Olen ihmetellyt pitkään yhden ystäväni käytöstä. Mikä tällaisen käytöksen takana voi olla? Olemme tunteneet jo yli 20 v. Tämä loukkaava käytös on alkanut vasta viime vuosina. En tiettävästi ole ikinä häntä loukannut mitenkään ja olen auttanut häntä milloin olen pystynyt.
Tajusin pikku hiljaa että hän halveksii minua ja minun sukulaisiakin joita ei ole koskaan edes tavannut (olen puhunut näistä sukulaisista aina hyvää). Eikä hän arvosta muita ystäviäni eikä halua tutustua heihin. Kun keskustelemme jostain hän heittää jonkun ivallisen kommentin tai väittää vastaa.
Tätä tapahtuu seurassa ja kahden kesken. Se tulee aina niin päin naamaa etten ikinä ole osannut sanoa vastaan.
Hän kuitenkin haluaa minut aina kaverikseen matkoille. Se on väsyttävää kun aina mennään sinne minne hän haluaa ja milloin. Ja useinpa on löytynyt hänelle miesseuraa ja olen silloin viettänyt yksin aikaa. Hän käy yksinkin matkoilla mutta ei silloin koskaan ole ollut mieseuraa.
Ja tämä on kaikkein loukkaavinta. On sanonut muutaman kerra rumasti minun ulkonäöstä. Tälläistakin on sanonut matkoilla: Se respan mies antoi sulle avaimen heti että häipyisit ja pääsisi flirttailemaan hänen kanssaan😀 En olisi estänyt mitään.
Kerran yritti myös iskeä myös exääni. Exäni sanoi minulle ettei ole kiiinnostunut.
On selvää että nyt panen välit poikki, selityksiä ei kai kannattane antaa.
Hänellä on ollut vaikeuksia muidenkin ihmisten kanssa ja välit ovat poikki.
Sitä vaan ihmettelen mikä tällöisen käytöksen takana voi olla?
Ystävä haluaa loukata jatkuvasti
7
619
Vastaukset
- yritänparhaani
Ystävät ei alunperinkään arvostele, hauku, tai sekaannu elämääsi edes ex:kään myöten. Ei sun ystävä ole silloin jos näin toimii eikö sanonta "kaverin puolisoon tai ex kosketa" ole juuri sen ystävyyden sanomaton laki? Etkä tätäkään ymmärtänyt? No hyvä asia oli ettei ex ollut kiinnostunut. Eikö sinulla ole muita ystäviä jotka osaavat olla oikeita ystäviä? Hyvä kun poikki laitoit ei siitä hyvää seuraa. Minäkin välttelen ystävää joka pakolla tyrkyttää itseään ystävänä ja puhuu pahaa seläntakana. Ei katsos ymmärrä että kelle sen kertoo ei sekään kuullostaa olevan oikein aito ystävä kun ohi suun pitää puhua. Ystävien kanssa kannattaa olla tarkka ja havainnoida ympärillä ja kuulla asiat miten ovat. Monta ystävän esittäjä ja tämä tiedetään.
- Ametisti60
Ymmärrän ettei ole hän ole aito ystävä. Mutta mihin hän minua tarvitsee? Ilmeisesti jotakin nöyryyttääkseen. On minulla onneksi tosi ystäviä. Helpottaa tämä päätös katkaista välit.
- HalveksuttaaKaikki
Olisko vitutus? :) Sillon harmittaa kaikki.
- Ametisti60
Ei varmaankaan kysymys tuosta, jos ymmärrän mitä tuo tarkoittaa. On sen verran ikää että tuo sana vieraampi. On varmasti kysymys jostain muusta koska se ei mohdistu kuitenkasn kaikkiin hänen tumtemiinsa ihmisiiin.
- oppeliini1
Miksi VALITSET viettää aikaasi tuon tason ihmisen kanssa? Miksi et kohottaisi rimaasi paljon korkeammalle VALITESSASI ystäviä?
- Ametisti60
Silloin kun tutustuttiin hän oli ihan erilainen. Olen ajatellut että muuttuu vielä entisenlaiseksi. Ja täytyyhän aikaa antaa ihmisille muuttua ja antaa anteeksi. Tuollahan kerroin että nyt riittää. Tämä loppuu nyt. En varsinaisia neuvoja edes kaivannut. Halusin vain tietää mistä tuollanen käytös johtuu. Ei se varmaan selviäkään.
- SamaKokemus
Kuulostaa tutulta. Minulla samankaltainen "ystävä" ja olen miettinyt mistä mahtaa johtua. Olemme kolmekymppisiä. Mietin et voi olla jotain narsismin kaltaista tai epävarmuus/tyytymättömyys omaan itseen, mikä heijastuu tuollaisena käytöksenä. Todella ärsyttävää ja loukkaavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809