Euron aikana vain velkaannutaan

Valtio velkaantuu koko ajan vaikka taloudella menee hyvin.
Vetäkääpä siitä johtopäätöksiä.

Kannattaako olla eurossa ja kannattaako kehitysmaalaisia vastaanottaa pilaamaan koulutuksen ja koko yhteiskunnan tasoa kaikin puolin ?

Kummatkin yhtälöt maksavat niin, että politiikot koittavat keksiä huleveroja sun muita veroja ylöspäin minkä vain uskaltavat kansanpetturrudessaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Öööhhh miten niin taloudella menee hyvin?

Oletko sä seurannut mitään uutisia viimeiset 10 vuotta?
Millä planeetalla asut?

Toiseksi, unohdit näppärästi että ensimmäiset 10vuotta EU:ssa ja eurossa
OIKEASTI meni hyvin, bkt kasvoi joka vuosi

Äänestä
  • Kasvaa se BKT työttömien ulkomaalaisten maahanmuutollakin mamubisnesten, matuillerakennusbuumin ja valtion lainanotonkin avulla, muttei sekään tarkoita, että menisi pitemmän päälle hyvin.

    Kymmenen viime vuotta on Suomelle olleet huonoja EU:ssa eikä BKT ole kasvanut, vaan laskenut niin, että tällä hetkellä olemme yhä alle kymmenen vuotta sitten vallinneen tason.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talouskasvussakin kirjoitti:

Valtio velkaantuu koko ajan vaikka taloudella menee hyvin.
Vetäkääpä siitä johtopäätöksiä.

Kannattaako olla eurossa ja kannattaako kehitysmaalaisia vastaanottaa pilaamaan koulutuksen ja koko yhteiskunnan tasoa kaikin puolin ?

Kummatkin yhtälöt maksavat niin, että politiikot koittavat keksiä huleveroja sun muita veroja ylöspäin minkä vain uskaltavat kansanpetturrudessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu