Aikanaan eräs jo keski-iän ohittanut kaveri oli kärsinyt hyvin vaikeasta ruusuallergiasta. Tämä allergia oli vaivannut häntä jo pitkään, mutta iän karttuessa tämä oli muodostunut vaikeaksi ja jopa vaaralliseksi astmaksi. Aina ruusujen läheisyydessä tämä kaveri oli saanut vaikean astmakohtauksen, ja kun tämä oli pahenemistaan pahentunut, oli tämä kaveri joutunut turvautumaan lääkärin apuun. Lääkäri oli tätä kaveria pitkään tutkinut ja todennut, ettei mitään kliinistä syytä näille astmakohtauksille pitänyt olla. Ja kuitenkin kaveri oli uudelleen ja uudelleen joutunut lääkäriin turvautumaan. Sitten tämän hoitavan lääkärin mieleen oli herännyt epäilys, josko tässä on kysymys jostain ehdollisesta refleksistä, jossa nämä ruusut toimivat tämän refleksin laukaisijana. Tämän selvittämiseksi lääkäri päätti suorittaa kokeen. Siksi päiväksi, jolloin tämä kaveri taas hänen vastaanotolleen tulisi, asetti lääkäri vastaanottohuoneensa pöydälle lasimaljakkoon muovisia ruusuja. Kun sitten kaveri vastaanotolle tuli, ja niin pian kun hän oli vastaanottohuoneen ovesta sisään astunut, ja kun hän oli nämä ruusut lasimaljakossa nähnyt, oli hän saanut rajun astmakohtauksen ja tukehtumaisillaan kieriskellyt lattialla. Tästä selvittyään hän oli suuttunut lääkärilleen sen vuoksi, että vaikka tämä oli hänen allergiansa tiennyt ja tiesi, että hän sinä päivänä vastaanotolle tulisi, oli kuitenkin ruusuja pöydälleen tuonut.
Tässä kokeessa siis kävi selville, ettei näiden allergiakohtausten syynä ollut ruusujen tuoksu tai ruusuista ilmaan tuleva pöly, niin kuin oli aiemmin luultu. Muovisista ruusuista ei tuoksua tai pölyä lähtenyt joten kysymyksessä täytyi olla jokin voimakas sielullinen reaktio, jonka ruusut tälle kaverille synnytti.
Kun sitten lääkäri oli tämän kokeensa ja sen tuloksen potilaalleen selittänyt, lähdettiin yhdessä tutkimaan tämän ruusuallergian sielullista taustaa. Tässä tutkimuksessa ilmeni, että kaverin äiti oli kuollut hänen ollessaan aivan pieni lapsi. Tämä potilas oli usein ollut äitinsä kuolinvuoteen vierellä ja kokenut tämän tilanteen hyvin ahdistavana ja pelottavana. Tässä tilanteessa hän oli samaistunut sairaan äitinsä kärsimyksiin ja äitinsä menettämisen pelko oli monin verroin lisännyt pienen pojan ahdistusta. Tämän kuolinvuoteen vierellä oli pöydällä aina ollut lasimaljakossa ruusuja, joihin tämä poika tuskin oli huomiota kiinnittänyt, mutta jotka kuitenkin olivat siinä ahdistavassa tilanteessa hänen alitajuntaansa piirtyneet.
Myöhemmin tämän pojan aikuistuessa tämä lapsuudenkokemus oli vaipunut unohdukseen eikä hän sitä enää aikuisena muistanut. Kuitenkin, vaikka itse tapaus oli unohtunut, oli hän aina ruusujen läheisyydessä kokenut ahdistusta, joka oli myöhemmin muodostunut astmakohtauksiksi. Ja koska hän ei näitä lapsuudenkokemuksia muistanut eikä osannut näitä tähän allergiaansa yhdistää, hän oli luullut, että hän on allerginen ruusujen tuoksulle tai pölylle.
Kun sitten nämä taustatekijät oli yhdessä lääkärin kanssa selvitetty, oli tämän kaverin ruusuallergia loppunut siihen, eikä hän sen jälkeen enää ruusujen läheisyydessä ahdistuksia tai astmakohtauksia saanut.
http://www.aretalogia.com/profeettakoulu/aatteelliset.htm
Tässä kokeessa siis kävi selville, ettei näiden allergiakohtausten syynä ollut ruusujen tuoksu tai ruusuista ilmaan tuleva pöly, niin kuin oli aiemmin luultu. Muovisista ruusuista ei tuoksua tai pölyä lähtenyt joten kysymyksessä täytyi olla jokin voimakas sielullinen reaktio, jonka ruusut tälle kaverille synnytti.
Kun sitten lääkäri oli tämän kokeensa ja sen tuloksen potilaalleen selittänyt, lähdettiin yhdessä tutkimaan tämän ruusuallergian sielullista taustaa. Tässä tutkimuksessa ilmeni, että kaverin äiti oli kuollut hänen ollessaan aivan pieni lapsi. Tämä potilas oli usein ollut äitinsä kuolinvuoteen vierellä ja kokenut tämän tilanteen hyvin ahdistavana ja pelottavana. Tässä tilanteessa hän oli samaistunut sairaan äitinsä kärsimyksiin ja äitinsä menettämisen pelko oli monin verroin lisännyt pienen pojan ahdistusta. Tämän kuolinvuoteen vierellä oli pöydällä aina ollut lasimaljakossa ruusuja, joihin tämä poika tuskin oli huomiota kiinnittänyt, mutta jotka kuitenkin olivat siinä ahdistavassa tilanteessa hänen alitajuntaansa piirtyneet.
Myöhemmin tämän pojan aikuistuessa tämä lapsuudenkokemus oli vaipunut unohdukseen eikä hän sitä enää aikuisena muistanut. Kuitenkin, vaikka itse tapaus oli unohtunut, oli hän aina ruusujen läheisyydessä kokenut ahdistusta, joka oli myöhemmin muodostunut astmakohtauksiksi. Ja koska hän ei näitä lapsuudenkokemuksia muistanut eikä osannut näitä tähän allergiaansa yhdistää, hän oli luullut, että hän on allerginen ruusujen tuoksulle tai pölylle.
Kun sitten nämä taustatekijät oli yhdessä lääkärin kanssa selvitetty, oli tämän kaverin ruusuallergia loppunut siihen, eikä hän sen jälkeen enää ruusujen läheisyydessä ahdistuksia tai astmakohtauksia saanut.
http://www.aretalogia.com/profeettakoulu/aatteelliset.htm
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ehkä kuitenkin ihmisen iankaikkisuuden kannalta vaarallisin suggestiotekijä on ns. "antikristuksen henki”. Jeesus sanoo: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra!, pääse taivasten valtakuntaani vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isdn tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmek6 me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi, kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: MINÄ EN OLE KOSKAAN TEITÄ TUNTENUT; MENKÄÄ POIS MINUN TYKÖÄNI TE LAITTOMUUDEN TEKIJÄT”
Käytännössä tämä ”antikristuksen henki” merkitsee sitä, että toimitaan näennäisesti Jeesuksen nimessä ja Raamatun mallin mukaan, mutta tässä vaikuttava henki ei ole Pyhä Henki, vaan jokin suggestiivisten symbolien aikaansaama syvähenkinen ja voimakas tunnekokemus. Eli lähinnä samaa kuin lappalaisten seitapalvonta tai muiden luonnon kansojen keskuudessa esiintyvä henkien palvonta. "Voi profeettahoukkia, jotka seuraavat omaa henkeänsä” sanotaan Hesekielin kirjan 13 luvussa. Tässä "antikristuksen hengessä” suggestiivisena symbolina – epäjumalana - voi olla uskonsuunnan tai herätysliikkeen nimi, oman joukon muodostama "ME-henki - meikäläisyys. Voi olla tietty henkilö, jonka ympärillä kaikki pyörivät ja perässä juoksevat. Voi olla tietty kokoontumispaikka, josta on muodostunut monien tunnekokemusten kautta voimakas suggestiivinen symboli jne. Tämän lisäksi näitä harhauttavia tunne-elämyksiä voi synnyttää tietty paatoksellinen ja voimakkaasti tunnevoittoinen puhe, joka synnyttää kuulijoissa voimakkaita tunnekokemuksia. Esim. "nuotilla puhuminen". Totuuden nimessä on sanottava, että nämä syvähenkiset totuudet ovat vain harvoille kirkastuneet ja näiden "näkemiseen" tarvittava henkien erottamisen lahja vain harvoille uskottu. Tämän vuoksi aikamme lahkoutuneessa kristillisyydessä näitä epäraittiita hengen ilmiöitä esiintyy yllättävän paljon.
Jo Martti Luther joutui omana aikanaan taistelemaan voimakkaasti hurmahenkiä vastaan. Nämä hurmahenget olivat muodostaneet näistä hurmiokokemuksista oman uskonsa ja autuutensa perustan. Tämän lisäksi Luther selittää Jeesuksen mainitseman ”hävityksen kauhistuksen pyhässä paikassa” siten, että tämä oli jalo ulkonaisen pyhyyden kauneus ja muoto ihmisten edessä, mutta joka kuitenkin on kauhistus Jumalan edessä. (Hävityksen kauhistus - bdelykma, tulee sahasta bdelys somai = tuntea pahoinvointia).
Tätä samaa henkien erottamisen lahjaa me tarvitaan myös aikanamme. Kuinka paljon meidän päivinämme vilpittömätkin totuuden etsijät eksyvät ja eksytetään sen vuoksi, ettei näitä alueita täysin tunneta, ja sen vuoksi tietämättä joudutaan harhaan. Kuinka moni, vilpittömälläkin mielellä liikkeelle lähtenyt uskovainen tietämättään kiikuttaa "antikristuksen kuvaa” jopa pyöränsä tarakalla sen vuoksi, koska hän luulee tekevänsä palvelusta Jumalalle. Kuinka moni ihminen on Jumalaa etsiessään joutunut "hurmahenkien" paulaan sen vuoksi,. ettei nämä ”hurmahenget" itsekään ole tienneet minkä hengen kuljettamina he vaeltavat. On Raamattu ja Jeesuksesta puhutaan, mutta siinä ei ole pihaustakaan Pyhästä Hengestä, joka johdattaisi todelliseen parannukseen ja uuteen elämään ja tässä uudessa elämässä kaikkeen totuuteen ja todelliseen pyyteettömään Jumalan palveluksen työhön.
http://www.aretalogia.com/profeettakoulu/aatteelliset.htm
Ihan asiaa osa, mutta mielummin me henkisyys toinen toista tukemalla kuin MINÄhenkisyys pimeyden valon loistajana.
42. Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
43. Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
44. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
45. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
taas asenteesi paljastui tämän Jeesuksen siteerauksen johdosta. Nöyryyttä Leo kaipaat, siksi haluan kurittaa sinua "saastaisena syntisenä"!
4. Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
2 Kiittäköön sinua toinen, ei oma suusi, vieras, ei oma kielesi.
14 Jos joku heti aamulla vuolaasti sinua siunaa, sen siunauksen takana voi olla kirous.
17 Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä.
Olen Raudan Luja, ja hion sinua niin kauan kunnes nöyrryt!
Olet varmaan aivan vakavissasi siitä, että sinun "uskosi" on juuri sitä ainoata ja oikeaa. OK OK, en siitä sinua osaa enkä itse asiassa haluakaan moittia. Tämä "oikean" ja "väärän" uskon erottaminen vaikuttaa usein hyvinkin vaikealta, jos tavoitellaan pelkästään ja ainoastaan "sitä ainoaa oikeaa" absoluuttista uskoa. Jos sen sijaan rima on asetettu vain hiukkasen matalammalle ja hyväksytään sellainen käyttäytymismalli, jossa se oma käyttäytyminen olisi hieman "inhimillisempää" ja suvaitsevampaa niitä omia kanssaihmisiään kohtaan, voidaan hyvinkin helposti nähdä SELKEÄ ero kahden ihmisen välillä, joista toinen KÄYTTÄYTYY ihmisiksi ja toinen ainoastaan SANOO KÄYTTÄYTYVÄNSÄ ihmisiksi, mutta itse asiassa on ainoastaan täynnä omaa erinomaisuuttaan ja omaa erinomaista uskoaan....
Nyt selvennetään pari asiaa:
1) En ole minkään uskonlahkon edustaja, vaan etsin totuutta - siksi olen myös hiukan agressiivisempi!
2) Minulla ei ole absoluuttista totuutta! (Mutta ei ole taatusti Leollakaan)
3) En aio käyttäytyä kiltisti, mutta en aio olla myöskään rienaaja.
4) Olen suvatsevainen sellaisia kohtaan jotka etsivät totuutta kanssani, mutta suutun sellaisille jotka luulevat etsinnän päättyneen ja ovat jo saaneet syntinsä anteeksi ja ovat itsetyytyväisiä (kuten Leo)
Tällaista - yritän olla nöyrä ja etsiä :)
syvällisempää ymmärrystä uskonnosta puuttuu.
Ja tämä on jo kestänyt 2000 vuotta.
Just näin!! Lopettakaa ihmiset Leolle vastaaminen. Sekoaa vielä omakin päänne.
Veli puhuu asiaa.
Joudutte vielä kaukohypnoosin kietomaksi, jos riittävän monta kertaa vastaatte Sodankylän "valolle".
Täällä kun on vain tyhmiä, niin voisitko mennä jonnekin muualle saarnaamaan?
Mitä kun sanot että et ole uskossa
ja silti kirjoittelet tuomion sanoja
ja ylistät itseäsi pidät itseäsi kaikki tietävänä
olet se niin sanottu kirjan oppinut
vai susi lammasten vaatteissa
mene itseesi ja tutki oma sisin ensin
ja kometoi sitten
En ole missään vaihessa sanonut tai kirjoittanut, ettenkö uskoisi. Olen kirjoittanut: EN OLE USKOVAINEN.
Kansakouluaikanani asui naapurikylässä (eräs Lappilainen sivukylä)eräs uskovainen koulutyttö, josta vanhemmat ihmiset käyttivät kunnioittavaa nimitystä: "Pikku enkeli". Nämä sanat koskettivat syvältä sisimmästäni ja halusin olla samanlainen "pikku-enkeli", kuin tämä koulutyttö. Niinpä jo joskus 10 ikäisenä tein todellista parannusta synneistäni ja koin valtavan ihanan olotilan. Minun oli monta päivää niin ihanan hyvä ja kevyt olla.
Nyt näistä tapahtumista on kulunut liki 50 vuotta. Tänään olen raamattukoulun käynyt evankelista ja Jumalan valtuusmies, mutta todella murheellinen nykyisestä kristillisyydestämme. Tämän päivän uskovaiset, tälläkin foorumilla, ovat kaukana "pikku-enkelistä". Ovat enemmänkin todellisuustajunsa menettäneitä höyrypäitä, jopa välittömän hoidon tarpeessa, ja ovat yksinomaan häpäisemässä kristillistä uskoamme ja karkoitamassa viimeisetkin avuntarvitsijat kristinuskon piiristä. Ja näiden höyrypäiden kanssa en halua samaistua. Siinä kun vain häpäisee itsensä ja tämän vuoksi painotan sanoja: EN OLE USKOVAINEN.
Vakaa näkemykseni on, että todelliset Jumalan palvelijat kävelevät jalat tukevasti maan kamaralla ja elävät tässä ajassa ja realiotodellisuudessa kuin myös heidän sydämensä sykkii lähimmäistensä puoleen, heidän selviytymiseksi ja auttamiseksi heitä ja heidän identiteettivapauttaan kunnioittaen.
"En ole missään vaihessa sanonut tai kirjoittanut, ettenkö uskoisi. Olen kirjoittanut: EN OLE USKOVAINEN."
näillä asioilla on?
Semanttista kikkailua.
että uskovaisuus mielletään ihmisten ajattelussa kotoiseen kristillisyyteemme kuuluvaksi elämäntavaksi - uskonnon harjoittamiseksi, kun taas itse usko on paljon laajempi käsite kuin yleensä on totuttu ajattelemaan.
Tietenkin tällä keskustelufoorumilla esittäydytään pelkkien sanojen avulla, ei kait tällä nykytekniikalla muunlainen läsnäolo edes ole mahdollista.
Elävässä elämässä me olemme läsnä kuitenkin sekä omana itsenämme, eritoten tekojemmme ja käyttäytymisemme kautta. Tietenkin me myös kommunikoimme toisillemme. Omasta mielestäni tosielämässä on kuitenkin tärkeämpää se miten me muita kanssaihmisiämme kohtaan käyttäydymme kuin se miten me sanomme käyttäytyvämme. Sitä miten sinä tai minä tosielämässämme käyttäydymme ja toimimme voidaan arvostella. Semantiikka tulee mukaan kuvioihin kuitenkin vasta silloin, kun ryhdymme tekosillamme kehua retostelemaan, mikäli tekomme ja kehumisemme eivät ole yhteneväiset toistensa kanssa...
tällaisilla keskustelufoorumeilla on siinä, että valtaosa mukanaolijoista kätkeytyy oman nimimerkkinsä taakse tuntemattomaksi ja tämä vie asialta uskottavuutta ja mahdollistaa sellaisenkin kielenkäytön, mitä yksikään täyspäinen ei kasvotusten käyttäisi.
Jos ajatellaan täällä esiintyviä uskovaisia, niin asialle olisi suureksi eduksi jos jokainen kirjoittaisi omalla nimellään ja tiedettäisiin myös, mistä päin maailmaa itsekukin on ja mihin seurakuntaan kuuluu vai kuuluko mihinkään. Nyt jo se seikka, että jokainen uskis täällä toimisi oman seurakuntansa edustajana ja kirkastaisi tai häpäisisi omaa seurakuntaansa, hillitsisi paljon niitä ylilyöntejä, joita täällä uskistenkin taholta paljon tapahtuu.
Samoin. Nyt jos tiedettäisiin itsekunkin kotipaikka niin sen paikkakunnan nettisurffailijat voisivat kontrolloida ja puuttua asiaan mikäli ylilyöntejä tai katteettomia itsensä korostamista tapahtuisi.
Ainakin itse olen kovasti murheellinen siitä, ettei tälläkään foorumilla liiku Sodankylästä ketään, jotka tuntisivat taustani ja tietäisivät sanoa, onko asia näin kui olen kirjoittanut vai jauhanko täyttä soopaa netissä. Minua saa arvostella, mutta toivon, että arvostelu perustuu tosiasioihin eikä ole sellaista päätöntä räkyttämistä kuin mitä uskisten taholta näyttää olevan.
Ei sit mitään mahista jaksaa lukee..
pistää kommentoimaan, vaikkei edes "jaksa" lukea?
Eikö sellaisen ihmisen, jonka henkinen taso ei riitä, kannattaisi pitäytyä kommentoimasta?
"Eikö sellaisen ihmisen, jonka henkinen taso ei riitä, kannattaisi pitäytyä kommentoimasta"
Miksi sitten jatkuvasti kommentoit?