Hei,
Onkohan täällä ketään, joka osaa samaistua tilanteeseeni.
Minulla on ollut ahmimishäiriö muutamien vuosien ajan, joka on viime kesän aikana pahentunut huomattavasti.
Muutin viime kesänä ensimmäiseen oikeaan omaan kotiin (oon asunut vuosien ajan yksin koulujen "asuntoloissa" ennen nykyiseen kotiin muuttamista). Olin todella iloinen saadessani tämän asunnon ja innoissani siitä, että pääsin muuttamaan tähän. Vaikka muutin omaan kotiin olen todella paljon myös synnyinkodissani äidin luona, koska työttömänä ei ole muuta kuin aikaa eikä rahani riitä asumiseen kaupungissa.
Olen huomannut, että kun olen omassa kotonani en pysty hallita ahmimista ollenkaan. Viikossa kuluisi helposti sata euroa perkästään jäätelöön, suklaaseen ja virvoitusjuomiin. Olen yrittänyt syödä terveellisemmin, mutta yritykseni kaatuu heti samana päivänä ahmintaan. Ahmin itseni aivan epämiellyttävän täyteen, usein niin että koko loppu päivän ja illan kärsin vatsakivuista ja huonosta fyysisestä sekä henkisestä olosta. Silloin en pysty loppupäivänä syömään juuri mitään. Joskus taas saatan ahmia sekä päivällä, että illalla jolloin menen nukkumaan vatsa kipeänä.
Minulla ei ole kodin ulkopuolella olevia harrastuksia eikä minulla ole kaupungissa enää ystäviäkään, kun ystäväni muutti kolmensadan kilometrin päähän. En poistu kotoa oikeastaan mihinkään muualle kuin kauppaan ja pihalle tupakalle.
Olen kaksi kertaa varannut lääkäriajan ja käynyt keskustelemassa ongelmastani, mutta en ole saanut apua joka minua auttaisi.
Älä vaivaudu kommentoimaan, että "nyt vain päätät olla ahmimatta". Olen tehnyt niin monesti, mutta ahmimisen mieliteko on niin suuri, kova ja fyysinen että en mahda sille mitään.
Apua ahmimisen halintaan?
2
<50
Vastaukset
- 58493
Kävitkö terveyskeskuslääkärillä? Ikävää että et saanut apua. Ohjasiko lääkäri sinut eteenpäin? Onko terveyskeskuksessa psykologia tai psykiatrista sairaanhoitajaa, jolle voisit suoraan varata ajan?
Netissä on sivusto mielenterveystalo.fi. Siellä on Irti ahminnasta -omahoito-ohjelma, jossa on vinkkejä ahmimisen hallintaan. Yksi tärkeä asia on, että pyrkii syömään 3-4 tunnin välein. Jos aterioiden välillä tulee liian pitkiä taukoja, se altistaa ahmimiselle. Yleistä on että ahmimisen jälkeen on sellainen itseinho, jota yrittää paikata syömättömyydellä, joka kuitenkin vain pahentaa asiaa. Mukavan tekemisen lisääminen ja ystävän seura auttaisivat saamaan ajatuksia muualle.
Älä lannistu. Apua on saatavilla, kunhan vaan löytyy oikea osoite. Edellä mainitulla sivustolla on myös tietoa eri alueiden hoitotahoista. Etkä ole ainoa, syömisen ongelmia on monella meistä.- epätoivoinenahmija
Kävin kahdella eri terveyskeskuslääkärillä. Toinen käännytti ovelta takaisin kotiin ja toinen kirjoitti lähetteen ravitsemusterapeutille, josta siitäkään en kokenut apua saavani. Olen pitänyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti ruokapäiväkirjaa, joten tiedän tasan mitä syön ja kuinka paljon. Mtt:ssa käyn säännöllisesti ja sielläkin olen psyk.sairaanhoitajalle, psykiatrille ja psykologille asiasta maininnut.
Sellaisen asian olen huomannut, että kun olen yksin niin ahmimisen riski kasvaa. Vaikka pyrin syömään säännöllisesti ja olen lisännyt paljonkin kasviksia ja vihanneksia rv. Vettäkin juon lähemmäs 2,5l päivässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821