitä mitenkään rakkauden kohteelle, olla vain ihan tavallisesti, olla tavallisella tavalla hyväntahtoinen kanssaihminen jos/kun olette tekemisissä.
Kuvailemani malli ei ole helpoin, mutta se antaa sinulle vapauden rakastaa miten tahansa paljon huvittaa, kärsimättä, ja se antaa toiselle osapuolelle vapauden ottaa rakkauttasi vastaan sellaisilla tavoilla jotka hänelle sopivat, silloin kun sopii, niin paljon kuin juuri sillä hetkellä sattuu sopimaan.
Noin toimisinkin.. mutta nyt kyseessä on poitsu..
Niin arvelinkin ja siksi kirjoitin mitä kirjoitin. Ehdottamani tapa toimii myös tuossa sinun tilanteessasi, mutta se vaatii sitä, että päästät täysin irti, riskeistä huolimatta. Itselläni ei ole tuon mallin osalta kokemusta vanhempi-lapsi -suhteesta, mutta kaikilla muilla tasoilla tuon kyllä saa toimimaan.
Mutta itse tiedät parhaiten ja löydät se toimivimman tien, voimia matkalle ❤️
Mutta miten opin päästämään irti? Miten pystyn jättämään oman jälkeläiseni heitteille..?
Tiedät, että olen antanut kaikkeni hänen vuokseen.
Kyllä, olet antanut kaikkesi ja varmaan ylikin, etenkin miettien viimeistä paria vuotta.
Miten oppia päästämään irti nimenomaan jälkikasvusta? Siihen ei mulla ole vastausta, se on niin erityinen suhde, eikä mulla ole ollut etuoikeutta sitä kokea.
Yleisellä tasolla irtipäästäminen elävästä ihmisestä tapahtuu korvien välissä samalla tavalla kuin kuolleestakin irtipäästäminen. Kuolleen kohdallahan sitä vain nostaa kädet pystyyn, kun ei muutakaan voi. Elävän kohdalla on nostettava kädet pystyyn, vaikka mieli kuinka sanoisi, että vielä on keinoja millä yrittää, kikkoja joita kokeilla, aikaa odotella muutosta jne. Ei ole, ei todellisuudessa.
On vain annettava sen toisen mennä minne ikinä meneekään ja mitä ikinä tapahtuukaan, halutessaan rakastaa itsekseen etäältä, rakastaa kaikkea sitä hienoa mitä oli, rakastaa sitä toista sellaisena kuin hänet muistaa parhaimmillaan. Rakastaa edelleen, vaikka se toinen kuolisi etäällä, vuosia välissä, elämät ihan eri suunnilla. Aina vaan rakastaa.
Se, että poitsu jäisi heitteille, omanlaisensa erityisongelma tässä yhtälössä ja se muuttaa tavallaan kaiken, kun hengenlähtö on ihan mahdollinen tapahtuma. Mutta niin sydämettömältä kuin se kuulostaakin, ketään ei voi pitää väkisin hengissä, ei edes rakkaudella.
Mutta niin sydämettömältä kuin se kuulostaakin, ketään ei voi pitää väkisin hengissä, ei edes rakkaudella.
Mutta toi on ainoa realismi mitä meillä on.
Tää on hankala homma, kun ei mulla edelleenkään ole omaa jälkikasvua, johon peilata Pirpanan tilannetta. Mutta melko varmasti olisin omien muksujenkin kohdalla edelleen samaa mieltä, kuin mitä olen edellä Pirppikselle esittänyt. Melko varmasti ja täyttä varmuutta tuskin saadaan ikinä.
Ei tarvi ollakkaan, asia nyt on niin että mitä rakkaampi, sitä enemmän sitä yrittää ja sitä enemmän sattuu, jos ei yritykset auta.
Mutta ketään edes niitä rakkaimpia ei voi väkisin elossa pitää.
Sattuuhan se näin äitinä tiedostaa se, mutta se on realismi. Raaka realismi.
Siksi mä sanon, että mitä "sulla" ei ole, et sitä voi menettääkkään. Lapsi on oiva esimerkki siitä.
No vaikka sulla ei ole omaa jälkikasvua, sä puhut asiaa. Et sotkeudukaan omakohtaisiin fiiliksiin, vaan kerrot kuten näet asian Pirppis mielessä.
Ja Pirppis kyllä tietää, että oot rehellinen ja välität.
Mä luulen, että sun kommentit "viereltä" on kyllä ihan parhautta. 🙂
Mutta elä väheksy itseäsi yhtään, vaikka sulla ei oo muksuja. Sydäntä sulla ei puutu, bro. ❤️ Ja hiton hyvä kun uskallat sanoa ääneen. Nää sun sanat taatusti merkkaa Pirppikselle paljon. 🙂 (vaikka ehkä miettii nyt ja puntaroi)
Juu.. olet oikeassa. Randen sanoilla on väliä. Paljonkin. Sillä hänkin on rakas minulle.
Olen tiennyt jo pitkään että minun pitää päästää irti, mutta sen sisäistäminen onkin sit toinen juttu.
Tämä aloitus oli hyvä asia, sain paljon järkevää palautetta mitä makustella.
No sä oot tärkeä täällä(kin) monelle. Ja olet sitä pojallesikin, vaikka käytös hällä ei sitä kerro ehkä juuri nyt....eikä hän ehkä osaa sitä sanoittaa.
Mä oon usein jakanut täällä lentokonern pelastautumisohjetta.... ota maski naamalle ensin itselle ja vasta sitten auta se lähimmäisiesi naamalle.
Tuon takana on viisautta. ❤️
Niin. Tiedän olevani tärkeä poitsulle. Olen se kaikkeista tärkein ulkopuolinen. Siksi kai saan maksaa myös sen suurimman hinnan.
Joskus vaan tulee se vuorenkin huippu vastaan, ikuisesti ei voi vaan kiivetä ylöspäin ..
Tarkoitan, että rajansa kaikella, myös minulla.
Hyvä, että koet nyt noin. Oikeasti...
Mutta ei tuo ole sitä rakkauden lopettamista... et sä sitä voi lopettaa... vaan se on asian uudella tavalla näkemistä. 🤔
Elä pelkää... et sinä ole luovuttamassa tai hylkäämässä. Tää on muutosta, mikä on vääjäämätöntä... olet rajallinfn ihminen... halusitpa tai et.
Mutta olet urhea ja niin sinnikäs nainen. 🙃
Istuit jetissäkin perse puutuneena, että sait kokea jotain uutta. Kyllä sinä tämänkin katsot läpi. Oot katsonut jo monta uutta asiaa läpi. Eli oot urhea. 🙃
Mutta vielä yksi juttu... Et ole enää yksin... olet tuolla upealla persoonallasi saanut aikamoisen lauman taaksesi, mitkä kyllä pysyy vierelläsi...🙂
Kiitos. Sanasi lämmittävät sydäntäni.
Alan pääsemään tässä itsetutkiskelussani eteenpäin.
En tosiaankaan pysty lopettamaan rakastamista, mutta voin himmentää sitä. Voin antaa pojalleni enemmän tilaa olla oma itsensä ja kuunnella häntä paremmin. Antaa aikaa ja olla kärsivällisempi.
On monta asiaa mitä voin tehdä, mutta se, että minun on tehtävä se itselleni rehellisesti.
Aina olen ollut sitä mieltä, ettei toista voi muuttaa, vain itseään. Nyt minun pitäisi muuttaa itseäni vähemmän huolehtivaksi ja etäisemmäksi.
Ja samalla olla läsnä. Hmph.. helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritettävähän mun on.
Kiitos tuesta ja neuvoista, merkitsee mulle paljon. Aidosti.
En tiedä mitä se konkreettisesti tarkoittaa... mutta sinun täytynee luovuttaa huolenpitoasi käytännössä ehkä yhteiskunnan suuntaan... näin luulisin. 🤔
Se voi johtaa, että poikasi muuttaa johonkin asumisyksikköön tms. Ja se tulee taatusti repimään sun sielua...
Ja se, että mitä käyt itses kanssa keskustelua kun joudut puhumaan viranonaisten kanssa...
Mutta sun toisaalta pitää viedä tää läpi ennenpitkää... tiedät sen...
Pakko... tai voit odottaa kun et ole täällä enää...
Nooh.. poitsu eli jo reilu neljä vuotta asumisyksikössä,mutta siitä ei tullut hevon paskaakaan. Liian agressiivinen oli hoivahenkilökuntaa kohtaan ja liian hankala hoidettavaksi.
Siksi nyt kotona, kun me ei säikytä hänen uhkailujaan.
No mä luulen, että mun kohdalla on ihan vaan hyvä, etten ole kenenkään vanhemmaksi päätynyt. Ja toisaalta olen siitä myös sinällään kiitollinen, koska ei ole sitä sidettä elämässä, ei ole kiinni siinä toisessa ihmisessä sidoksella, jonka voi toki hylätä, mutta josta ei silti pääse irti ennen kuin itsestä aika jättää.
Kiitti veliseni ❤️
Pirppis arvostaa suoruutta ja rehellisyyttä huomattavan korkealle, niin hyssyttely ei ainakaan tuota mitään edistystä, kenellekään.
Tässä kommentissasi oli paljon viisautta siitä miten pääset eteenpäin ja löydät toisenlaisen tavan olla suhteessa poitsuun ❤️
Voi sinua pikku pirpana. Kyllä palstan ihmispolot välittävät sinusta.
Hieman menee aikaa ja kaikki näyttää valoisemmalta ja isoisemmalta.
Itselläni tuli joku kumma patti, kun potkaisin vahingossa pöydä jalakseen. Ei sekään ole enää kipeä mutta hassun näköinen.
Ihmispolo on yllättävän sitkeä otus myös henkisesti. Jopa rakkaan kuolemasta voi päästä yli.
>Simiti<
Niin. Kuolema korjaa kaiken.. tai ainakin päättää tämän kaiken.
Mitenkäs sinä nyt tuollain menit kompuroimaan että itseäsi teloit..?
Liian kiire pitsulille..?
Hah. Se vaan jotenkin osui ja aluksi otti hirmu kipeästi. Nyt se pikkuvarvas on ihan vino ja kyljessä iso patti.
Siihen varmaan tuli murtuma. Mutta kyllä jälkikasvuun välit ovat tärkeämmät, kuin joku pikkuvarvas.
>Simiti<
Varsinkin pojat saattavat tulla allergisiksi äidinrakkaudelle ja kapinoivat sitten ehkä rajustikin itsenäisyyspyrkimyksissä Ehkä kyse on tällaisesta kehitysvaiheesta.
Tuo on niin totta lapsien kohdalla. Kyllä ne sitten vanhempana järkiintyvät.
>Simiti<
Hyvinkin mahdollista.
Tytöissä myös niitä kapinallisia, enemmän persoona ja luonne kysymys, kun sukupuoli. Napanuora on joskus katkaistava ja jos ei sitä vanhemmat tee, lapsi tekee sen lopulta itse.
Nekin jotka ei ole vahvoilla yksinään.
Uliseva äärioikeisto mode poistelee omasta mielestään sääntöjenvastaisia viestejä rajoittaen laittomasti sananvapautta.
Eihän vasemmisto usko sananvapauteen. Ei Neuvostoliitossa, Kuubassa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, DDR:ssä eikä missään vasemmiston paratiisissa ole sellaista ollut. Tämä on melkoinen oksymoroni, että vasemmisto vaatii sananvapautta, voidakseen riistää sen kaikilta. Mutta pitäähän syöpäkasvaimenkin voida hengittää. XDD
Uli, uli. Vuh, vuh. Mitä persutrollille muuta?
Ei sinun rakkautesi ole paljon näkynyt. Turha huoli olemattomasta.
Ulinaa ja vuh vuh paskaa. Olenhan äärioikeistolainen kokomustapersu.
Älä hupata.
Huomenna olet kuitenkin toista mieltä.
-keinovaginamies-
No, niin kai. Joku keino on löydettävä tähän kestämättömään tilanteeseemme.
Kyllähän hän haluaisi katkoa napanuoran, se on selvä. Ehkä sen on jo aika.
Ulisen mustapersuna ja vihaan hyvinvointia.
Aika samanlainen kokemus.
Ystävällisyyteen vastataan tilaisuutena tehdä pahaa.
Joten, rakkaus tai kohteliaisuus
määritellään nyt uudella tavalla.
Mitä hel**iä pirpana?! Rakkaus kannattaa AINA! Pois lukien tietysti sinua kaltoinkohtelevat ihmiset, heidät mokomat unohda.
- Sheena
PS Tuossa oli puhetta tunteiden käsittelystä toisessa ketjussa. Sinun kannattaisi määritellä rakkaus uudelleen? Siinä on selkeä "ohjelmointivirhe" (joka on aika tavallinen, että ihminen luulee rakkaudeksi sitä mitä se ei ainakaan ole).
- Sheena
Niin.. onhan rakkaudessani poikaani kohtaan myös velvollisuuden tunnetta ja vastuunkantoa.
Se, että huolenpitoni ja rakkauteni tukahduttaa häntä ja aiheuttaa välillemme kuilun josta en pääse keinoillani ylitse, on se todellinen ongelma. Rakastan väärin.
Koska en pysty muuttamaan sitä faktaa, että rakastan .. on minun opittava rakastamaan hänen ehdoillaan. Ei ole muuta tietä.
Jos sitä en opi, on koko perheeni tuhoon tuomittu.
Mikään maailmassa ei ole minulle niin tärkeää kuin perheeni. En todellakaan aina pidä siitä puolesta itsessäni, tai edes perheestäni en aina tykkää, mutta lopun kaiken se on se, mikä määrittelee minua. Että teen sen, mikä on mielestäni oikein.
Joskus .. siis joskus on tilanne, kun rakastaminen on pahasta ja nyt luulen, että käsillä on sellainen. En puhu sairaasta rakkaudesta, sillä se ei ole mielestänä rakkautta nähnytkään, vaan rakkaudesta joka satuttaa.
Minun tapani rakastaa poikaani on väärin, sillä se tukahduttaa hänet. Kynsin ja hampain pidän häntä elossa ja huolehdin hänen hyvinvoinnistaan.
On yksi asia tietää olevansa rakkaimmalleen haitaksi ja toinen tiedostaa se. Olen kyllä tiennyt pitkään, mutta asian sisäistäminen on vielä työn alla.
Olen vain vajavainen ihminen, joka oikeasti haluaa vain hyvää. Se vain, etten voi päättää poikani elämästä. Minun on annettava hänelle ilmaa jota hengittää. Ja lopetettava rakastaminen siten kuin itse sen koen oikeaksi ja antaa hänelle tilaa. Vaikka se tarkoittaisi hänen elämänsä päättymistä.
"huolenpitoni ja rakkauteni tukahduttaa häntä ja aiheuttaa välillemme kuilun josta en pääse keinoillani ylitse, on se todellinen ongelma. Rakastan väärin."
No ei.. et rakasta väärin. Kyse on varmaankin vain siitä, että osoitat rakkauttasi ("väärällä") tavalla, jota poikasi on vaikea ottaa vastaan. Rakastaminen on aina tasapainottelua, mutta varsinkin erityistapauksissa.
"Minun on annettava hänelle ilmaa jota hengittää. Vaikka se tarkoittaisi hänen elämänsä päättymistä."
Juuri näin, niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Ja sinun täytyy muistaa, ettet ole nuori ja sinullakin on terveyshuolia.
Eräs toimittaja sanoi minulle kerran, ettei ole rakkautta ilman velvollisuutta ja se on pyörinyt siitä lähtien useasti mielessäni ajatellessani parisuhteita ja ihmissuhteita ylipäänsä. Joskus on hyvä kartoittaa, onko velvollisuus jotakuta kohtaan todella lähtöisin rakkaudesta, vai jostain muista, ei niin kivoista tunteista (kuten pelko tai sääli).
Turha vastuunkanto on minun ongelmani, onko myös sinun? Minulla on anti-vastuuprojekti. Aina kun herään ajattelemaan "minun täytyy selvittää/vaikuttaa/puuttua.." johonkin tarkastelen asiaa joka suunnasta ja pyörittelen ympäri monta kertaa ennen kuin päätän pitääkö.. todella.
- Sheena
Turha vastuunkanto .. se todellakin on yksi ongelmistani. Haluan, että asiat toimii niin kannan vastuuta asioista jotka eivät oikeastaan edes minulle kuuluisi.
Joudun opettelemaan päästämään irti.
Kiitos kun annoit minulle ajattelemisen aihetta.
Olet saanut paljon hyviä neuvoja ja tukea. Mahtavaa, että sinulla on tuollainen tukijoukko täällä.
Itsellä ei ole kokemusta erityislapsista, joten en ala neuvomaan.
Toivotan vain voimia. Lopuksi asioilla on aina tapana järjestyä ja jos ne eivät järjesty, niin ei olla vielä lopussa.
🕳️
Täällä tosiaan on mahtavia yksilöitä ja olen hyvin kiitollinen heidän antamistaan näkemyksistä. Nyt ja aina.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tukeudun kiperässä paikassa palstalaisiin. Eikä tosiaan jää viimeiseksikään.
Olkoon AI: t tai mikä tahansa Trumpin SI, avautuminen täällä on auttanut minua aina.
En kertaakaan ole saanut suoraa vastausta ongelmiini, mutta aina olen saanut näkökantoja, joita itse en olisi tullut ajatelleeksi ollenkaan.
Minua on herätelty, ravisteltu ja jopa järkytetty huomaamaan itse oman ongelmani ydin.
Sen myötä olen löytänyt myös ratkaisun avaimet.
Viisaita sanoja sain tähänkin pulmaan. Ja paljon.
Siitä mitä kunnioittavin kiitos kaikille.
Luin keskustelua.
Ajattelen, ettei sun rakastamista tarvitse lopettaa. Se on sun, äidin, tunne.
Voisit vain vetäytyä hieman. Voisitko jakaa vastuuta hänen isänsä kanssa niin, että juttelisit vain hänen kanssaan.
Itsenäistyminen ja aikuistuminen on lapselle tärkeää. Mutta miten hallittua se on. On sitten kirjolla tai ns. normi, niin våetäisyyden ottaminen voi tehdä hyvää. Lapsi voi havaita, että ikävöikin. Mutta tavallaan se lähestyminen uudestaan tai silloin kun haluaa voisi tapahtua lapsen ehdoilla.
Joissain lapsen kehitysvaiheissa voi monellakin aikuisella olla tunne, etten jaksa tätä yhtään tai ehken osaa.
Ei tästä neuvoa tarvitse ottaa, mutta lohduttaisin niin, että saisit levättyä ja koottua voimia. Tavallaan nollata oma tila.
Vilma
Kiitos viisaista sanoistasi. Makustelen niitä mielelläni.
Lienee sinun valintasi
Näinhän se on. Minun oma valintani.
NO voi vttu mitä pskaa taas koko ketju täynnä!!! KUka vttu kirjoittaa tuollaista pskaa kokoajan! Ja kuka vtun idi oootti jaksaa tälläistä pskaa klukea!!!
rakas, rakkampi, rakastetuin, murhatuin.
No äläs nyt pikku-pirpana. Oot hieno ihminen kun vaikutat semmoselta täällä.