Ei kannata ottaa lopareita, jos ei ole työpaikkaa

tilallevalmiina

tämä fraasi saa monet ihmiset jatkamaan väkisin huonossa työpaikassa vuodesta toiseen. Kuuluin myös itse tähän kategoriaan ja voin näin jälkikäteen todeta, että olisi pitänyt vain lähteä menemään paljon aikaisemmin, vaikkakaan tilalle ei ollut toista työpaikkaa.

Mitä kauemmin huonossa työpaikassa väkisin roikkuu, sitä enemmän siinä itse hajoaa. Suosittelen siis lämpimästi, kytkimen nostamista hyvissä ajoin.

10

418

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sintosin

      No joo, totta tuokin ettei itseään kannata rikkomaan ruveta työn(kään) takia.
      Mutta monta monessa kuin lunta munissa, vai kuin se sanonta nyt meneekin...
      Töitä on kyllä helpompi saada työelämässä olevana kuin kortistosta käsin. Niin se maailma vain menee. Ja kaikki eivät nyt vain halua ja osa ei yksinkertaisesti voi olla ja elää työttömyyskorvauksilla.
      Itse kuulun edellä mainittuun ryhmään, ei vain huvita olla kotona turhan panttina olemattomalla päivärahalla.
      Vaikka mun nykyinen työpaikka onkin aika perseestä henkilökemioiden suhteen. Ja sitä kautta kiusaamista ym työpaikalle kuulumatonta paskaakin sitten esiintyy.
      Tosin on nämä idiootit aika hyvin osanneet pitää turpansa kiinni viime aikoina mutta kuitenkin.
      Mutta tosiaan, muuten voin kyllä vaihtaa työpaikkaa vaikka tällä sekunnilla, jos joku tarpeeksi hyväntuntuinen työ tulisi vastaan. En miettisi hetkeäkään.
      Mutta siihen asti on pakko mennä näin.

    • kokemustaonpaljo

      On kyllä aika harvinaista, että päätyy työpaikkaan, jossa ei voi olla. Ensinnäkin ammatin saa jokainen valita itse ja valinnanvaraa on runsaasti. Toiseksi työpaikankin saa valita, vaikka valinnanvaraa saattaakin olla vähän tai ei lainkaan. Yleensä työnantaja yrittää pitää hyvää huolta arvokkaista työntekijöistään. Missä siis menee pieleen?

      Minulla oli työelämäni varrella varmaan 15 erilaista työpaikkaa. Näistä vain yksi oli tosi huono omistajista johtuen. En koskaan irtisanoutunut ennen kuin uusi työpaikka oli varma. Työttömänä ei tarvinnut olla.

      Tietysti jokaisella on elämässään sekä työssä että kotona ja vapaa-ajallakin hetkiä, jolloin ottaa pannuun lujasti. Mutta ei niiden hetkien mukaan tuomita kokonaisuutta. On asennekysymys suhtautua myönteisesti. Eli jos jokainen työpaikka on aina ja toistuvasti ylivoimainen, syytä on varmaan itsessä.

      • ertertyrytr

        "Ottaa pannuun" on kuitenkin hieman eri asia kuin "ottaa henkisen / fyysisen terveyden päälle".

        Itsellä ei ole kiusaamiskokemusta, mutta lähdin pois selvien burn out -oireiden takia. Vatsakin oli sekaisin kaiken päivää, aivan kamala vaiva jo itsessään. Voin sanoa, että jos se työ olisi ollut pelkästään "tylsää" tai "ottaa pannuun", niin olisin jäänyt siihen ja katsellut samalla muuta. Tällä kertaa lähtö oli kuitenkin oikea ratkaisu.


    • tietoatodellisuudesta

      Ensinnäkin, en ole koskaan kuullut tai nähnyt jonkun loikkaavan yhdestä työstä toiseen työsopimuksen kesken (enemmänkin urbaani legendaa julkkisten juorulehdissä) , ja toiseksi, työpaikkaa ei todellakaan valita mieleistä vaan otetaan mihin onnistutaan lopulta kelpaamaan työnantajalle. Kolmanneksi, työttömänä on hakija valmis siirtymään palvelukseen heti eikä "joskus sitten irtisanomisajan jälkeen viikkojen päästä". Neljänneksi, jo se että työsuhteessa rammppaa palkattomilla vapailla työhaastatteluissa aloitta oudon ilmapiirin sieltä mistä on lähdössä. Kukaan ei saa ratsastaa kahdella hevosella, ja työpaikkakiusaaja jos joku katsoo käytöksellään että kuulet kunniasi joka ainoa kirottu päivä jos niin edes yrität.

      • paikanvaihtaja

        Missä maailmassa oikein elät?

        Ihmiset vaihta todella paljon työpaikkaa ja usein vaihtaja on työsuhteessa toisen työnantajan kanssa. Työpaikan vaihtaminen on huomattavasti helpompaa sellaiselle, jolla on ennestään voimassa oleva työsuhde.

        Itsekkin olen vaihtanut tyäpaikkaa 5 kertaa, vakituisesta suhteesta määräaikaiseen ja määräaikaisesta vakinaiseen. Mitä ihmeellistä tuossa nyt on? Ihminen tarvitsee vaihtelua ja uusia haasteita. Niitä on haettava muualta, jos nykyisella työnantajalla ei niitä ole tarjolla.


    • Irtisanouduin____

      Elämä on liian lyhyt, että menettäisi terveytensä työpaikassa, jossa kiusataan! Jos terveys menee, ei ole iloa rahastakaan!

      Irtisanouduin työttömäksi erään elektroniikkayrityksen palveluksesta 2016 läntisellä Uudellamaalla, ja päivääkään en ole katunut. Vuoden olin työttömänä, jona aikana tein elämälle merkityksellisiä asioita kuten osallistuin sairaan äitini saattohoitoon. Nyt opiskelen uuteen ammattiin, ja olen saanut mm. opiskelukavereistani hyviä ihmissuhteita niiden sairaiden suhteiden tilalle, joita joiduin edellisessä työpaikassani kestämään.

      • HemmetinHienoa

        onnittelen onnistuneesta valinnasta!


    • 47110

      Me kaikki emme ole niitä jotka saisimme sen työpaikan hyvältä työnantajalta ja sielläkin hyvän työtehtävän. Itsellä oli mutta lopettivat toiminnan eikä sen jälkeen ole ollut muuta kuin , no kun ei oleole hyvää sanottavaa niin parempi kun ei sano mitään. Suomessa ei ole pula osaavista työntekijöistä tai osaavista työttömistä jotka eivät tarvitse työkokeiluja vaan hyviä työpaikkoja hyvissä työnantaja yhtiöissä. Hyvistä työtehtävistä joista saa asiallisen palkan niistä tässä maassa vain on ainoastaan pula. Nyt suurin osa avoimista hommista sellaisiaa että jos omistajilla ei ole maksukykyä niin suosittelen omistajille tehkää sitten itse noita unelma töitä mistä ette edes itse viitsi maksaa asiallisesti työntekijälle.

    • LivingHell

      Kun olin kertonut työpaikkakiusaamisesta ja epäasiallisesta kohtelusta, eikä työnantaja pystynyt (=ollut halukas) asiaa ratkomaan, irtisanouduin vuosien kärvistelyn jälkeen. Narsistikiusaaja pääsi tavoitteeseensa, mutta minä säilytin terveyteni. Ihmetellä saa, miten jonkun annetaan pilata ja myrkyttää työympäristöä ilman, että siihen puututaan...

      • Valitettavasti

        tämä taitaa olla yleisin tapa miten se työpaikkakiusaaminen loppuu. Kiusattu ottaa lopputilin ja kiusaaja jatkaa touhujaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe