Olemme seurustelleet puolitoista vuotta poikaystäväni kanssa. Tiedän hänen välittävän minusta paljon, mutta tuntuu että äiti on edelleen hänen elämänsä tärkein nainen (poikaystäväni lähentelee 30 vuotta, ei siis mikään lapsi). Jos esim. olemme kolmistaan poikaystäväni ja hänen äitinsä kanssa, poikaystäväni puhuu usein yksikössä ja kohdistaa sanansa äidilleen. Minä olen kuin tyhjää. Monista asioistaankin poikaystäväni tuntuu puhuvan enemmän äidilleen kuin minulle. Tiedän, että heidän perhettään on kohdannut suuri menetys ja suru joitakin aikoja sitten enkä halua heitä mitenkään erottaa toisistaan, mutta silti...
Poikaystäväni asuu edelleen äitinsä kanssa. Olemme joskus vähän puhuneet yhteenmuutosta. Nyt kun se aika alkaa läheneen, poikaystäväni tuntuu hieman empivän, pitäisikö vielä hiukan odotella. Heidän perheessä tuntuu olevan "tapana", että asutaan pitkään synnyinkodissaan. Mutta itseäni alkaisi jo kiinnostaa oman perheen perustaminen. Tiedän, että tämä mies voisi olla se oikea ja haluan tämän suhteen onnistuvan. Miten otan puheeksi tämän ilman että loukkaan poikaystäväni tunteita ja ilman, että menen hänen ja äitinsä väliin? Tuntuu, että poikaystäväni ei näe tilanteessa mitään ihmeellistä tai ongelmaa. Pelkään, että hän ei ota asiaa tosissaan. Miten löydän oikeat sanat, niin että hän ymmärtää asian minun kannaltani?
Poikaystäväni asuu edelleen äitinsä kanssa. Olemme joskus vähän puhuneet yhteenmuutosta. Nyt kun se aika alkaa läheneen, poikaystäväni tuntuu hieman empivän, pitäisikö vielä hiukan odotella. Heidän perheessä tuntuu olevan "tapana", että asutaan pitkään synnyinkodissaan. Mutta itseäni alkaisi jo kiinnostaa oman perheen perustaminen. Tiedän, että tämä mies voisi olla se oikea ja haluan tämän suhteen onnistuvan. Miten otan puheeksi tämän ilman että loukkaan poikaystäväni tunteita ja ilman, että menen hänen ja äitinsä väliin? Tuntuu, että poikaystäväni ei näe tilanteessa mitään ihmeellistä tai ongelmaa. Pelkään, että hän ei ota asiaa tosissaan. Miten löydän oikeat sanat, niin että hän ymmärtää asian minun kannaltani?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ohhoh... Varo vaan kuule tollasen mammanpojan kanssa. Jos poju ei ole päässyt äidinhelmoista vielä kolmekymppisenä niin ei hän pääse koskaan sieltä. Äidin kanssa on liian hyvä olla. Poikaystäväsi taitaa luulla että hänen tulee olla äidin kanssa isän korvikkeena, ettei mamma poloinen vaan jää yksin. Siitä voi kuule sota syttyä kun "riistät" pojan äidiltään. Luultavasti asunto pitää löytää mahdollisimman läheltä äitiä ja äiti kuulee olennaisena osana teidän elämää. Äidin mielipidettä kysytään joka asiaan ja siellä käydään kylässä joka hetki. Sulla tulee varmasti olemaan kovat paikat jotta pystyisit täyttämään äidin paikan. Ja siis näin EI pitäisi olla. Sun pitää olla joka asiassa vähintään yhtä hyvä kuin hänen äitinsä. Ruuat, pyykit jne.. pitää olla yhtä hyviä kuin äidin laittamat. Kykeneekö mies edes itsenäiseen elämään ollenkaan?? Siivoaako hän kotonaan? Peseekö pyykit? Tiskaa, laittaako ruokaa?? Jne.. Jos äiti on hoitanut nämä, niin teidän parisuhde on pelkkää taistoa noista elämänperusasioista. Poikaystäväsi varmasti odottaa, että hoidat äidin osuuden taloudessanne.
Jos poikaystävä kuitenkin tuntuu olevan järkevä ja osaa huolehtia itsestään, niin ihmettelen mikä siellä kotona kökkimisessä on niin kivaa. Elää siellä äidin siivellä, eikä tarvitse ottaa vastuuta omasta elämästään?? Joko hän tosiaan pitää äidilleen seuraa isän korvikkeena ja heillä on läheisyysriippuvuussuhde. Tähän ongelmaan ei auta kuin terapia. Tai sitten poikaystäväsi empii muuttamista yhteen SINUN kanssasi. Sä et ehkä ole se oikea hänelle..?? Tai sitten häntä vain pelottaa jättää äiti yksin, että miten äiti pärjää ilman häntä. Syitä on monia. Mutta mielestäni äidillä olisi velvollisuus potkia jo poikansa kotoa aloittamaan omaa elämäänsä. Ehkä äidinkin mielestä et ole hänen poikansa arvoinen, että hän näkisi vaivaa potkiakseen pojan pois kotoata.
Käytännön syistä (mm. työpaikkojemme vuoksi) tulisimme varmasti asumaan lähellä hänen äitiään. Käytännön syistä myös tuo, että poikaystäväni asuu äitinsä kanssa, on ihan ymmärrettävää. Aiemmin hän on asunut jonkin aikaa omillaankin, kun oli toisella paikkakunnalla. Kyllä hän ottaa vastuuta asumisen ja elämisen kustannuksista jne. Ei siis elä äitinsä siivellä.
Tuo hiukan mietityttää, kuinka usein kyläilisimme... miten poikaystäväni oppisi pitämään yhteistä kotiamme kotina ja äitinsä asuinpaikkaa vierailupaikkana. Myös tuo äidin paikan täyttäminen voi olla pieni ongelma. Hän todellakin hoitaa pääasiassa pyykit, ruoat ja siivouksen. Poikaystävänikin osaa ja onneksi välillä myös tekee. Itsekin olen kyllä tottunut siihen, että naiset hoitavat pyykkäyksen. Mutta poikaystäväni asenne on hieman epäselvä. Hän väittää noiden olevan naisten hommia, mutta kun aina ei tiedä koska hän on tosissaan. On nimittäin aika kova pelleilemään.
Vaikka poikaystäväni asuu äitinsä kanssa, hän elää suhteellisen itsenäistä elämää. Myös hänen äitinsä on erittäin vahva ihminen, enkä hetkeäkään epäile hänen yksin pärjäämistään. Uskon vahvasti, että poikaystäväni haluaa juuri minut elämäänsä, minulla ei siis ole muita "kilpailijoita" kuin hänen äitinsä. Onneksi myös hänen äitinsä todella tuntuu tykkäävän minusta ja meillä on oikein hyvät välit. Ei ole koskaan tullut sellaista tunnetta, että hän pitäisi minua jonain uhkana tms.
Mutta miten siis saada poikaystäväni tajuamaan, että me emme nuorene? Vähitellen voisi alkaa ajatella omaa perhettä.
Sun pitää selvittää miksi poikaystävä haluaa odottaa. Kyllä siihen joku syy on miksi hän aikailee, empii. Sulla on oikeus kysyä ja saada vastaus tähän asiaan. On kuitenkin sinun elämästä kysymys että onko teillä yhteistä tulevaisuutta vai ei. Pyydä selkeä takaraja miettimiselle. Sano hänelle suoraa totuus, ettet tästä enää nuorena, että pitäisi kohta perustaa perhe jos sellaisen aikoo hankkia. Sulla EI ole aikaa odottaa liian kauan. Kerro hänelle, että haluaisit perustaa perheen hänen kanssan. Sano hänelle, että toisen oppii todella vasta tuntemaan kun asuu saman katon alla. Vihjaa myös että ainahan hän voi palata äitinsä tykö jos ei homma onnistu. Ehkä tämä helpottaa ratkaisua ;)
Mulla oli kanssa entinen poikaystävä joka jutteli enemmän äidilleen kuin minulle. Vaikka yhdessä asuimmekin niin hän luotti äitiinsä enemmän kuin minuun. Kuulin esim. hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan aina ekan kerran kun hän kertoi niistä äidilleen. Tunsin itseni aina todella tyhmäksi, kun en itse ollut kuullut mitään moisista. Ja sitten oli paha vastata anopin kysymykseen "Mitäs mieltä sinä olet tästä??" ööö.. en tiedä. Poikaystäni pohti siis paljon omia asioitaan päässään kuin eläisi omaa elämäänsä ilman minua. Erohan siitä sitten tuli, kun mies eli lähinnä kämppäkaverina kanssani. Ei siis rakastanutkaan minua kuin ystävänä. Meillä oli myös ongelmia ton siisteyden yms. elämän perusasioiden kanssa. Poju oli kotona tottunut siihen että äiti hoitaa kaiken, niin oli siinä totuttelua kun piti itse hoitaa kaikki asiat. Hoiti hän tietysti silloin tällöin asioissa, mutta selväksi tuli, että kotihommat on akkojen hommia.
Miesystänäni on 35v. Hän asuu vanhempiensa luona. Käy kääntymässä ja tulee luokseni, kun ehtii työkiireiltä. Hän asuu eri kaupungissa ja työt ovat myös siellä. Systeemi toimii näin, mutta pidemmän päälle tuo ajelu käy rankaksi. On ok olla myös joskus yksin. Hän ei ole, ellei vanhemmat mene mökille ym. Hänen vanhempansa ovat erittäin mukavia. Olemme tavanneet 4 kertaa vuoden aikana. Noin tuon ajan suhteemme on kestänyt. Tutustu hänen Äitiinsä paremmin, jos vain tahdot. Hmm...ainakin pitäisi niin olla. Kutsu luoksesi aterialle. Kun, jos tapaatte kerran viikossa niin ei ole paljon se. Äiti on monelle miehelle nainen, joka ei petä ja rakas kaikin tavoin. Älä ole mustis...kamalaa. Jos loukkaisivat sua sanoin, olisi ikävää, mutta ei kaiketi sentään. Onko tärkeitä asioita kesken, mitkä vievät paljon mietintäaikaa ja suunnittelua. Odota, jotta asia on pois päiväjärjestyksestä, jos niin on. Sitten pään tyhjennys ja sitten voit ottaa asian puheeksi. KYsy millaisen kodin hän tahtoisi jne. :)
Myyn tämän asunnon joskus ja muutan sinne, missä hänkin on...tai miten tää nyt menee sitten. Kaverisi asuminen tulee ehkä edulliseksi noin, jos ei maksa sulle mitään sen kummemmin.
Voit kysyä kaverilta, ihan suoraan, että koska muutatte yhteen? Perheen perustaminen on molempien tahdosta kiinni. Lapset jne.
Voit pyytää häntä tuomaan joitakin tavaroita sun luo. Hammasharja, muutama paita, pesuaineita jne, vähän kerrallaan. Tee ruokaa ja ole äidillinen. Monet miehet tykkää, kun hemmotellaan, edes joskus.
Miten ihmeessä voit olla miehen (siis noin vanhan) kanssa joka asuu vielä ÄITINSÄ luona...
täytyy olla jo jotain vikaa...
taitaa olla pullamössö ukko joka muuttaa äitinsä perässä vanhainkotiinkin asumaan.
kylvettääkö äiti vielä poikansa?
On tässä mun "Äidin pojassa" paljon hyviäkin puolia. Hän on tottunut elämään naisen kanssa niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Nyt saan sanoa mielipiteeni asiasta kuin asiasta. Ei tule nyrkistä vaan tajuu olla hiljaa ja saan huutaa, kerrankin. ! En kiukuttele hänelle, vaan asioille ja hän pidättelee hymyään. Hän on kohtelias kaikille ja asiallinen, kun olemme vierailuilla. Pukeutuminen tilanteen mukaan. Ei vanhanaikaisesti. Ei lökäpöksynä sohvalla.
Hän on kiltti määrättyyn rajaan saakka. Kun on erotiikan aika, niin tiedän sen ja tunnen pitkän aikaa. Kyllä se mies sieltä löytyy, kun jaksaa odottaa...en pettynyt, eikä siinä niin kovin kauatta tarvinnut odotella. :)
On tuossa miehessä pitelemistä. On yhden naisen mies, mutta naiset eivät tajuu sitä, koska eivät jätä rauhaan. Toisen omaa pitää saada...semmosta se on, naisten elämä, koska Isä on paaponut. Tahtoo-päivät...eivät lopu. Varsinkin, jos on ainut lapsi.
En lukenut viestiketjua, vain sinun kertomuksesesi. Yhtä asiaa jäin ihmettelemään. Puhut poikaystävästäsi. Eikö hän ole miesystäväsi?Ehkä sinunkin pitää tarkistaa omia asenteitasi. Jos olet samanikäinen kuin hän, sinulla alkaa jo olla kiire perheen perustamisessa!!
Okei...vastaan. Et tiedä elämästäni mitään. Saat takertua sanavirheisiini ja nussia pilkkujasi muuallakin lopun ikääsi ja piste
Olen 40 ja vähän päällekin. Kahden keskenmenon jälkeen... ai jai. Perhe olisi kyllä, jos olisi ollut mahdollista....20 vuotta sitten. Tuos vaihe oli helppoa elämää, kun ei ota raskaasti, vaan antaa poikaystävälle vapauden lähteä etsimään uutta rakkautta ja lapsilleen Äitiä. Löysi. :) Tein oikein.
Pojat on poikia...
....
Varmasti aikaisemmin olisin minäkin pitänyt tällaista jotenkin outona. Mutta tilanteen ja eri asiat huomioon ottaen on ymmärrettävää. Kaikki ei aina ole niin yksinkertaista, kun kyseessä ovat järjelläkin ajattelevat, fiksut, muutkin kuin itsensä huomioon ottavat ihmiset. Tällainen on myös ihana mieheni.
jeesus.eikö ton ikästä yhtään hävetä asua äitinsä kanssa????? sano sille että nyt tai ei koskaan.
että nyt hynttyyt yhteen, haluatko olla minun kanssani vai äitisi kanssa jne tilanteesta riippuen. Pieni komento saa pojun ojennukseen ja todennäköisesti vielä stondikseenkin.
Katsos jos ei asioita osaa sanoa ääneen niin mammanpoika ei niitä itse tajua.
Kirjoitti: Mies