Libya oli Afrikan hyvinvoivin valtio ennen lännen masinoimaa kapinaa, mutta kapinan jälkeen Eurooppa joutuu ottamaan Libyan läpi pyrkivää pakolaistulvaa.
Olen jostain lukenut pitkän luettelon asioista, jotka olivat mallillaan Libyassa ennen.
Olen jostain lukenut pitkän luettelon asioista, jotka olivat mallillaan Libyassa ennen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Länsi ei masinoinut kapinaa Libyaan vaan sen synnytti arabikevät ja Libyan oma kansa.
Libyan läpi tulee pakolaisia lähinnä Keski-Afrikasta, koska siellä on sotia ja suuri yötttömyys! Uskotko, että Gaddafi olisi sen estänyt, jos olisi elossa?.
"Länsi ei masinoinut kapinaa Libyaan vaan sen synnytti arabikevät ja Libyan oma kansa."
Loistavaa natokyykyn logiikkaa, sillä arabikevät oli kokonaisuudessaan lännen masinoima, kuten Maidan ja Iran.
Ei ollut mitään lännen masinoimaa arabikeväässä, ei Maidanilla eikä nyt Iranissa.
Oli mm. McCain.
Milloin McCain on Iranissa käynyt?
Libyan elintaso oli huippua ennen lännen masinoimaa kansannousua, turhaa puhua monimutkaisemmin koska asia on juuri näin.
Ilmainen koulutus, terveydenhuolto, nuorille vihkipareille ilmainen ensi- asunto ym ym. takuupalkka jokaiselle kansalaiselle.
Tuossa faktaa aluksi ja tervettä järkeä käyttäen, miksi oma kansa olisi kapinoinut?
Jos näin, koska Suomessa alkaa verinen kapina?
Voi+Rommel-parka!
MAAILMA+ei+vain+ole+sellainen+kuin+sinä+haluat!+Ei+Libya+ollut+niin+onnellinen+ja+auvoisa+maa+kuin+uskott+eikä+Suomi+niin+kurja+kuin+toivot!
Libyassa+kansa+kapinoi+arabikevään+aikaan+ja+lopulta+kaatoi+diktaattorin!+Suomessa+teitä+wannabe-kapinoitsijoita+ei+todellakaan+ole+kuin+se+0,3+%!
SIKSI+täällä+ei+kapinaa+tule+ja+siksi++tekee+Patella+työtä+ylittää+neljää+prosenttia!
Pistä faktaa ja kumoa tuo, minkä edellä kirjoitin....siis Libyan tilanteesta ennenkuin jenkkien masinoima ns. arabikevät toteutui?
Ei sinun valehtelusi kumoa tosiasioita, ei nyt eikä myöhemmin....Libyan tilanne on hyvin dokumentoitu, joten olet toivottomassa tilassa?
Ei auta paroittelu yhtään, teet itsestäsi naurettavan pellen.
Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle.¹ YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui tuolloin korkeimmalle Afrikan mantereen maista.²,³ Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin mm. Baltian maissa.⁴ Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, polttoaine ja sähkö halpaa, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan libyalaiset työntekijät kuuluivat erilaisine tukineen ”maailman suojelluimpiin”.⁵
Muistin tuon avioparien ilmaisasunnon väärin, valtio tuki sitä mutta ei kaiketi ollut ilmaista.
"...miksi oma kansa olisi kapinoinut?"
Siksi, että sitä manipuloitiin ja provosoitiin somen kautta.
Nämä Gaddafin ihailijat on säälittävää sakkia !
- haaveileeko ne haaremia pikkutytöistä
Lue itse, niin opit....mistä luulet faktojen olevan kotoisin, ei niitä täällä kehitellä?
Säälittäviä ovat tietämättömät, joiden hallussa on pelkkä inttäminen tosiasioita vastaan.
Mutta kun sinä et esitä tosiasioita vaan pelkkiä Venäjän medioista keräämääsi disinformaatiota!
"Nämä Gaddafin ihailijat on säälittävää sakkia !"
Ei he mitään ihailijoita ole, vaan tietoisia siitä, mitä Libyassa on tapahtunut.
Ja p*skat ole ... saman kv. tiedon varassa ollaan kaikki. Kyse onkin pitkälti siitä mihin perckohtainen ymmärrys ja älli riittää tiedonhaussa ja suodatuksessa ... VALTAKUNNANVALEHTELIJALLA ja muilla wannaberyssätrolleilla kun ei ol kumpaakaan, vaan kremlin ohjeistamaa sontaa pidetään "jumalan sanana". pietarin pikku katupoika on sopiva "paimen" TILTUJEN tahdottomalle lammaslaumalle. Bäääääää. ;-)
IMHO.
Pistä vain se osoitteesi reppana....sovitaan sähköpostilla?
Olen hetero, joten emme sovi mitään!
Ei minun tiedonhankintaan esim. Libyasta liity Venäjä millään tavalla.
"VALTAKUNNANVALEHTELIJALLA ja muilla wannaberyssätrolleilla kun ei ol kumpaakaan, vaan kremlin ohjeistamaa sontaa pidetään "jumalan sanana". pietarin pikku katupoika on sopiva "paimen" TILTUJEN tahdottomalle lammaslaumalle. Bäääääää. ;-)"
Ihme blokkiuttamista ajatuksissasi.
Pysy asiassa.
Allende, Amin, Saddam, Honecker Gadaffi. Kaikki jenkkien syrjäyttämiä ns. diktaattoreita, joiden syrjäyttämisen jälkeen osa tapettiin ja osa pakeni maanpakoon.
Jälkiselvittelyissä voittivat vain CIA ja amerikkalaiset jättiyhtiöt, jotka keikaukset maksoivatkin.
Seuraavaksi CIA tavoittelee Arabiemiraattien, Kuwaitin ja muden öljy-kvadriljardööri prinssien ja primssieverstien öljytuloja, koska normijenkkiperheet ajavat.vielä sata vuotta bensiini-/dieselautoilla. Arabien uskonto on vain jenkeille väärä. Ehkä hidaste, mutta ei este.
Kerrotko tarkemmin, että miten jenkit syrjäytti Hoeneckerin? Millä tempuilla käytännössä?
CIA:n vuosikausien vakoilu, DDR:n johtajien salamurhahankkeet, jatkuva DDR:n vastainen propaganda ja agitaatio johtivat siihen, että DDR hajosi. Toki NL:n hajoaminen oli viimeinen oljenkorsi, joka taittoi myös DDR:n selän.
DDR oli SEV-maista ainoa, jonka BKT oli vuosittain plussan puolella ja tieteellinen kehitys Itä-Blokin maiden kärkeä. Jopa Moskovan yliopistoissa väitöskirjat julkaisiin sekä venäjäksi, että saksaksi. Samoin DDR:n yliopistoissa. Tieteen veturi oli DDR. NL teloitti oman intelligentsiansa, DDR kiristi tai muuten pakoitti sen työhön sosialismin puolesta
Kerropa tarkemmin niistä salamurhahankkeista.
DDR hajosi, koska ihmiset halusivat vapautta.
Ei sieltä Ghaddaffin aikana mithään pakolaisia, Joutaisivat Usa:han ja Englantiin jotka tappoivat Ghaddafffin .(
Osaakos nämä Libyan ihailijat kertoa miten nämä kaikki paratiisiolot rahoitettiin Gaddaffin aikana?
Öljytuloilla tietenkin ja vieläpä sillä tavalla että kansalle annettiin ja siten taattiin säällinen toimeentulo kaikille.
Suomessa alkaa olla kiikun kaakun....?
No kukas siellä töitä teki kun teidän mielestä kaikki oli ilmaista?
Ja ennenkuin väität ettei kaikki ollutkaan ilmaista niin viimeksi eilen oli tällä palstalla piiiitkä lista ilmaisista palveluista,hyödykkeistä ja ei kaikkea edes kuulemma lueteltukkaan.
On se vaan helppoa huudella täällä vaikka mitä valheita Libyan paratiisioloista!
Heh, vähän sama juttu kun lapselta kysyy mistä sitä rahaa saa. Vastaus tulee salamannopeasti että pankista tietenkin!
"No kukas siellä töitä teki kun teidän mielestä kaikki oli ilmaista? "
Kuka niin on väittänyt, että KAIKKI oli ilmaista?
Libyassa käytettiin vierastyövoimaa, aivan samoin kuin nyt Virolaiset ja Puolaiset Suomessa.
Ota selvää asioista?
"Ja ennenkuin väität ettei kaikki ollutkaan ilmaista niin viimeksi eilen oli tällä palstalla piiiitkä lista ilmaisista palveluista,hyödykkeistä ja ei kaikkea edes kuulemma lueteltukkaan.
On se vaan helppoa huudella täällä vaikka mitä valheita Libyan paratiisioloista!"
Missä oli ja kuka esitti...tyhmä jää valheesta kiinni heti?
Ethän sinä penalin terävin kynä ole, mutta minkäs teet?
Kun youtubesta etsii hakusanoilla "Saddam execution" löytyy karkea kännykällä kuvattu video, jossa Saddam pudotessaan hirttolavan luukusta kalauttaa takaraivonsa ikävän näköisesti luukun reunaan. Mahtaa tuntua ikävältä!
Hyvilläkin itsevaltiailla on tapana seota: Chaves, Gaddaf, AssAdd, Putin jne. ja jälki on sitten sen näköistä
Ja vain siksi että Nato lähti viemään heidän hallitrsemiinsa maihin Länsimaisia arvoja.
Kun seuraa Amerikan tapahtumia luulisi pitävän pienempää suuta demokratian ylivertaisuudesta, ainakin jos se on toteutettu kaksipuoluejärjestelmällä.
Mutta riemuvoittoislamistien äärisiivelle Isisille. Aseellinen tyhjiö on täytetty jenkkien mallin mukaisesti. Suomen ei pidä olla mukana jenkkien sodissa.
Natovajakki ajattelee, että suurempi tappio se oli syyrialaisille, joten Nato voitti Syyrian ilmasodassa.
Joku natorusetti kirjoittaa, että Libya oli voitokas ilmasota Natolle. Kyllä sisällissota tai vallankaappaus käytiin maassa ja Nato tappoi varmasti yhtä paljon siviileitä kuin jonkun osapuolen taistelijoita. Tuskinpa kuolonuhrien joukossa oli montakaan univormua kantavaa.
Älä unohda siviilisurmien lyömätöntä kunkkua!
Venäjän ilmavoimatt Aleppossa!