Leikkauksia tulossa tuulituki liian antelias

Liiallisen tuulituen ja sen kasvun vuoksi joudutaan valtion taholta tekemään leikkauksia kymmenien miljoonien edestä. Otetaanko nämä köyhimmiltä pois, koska he vastustavat vähiten. Jopa Ville möyntänyt löysäkätisyyden tukien suhteen.
62164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sinisillä ei ole tulevaisuutta jos hyväksyvät uudet tuulituet.

Äänestä

Siellä eduskunnassa ehdotettiin jo energiatuista luopumista kokonaan. Vihdoin alkaa näkyä järjen valoa tunnelin päässä. Se kyllä lopettaisi tuulimyllyjen rakentamisen saman tien. Ainakin päästäisiin testaamaan piiperötutkijoiden tulokset, jotka väittävät tuulienergian olevan halpaa.

Äänestä

Niin kauan kuin Kimmo Tiilikainen on ympäristöministeri, niin tuulivoimaparoonin on hyvä elää Suomessa. Hän junailee varmasti uudet ja muhkeat tukiaiset tuulivoimalle. Teknologianeutraalius on vain poliitikon sanahelinää, jolla kansalle selitellään miljoonien eurojen valuminen hyvien veljien taskuihin.

Kaj Turunen ja Jaskari kyllä näkevät läpi, kuinka keskustapuolue taas on junailemassa tukiaisia omilleen, mutta eivät voi asialle mitään.

Äänestä
  • Ministerillä on ollut hurmos päällä. Ajatukset kulkee ja niitä tulee yhtenään, mutta vasta teot puhuvat. Ei mennä aikaa edelle, ellei pystytä toteuttamaa.

    Äänestä

Kepu on rikollinen puolue.

Äänestä
  • Kepun pekkaroimat tuulituet ja se, että he eivät ole valmiita luopumaan muistakaan turhista yritystuista sai minut jättmän Keskustapuolueen. Nykyän äänestn Kokoomusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


toimeen.mars kirjoitti:

Liiallisen tuulituen ja sen kasvun vuoksi joudutaan valtion taholta tekemään leikkauksia kymmenien miljoonien edestä. Otetaanko nämä köyhimmiltä pois, koska he vastustavat vähiten. Jopa Ville möyntänyt löysäkätisyyden tukien suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu