Kissa = naiseuden symboli...
Naisettomat miehet, hommatkaa kissa lemmikiksi ja tutustukaa siihen.
Pimppiolento = kehräävä kotikissa.
Naisettomat miehet, hommatkaa kissa lemmikiksi ja tutustukaa siihen.
Pimppiolento = kehräävä kotikissa.
Naiset ovat kotikissoja
Muuntautuja_82
9130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vihaan kissankarvoja. Ehkä joku kynitty kissa.
.. KissaNaiset Soppii KissanMiehille.. Silloin Suhde on TasaPainoinen.. Tosin monet KissaOtukset yrittävät etsiä SiipiOtuksia.. Ja sen sitten tietää, mitä SiitäSeuraa.. ;D
Kollit mouruaa..
Mjoo
Kun nyt tulin tahtomattani irvailleeksi italialaiselle kahvilakulttuurille, niin katsellaan hetki naiseen kissana.
Jos totta puhutaan, niin oma kissani on psykoottinen tuijottaja, neuroottinen tarkastelija ja luonnevikainen pomottelija. Lisäksi siltä saa toisinaan säärille.
Kikä tämä tällainen suhde oikein on?
(Naurua)
Ei kun siis mikä eikä kikä.
(Reps)
Mjoo
Itse olen ollut jonkin verran tekemisissä agilityn kanssa, sillä kissaihminenkään ei sellaiselta voi välttyä. Tarkkaavisena oppilaana olen huomannut erään merkittävän eron kissan ja koiran omistamisessa, ja se on eläimen ja ihmisen välinen suhde.
Siinä missä koirankouluttaja ei väistä eläintä, vaan eläin väistää omistajaansa, niin kissanomistajista kukaan ei ei ole niin hullu, etteikö kissaansa väistäisi.
Tässä on kieltämättä jotain perustavanlaatuista.
(Naurua)
Jos oikein tiukille haluaa korsettinsa kiskoa, niin kissanomistaja ei ole kissan omistaja, vaan hän on valinnut tulla kissansa omistamaksi.
Koiranihmiset taas ovat niitä, joilla on pakottava tarve olla autoritäärinen johtohahmo, tyyliin: Istu, ja näinpäin pois.
(Hihitystä)
"Jos oikein tiukille haluaa korsettinsa kiskoa, niin kissanomistaja ei ole kissan omistaja, vaan hän on valinnut tulla kissansa omistamaksi."
---
Paljolti niin, mutta jossain sentään kulkee raja. Jos kissa hyppää ruokapöydälle, niin lähtö sille siitä tulee.
Mjoo
Joo siis nämä hyppimiset ovat kateille jonkinlaista pakkotoimintaa, sillä tarkkailtavaa ja tutkittavaa on silminnähden neuroottiselle eläimelle missä tahansa asunnossa yllättävän paljon, ja onhan se nyt tiedettävä, mitä kukakin syö.. Itse olen ratkaissut tämän perin juurin hankalan ongelman sillä, että asunnossa ei ole lainkaan varsinaista ruokapöytää.
Vaatii hieman mielikuvitusta luopua ruokapöydästä, eli kodin sydämestä.
En minä ainakaan keksi mitään yhtä oleellista, kuin on ruokapöytä.
(Hihitystä)