Miten Suomi voi estää islamin leviämisen?

Miten me sivistyneet eurooppalaiset voimme ehkäistä takapajuisen ei -demokraattisen ja oikeudenmukaisen kulttuurin nimeltä Islam- leviämisen? Miksi osa Suomen väestöstä on niin kyykyllään näitä rasistisia muslimeja kohtaan? Olemmeko menettämässä sivistyksen ja naisten oikeudet? Tosin naiset eniten haluavat muslimeja Suomeen.
58585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

kaipa nuo islamistit oli jumalan rangaistus epäuskoisille synti suomalaisille. kai se vastaus on siinä että puhdistaa oma usko ja kiillottaa oma kuva jumalan edessä

Äänestä
  • Ei, vaan tämä on rangaistus päättäjiemme ymmärtämättömyydestä ja tyhmyydestä!

    Äänestä

Ratkaisu on selvä: Maahanmuuttajien on palattava joko pakolaisleireille tai takaisin omaan kulttuuriinsa.

Pakolaisten ongelmat on hoidettava Euroopan ulkopuolella ja väestöräjähdysmaiden on kannettava itse vastuunsa perhesuunnittelun avulla. Sitten voidaan auttaa heitä kehittymään ihmisiksi niin paljon kuin meillä rahkeet kestää, mutta ei niin että annetaan ongelmien siirtyä tänne ja omien kansalaistemme joutua kärsimään muiden maiden idioottien takia!

Suomi ei voi jatkaa koko maailman sosiaali- ja terveystoimistona olemista! Suomi on vain suomalaisia ja Suomen ystäviä varten, ei sosiaalitukia tarvitsevia muiden maiden kansalaisia varten.

Äänestä
  • Käyppä sitten kansalaisaloite.fi sivustolla osallistumassa ko. aloitteeseen ja onhan siellä monia muitakin tärkeitä aloitteita.

    Äänestä

islamista on kerrottava vapaasti
yle on siivottava nykyisistä punikki toimittajista
Ylen on kerrottava totuus mm ruotsi tanska ranska yms

Äänestä

Rajat kiinni. Ne jotka täällä ovat, heiltä vaadittava maan tavoilla elämistä. Jos ei käy laatuun, pois. Uimahalli-jutut vaadittava heiltä samat kuin kantiksilta.

Äänestä
  • Kaikkien sosiaaliturvan varassa elävien mamujen ja matujen on poistuttava niin pian kuin mahdollista, sillä ei ole suomalaisten asia elättää muiden miden kansalaisia!

    Elatuksenhankinta kuuluu heille itselleen ja heidän kotimailleen, missä muutkin samanmaalaiset ovat.

    Joku jörki elämänetsintään ja sosiaaliturvamme jakeluun vierasmaalaisille ympäri maailman on jo saatava!

    Äänestä

  • "Maassa maan tavalla tai maasta ulos."

    "Suomi ei voi olla koko maailman sosiaali-, terveys- ja työvoimatoimisto."

    "Suomi kuuluu vain Suomen kansalaisille."

    "Suomen kansalaisuutta ei saa koskaan antaa sosiaaliturvalla maassa oleskelun perusteella."

    Äänestä

  • Suomalaisten omilla verovaroillaan maksama sosiaaliturvajärjestelmä on tarkoitettu ja mitoitettu suomalaisille.

    Se ei voi koskea koko maailmaa, se on yksikertaisesti mahdoton yhtälö ja lisäksi erittäin epäoikeudenmukaista, koska rahat eivät vaan riitä. Suomi on n. 5 miljoonaisella väestöllään pieni maa maailman mittasuhteessa.

    Hädässä olevia on autettava tottakai, mutta heidän kotikulmillaan, ihmiset viihtyvät aina parhaiten kotikulmillaan, koska kieli ja kulttuuri ja yleensä uskontokin on sama.

    Suomi pysyköön suomalaisen ja kristittynä maana, islam ei kulttuurisesti kuulu tänne ollenkaan, arvot ja tavat aivan toiselta planeetalta, onneksi suurmoskeijaa ei tule, eikä tule koskaan tulemaan, siitä me pidämme huolen.!

    Äänestä

  • Kyllä. Jos jotain suurmoskeija alkaa tuonne nousemaan, kuoriutuu tästäkin liberaalista 2000-luvun Lalli. Sitä vaan ei voi sallia!

    Äänestä

Oikeastaan kaikkialla itäisessä Euroopassa kansa ja poliitikot toimivat tavalla, joka pitää huolen siitä, ettei tuo alue islamisoidu, toisin kuin Länsi-Eurooppa. Viesti on islamilaisista maista tuleville turvapaikanhakijoille selvä: he eivät ole tervetulleita. Ja viesti menee taatusti perille.

Äänestä
  • Peli on jo menetetty, on vain ajan kysymys, koska muslimit ovat maassamme enemmistönä. Suomalaiseen perheeseen syntyy 1-2 lasta, muslimien 8-10.

    Äänestä

  • gggggtt kirjoitti:

    Peli on jo menetetty, on vain ajan kysymys, koska muslimit ovat maassamme enemmistönä. Suomalaiseen perheeseen syntyy 1-2 lasta, muslimien 8-10.

    Jos se Islam on todella noin ylivoimainen , niin mitä me tehdään heikolla suomalaisella kulttuurilla? Menköön maanrakoon!

    Äänestä

  • lemposoikoo kirjoitti:

    Jos se Islam on todella noin ylivoimainen , niin mitä me tehdään heikolla suomalaisella kulttuurilla? Menköön maanrakoon!

    Todella surullista, että esi-isiemme uhraukset menevät tämän sukupolven ansiosta maan rakoon ja verellä lunastettu maa jätetään muukalaisille.

    Äänestä

Näin: Lukitaan ns. rajapuomit kiinni ja tänne jo pesiytyneet syöpäläiset niskapyllyotteella, armeijanväkeä hyödyntäen vetureihin tai minne vain mikä kulkee ja kotio päin. Ihan simppeliä matematiikkaa.

Äänestä
  • Eikös se Saksa ottanut siirtolaisia vastaan juuri katuessaan tuonkaltaista toimintaa? Eli ei taida tulla tapahtumaan...

    Äänestä

  • Ei meidän tarvitse eikä kuulu elättää muiden maiden kansalaisia. Ha saavat palata omiin maihinsa, sillä olemme jo auttaneet riittävästi!

    Äänestä

  • uyuu kirjoitti:

    Eikös se Saksa ottanut siirtolaisia vastaan juuri katuessaan tuonkaltaista toimintaa? Eli ei taida tulla tapahtumaan...

    Ei Saksa niitä kotiaan kohti kuskannut.

    Äänestä

Parinkymmenen vuoden sisään viimeistään tulee aika, jolloin kehitysmaamuslimien pääsy Eurooppaan estetään ja Eurooppa alkaa tämän väen pakkopalautukset.

Äänestä

Miten estää islamin leviäminen, kyselee neuvoton, vaikka vastaus on YLE Areenassa.

Heti ensimmäisenä pitää kipaista rukousaamiaisella Israelissa ja Yhdysvalloissa. Tämä se on sitä kansainvälistä kokemusta, joka tarvitaan pyrittäessä korkeaan virkaan. Seuraavaksi voi herätysliikeessä kiivaasti kiistää evoluution ja miksipä ei islaminkin samalla. Usko, palava usko se tekee kaiken mahdolliseksi.

Jos mikään edellisistä ei auta, niin ainahan voi kokeilla öyhöttämistä. ;)))

Äänestä
  • Ainakin Vuoriston siltä ja tältä tuota öyhöttämistä on tullut jo jokatuutin täydeltä,,eri asia ottaako sitä enää kukaan vakavissaan.. :-D

    Äänestä

  • Taidan jättää öyhöttämisen sinulle, jolta ei näköjään mikään muu onnistu. Öyhöttele sinä vaan
    koraani kainalossa naama mekkaan päin.

    Äänestä

  • Nimimerkilläsi kerrot kenen etuja ajat
    .

    Äänestä

  • Todella pikkupelisen pikkupojan nypläämistä taustansa tuntien. Narsistisuvakin ininää.

    Äänestä

Tavan suomalainen voi vaikuttaa - tai ainakin yrittää vaikuttaa - äänestämällä oikein.

Äänestä
  • Persut ovat ainoa vaihtoehto, ei ole muita jotka edes haluaisivat jarruttaa islamisaatiota.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Persut ovat ainoa vaihtoehto, ei ole muita jotka edes haluaisivat jarruttaa islamisaatiota.

    Näin se vain on. Kaikki muut pelkäävät joko EUn sanktioita tai rasistiksi leimaamista liikaa, jotta voisivat tehdä mitään järkeviä päätöksiä hillitöntä mokutusta koskien.
    Ja vasarit taas mädättävät silkasta irrationaalisuuden ilosta kuin eivät tajuaisi lainkaan, että se huominen oikeasti koittaa vielä - ja puraisee heitäkin lopulta perseestä.

    Äänestä

  • Ja kipin kapin kansalaisaloite.fi sivustoa selaamaan ja mielipiteellään osallistumaan suunnan muutoksen yritykseen.

    Äänestä

Kaikkien suomalaisten naamasta voi jo lukea kadulla, mitä he ajattelevat, kun tietyn kulttuurin edustajia kävelee vastaan.

Mitta on täyttynyt.

Äänestä
  • Selkää vain noihinpäin ja ei mitään vastaukseja kyselyitä neuvomisia.
    Kuin tyhjää vain olisivat rakitus

    Äänestä

  • Naamastani näkee, että Suomessa vallitsee uskonnonvapaus, saa uskoa mihin tahansa tai olla uskomatta.

    Äänestä

jagge3:lle nyt ihan vain tiedoksi (jos koulu jäi kesken ja ei työtäkään oikein löydy). Tämä ns. länsimaalainen sivistyksemme velkaa arabeille, luku- ja kirjoitustaidosta, tähtitieteestä yms. Kulttuurimme LEPÄÄ arabien keksintöjen päällä. Jos et usko, niin esim. Helsingin Yliopiston opinnot auttavat. Ole hyvä.

Äänestä
  • Mene mokuttajatrolli nukkumaan kiljukännisi pois sinne aasin viereen.

    Äänestä

  • Ehkä arabeille, mutta ei missään tapauksessa ahdasmieliselle sairaalle Islamille....

    Äänestä

  • Kulttuurimme ei lepää arabien keksintöjen päällä. Kulttuurimme lepää tuhansien taistelijoiden tuhkien ja luiden päällä, jotka tekivät suuren uhrauksen, jotta saamme elää vapaassa ja itsenäisessä maassa.

    Arabit eivät itse keksineet juuri mitään, vaan hyväksikäyttivät aiempia kehityksen hedelmiä, aivan kuten muut hyväksikäyttivät arabien edelleenkehittämiä asioita kehittääkseen niitä lisää. Arabien kehitystyön vuoksi emme ole sellaista velkaa kenellekään, että pitäisi antaa maamme hyväntekeväisyyteen, jonka ensin verellä ja hiellä rakensimme pohjamudista asti. Emme ole velkaa kenellekään muulle kuin esi-isillemme.

    Äänestä

  • Kauheaa sontaa tuo arabien kiittäminen, sitäpaitsi siitä on se 1000-1500 vuotta aikaa, ei kai sen takia ikuiseen kiitollisuudenvelkaan jääty?

    Mitä todennäköisimmin Euroopan ja kristityn maailman kehitys olisi ollut nopeampaa ilman arabeja ja islamia. Hehän valloittivat ja tuhosivat joko hetkellisesti tai ikiajoiksi suurimman osan antiikin sivistyksen kehdoista; Egyptin, Kaksoisvirranmaan, Palestiinan, Syyrian, Bysantin, Kreikan.. ja katkaisivat tai ainakin vakavasti häiritsivät eurooppalaisien / kristittyjen yhteyksiä Aasian korkeakulttuureihin sekä Afrikkaan.
    Millaiseksi olisikaan muodostunut kristillis-kreikkalais-eurooppalainen Egypti? Entäpä Kreikka, jos sen kehitystä ei olisi pysäytetty vuosisatojen ajaksi muslimivalloituksella? Entä millainen maailman pääkaupunki Konstantinopoli olisi?

    Suurin osa suvakkihuorien arabien ansioksi laskemista innovaatioista oli valloittamiensa alueiden mukana kaapattua tietoa, jota sitten vuoti Eurooppaan. Eli juuri esimerkiksi antiikin sivistyksen kehdoista, kuten Alexandrian kirjastosta, Konstantinopolista jne.. saatua esi-islamilaista tietoa. Suurimman osan noista antiikin aarteista tosin hävittivät, joten kiitollisuuteen ei todellakaan syytä.
    Esimerkiksi arabialaiset numerot ovat Intiasta. Euroopassa niitä vaan kutsuttiin arabialaisiksi, koska tänne ne tulivat arabien kautta.
    Vielä mainittava, että suurin osa islamin valloittamien alueiden tiedemiehistä ei ollut muslimeja, vaan valloitettujen kansojen ja uskontojen edustajia. Vuosisatojen kuluessa alueiden väestö alistui islamille ja siihenpä loppuikin ”islamin kulta-aika”.

    Äänestä

Islam pitää kieltää suomessa kuten natsitkin.....

Äänestä
  • Natsit ovat jo kuolleet eivätkä seuraajansa uhkaa ketään päinvastoin. Ero vaarallisuudessa ja pahuudessa on kuin yöllä ja päivällä.

    Äänestä

Suomi ei viralliselta taholta tule olemaan minkäänlaisena esteenä islamin leviämiselle siitäkään huolimatta, että siihen liittyy myös väkivaltainen uhka kristinuskoiselle länsimaiselle kulttuurillemme. Suomeen jo pesiytynyt islaminuskoinen kansanryhmä tulee kasvamaan jatkuvasti uusien tulijoiden ja syntyvien lasten myötä, mikä tarkoittaa väistämätöntä valtataistelua ennemmin tai myöhemmin. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu kuitenkin nöyrtyminen ja periksiantaminen, joten islam saanee valtansa punaisen maton kera. Kun eduskuntaankin otetaan hövelisti muslimeja, kun teeskennellään olevansa "edistyksellinen kansainvälinen" maa, niin mikään ei estä muslimipoliitikkojen määrän kasvamista. Lähitulevaisuudessa Arkadianmäellä nähdään muslimien muodostama oma puolue ja pian siellä on myös vasemmiston, keskustan ja oikeiston lisäksi oma sektorinsa muslimeille. Ja kun aikaa mennään eteen päin, niin muslimit täyttävät pikkuhiljaa muutkin penkkisektorit ja Suomesta tulee muslimijohtoinen maa. Voi sitä teeskentelyä ja nuoleskelua, kuinka ihanaa on kun olemme "pelastaneet" niin monta hätää kärsivää turvapaikanhakijaa, ja katsokaa missä he ovat nyt! Maamme johdossa!

Vai onko sittenkin asetettu jokin raja, joka estää totaalisen islamisoitumisen, valtataistelut, sharian jne. sekä niiden ikävät lieveilmiöt, kuten julkiset teloitukset? Onko suomalaisissa munaa ja selkärankaa tällaiseen? Vai mennäänkö loppuun asti housut kintuissa perse pystyssä?

Äänestä
  • Olet selvänäköinen! Koulujemme ala-asteella näette jo mihin ollaan menossa ja seuraava sukupolvi on vielä erilaisempi.

    Hölmöläiset eivät valitettavasti lainkaan ymmärrä edes omin silmin näkemäänsä ja niin sitten asiat etenevät, ellei niitä pysäytetä vetoamalla Suomen kuuluvan vain omille kansalaisillemme ja poisteta myös rikollisia kaksoiskansalaisia, sekä käännetä väestöräjähdystä takaisin - myös ja ennenkaikkea Suomessa! Miksi antaisimme ulkomaalaisten lisääntyä Suomessa, kuluttaa sosiaaliturvamme ja anastaa lopulta koko rakkaan kotimaamme omiin tarkoituksiinsa alistaen tai sulauttaen vähemmistöön jääneet suomalaiset, kunnes olemme muisto vain? Se tapahtuu ennen kuin Suomella olisi ollut seuraavat 100-vuotissynttärit.

    Äänestä

  • Suomen pitää hoitaa omat asiansa.

    Monikulttuuristaminen ei parantaisi mitään, vaan päinvastoin. Se on jo nähty "monikulttuurisissa" maissa itsessään. Suojelkaa Suomea, ministerit, kansanedustajat ja Suomen kansalaiset!

    Äänestä

Millä sitä saastaa voi estää, on jo levinnyt tänne sivistyksen pariin kuin rutto tai syöpä ja jatkanee ellei pysäytetä.

Äänestä

Tällä menolla ei mitenkään, koska poliittinen järjestelmämme on yhtä kuin EU ,YK ja rahaeliitin toiveet valtioiden sisäisen järjestyksen sekoittamisesta.

Tämä mahdollistaa entistä laajemman yksityistämisbuumin ja ihmissalakuljetus / pakolaisbisneksen monipuoliset rahastamisen muodot, eli helppoa ja riskitöntä bisnestä voi tehdä tavallisten ihmisten kustannuksella pitkänkin aikaa.

"Hyödylliset idiootit" varmistavat kansallisen omaisuuden ja valtioiden tuhon.

Potentiaalinen uhka on voimakas lisääntyminen ja se, että tänne laittomin keinoin tulleet pyrkivät johtopaikoille mädän poliittisen järjestelmämme tukemina enenevissä määrin.

Suomalaisuutta murennetaan hiljaksiin maanrakoon näillä konsteilla, oikeusviranomaisten toimia unohtamatta.

Äänestä
  • Kun tuet poistetaan, poistuvat myös tukien hakijat!

    Äänestä

  • Quatttro kirjoitti:

    Kun tuet poistetaan, poistuvat myös tukien hakijat!

    Tässähän joutuu ihan juoksemaan kyyryssä linja-autolle karkuun.

    Äänestä

"Lyödään tornion raja kiinni..."
Älä nyt höpötä taas. Sinne jäisi rajan taa myös Nuuskatukku. Mistä ne lökäpöksyt sitten hakisivat nuuskaa trokattavaksi?

Äänestä
  • PS. SIltä varalta, että ette tunnista torniolaista nimikettä lökäpöksy, kerron sen tarkoittavan kemiläistä citymaastohousuista klanipäätä, joka elää nuuskan salakuljetuksella ja marssii iltaisin Kemin katupartiossa jos krapulaltaan pystyy. ;)))

    Äänestä

  • Vuoriston.Trokari kirjoitti:

    PS. SIltä varalta, että ette tunnista torniolaista nimikettä lökäpöksy, kerron sen tarkoittavan kemiläistä citymaastohousuista klanipäätä, joka elää nuuskan salakuljetuksella ja marssii iltaisin Kemin katupartiossa jos krapulaltaan pystyy. ;)))

    Tunnistettu on joku muukin :)

    Äänestä

  • Ei rajojen sulkeminen sulje niitä EU-kansalaisilta eikä muiltakaa asiallisilta matkustajilta. Paperittomilta ja turvallisesta maasta saapuvilta "pakolaisilta" kylläkin. Ja se on hyvä asia.

    Äänestä

  • Voin luopua loppuelämäksenikin nuuskasta, jos isänmaan etu sitä vaatii.

    Äänestä

  • Muumipaappara kirjoitti:

    Ei rajojen sulkeminen sulje niitä EU-kansalaisilta eikä muiltakaa asiallisilta matkustajilta. Paperittomilta ja turvallisesta maasta saapuvilta "pakolaisilta" kylläkin. Ja se on hyvä asia.

    Oletkos sinä edes itse kulkenut Tornio-Haaparanta rajan yli siihen aikaan, kun rajatarkastukset vielä olivat voimassa? Minä olen.

    Ei se niin ollut, että siitä vaan kävellä lompsit tai ajat yli, paperit piti olla mukana ja tulli saatoin pysäyttää. Useasti se oli puomi alhaalla ja tullimies viittilöi kuskia juttusille. Akoilta tulli otti välillä pois liiat kahvit tai margariinit.

    Nyt sitten katsottaisiin nuuskat ja kaljat. Ei tämä käy. Kemiläisistä rassukoilta menisi leipäpuu. Entistä aikaan sitä vielä souvettiinkin pimijässä ja hankaimet märkinä Väylän yli, vaan eipä siihen aikaan enää palata.

    Äänestä

  • Vuoriston.Trokari kirjoitti:

    Oletkos sinä edes itse kulkenut Tornio-Haaparanta rajan yli siihen aikaan, kun rajatarkastukset vielä olivat voimassa? Minä olen.

    Ei se niin ollut, että siitä vaan kävellä lompsit tai ajat yli, paperit piti olla mukana ja tulli saatoin pysäyttää. Useasti se oli puomi alhaalla ja tullimies viittilöi kuskia juttusille. Akoilta tulli otti välillä pois liiat kahvit tai margariinit.

    Nyt sitten katsottaisiin nuuskat ja kaljat. Ei tämä käy. Kemiläisistä rassukoilta menisi leipäpuu. Entistä aikaan sitä vielä souvettiinkin pimijässä ja hankaimet märkinä Väylän yli, vaan eipä siihen aikaan enää palata.

    Ai siksi siis maamme oli silloin niin köyhä ja kurja!

    Äänestä

"Miten me sivistyneet eurooppalaiset voimme ehkäistä takapajuisen ei -demokraattisen ja oikeudenmukaisen kulttuurin nimeltä Islam- leviämisen?"

Emme välttämättä mitenkään, mutta se ei silti tarkoita, että sen leviäminen vaikutusvaltaiseksi asti täällä olisi todennäköistä. Sivistynyt eurooppalainen kulttuuri ei kuitenkaan pystynyt ehkäisemään natsismin ja fasismin nousua ja leviämistä Euroopassa. Silloin mentiin populismin, demagogian ja propagandan halpaan niin että heilahti. Mitään keinoa torjua ei-demokraattista ja ei-oikeudenmukaista kulttuuria, kuten natsismi ja fasismi ei ole silloin, jos demokratiaa onnistutaan käyttämään sen valtaan äänestämiseen. Näinhän kävi ja seuraukset tiedämme.

Riski siis on kyllä olemassa, mutta mitä islamiin tulee, niin vaikuttaa kyllä epätodennäköiseltä, että se pystyisi hyödyntämään demokratiaa aivan yhtä voimakkaasti päästäkseen samalla tavalla valtaan kuin natsit. Tämä johtuu siitä, että olemme kuitenkin menossa kokoajan uskonnottomampaan suuntaan, ja ne ketkä vielä uskovia valitettavasti tänä päivänä ovat, ovat enemmistöltään muita kuin muslimeja.

On vaikeampaa siis saada väestöstämme kaikupohjaa vieraaksi koetulle uskonnolle kun juuri olemme pääsemässä siitä edellisestä vieraasta uskonnosta eroon. Uskonnoista kokonaan eroon pääsevät eivät halua islamia koska se on uskonto, ja uskontoon vielä takertuneet eivät halua islamia koska se on "väärä uskonto". Se kuitenkin tulee muistaa, että vaikka me emme islamin halpaan menisikään, niin natsismin ja fasismin halpaan on menty. Samoin on menty kommunismin halpaan. Kyllä islam pitää vakavasti ottaa.

"Miksi osa Suomen väestöstä on niin kyykyllään näitä rasistisia muslimeja kohtaan?"

Kyykyllään taitavat olla vain suomalaisesta väestöstä hyvin pieni osa eli muslimit itse, ja hekin ovat sinne Mekkaansa päin kyykyllään. En ole nähnyt tai kuullut, että esim. kantasuomalaiset uskonnottomat tai muunuskoiset olisivat mitenkään kyykyllään muslimeita kohtaan. Tuollaista väitettä kyllä toistellaan, koska halutaan voivotella tilannetta mitä ei ole oikeasti olemassa. On ihan eri asia yrittää olla ystävällinen ja ymmärtäväinen vierasta kulttuuria kohtaan tarjoamalla jotain erillisiä uimavuoroja kuin olla kyykyllään tuota kulttuuria kohtaan.

"Olemmeko menettämässä sivistyksen ja naisten oikeudet?"

Sivistys ja naisten oikeudet ovat pitkällä tähtäimellä olleet meilläkin nousussa kuten muuallakin länsimaisen sivistyksen maailmassa. Näin on siitä huolimatta, että niitä sivistystä ja naistenkin oikeuksia vastustavia suuntauksia kuten natsismi ja fasismi on nähty täällä näyttäytymässä. Jos emme palaa niihin ja pysymme muutoinkin sivistyksen linjalla, niin uhkaa ei ole. Kuten on jo käsitelty, niin islam ei pysty meitä syömään ainakaan demokratian keinoin. Ja jos maatamme kohtaisi jokin oikeasti miljoonien ihmisten vyöry, niin tilanne silloin joka tapauksessa luisuisi muuhun kuin demokratiaan, ja keinot olisivat tällöinkin kovempia.

"Tosin naiset eniten haluavat muslimeja Suomeen."

Jälleen väite, jolla ole mitään perustaa, joskaan en ole noin typerää väitettä nähnyt aiemmin toisteltavan, toisin kuin edellistä typerää väitettäsi kyykyllään olemisesta. Näyttää siltä, että olet pelkkä provokatiivinen paskanjauhaja, joka ei ansaitsisi tällaista analyyttista ja asiallista huomiota. Olkoon tämä ennemmin sitten muille tiedoksi.

Äänestä
  • Mitä yrität todistella ja miksi?

    Äänestä

  • Jos naiset eivät halua muslimeita Suomeen, niin ketkä sitten ja miksi???

    Äänestä

  • yd555 kirjoitti:

    Jos naiset eivät halua muslimeita Suomeen, niin ketkä sitten ja miksi???

    En usko, että enemmistö heitä todellakaan tänne haluaa, mutta siitä huolimatta enemmistö äänestää paskasakkia eduskuntaan, jotka sen valinann tekevät.

    Kokoomuksen hallussa oleva vasurimedia pitää hyvin huolen siitä, että tavan suomalainen elää "rasisti"-syytösten pelossa ja toisaalta mustamaalaa kaikki persujen tekemiset ja sanomiset siinä määrin, että tavan tolkun ihminen on oppinut vassarien valemedia-uutisia lukemalla pelkäämään persuja mukama jonain ääri-ilmiönä.

    Ääri-ilmiötä ei olla vielä nähtykään, mutta senkin aika tulee tätä menoa kun suomea samaanaikaan revitään tilkkutäkiksi sen kansallinen yhtenäisyys tuhoamalla ja samalla yhteiskunta kovennetaan jenkkien tyyliseksi koira-syö-koiran -selvitymistaisteluksi leivästä tai paikasta auringossa.

    Äänestä

Lapsilisät on poistettava maahanmuuttajilta, niin loppuu holtiton lisääntyminen ja heidän yhtä holtittomasti kasvavat sosiaalikulut. Jos tätä pidetään syrjivänä, niin poistettakokn lapsilisät kaikilta.

Äänestä

Rajat konkreetttisesti kiinni ja kaikki takaisin kumipaatteihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jagge3 kirjoitti:

Miten me sivistyneet eurooppalaiset voimme ehkäistä takapajuisen ei -demokraattisen ja oikeudenmukaisen kulttuurin nimeltä Islam- leviämisen? Miksi osa Suomen väestöstä on niin kyykyllään näitä rasistisia muslimeja kohtaan? Olemmeko menettämässä sivistyksen ja naisten oikeudet? Tosin naiset eniten haluavat muslimeja Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu