Olen ollut aivan ihanan miehen kanssa yhdessä jo 2kk.
Yhdynnässä ei olla oltu koska mies ei siihen pysty. Ollaan hyvin läheisiä ja kosketellaan ja pussaillaankin ihan liikaakin. Olen itse todella halukas ja valmis yhdyntään. Jossain vaiheessa mies aina sanoo ettei pysty kun jännittää liikaa. Muutaman kerran on sormettanut. Ollaan molemmat kokemattomia kakskymppisiä. En koskaan syyllistä miestä ja yritän sen jälkeen olla mukava vaikka harmittaahan se kun on jo valmis ja kaikki loppuu kun seinään.
Ei olla puhuttu asiasta paljon, koska pelkään että loukkaan miestä tai sanon jotain väärää. Kerran mies sanoi että vika ei ole mussa ja haluais tosi paljon mutta ei onnistu kun ei toimi tosi tilanteessa.
Voiko tässä muuta kun odottaa ja toivoa että joskus onnistuu? Olen myös miettinyt jos kysyisi suoraan mieheltä onko jotain muutakin ongelmaa kun jännitys. Ollaan sovittu jo että seurustellaan vakavissaan ja tiedetään jo lähes kaikki toisistamme. En tiedä voiko tälläinen toimia kauan jos itsellä on kovat halut ja miestä ei tunnu kiinnostavan koko asia tai sitten esittää.
Toimiiko seksitön suhde pitkään
Senjaan
1
164
Vastaukset
- AkeAO
Ainakin 10 vuotta on jo mennyt. Onneksi on terveet kädet. Runkkailen melkein joka päivä. Olen 6kymppinen mies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820