Kortisto pitää siivota mielenterveyspotilasta

Täällä on useammalla suulla tuotu esiin, että työhön meneminen tai aktivointitoimiin osallistuminen on niin vastenmielistä että pohtii itsensä tai jonkun muun tappamista tai rikoksten tekemistä joutuakseen vankilaan.

On ihan selvää, ettei tällaisia asioita vakavasti pohtivat ihmiset ole työkykyisiä. Työpaikan sijaan he tarvitsevat mielenterveyspalveluita. Kortistosta on tullut kunnille helppo ja halpa tapa hoitaa sosiaalipuolen asiakkaita niin, että kustannukset menevät muiden maksettavaksi.

Kyse on osaoptimoinnista. Kunta säästää, mutta kuntalaiset joutuvat maksamaan enemmän. Kuntalaiset ovat siis kuntaa varten eikä toisinpäin.
Tähän on saatava muutos. Mielenterveysongelmaisia ei pidä roikottaa kortistossa vaan heidät pitää saada hoitoon ja todeta että eivät ole työkykyisiä.

Mielenterveyspotilaan hoitaminen terveeksi on paljon halvempaa kuin pitää heitä kortistossa. Ongelmat eivät ratkea ja kustannukset ovat suuret. Kunnan pitää alkaa ajatella myös kuntalaisia.
Ilmianna
Jaa

33 Vastausta

Hullu töitä tekee. Elämä on elämistä varten.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Antaa hullujen "työläisten" elää silmät kiinni orjaelämäänsä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Putsaa sinä vain oma pääsi äläkä muiden päästä murehdi.

Tilastojen siivoiluun sinulla riittää tuota puhtia. Joutoaikanasi, sitähän sinulla riittää, voisit lukaista vaikka teoksen Kuinka tilastoilla valehdellaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
Oletko siis sitä mieltä, että työkyvyttömät mielenterveyspotilaat kuuluvat työttömyysturvan eikä terveydenhuollon piiriin?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Oletko siis sitä mieltä, että työkyvyttömät mielenterveyspotilaat kuuluvat työttömyysturvan eikä terveydenhuollon piiriin?
Minä olen sitä mieltä, että sinulta puuttuu osaaminen ja pätevyys puuttua mihinkään terveys-, sosiaali- ja työllisyysasioihin.

Sinä täällä jakelet mielenterveys- ja työkyvyttömyysdiagnooseja anonyymeille nettikirjoittelijoille, ja se osoittaa kyllä sinun osaamisesi kelvottomuuden. Stalinin aikana Neuvostoliitossa tehtiin sitä samaa. Opiskelisit edes historiaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
MindYourBusiness kirjoitti:

Ihan kiva, että sinulla on mielipide, kaikilla on.

Minä olen sitä mieltä, että ihminen, joka pohtii itsensä tai jonkuin toisen surmaamista, tarvitsee apua. En ole ainoa, joka on sitä mieltä, jos olet eri mieltä sinä olet ajatuksesi kanssa yksin.

Jos pelkkä kuuden tunnin aktiviteetti kuukaudessa on niin vastenmieleinen, että mielummin menee vankilaan, ei ole työkykyinen. Töissä pitää tehdä huonosti motivoivaa homma paljon enemmän. Tähän näkemykseen en löydä ihan suoraa tutkimusta koska kukaan ei ole keksinyt että jonkun mielestä kuusi tuntia kuukaudessa kevyttä puuhastelua olisi pahempi kuin häkissä oleminen.

Sinulta puuttuu osaaminen ja näkemys minun kirjoitukseni arvioimiseen eikä isä aurinkoinen liityy tähän asiaan mitenkään. Vertauksesi osoittaa että sinä et tunne historiaa.

Sinä väität että sinun mielipiteesi on sellainen, että kaikki paitsi korkeintaan yksi ovat sinun mielipiteesi kanssa samaa mieltä. Etkö huomaa oman mielteesi mielettömyyttä?

Väität, ilmeisen tosissaan, että jos minä olen eri mieltä kuin sinä, minä olen aivan yksin sen mielipiteeni kanssa. Koska kaikki ne muut ovat sinun kanssa samaa mieltä. Ihankos totta?

Voisit ihan ens alkuun opetella vähän ajattelun taitoa. Ja asiassa pysyminen kuuluu ensi sijassa siihen. Asia tulee myös ymmärtää. Sinä joko tahallasi et ole ymmärtävinäsi, tai olet ihan tosissasi idiootti.

Tässä kun ei ole ollenkaan kyse mistään kuuden tunnin aktiviteeteista ja puuhasteluista, joita ihmiset muka olisivat vastentahtoiset tekemään. Tässä on kyse perusoikeuksista ja siitä, että työstä pitää saada palkka. Kyse on ihmisten elämästä, jota hallitus toimineen uhkaa.

Hauskaa, että saadaan kvasi-intellektuellia keskustelua.
Mielipiteitä löytyy paljon enkä väitä, etteikö kukaan olisi samaa mieltä kanssasi. Esimerkiksi sarjamurhaaja voi olla omasta mielestään terve ja muut sairaita.

Pitäydyn väitteessäni, jonka mukaan ihminen, joka on itsetuhoinen tai suunnittelee toisen tappamista ei ole mieleltään terve. Kumoa se, jos voit.

Ymmärrän, että raha, jonka eteen ei ole aikaisemmin tarvinnut tehdä mitään alkaa tuntua saavutetulta edulta. Sitä se ei ole koskaan kuitenkaan ollut. Työttömyyskorvaus on ollut aina vastikkeellista ja edellyttänyt osallistumista.

Tähän asti työkkäri on mennyt sieltä mistä aita on matalin ja oamksunut mallin, jossa työkkärissä maksetaan palkaa eikä tarvitse tehdä mitään ja työtön on saanut rahan tekemättä mitään. Tai olihan aikoinaan kova valitus siitä, että piti kirjoittaa "työtön" ruutuun jokaisen päivän kohdalle.

Nyt vihdoin työkkäri alkaa tehdä omaa työtään. Se on hyvä asia koska tähän mennessä sen osuus työllistymisessä on ollut olematon. Esimerkiksi Tanskassa yhtä työkkärin työntekijää kohden on 12 työtöntä. Meillä ei olla yhtä hyvässä tilanmteessa, mutta oikeaan suuntaan menossa.

Kannataa vihdoin ymmärtää se, että kaikki eivät pysty tekemään niin tuottavaa työtä, että pystyisivat elämään sillä Helsingin Kruunuhaassa. Silloin pitää tehdä se, minkä pystyy ja tuet täyttää loput.

Työtön on sen velkaa töissäkäyville.

Työttömät eivät ole mitään velkaa työssäkäyville muualla kuin sinun ideologisesti vääristyneessä mielessäsi.

Sinun mielesi harhailee koko ajan, ei pysy asiassa ja kierouttaa selvätkin asiat. Sinä et huomaa oman mielesi vääristyneisyyttä, koska olet ideologisesti sokeutunut.

Miten sinun mielenrauhaasi auttaa sellainen että suomi24:n potkut ja työttömyys -palstalle kirjoittavat muutamat henkilöt, jotka ovat ilmaisseet tunteitaan, siirrettäisiin toiveidesi mukaan pois työttömyystilastoista? Miten sellainen auttaisi työttömyyteen? Miten se auttaisi mihinkään?

Sinä olet se, joka on ymmärtämätön – aivan kuten hallituksemme.

Kun ihmisen henkeä uhataan, osa ihmisistä saattaa sisuuntua mutta osa masentuu. Kun ihmiseltä viedään toivo, ihminen masentuu. Itsetuhoiset ajatukset ovat luontainen seuraus siitä. Olen samaa mieltä että ihmisen itsetuhoisuus on merkki mielenterveyden häiriöstä. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ihmisen työkyvyttömyyttä, sillä masennus on hoidettavissa.

Eikö työtön saisi sairastaa?

Sinä vihaat työttömiä, se on selvä kun on nähnyt muutamankin kirjoituksesi. Syy miksi vihaat työttömiä, oikeammin köyhiä, löytyy sieltä mistä aina: sinun persoonallisuudestasi. Sinä olet paha ihminen. Persoonallisuutesi on sama kuin natseilla: autoritaarinen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
MindYourBusiness kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että sinulta puuttuu osaaminen ja pätevyys puuttua mihinkään terveys-, sosiaali- ja työllisyysasioihin.

Sinä täällä jakelet mielenterveys- ja työkyvyttömyysdiagnooseja anonyymeille nettikirjoittelijoille, ja se osoittaa kyllä sinun osaamisesi kelvottomuuden. Stalinin aikana Neuvostoliitossa tehtiin sitä samaa. Opiskelisit edes historiaa.
Sinä kuule saat olla asioista mitä mieltä haluat. Sillä ei ole mitään merkitystä.

Mutta ihminen joka haluaa riistää itseltään tai muilta hengen on vaarallinen. Ja ikävä kyllä tämä ei ole mielipide vaan tosiasia. Sellainen ihminen ei sovi töihin ennen kuin on saanut apua mielenterveytensä parantamiseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
PieniPiruVasempaan kirjoitti:
Ihan kiva, että sinulla on mielipide, kaikilla on.

Minä olen sitä mieltä, että ihminen, joka pohtii itsensä tai jonkuin toisen surmaamista, tarvitsee apua. En ole ainoa, joka on sitä mieltä, jos olet eri mieltä sinä olet ajatuksesi kanssa yksin.

Jos pelkkä kuuden tunnin aktiviteetti kuukaudessa on niin vastenmieleinen, että mielummin menee vankilaan, ei ole työkykyinen. Töissä pitää tehdä huonosti motivoivaa homma paljon enemmän. Tähän näkemykseen en löydä ihan suoraa tutkimusta koska kukaan ei ole keksinyt että jonkun mielestä kuusi tuntia kuukaudessa kevyttä puuhastelua olisi pahempi kuin häkissä oleminen.

Sinulta puuttuu osaaminen ja näkemys minun kirjoitukseni arvioimiseen eikä isä aurinkoinen liityy tähän asiaan mitenkään. Vertauksesi osoittaa että sinä et tunne historiaa.
"Jos pelkkä kuuden tunnin aktiviteetti kuukaudessa on niin vastenmieleinen, että mielummin menee vankilaan, ei ole työkykyinen. Töissä pitää tehdä huonosti motivoivaa homma paljon enemmän. Tähän näkemykseen en löydä ihan suoraa tutkimusta koska kukaan ei ole keksinyt että jonkun mielestä kuusi tuntia kuukaudessa kevyttä puuhastelua olisi pahempi kuin häkissä oleminen."

Tuota, kun siltä kuudelta tunnilta on maksettava palkkaa ja sen sivukuluja, jos ei makseta niin kyseessä ei ole aktivoiva aktivointi, niin jos se on kevyttä puuhastelua, niin miksi kukaan yksityinen työnantaja viitsisi vaivaantua sotkeentumaan moiseen?

6 tunnin Työntekijä on myös perehdytettävä työhönsä, hänelle on ehkä hankittava suojavarustuusta jos työ tai puuhastelu sitä vaatii, siis hän aiheuttaa kuluja ja hankaluutta, ja sitten hän puuhastelee sen 6 tuntia ja häipyy viikkokausiksi ennenkuin on seuraavan puuhastelu kerran aika, ja sitten kun edellisestä puuhastelusta on jo kulunut aikalailla aikaa niin hän on jo unohtanut suurimman osan siitä mitä hänelle viimeksi kerrottiin, joten hänet on uudestaan perehdytettävä puuhasteluunsa tai työhänsä jne. jne.

On selviö että mainittu aktivointi ei tule toimimaan, koska työnantajat sitä viisveisaavat, eikä sen ole tarkoituskaan toimia, sehän on pelkkä savuverho sille että työtömyysturvaa leikataan suoraan 4,65% ja/tai toimiminen savuverhona sille että tuotapikaa alkaa elämöinti että ilmaistyökin on laskettava aktiivisuustyöksi ja ilmaistyötä on myös saatava tehdä yksityisissä yrityksissä, ja kun se aktiivisuuden osoittamismahdollisuus toteutuu nykyisen lisäksi voimmekin alkaa sanoa näkemiin oikein paljon kaikelle proltasoiselle palkkatyölle, ja aikanaan myös pikkukihojen palkkatyölle, eli siis palkkatyölle ylipäätään firmojen ylintä jo nyt ylipalkattua johtoa lukuunottamatta.

Lisäksi aktivointimallilla toki alennetaan työttömyysmenoja myös epäsuoraan kun sen myötä luodaan lukuisia uusia karenssiautomaatteja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
En tiennytkään että höpökursseja vetävien konsulttitoimistojentulojen varmistaminen ja palkattomiin orjatöihin karenssin uhalla kiristäminen ovat te- toimiston tarkoitus.

ps. joku siellä kruunuhaassakin siivoaa, tekee lumityöt ja avaa tukkeutuneet viemärit.
Ilmeisesti tekijän pitäisi tulla jostain kuopion perämetsästä asti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
7 VASTAUSTA:
Mieluiten ilman palkkaa. Täytyyhän sitä jotain olla valmis tekemään tukien eteen. Muistakaa otaa lakki päästä kun hyvätuloinen ajaa ohi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Lakki käteen ja katse nöyrästi alaspäin, kun äveriäs väki kiiiiitäää ohi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiitollisuus, muistakaa kiitollisuus. Saamme sentään tehdä jotain tukiemme eteen.

Nöyrä piestyn rakin hymy huulille siis.

Hyväntekijät ovat työllistäneet meidät, ja tuet riittää köyhän elämään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
snaijaahohhoo kirjoitti:
Kiitollisuus, muistakaa kiitollisuus. Saamme sentään tehdä jotain tukiemme eteen.

Nöyrä piestyn rakin hymy huulille siis.

Hyväntekijät ovat työllistäneet meidät, ja tuet riittää köyhän elämään.
Pakon edessä minä työlläni teidän työttömien elättämiseen osallistun. Ei ole mitään hyväntekeväisyyttä se. Pieni kiitos olisi silti paikallaan työttömiltä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Vai kiitos? Vitun haistatan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
tttuellahahaha kirjoitti:
Vai kiitos? Vitun haistatan.
Haistata mitä haistatat! Otetaan tuki pois kokonaan, niin eiköhän lopu haistattelu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Lisään vielä väärinkäsitysten välttämiseksi että työmarkkinatuella ollessa en tehnyt lainkaan kuutamohommia. Auto pois liikenteestä, ei alkoholia, jne. niin ihan hyvin pysyi leivässä. Ei mitään herkkuja tietenkään mutta ihan hyvin sai syötyä. Töitäkin hain koko ajan tottakai. Sitten yritettiin kiristää kuntouttavaan ja sain karenssin, joka tietysti johti tt-tuen leikkaamiseen, ja se taas kuutamohommiin. Nyt on varaa ajaa autolla, välillä ottaa kuppia, käydä kahvilla jossain eikä tarvitse joka senttiä laskea muutenkaan.

SUOSITTELEN!!!

Ps. matalapalkkahommissa saisin saman rahan täysipäiväisellä työllä. Kuntouttavassa vaikka kävisin joka päivä niin en puoliakaan.

Kiitos te-tädit karenssista. Se todellakin aktivoi minut!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hieno kirjoitus! Minulle myönnettiin sairaseläke mielenterveyssyistä. En enää kelpaa pelinappulaksi mihinkään.. Ihmettelin ääneen lääkärin luona että, pitääkö minun sairaan vielä yrittää ja vastaus oli että, ei tarvitse.
Ilmianna
Jaa
Olen osittain samaa mieltä kanssasi. Työttömyyspäivärahalla on varmaan tuhansia henkilöitä, jotka eivät enää oikeasti kykene minkäänlaiseen työhön. Päihteiden väärinkäyttäjiä, syrjäytyneitä, ikääntyneitä, monella jo fyysisiäkin sairauksia, etteivät kykene työntekoon tämänkin johdosta, kymmenenkin vuotta työmarkkinatuella olleita, joita pidetään jossain "aktiivitoimen piteessä", että saavat työttömyyskorvauk- sensa, ja näin poissa työttömien tilastoista. Lisäksi maksetaan toimeentulo-asumistuet. Tällaiset henkilöt pitäisi jotenkin saada "plokattua " tuolta kortistosta , ja saada heille tarkoituksenmukaiset etuudet ja tuki esim. elämänhallintaan kuntoutuksen, sairauspäivärahan, eläke vaihtoehdoilla. Tuo pitkäaikaistyöttömien ikääntyneiden eläketuki oli jo hyvä malli, mutta jätti monta todella esim. oikeasti eläkkeelle kuuluvaa lain ulkopuolelle.. En ole tuon aktiivimallin puolella, se menee "yli ymmärryksen", ei Suomessa ole tuollaiseen resursseja, mutta jotain ratkaisua noihin ongelmiin pitäisi saada, että nuoret työkykyiset-ja haluiset pääsisivät työhön ja ikääntyneet pitkäaikais työttömät pääsisivät eläkkeelle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Työttömyyskorvaus on helppo ja kohtuullisen halpa tapa lakaista työkyvyttömät maton alle.

Aktiivimalli on oikealla polulla siinä, että ne ihmiset, jotka pystyvät tekemään työtä tai joista saadaan kuntoutettua työkykyisiä pääsevät tai jossain tapauksessa joutuvat töihin.
Sen pitäisi johtaa myös siihen, että ne, jotka eivät ole työkykyisiä, saavat tarvittavan avun ja hoidon.

Niiden osalta, jotka menevät lopulta töihin, säästetään rahaa, mutta niiden osalta, jotka saacvat tarvitsemansa hoidon ja huolenpidon, kustannukset kasvavat merkittävästi. On vaikea arvata tuleeko kustannukset kasvamaan vai pienenemään. Todennäköisesti ei tule suurta muutosta koska kaikkein ongelmallisimmat eivät ole edes kortistossa.

Jos lopputulema on, että työkykyiset tai työkykyisiksi kuntoutetut kantavat itse vastuun omasta elämästään ja etenkin, jos huonokuntoiset saavat hyvän hoidon ja hoivan, homma on sen arvoinen.

Nykyisellä järjestelmällä, jossa kortisto on kaatopaikka kaikille, on mahdotonta kohdista oikeuta topimenpiteitä eikä kukaan edes tiedä montako ihmistä tarvitsee minkäkinlaista apua.
Yritä siinä sitten resurssoida...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Lässyn lässyn. Työttömyys on seurausta työpaikkojen tarjonnan vähäisyydestä. Sinun höpötyksesi lähtevät liikkeelle siitä että työpaikka olisi aina saatavissa kunhan työttömästä piilevät virheet tästä ensin korjataan.

Muistutetaan että kukaan ei ole täydellinen, eikä työnhakijaa yleensä kilpailutetaan jo töissä olevia vastaan, ja varsin usein työnhakijalta ei edes kysytä mitä tämä osaisi, sanotaan suoralta kädeltä että työtä ei ole tarjolla.

Niin että jos keskityisit miettimään miten työpaikkojen määrää voitaisiin lisätä, niin siitä ehkä olisi jotain yleistäkin hyötyä. Vastaushan on että ei mitenkään jos sen työpaikan työ on halvempi ja mahdollista teettää Kiinassa tai Indonesiassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Mikä on parasta mielenterveyshoitoa? Se että saa olla terveiden kanssa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Mistä tällainen käsitys on tullut, että itsensä terveeksi luulevin idioottien lässyttäjien seura jotenkin hoitaisi mielenterveyttä. Päinvastoin, moni tervekin odottaa iltapäivää, että pääsee kotiin hiljaisuudesta nauttimaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
päinvastoinainen kirjoitti:
Mistä tällainen käsitys on tullut, että itsensä terveeksi luulevin idioottien lässyttäjien seura jotenkin hoitaisi mielenterveyttä. Päinvastoin, moni tervekin odottaa iltapäivää, että pääsee kotiin hiljaisuudesta nauttimaan.
No älä lässytä sitten.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tuskin se riittää mihinkään mielenterveysdiagnoosiin, jos joskus kirjoittelee jossain Suomi24:ssä levottomia ilmaistessaan turhautumisensa johonkin poliittiseen päätökseen. Sen sijaan, jos kokee vastustamatonta tarvetta paasata ja valehdella päivät pitkät esimerkiksi aktiivimallin työttömälle asettamista vaatimuksista, niin on syytä tarkistuttaa nuppinsa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Taisi kalikka kalahtaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Nämä jotka intoilevat tästä aktivointi mallista ja ihmettelevät ettei se kelpaa työttömälle niin annan hyvän neuvon. Menkää peilin eteen ja katsokaa itseänne, kysykää samalla lähtisittekö itse samoilla ehdoilla työelämään, meinaan vaan että nykyaikana se työpaikka voi lähteä persuksen alta ihan milloin vaan, oletteko itse valmis samaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Sanokaa kaikki itsenne irti ja alkakaa nauttimaan tukiaisista ja sohvalla makoilusta!

Jotta nautinto on täydellinen ansiosidonnainen on lopetettava kokonaan. Lähtee paremmin käyntiin tämä työttömyys peruspäivärahalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kaikki työpaikat on laitettava kerran vuodessa uudelleen auki ja hakuun. Jokainen voi hakea omaa paikkaansa tai vaihtaa parempaan. Kiva katsoa, moniko saa paikkansa pitää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Akuutista psykoosista ei työttömälle edes myönnetä sairaslomaa. Ei kun kurssille ja työkokeiluun, vaikka tolkku ei ole tallella.
Ilmianna
Jaa
Hyvä ajatus. Mutta miten se käy yhteen sen kanssa että, vaikka toimitan lääkärinlausuntoja Kevaan missä todetaan mt-ongelmia masennusta, itsetuhoista ja arvaamatonta käytöstä. Niin sieltä tulee päätös, että "olemme arvioineet ettei eläkkeen edellytykset täyty" tms. Ja että, voin normaalisti tehdä töitä. Mitenköhän nuo edellytykset saada eläke täyttyisi pitääkö käyttäytyä väkivaltaisesti jossain työpaikassa tai muuta?

Tästä voidaan vetää johtopäätös että, ne ei ainakaan kanssa ihmisistä välitä ollenkaan päätöksissään. Tiedän etten ole helpoin tapaus työelämässä.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kortisto pitää siivota mielenterveyspotilasta

Täällä on useammalla suulla tuotu esiin, että työhön meneminen tai aktivointitoimiin osallistuminen on niin vastenmielistä että pohtii itsensä tai jonkun muun tappamista tai rikoksten tekemistä joutuakseen vankilaan.

On ihan selvää, ettei tällaisia asioita vakavasti pohtivat ihmiset ole työkykyisiä. Työpaikan sijaan he tarvitsevat mielenterveyspalveluita. Kortistosta on tullut kunnille helppo ja halpa tapa hoitaa sosiaalipuolen asiakkaita niin, että kustannukset menevät muiden maksettavaksi.

Kyse on osaoptimoinnista. Kunta säästää, mutta kuntalaiset joutuvat maksamaan enemmän. Kuntalaiset ovat siis kuntaa varten eikä toisinpäin.
Tähän on saatava muutos. Mielenterveysongelmaisia ei pidä roikottaa kortistossa vaan heidät pitää saada hoitoon ja todeta että eivät ole työkykyisiä.

Mielenterveyspotilaan hoitaminen terveeksi on paljon halvempaa kuin pitää heitä kortistossa. Ongelmat eivät ratkea ja kustannukset ovat suuret. Kunnan pitää alkaa ajatella myös kuntalaisia.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta