Eestiläiset ovat muuten jännän näköistä kansaa. Yleensähän yhtenäisenä säilyneen, rajansa valvoneen, maahanmuuttoa rajoittaneen ja monokulttuurisen kansan ihmiset ovat kasvoiltaan sellaisia, että heidät on helppo tunnistaa tiettyyn kansaan kuuluviksi. Vaikka kansan seassa asuisi vieraita vähemmistöjä, he eivät vaikuta kokonaiskuvaan. Keskivertopuolalaisen tunnistaa ulkonäöltä puolalaiseksi, intialaisen tunnistaa intialaiseksi, venäläisen hoksaa heti venäläiseksi ja japanilaisen japanilaiseksi jne. vaikka eivät sanaakaan sanoisi. Eestiläisillä taas ei ole yhtä tunnistettavaa ulkonäköä eikä edes kallonmuotoa. Sinä et voi tunnistaa eestiläistä ulkonäön perusteella. Syynä on se, että kyseessä on sekakansa. Eestin läpi ovat marssineet niin saksalaiset kuin venäläisetkin ja kylväneet siemenensä vakoon, ja Neuvostoliiton aikana sinne pakkosiirrettiin väkeä Aasian tasavalloista ja maahan on muuttanut jo tsaarin aikana latvialaisia ja liettualaisia jotka sittemmin ovat avioituneet eestittärien kanssa jne. Tämä tunnistamattomuus on erikoista, koska esim. Puolakin on naapurien valloittajien läpimarssima, mutta silti sen asukkaat ovat tunnistettavissa, vaikka siellä niin venäläiset kuin saksalaisetkin ovat raiskanneet kymmeniätuhansia naisia paksuiksi.
Eestiläiset JÄNNÄN NÄKÖISTÄ sekakansaa
Siementä_vakoon
681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, rosvon näköisiä kaikki, kuten käytännössä ovatkin.
Aivan kuten litvialaiset ja lutvialaisetkin, rosvoja kaikki, laidasta laitaan.
Suomi kuuluu kaikille.
Oli muuten Matti Vanhasen (kesKUSTA) kakkoshallituksen (!) tunnuslause ja hallitusohjelman otsikko.
Miksi muuten eestiläiset, joilla on vaginainen asunto Suomessa, ajavat autoilla, joissa on Eestin rekisterikilpi? Ja miksi ne autot lähes aina ovat Bemareja?
Siksi kun suomalaiset ovat panneet vain toisiaan tuhansien vuosien ajan.