Amerikan malli

Sipilän keput ja Kokoomus ( PerusSiniset eli PerSi) on siis porukka mitä hallitukseksi sanotaan ja he ovat heilutelleet ruoskaa suomessa koko kautensa ajan. Ko. porukan tavoitteena on tehdä niin paljon vahinkoa kuin mahdollista suomen tasa-arvolle ja suht. rauhalliselle yhteiskuntajärjestelmälle. Tämä Sipilän hallitus on vähentänyt valtion rahoitusta mm. koulutuksesta, tieteellisistä tutkimuksista ja terveydenhuollostakin halutaan vähentää samalla kun niitä vähiäkin rahoja on tarkoitus jakaa kansainvälisille sijoittajille. Jenkeissä on käyty ahkerasti oppimassa jenkkilän "hyviä" käytänteitä. Sieltähän se on tämä nykyinen suomen hallituksen talouskäsityskin levitetty ympäri maailmaa, jo 20 - 30 vuotta. Viimeisimpänä rangaistuksien jako syyttömille köyhille on työttömien kuritus! Kuritushan on jatkunut koko nykyisen hallituksen ajan mutta ns. aktiivimalli näyttää olevan se viimeinen heinän korsi mikä raivostutti sekä työttömät että työttömyyden ongelmia ymmärtävät ihmiset. Alla jotain kommentointia työttömyydestä, aktiivimallista ja markkinataloudesta:

Talkootyön ottaminen mukaan aktiivimalliin jakaa näkemyksiä – ministeri Lindström ihmettelee ”julkista huutokauppaa”, jota hallituspuolueissa nyt käydään 8.1.2018
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005516819.html

Tanskan aktiivimalli on jotain aivan muuta kuin mitä Suomen hallitus esittää – ideana on pitää kaikki mukana 8.1.2018
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005516177.html

Aktiivimalli on kömpelyydessään välivaihe – seuraava hallitus joutuu uudistamaan koko sosiaaliturvan 7.1.2018
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005516346.html

Aktiivimallista tuli alkuvuoden kovin poliittinen puheenaihe, mutta mikä se oikein on? Video tiivistää työttömyys­turvan muutoksen alle minuuttiin 6.1.2018
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005515600.html

Antti Rinteen siteeraama vertaus aktiivimallista ”niskalaukauksena” herättää pahaa verta – Rinne: ”Millaista palautetta hallitus oikein odotti?” 6.1.2018
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005515236.html

Aktiivimalli loukkaa yleistä oikeustajua – siksi se sai vastaansa kansanliikkeen 5.1.2018
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005513618.html

Aktiivimalli jakaa näkemyksiä – SAK:n mukaan se ”nöyryyttää työnhakijoita ja hallitusta itseään”, Etlan Vihriälä kehuu ajoitusta 5.1.2018
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005513692.html

Aktiivimalli on tuontituote Tanskasta, jossa yhdellä työvoimavirkailijalla on 12 asiakasta – Miten se toimii Suomessa, kun asiakkaita on 166? 5.1.2018
Työtön tohtori Sirpa Huuskonen ihmettelee, miksi Suomi on kopioinut vain osan Tanskan mallista.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005513489.html

Kokoomuksen ja keskustan ministerit antoivat harhaanjohtavan kuvan aktiivimallista – 18 tunnin talkootyö tai työttömän aktiivisuus eivät estä sanktioita 5.1.2018
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005513911.html

SAK suunnittelee mahdollisia toimia aktiivimallin takia – Puheen­johtaja Eloranta: Tori­varausta ei vielä ole tehty, mutta ”kentällä on painetta todella paljon” 5.1.2018
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005514682.html

Tällä kertaa siis Tanskan malli 5.1.2018
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005513096.html

Mistä yhtäkkiä löytyy määräaikaisia töitä kymmenille­tuhansille työttömille? 5.1.2018
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005512931.html

90 tuntia cv:n ja työhakemuksen teon harjoittelua on liikaa – Parantakaa työllisyyskurssien tasoa ja tehoa 3.1.2018
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005510482.html

Aktiivimalli ei ota huomioon ihmisen halua oppia ja kehittää itseään 2.1.2018
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005509465.html

Laki työttömien aktiivimallista on kumottava 31.12.2017
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005507622.html

Ministeri Mykkänen HS:n mielipide­palstalla: Aktiivi­malli auttaa parantamaan työllisyyttä – ennalta luovuttamisen henki on järkyttävää 30.12.2017
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005506577.html

Jos vanhempia patistellaan töihin viikonloppuna, koko perheen yhteisiä vapaapäiviä ei enää ole 29.12.2017
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005505169.html

Suojelupoliisi saamassa oikeudet verkkotiedusteluun. Tiedustelulaki vaatii perustuslain muutosta. 19.4.2017
https://yle.fi/uutiset/3-9570943

Yritysjohtajat julistautuvat mieluusti markkinatalouden kannattajiksi, mutta ahdingossa kilpailua halutaan usein rajoittaa 30.12.2017
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005506753.html

Suomi voisi nousta EU:n veropolitiikan veturiksi 5.1.2018
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005513102.html

Entäs kun jenkki tulee Eurooppaan vertaamaan sitä hienoon "Amerikan malliin"?
Ohjaaja Michael Mooren palkittu dokumenttielokuva ” Where to Invade Next” selvittää, mitä Yhdysvallat voisi vielä vallata muilta valtiolta. 8.1.2018 -> 3kk
https://areena.yle.fi/1-3781460#autoplay=true
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ameriiikka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu