Koska Niinistön gallup-suosio on niin vahva, voisi jo pelkästään sen perusteella hänet ja Jenni Haukion julistaa kuninkaallisiksi, sekä myöskin Lennu-koiran ja tulevan 'Sanni-Väinämön'. Sillä onhan monarkia ehdottomasti paras valtiomuoto: hallitsija, joka ei voi sanoa juuta eikä jata politiikkaan, mutta edustaa hienosti valtion maksamissa krumeluureissaan ja koruissaan. Joudumme muuten häpeään muiden pohjoismaiden rinnalla alkeellisina maalaistollukoina. Kansan syvät rivit haluavat ehdottomasti maksaa enemmän, jotta saamme lisää glamouria eliitille, tämän toteaa 1547 % kannatus Hesarin ja Eero Lehden (kok.) viimeisissä gallupeissa. Koska onhan taviskurjaliston helpompi elää kun voivat leipäjonoissa haaveilla monarkkien elämästä. Auttaa heitä unohtamaan omat murheensa. Sitä vartenhan valtion päämiehet ovat, että he pukeutuvat silkkiin ja samettiin ja edustavat meitä.
Sale & Jenni kuninkaallisiksi
Tavistolluainen
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eikö ne melkein jo olekin kuninkaallisia? Niinistö pönöttää linnassaan eikä sano juuta eikä jaata ainakaan NATO-asiassa. Muutkin repliikit pitäisi tekstittää, niin monimutkaista ja kiertelevää miehen puhe on.