masinoima ja aikaansaama. Nälkä suurimmassa kaupungeissa vaivasi työläisiä vaikka maassa oli ruokaa talonpoikien odotellessa hintojen nousua. Olojen vakauttamiseksi ja mielialojen rauhottamiseksi Sos.demokraatit esittivät Eduskunnassa kuuluisan Me vaadimme - ohjelman mutta sitä ei porvarienemmistön taholta otettu edes käsittelyyn vedoten, että siinä on muka jokin muodollinen virhe, mikä on tietenkin täysin naurettavaa.
Työväen lakko oli suunnattu myös Suomen irrottamiseksi Venäjästä ja vasta lakon jo alettua Eduskunta teki päätöksen jolla se julistautui korkeimman vallan haltijaksi maassa.
Tässä tuon julistuksen sisältöä:
"8.11. Sosiaalidemokraatit vaativat yhteiskunnallisia uudistuksia (mm. elintarvikepulan helpottamista, työttömyyden vähentämistä, torpparivapautusta. Tämän lisäksi ohjelmaan sisältyi kannanotto valtalain hyväksymisen puolesta ja ehdotus Venäjän ja Suomen välien ratkaisemisesta neuvottelujen avulla. Lisäksi vaadittiin perustuslakia säätävän kansalliskokouksen kutsumista koolle."
Vaatimuksissa ei liene osoitettavissa mitään pahaa tai väärää mutta silti porvarienemmistö sen vesitti. Tällainen porvarien tekemä jo toinen likainen temppuilu kesän -17 jälkeen osoitti radikalisoituvalle työväelle entistä selvemmin, että porvari kanssa ei päästä Eduskunnassa demokratian pelisäännöin eteenpäin, porvari ei tule hyväksymään mitään mikä vähänkään parantaisi työväen oloja.
Mikäli tämä 8.11. annettu julistus olisi otettu käsittelyyn ja hyväksytty edes suurimmalta osaltaan mitään Suurlakkoa ei olisi tullut eikä sisällisotaakaan. Mutta porvari halusi sodan päästäkseen kunnolla ja mielestään lopullisesti murskaamaan järjestäytyneen työväenliikkeen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suurlakko järjestettiin nimenomaan vallankumouksellisen tilanteen luomiseksi. Asiaa vauhditettiin lukuisilla väkivallanteoilla ja 34 murhalla venäläisen sotaväen tuella.
Vallanotosta päätettiin jo kerran 16.11., mutta se peruttiin, kun tehtävään valittu vallankumousneuvosto kieltäytyi. Eduskuntakin oli jo piiritetty.
Eduskunta hyväksyi porvarien äänin valtalain, joka siirsi päätäntävallan eduskunnalle.
Lakko loppui. Vallankumous jäi monen punaisen mielestä kesken. Paikallinen valta oli usein jo työväen kaarteilla.
Svinhufvud piti sosialisteja bolsevikkien kätyreinä ja kääntyi Saksan puoleen avun saamiseksi.
Mahtoiko sitä ruokaa talonpojillakaan olla. Venäjän vallan aikanahan viljakin tuotiin Suomeen Venäjän mustan mullan seudulta, koska siellä viljely onnistui paremmin.
Ja taisi ne vähäiset kylvötkin kotimaassa keväällä 1917 mennä rettelöinnin myötä mönkään.
Ei toki ollut, vaikka paremmin meni kuin duunarilla luonnollisesti oman tilkun takia. Oliko duunarilla Esplalla tai Kalliossa lehmää josta lypsää maitoa.
-----Ja taisi ne vähäiset kylvötkin kotimaassa keväällä 1917 mennä rettelöinnin myötä mönkään---
Jos muutamalla pellolla alipalkattu työväki hermoili tuona keväänä niin ei se tarkoita, että Suomen jokaisella pellolla olisi tapeltu. Kun tunteet kuumenivat jossain siellä täällä niin siitä yritetään vieläkin vääntää skeidaa ikään kuin kaikilla Suomen pelloilla olisi tuona keväänä tapeltu. Ne vähäiset ongelmat koskivat enintään prosentin tuhannesosaa Suomen peltoalasta jos sitäkään eli ei mitään merkitystä.
Työväki halusi porvaritkin mukaan tähän Venäjän vastaiseen lakkoon mutta eihän se porvarille kelvannut kun työväki sitä ehdotti. Ja oli muutenkin mukavaa olla Venäjän vallan alla, itsenäisyys pahassa maailmassa kai pelotti liikaa vai mikä lie ollut syynä.