Tiltu valehtelee Afganistanista

Tiltu: "Natopässit kirjoittelee täällä, että Nato on Afganistanissa suitsimassa pataaneja eli talebaaneja, "

NATO on A:ssa johtamassa maan laillista hallitusta tukevaa kriisinhallintaoperaatiota terroristeja vastaan.

"mutta Isis aiheuttaa kuitenkin enemmän terrori-iskuja siellä kuin talebanit."

ISIS ja talebanit taistelevat A:ssa keskenään.

" Miksihän Isis voi riehua siellä, vaikka Nato ja jenkit ovat siellä vahvasti aseistettuna läsnä."

A on suuri maa, jonka valvontaan ei 15 000 sotilasta riitä. Ne tukevat hallituksen turvakoneistoa.
10<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

NATO on A:ssa johtamassa maan laillista hallitusta tukevaa kriisinhallintaoperaatiota terroristeja vastaan.

A:ssa tehtaillaan suoria sotatoimia, nykyään on vain muotia käyttää sanaa "kriisinhallinta". Jenkit on kohta pyörinyt siellä 20 vuotta, saamatta mitään aikaiseksi.

Täytyy kyllä olla täysin pässi ihminen jos kuvittelee että kyse on oikeasti kriisinhallinnasta. :D buhahahaaa

Äänestä
  • A:ssa on kyetty estämään Talibanin valtaannousu. Se riepoo tiltuja.

    Kriisinhallinta on terrorisminvastaista sotaa. Siksi tiltut sitä vihaavat.

    1Äänestä

terrorismin vastaista taistelua yhtä syvästi kuin ihailee ISISIN iskuja Euroopan maihin.

1Äänestä
  • Vihaa siksi koska se on tekopyhää. ISIS on Amerikkalaisen tärkein liittolainen lähi-idässä, eikä suinkaa vihollinen, samoin kurkunkatkoja Saudit. Jokainen maa joka veljeilee jenkkien kanssa on ansainnut oman osansa iskuista.

    Oletko koskaan kuullut sellaista, että sitä saa mitä tilaa?

    Äänestä

harmi on USA ja Nato, jotka estävät terroristien pyrkimykset ja ovat tulppana myös Venäjän valloitusaikeille.

1Äänestä
  • Joo totta, USA:han tunnetusti estää hirveyksiä tapahtumasta maailmalla, eikä suinkaa itse luo niitä! Yeah right!

    Äänestä

Aloittaja on se, joka valehtelee. Kun esittää väitteitä Afganistanista. Tietämättä että Afganissa on sodittu monia vuosia. Koska sen asioihin on aina puuttuneet. Niin sanotut. Suurvallat. Afgaanit itse tuskin olisivat toivoneet näin käyvän. Mutta kriisienhallinnan nimissä on hyvä mennä. Ja YK.oon mimissä tehdä päätöksiä. Joilla voidaan pyyhkiä toisten kärsimykset. Ja pyhittää omat edut. Sekä vallan himot.

Äänestä
  • Afganistan oli Talibanin hirmuvallan alla v. 2000. Jenkit menivät sinne tukemaan vapaustaistelua ja Taliban lyötiin. Se nousi kuitenkin kansainvälisen terrorismin tuella ja YK pyysi Natoa johtamaan laillisen hallinnon tukemista. Taliban ja ISIS tappelevat nyt keskenään ja yrittävät saada samalla maan sekasortoon. Kansainväliset joukot tukevat hallitusta sekasorron estämiseksi.
    Tiltujen viha nousee vähemmästäkin.

    1Äänestä

valehteleeko tiltu koskaan suomesta?

Äänestä
  • Ei tiltu koksaan totuudessa pysy.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Upseerismies kirjoitti:

Tiltu: "Natopässit kirjoittelee täällä, että Nato on Afganistanissa suitsimassa pataaneja eli talebaaneja, "

NATO on A:ssa johtamassa maan laillista hallitusta tukevaa kriisinhallintaoperaatiota terroristeja vastaan.

"mutta Isis aiheuttaa kuitenkin enemmän terrori-iskuja siellä kuin talebanit."

ISIS ja talebanit taistelevat A:ssa keskenään.

" Miksihän Isis voi riehua siellä, vaikka Nato ja jenkit ovat siellä vahvasti aseistettuna läsnä."

A on suuri maa, jonka valvontaan ei 15 000 sotilasta riitä. Ne tukevat hallituksen turvakoneistoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu