Baronan uusi toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen sanoo, että päättäjien pitäisi olla enemmän huolissaan siitä, että työpaikkoihin ei löydy työntekijöitä.
Mitkä ovat Vanhala-Harmasen neuvot, jotta edes tarjolla oleviin työpaikkoihin löytyisi työntekijöitä?
Hänen mukaansa keskeisin ongelma eivät ole suinkaan jäykästi kotiseuduiltaan lähtevät suomalaiset vaan se, että ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa taitoja, joita yritykset hakevat
Vanhala-Harmanen päästäisi EU:n ulkopuolelta tulevat työntekijät nykyistä helpommin Suomeen töihin.
Eli suomeksi: Baronan sisaryhtiö Luona kuittaa ensin valtiolta muhkeat massit ulkomaisen majoittamisesta ja sitten Barona voi tarjota kotouttamispalkkatuella subventoidun halpatyöläisen kalliin suomalaisen tilalle.
Viime vuonna Barona välitti 30000 työpaikkaa 330 000 000 liikevaihdolla eli veti jokaiselta työläiseltään välistä 11000 vuodessa! Jos nuokin rahat eli tonni kuussa olisi lisänä palkoissa pienenisi työvoimapula kummasti väitän.
Ja yritykset saisivat alkaa ottaa vastuuta koulutuksestaan sen sijaan että makaavat sohvalla ja odottavat yhteiskunnan kouluttavan heille ilmaiseksi täsmäosaajat.
Mitkä ovat Vanhala-Harmasen neuvot, jotta edes tarjolla oleviin työpaikkoihin löytyisi työntekijöitä?
Hänen mukaansa keskeisin ongelma eivät ole suinkaan jäykästi kotiseuduiltaan lähtevät suomalaiset vaan se, että ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa taitoja, joita yritykset hakevat
Vanhala-Harmanen päästäisi EU:n ulkopuolelta tulevat työntekijät nykyistä helpommin Suomeen töihin.
Eli suomeksi: Baronan sisaryhtiö Luona kuittaa ensin valtiolta muhkeat massit ulkomaisen majoittamisesta ja sitten Barona voi tarjota kotouttamispalkkatuella subventoidun halpatyöläisen kalliin suomalaisen tilalle.
Viime vuonna Barona välitti 30000 työpaikkaa 330 000 000 liikevaihdolla eli veti jokaiselta työläiseltään välistä 11000 vuodessa! Jos nuokin rahat eli tonni kuussa olisi lisänä palkoissa pienenisi työvoimapula kummasti väitän.
Ja yritykset saisivat alkaa ottaa vastuuta koulutuksestaan sen sijaan että makaavat sohvalla ja odottavat yhteiskunnan kouluttavan heille ilmaiseksi täsmäosaajat.
Vastaukset 117
Vanhimmat
Minkä alojen taitajista on pulaa? Jos taitopulaa ei haluta määritellä täsmällisesti, kyse on propagandasta. Aivan ensimmäiseksi vuokratyöfirmojen pitää kertoa asiakasyritystensä nimet. Työnhakijalla on oikeus tietää etukäteen, mihin yrtykseen on joutumassa orjaksi.
Miten vuokrafirmoissa yleensäkään taito voi kasvaa työnantajalle laatuvaatimusten tasolle, kun työntekijä lähtee pois silloin kun alkaa ymmärtää ja osata tekemistään.
.
Osaamattomuuden ongelma on työnantajien yrittäjien. Kuvittelevat, että koulutus antaa täydellisen osaamisen missä yrityksessä ja työssä tahansa.
.
Oma kokemukseni on, että kouluttautuminen ja oppiminen se vasta alkaakin työpaikkaan tulon jälkeen.
.
Työtä ei pysty yksikään sisäistämään tuosta noin vaan, ehkä jossakin liukuhihnalla, jossa palikkaa siirretään paikastatoiseen mitään muuta tekemättä.
Vuokrafimoilla ei tule koskaan olemaan "täydellistä" osaavaa tekijää tarjolla kun ei ne ehdi sisäistyä työtehtäväänsä koskaan eikä missään työpaikassaan.
Barona haluaa Kokoomuksen, Kepun ja Sinisten tapaan ulosliputtaa suomalaisen työvoiman ja ottaa tilalle työvoiman tarveharkinnan poistolla aasialaisia halpatyöläisiä. Suomalaisten ostovoima laskee ja Suomi voidaan köyhänä periferiana myydä uusliberalistiglobalisteille.
Ainakin kokeista ja IT-alan osaajista on kova pula ympäri Suomen. Maataloustöihin ja siivoushommiin ei suomalaista kovin helposti saa kun työ on raskasta ja palkka ei ole huikean hyvä.
Jos avoimiin työpaikkoihin ei löydy tekijöitä niin olisi parempi tuoda duunareita ulkomailta rakentamaan tätä maata ja talouden kasvu pysyy käynnissä. Mitä enenmmän on väkeä töissä niin sitä paremmin riittää rahat joutoväen (työttömät, eläkeläiset) elatukseen.
ja palkka mollin sivuilla..mitä työ sisältää tarkasti..kuka v...u lähtee töihin kun ei tiedä pitääkö vetääkö haalarit vai uima-asu pääle.
kokoomus ja keskusta haluu afrikasta ammattilaisia työntekijöitä suomeen ketkä osaa sanaakaan suomea.TOSI AMMATTILAISIA.tai tiedä mistään mitään,ja suomestako ei muka löydy heh,heh
vetäis työnantajatkin v...n päähän 12e h kattois vuokrien hintoja...kyllä rahaa löytyy maksamaan kunnon palkkoja mutta jenkkien AHNEUS TYYLI ALKANU.
rekryfirmat ei palkkaa suomalaista...tedään joukko kanne oikeusasiamiehelle..kaadetaan rekryt ja samalla potkitaan kokoomus ja keskusta..te-toimiston asiakkaaksi..näkis ahneet manipuloivat synnynnäiset pyrkyrit mitä elämä on eikä ikinä niitä edes ali päälikön ali pääliköksi...tekis taas jotain konkeloita.
kyllä tekisin töitä jos rekry huorat palkkais..suomalaista jos eläkeläinen rasite tapa omat ja tuttujen vanhemmat jos saat siitä kiksin palikka.
s-ryhmä k-ryhmä tappaa maajusseja..totta.enkä tiedä siivous hommista tuakaan ei mun alaa..
ottais sit vaan it-osaajia...muita suomesta kyllä löytyy...mut rekry ja hallitus sitämielä et LIITOT PITÄIS KAATAA...ASKEL KOTI POJOIS-KOREAA..
juu..tässä karrikoitu ote te-n tai rekryn TYÖNHAUSTA/vai onko?
haetaa täydellistä ihmisenlasta töihin....työn kuvaan kuuluu nöyryys..nöyryys..ja polvistuminen
ja joka pe.rukous mahtavan kokoomuksen ja sipilän hallitukselle..TUHATVUOTINEN HALLITUS...(NAURUA...
ns. "töistä"on typeriä höpö höpö pätkähommia ilmaispalkoilla. ei niiden varassa voi elää ja asua missään.
työmarkkinoita on sotkettu ja sotketaan täysin tietoisesti,jotta palkat saadaan alas ja PAKKOMAKSU MAMUTUSTA lisää ja sitä kautta varallisuudet siirtyy muille maille vierahille.
sanotaan, kaikella on tarkoitus,niin on ilmaistyöllä,kitupalkoilla,työttömyydellä ja pakkomaksumamutuksella. todellinen syy on valtavan ruma ja röyhkeä AHNEUS ja sitä kautta varallisuuksien suurjako läpi maailman.
nyt jo 26 hklöä maailmassa omistaa yhtä paljon,kuin puolet maailman väestöstöstä ja jatkossa aina enemmän.
"nyt todella eletään tasavertaisuuden aikaa". on se hupasta touhua, voi v--tu soikoon.
Taivas varjele!
Suomalaiset haluavat pitää Suomen Suomena.
Ei tänne mitään matuja tarvita loisimaan, vaikka EUvostoliitto ja lahjottu Merkele taakanjakoon ja väestönvaihtoon yrittää pakottaa.
Milloin milläkin verukkeella (valheella) yritetään sairasta matutusta lisätä !?
Nyt kansanäänestys asiasta!
Vois laittaa nuo korruptoituneet (vieraan)kansanedustajat myös äänestämään....ne pahimmat maanpetturit paljastuisivat.
.
Pidetäänkö Suomi Suomena, pärjätäänkö täällä Suomessa ilman matuja !?
Tottakai on työvoimapula.
Kun työntekijän saa ilmaiseen työharjoitteluu täysin ilmaiseksi ovat kaikki pätevä t jo ns. Töissä i lmaistöissä
Palkaton työharjoitelu pitää kieltää lailla
"Mitä enenmmän on väkeä töissä niin sitä paremmin riittää rahat joutoväen (työttömät, eläkeläiset) elatukseen."
Sosiaalirasistisesti leimaten ja syrjien vihapuhuvan kokpanssin aivopieru.
Näidenko kanssa SDP:n Antti Rinne jakaa samat arvot, niin että hallitusyhteistyö on mahdollista, mutta Jussi Halla-ahon kanssa ei?
Kahdet standardit vihapuheelle.
Jos yritykset maksaisivat kunnon ja oikeutetun palkan suurta vajausta kärsivien alojen työntekijöille, niin tulijoita olisi jonoksi asti.
Mutta kun Baronan täytyy saada vetää välistä muhkeat välityspalkkiot, niin yrityksillä ei ole enää varaa palkata ketään.
Yritysten täytyy itse etsiä ja hakea työntekijänsä. Ei se vaadi muuta kuin laittaa työpaikkailmoitus valtakunnalliseen lehteen, niin hakemuksia alkaa tulla ovista ja ikkunoista.
Työvoiman välitysfirmat tulisi kieltää. Tämä touhu on sairasta, siitä kärsivät niin työvoimaa rekrytoivat yritykset kuin ja varsinkin alipalkatut eri alojen ammattilaisetkin.
Täysin samaa mieltä.
Juu ja ilman noita demonien koulutuslaitoksia, eli vuokratyöfirmoja, ei ollu olemassakaan sellasta käsitettä ku nollatuntisopimukset! :/ Eks tota kutsuttu wanhaa hywään aikaan "varallaoloksi" ja ennen wanhaa siitäki maksettiin sentään palkkaa! :/
Allekirjoitan täysin mielipiteenne! Nuo vuokrafirmat pitää kieltää välittömästi ihmisten kusettajiahan ne ovat!
Late Lapista. SSSS Ry!
jumalan lapsi...tosi on
JESS... KYLLÄ KIVA KUN JOUTUU OLEMAAN TYÖTÖN YHTÄ HELVETTIÄ...EI TARVITTU MITÄÄN REKRY PASKOJA ESIM .1991 KU LAMA ALKO...OTETTIIN MTÄ SAI
NYT HINTTARI KURSSEJA MIKÄ SOVI EDES ELÄIMILLE...JOTKUT PÄÄTTÄJÄ SAA LIHAVAN LIKSAN KU OSAKKAANA...SE ON KOKOOMUKSEN DEMOKRATIAA...
KU TULI POLTTAA PERSEENALLA EU:N
EI KEHTAA NÄYTTÄÄ EDES NAAMAANSA
Samaa mieltä.
Orjuutusfirmoja. Maksimiminimipalkka, ei perehdytystä työhön.
Kuka nyt loiselle töihin menisi, kun töihin pääsee suoraankin palkanmaksajalle. Tuollaiset loisfirmat kuten Barona pitäisi kieltää lailla. Ei ihmekään jos Suomen kilpailukyky on mikä on, kun joka välissä on kaiken maailman välistävetäjiä.
Vuokratyö on ihan asiallinen ja normaalitapa tehdä töitä!
Monilla aloilla ei oteta kuin vuokra/määrä-aikaisia, esim logistiikka, kaupan ja horeca alalla
mutta myös toimistotöissä.
Vuokrayritys maksaa sen minkä TYÖANTAJA yritys maksaa.
Täysin samat velvoitteet ja lait pätee joka tapauksessa
Vuokratyönvälitys, konsultoinnin kautta myytävät ja ulkoistuspalvelut
eivät ole mitään loisfirmoja vaan osa nykyaikaa
"Monilla aloilla ei oteta kuin vuokra/määrä-aikaisia"
Olisiko tällä "käytä ja heitä pois" kulttuurilla jotain tekemistä sen kanssa että asiantuntija/johto tehtäviin ei enää kasveta yrityksissä ja tuleekin pula?
Ulkoistetuilla palveluilla taas ei ole koskaan hyvää kuvaa mitä pinnan alla on. Ei ole tosin monella haasteesta toiseen loikkivalla johtajallakaan.
Silloin ok jos vuokratyöfirma takaa työntekijälle normaalin kuukausipalkan edestä töitäkin, olkoot työmaat sitten vaikka eri työnantajilla. Silloin mennään metsään ja pahasti, jos vuokraorja joutuu edelleen anomaan yhteiskunnan avustuksia normaalin elantonsa eteen.
Isommissa työpaikoissahan työntekijöitä voidaan kierrättää työmäärän vaihdellessa sisäisesti osastolta toiselle. Muutenkin työnkierrätys on ihan hyvä tapa, jottei ihminen työläänny yhden työtehtävän pariin.
No+tottakai+vuokratyö+voi+olla+yhtä+hyvin+100%+työmäärällä
Ei+sitä+mikään+estä,+sehän+on+kiinni+TARPEESTA.
Toisaalta+vuokratyön+kautta+voi+tehdä+jos+haluaa+osa-aikaista,
vaikkapa+opiskelijat,+kotiäidit+jne+tekee+mielellään+vaikka+3-4+päivää+viikossa
tai+vaikka+60%+työmäärällä.+Tai+sitten+voit+heittää+keikkaa+tosiaan+useampaan+paikkaan,
niinhän+tekee+vaikka+tarjoilijat+tai+kokit
No otettiinpas sitten selvää! :)
https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/perhevapaatutkimus/tuloksia/osa-aikatyo-kiinnostaa-ja-arveluttaa-pienten-lasten-aiteja
Eli työttöminä olevista kotiäideistä ainoastaan kolmannesta kiinnostaa osa-aikatyön mahdollisuus. Joten en nyt välttämättä kutsuis tuota "mielellään" tekemiseksi? A mihis sun väittämäs sit perustuu et he on valmiita tekemään mielellään osa-aikatöitä? Horoskooppiisi?
Barona-Luona-Opteam yritysvyyhti on todellinen aktiivimallista hyötyjä.Luona tahkoo VOK pisneksellä, Barona välittää työtä, Opteam kurssittaa työttömiä ja Suomi niminen valtio maksaa kulut. Nerokas bisnesidea, jota hallitus auliisti tukee ja säätää uusia pakkolakeja, joista tää yritys taas hyötyy. Vuoden lopussa yrityksen omistajat komeilevat tulohuipulla.
Näin+on.+Barona-imperiumi+haluaa+että+omasta+Luona-vokista+tulee+halpatyövoimaa+Baronan+kautta+orjatyömarkkinoille.+Tästä+syystä+matuvirtaa+ei+saa+pysäyttää+tai+hidastaa.+Kun+vielä+saadaan+70%+palkkatuki+kaikille+matuille+niin+firma+on+keksinyt+todellisen+kultakaivoksen.+Tosin+loppupäässä+on+Suomen+muuttuminen+kehitymaaksi+ja+etnohelvetiksi+mutta+Baronan+pääomistajat+eivät+sitä+ole+katselemassa.
Kuka hullu tuollaiselle välistävetäjälle työhön menisi. Ei mitään turvaa missään asiassa.
ennen oli rasismia sanoa että ulkolaiset tulee polkemaan palkkoja alas ja viemään työt mutta näinhän tässä taitaa käydä?
Iso osa matuista ei osaa suomea, eikä halua oppia. Ei ne osaa englantiakaan, tai mitään muuta eurooppalaista kieltä. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005974111.html
Miten Barona työllistää näitä huippukoneinsinöörejä?
Kyllä pulaa on, esim:
- it- osaajista
- devaajista
- r&d kehittäjistä
- koodareista
- taloushallinnon ammattilaisista
-lvi suunnittelijat
- rakennus suunnittelijat
- arkkitehdit
- ammattimaiset työnjohtajat
tässä muutamia esimerkkejä
Kaikki nuo työpaikat ovat paikkoja joissa vaaditaan keskimääräistä suurempaa älykkyyttä ja osaamista,ja äö:ta,mikä taas aiheuttaa ylirasitusta ,stressiä ja hallitsemattomana hermoromahduksia ja dementiaa.
En ihmettele yhtään miksi osa työttömistä jo pelkää noita työpaikkoja ja ei halua mennä niihin ollenkaan. Valtiolla ei pitäisi olla mitään oikeutta pakottaa ihmisiä opiskelemaan enemmän kuin aivoillaan sietävät.
Tämä alkaa olla uusi ongelma kaikissa yhteiskunnissa,vaatimukset on vedetty tai menneet liian tappiin.
Kukaan ei niitä kohta kestä.
Tämmöset Baronat ja muut vastaavat yritykset syövät työnantajien resursseja.
Tämmöiset välitysfirmat nappaavat välistä isomman summan mitä heidän välittämilleen työntekijälle maksetaan ---> erittäin kallis systeemi yrittäjille, jotka tarvitsevat työvoimaa ---> samalla rahalla palkkaisi melkein kaksi henkilöä töihin...Nyt kärsijöinä ovat sekä työvoimaa tarvitsevat yritykset että työtä hakevat ihmiset...Työnantajilla krooninen miehistövajaus, kun raha ei riitä. Työntekijöillä rankkaa, kun joutuu venymään yli-inhimillisiin suorituksiin.
Baronat sen kun porskuttaa ja kierrättävät kirjanpidot veroparatiisien kautta..
Että omasta mielestäni voitaisiin aloittaa Suomen nostaminen suosta sillä että Baronat, Varamiespalvelut ja vastaavat kiellettäisiin lailla. Meillä on TE-toimistot sitä varten, että työvoima ja työnantajat voivat kohdata. Ja kun se toteutetaan oikein, siinä ei pääse välistävetäjät rellestämään. Tällöin työelämä ja yrittäminen on kaikilla tavoin terveemmällä pohjalla.
Ei muuten pidä paikkaansa!
Vuokratyöfirmalla on myös ne TYÖANTAJAN VELVOLLISUUDET,
mm. tel, eläke jne maksut, työterveydenhoito, sairausajan palkka jne maksut.
Eikä yritykset mitään "kärsi", vaan nehän juuri TILAAVAT vuokrayrityksien kautta
kun EIVÄT HALUA SUORAAN PALKATA
Kuinka pihalla sä olet
"EIVÄT HALUA SUORAAN PALKATA"
Työttömyys on siis palkkaushaluttomien työnantajien syy. Nyt äkkiä aktivointitoimenpiteet heillekin!
Kamalinta on, että TE-toimistot pitävät näiden vuokratyöfirmojen työnhakuilmoituksia seinällään jossa otsikkona on AVOIMET TYÖPAIKAT. Tämä meininki alkoi, kun kokoomuslaiset valloittivat työvoimahallinon.
Tämä menettely on ihan perseestä, ihan oikeasti. Vuokrafirmojen ei edes tarvitse maksaa ilmoittelustaan mitään, kun VALTIO maksaa senkin.
Ei vaan yritys on ULKOISTANUT tietyn osan toiminnastaan,
esim varasto tai kuljetukset. Kaikki varastoheput on kumppanilla, ei itse yrityksellä.
Asiakaspalvelun väki voi olla osin vuokralla, koska on erilaisia kysyntäpiikkejä
tänään tarvitaan 10, viikon päästä 20 hlöä ja ensi kuussa 12hlöä, vuokrafirma
pystyy sen hoitamaan kätevästi
Tai homma on 6 kuukauden projekti, yritys ei ota omille listoille vaan vuokraa ihmiset.
Täysin normaalia toimintaa, ei ihmeellistä
Late "tietää".
Huonoa yrittämistä. Toimivassa yrityksessä ei tarvita kuin omia. Joko hankitaan muuta tekemistä sesongin ulkopuoliseksi ajaksi, tai vuollaan sesongin aikana kultaa ja päästetään työntekijät palkalliselle vapaalle sesongin ulkopuoliseksi ajaksi. Järjestyksen pitää kuitenkin olla ensi työntekijä, ja sitten vasta yrittäjä. Yrittäjä ottaa riskit ja tarvittaessa joustaa ja venyy.
Miksi yrittäjän pitäisi ottaa riskejä? Yrittäminen on jo muutenkin riskialtista, niin miksi yrittäjien pitäisi vielä lisää joustaa ja venyä? Ihan ymmärrettävää, että työntekijöitä otetaan vuokrafirman kautta, sillä siten yrittäjän ei tarvitse maksaa myöskään lomarahoja tai palkkoja, eikä mahdollisia sairauspoissaoloja. Ne hoitaa vuokrafirma. Lisäksi vuokrafirmalla on velvollisuus etsiä sijainen, mikäli heidän alkuperäinen asiakkaalle välitetty työntekijä esim. sairastuu. Vuokrafirmat hoitavat rekrytoinnit yms.. Onhan se nyt selvää helpotusta yrittäjille, jotka valitettavasti Suomessa muutenkin ovat melko ahtaalla.
Baronalla eii ole työterveys huoloa vaan työterveeys selitys huolto
Poissaoloon tai sairaslomaan kelpaa vain määrätyn yrityksen l ää l ärin l ausun t o ja tähän ö ää k äriin pääse vain jos hakee ensin helsingin keskutan t oimistosta kupungin j olla pääsee tai saa sen luvan mennä.lääkäriin. esim.
En mene vuokralle toihin kerran olin varastolla pakaamassa ja käteen jäi 1100e/kk. Pk seudalla kun maksat laskut niin eipä paljoa jää toki jos maksavat kunnon palkaa niin mikä ettei.
Me palkataankin sinun sijastasi etno ja kun siitä ei enää saa valtion rahatukea niin potkaistaan ulos ja tilalle upouusi etno.
Sitähän se juuri olikin koko vuorkafirman meno joka viikko ottivat 10 uutta ja heittivät 10 ulos saavat rahaa sen mukaan monta ollut listoilla töissä oli sitten suomalaisia tai muunmaalaisia sen kyllä muistan kun yksi etno itki että millähän nyt ruokii lapset niin esimies nosteli olkapitä ja lähti kahville ei jäänyt tosiaan kovin mukava fiilis siitä työilmapiiristä ja vuokrafirman tavoista.
Eiks tää Barona oo näitä Sipilän sukulaisten virityksiä ellei peräti pääkepulilahtarin ittensä bisneksiä?
Ainakin samaa uskontoa, minkä huomasi helposti Baronan tytäryhtiö Forenomin majoituspaikoissa. Haisee hyvävelijärjestelmälle ja nepotismille.
Pthyi helevetti, mikä rupsu!
Luona Oy kääri pakolaisbisneksellä miljoonavoitot – SK: Saa verosuunnittelusta lisähyötyä
Kaupparekisteriin toimitettujen tilinpäätöstietojen mukaan Luona siirsi voittonsa lähes kokonaan konserniavustuksena suomalaiselle emoyhtiölleen Barona Groupille. Barona Group omistaa Luonan kokonaan. Laki sanoo, että konserniavustus luetaan antajansa verotuksessa kuluksi ja saajan verotuksessa tuotoksi sinä verovuonna, jona se on suoritettu. Järjestelyn myötä Luona voikin tehdä verovähennyksiä.
Emoyhtiö Barona Group taasen maksoi omistajilleen miljoonaosingot, kirjoittaa Suomen Kuvalehti.
Ne varasti miljoonia. Ei kyse ole rehellisesta yritystoiminnasta.
Luonan lisäksi Barona-konserniin kuuluu Forenom.
Barona on russialainen firma, joten rahat valuvat Suomen ulkopuolelle.
eimuta kun tuot pois ely ja muut ja järkyttävän isot verot ulkomaalaisista työntekiöistä niin menee konkaan kaikki nää loiset
halpatyöläisen kalliin suomalaisen tilalle.
Suomalaisen kalleus on urbaanilegendaa. Koulutukseen ja työnmoraaliin (ei siestoja, paitsi Juhana Vartiaiset) suhteutettuna suomalainen on kilpailukykyinen. Suomen hintatasoon suhteutettuna suomalaisen palkka on suorastaan alhainen, siksi kokoomuslainen ministerikin arveli että eihän kukaan Suomessa ansaitse alle 2500 kuussa. Koska hänkin tiesi ettei sillä elä. Vaan eletään kuitenkin.
Suomen ongelma on johtajien ja poliitikkojen käsistä karannut palkkataso, nimenomaan käytännössä verovapaa pääomatulokikkailu, jonka ylläpitäminen vaatii leikkauksia sieltä missä tulos oikeasti tuotetaan.
Virkaloisarmeija.
Miksi tehdä töitä, kun voi elää muilta kupatuilla rahoilla?
"töille ei löydy tekijöitä". No, tekijät ihmettelevät kun kun aiemmin hyvän liikevaihdon tehneen pk-yrityksen tulos pamahti miinukselle. Koneistusalan osaajien työttömyys alkoi kun pääasiakas antoi alihankintansa Argentiinaan. Ostaisin/vuokrasin/liisaisin sen konkkaan menneen tilat ja laitteet ja kutsuisin takaisin ne lempatut koneistajat. Kyllä jalostetulle teräkselle markkinoita löytyy! stalingrad hans...
matala palkka aloilla sai markka aikana melkein saman käteen, vaikea löytää sitten osaavaa työläistä.
Luonan hallituksessa istuu demari mia-petri natri-kumpulan aviomies pasi natri. baronan ongelma on se, ettei se saa alipalkattuihin töihin työntekijöitä. Se vaatii, että niitä saa tuoda eu:n ulkopuolelta kehitysmaista. se vaatii myös, että yhteiskunta osallistuisi palkkakustannuksiin vuokra-asuntojen asumislisän suhteen. eli vuokrafirma tekee tiliä thaimaalaisella kokilla, jonka palkasta yhteiskunta maksaa erilaisilla tukimuodoilla. AIvan käsittämätöntö kusetusta, jossa politiikot ja politiikkojen lähipiiri on siis mukana. Miksi demarit ulvoo kiimoissaan matuista? Siksi että se tuo niille rahaa.
Kumpula-Natri on oikeistodemari eli piilokokoomuslainen. Liittyköön suoraan kokoomukseen koska kannattaa kokoomuslaista talouspolitiikkaa.
EK&ruåtsalainen pääåma vaihtaa SDP:tä sisään ja ulos hallituksesta että rahvas luulisi Suomessa olevan oikea demokratia kun täällä on vain rahan valta.
Vain PS on oikeasti vaihtoehto ja siksi sitä lyödään kaikin tavoin alkaen jäsenten lahjomisesta ja sinisten perustamisesta.
pitäisi saada niikuin korvattua Suomalainen työvoima ulkolaisella halpatyövoimalla ja pistettyä omat kortistoon tyhjänpäälle.
Paras vitsi on että työttömyyskorvauksestakin menee veroa josta osa menee työttömyyden aiheuttaneen ulkomaisen työvoiman subventoitiin työnantajalle ja tietysti vieraan elinkustannuksiin.
Vuokrafirmojen ns. reservipaikkoja.
Kokemusta on eräästä firmasta,
johonka haettiin työntekijöitä.
Haastattelussa käydessäni ilmeni, että
juuri sillä hetkellä ei ollutkaan paikkoja.
Ei niillä ole työpaikkoja, ne hakee työvoimareserviin ihmisiä. Aikoinani hain monen eri vuokrafirman listoille, muutamaan sain haastattelukutsun ja sain sitten muualta töitä en siis vuokrafirmoista ja ehdin olla töissä liki puoli vuotta, kun yhdestä vuokrafirmasta soitettiin että kiinnostaisiko tällainen puolen viikon keikka. En yhtään ihmettele, jos ihmiset eivät hakeudu vuokrafirmojen listoille.
vähän saman kuvan sain kun jono oli jo ilmoitettuun työ paikkaan tai moni välitys yritys kauppasi yhtä ja samaa työ paikkaa netissä,
Kumma kun markkinauskovaiset menevät hiljaiseksi kun sanoo että kun hyödykkeestä tarjottu hinta on riittävä niin tarjontaakin aina ilmaantuu.
Siis työntekijöistä puhuttaessa.
Sipi-ukko ym paskakaarti aktivointeineen herattanyt virkakusiaiset, nyt on valmiiksi sairaat tyypit kaarineet hihat ja hyokataan oikein urakalla tyottomien kimppuun, kiusaamisessa ei tunneta paljoakaan rajoitteita ja oveluutta loytyy.
Senkin energian kun virkapaska kayttaisi hyodylliseen tyohon josta se palkkakin maksetaan, niin ihmisilla olisi parempi olla ja saisi itsekin kulkea pimealla pelkaamatta omaa varjoaan.
Mutta kun on tyhma ja sairas.
Vuokratyöhän on vain keino sortaa työntekijöitå. Ns. vuokratyössä pitäisi olla määritelty kunnollinen minimi työtunneista ja sopimuksen kestosta, mukaan lukien irtisanomisaika ja -palkka. Myöskin pakottaminen esimerkiksi toiminimen hankkimiseen pitäisi kieltää.
Koulutusta pitäisi MUUTTAA jos tietyillä aloilla on pulaa.
Kyllä suomalaisista tekijöitä löytyisi. `
Suomessa vaalitaan myyttiä hyvästä koulutuksesta, mutta totuus taitaa olla toinen.
Miksei kouluteta lisää suomalaisia. Esim. keski-ikäisiä työttömiä akateemisia taloushallintoon ja it-alalle. Kyllähän voisi jollain oppisopimus- tms. järjestelyllä täsmäkouluttaakin.
Mutta kun työttömät eivät kelpaa yrityksille! Siitäkö on kyse?
Olisi nämäkin aktiivi-pöpilä-mallin kustannukset voitu laittaa työllistävän koulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen - jos työvoimapulaa on.
Näitä vuokrafirmoja ilmestyi juuri silloin, kun paskakokkareet huijasivat itsensä hallitukseen lestakyrpä "pääministereineen".
Tuosta on melko helppo laskea yhtälö....
Niinpä juuri ja on kovasti kokoomuksen ja kepun agendalla tämä vuokratyö. Viimeksi juuri nyt työttömien aktivointilain yhteydessä.
Tämä on yksi osa kokoomuksen laajaa yksityistämishuijausta, eli valtionvaroja ohjaillaan hyvin monilla tavoin yksityistä bisnestä harjoittavien yritysten ja henkilöiden tileille.
Sote on juuri sitä myös, suuri "puhallus" joka tulee laittamaan ihmiset entistä epätasa-arvoisemman kohtelun alaisiksi ja syö valtion vero-ja velkaeuroja rohkeasti jatkossa= mikään ei tule riittämään.
Kansalaisten olisi syytä pinnistellä järkivähiensä kanssa oivaltaakseen mikä on ajan henki , rosvot ovat yhteisellä kupilla ja tanakasti näillä valinnoilla!
Tänäänkin yksi vuokrafirma mainostaa työpaikkaa
"Viikoittaiset työtunnit vaihtelevat tilanteen mukaan, 0-37,5 h/viikko"
Eli joka toisena viikkona et syö?
Tämäkö on sitä joustavuutta jota vaaditaan mutta vaan työläiseltä!
Opiskelijatyttäreni etsi kesätöitä muutama vuosi sitten vuokrafirman kautta ja sai teollisuussivoustyön nollatuntisopimuksella eli istu puhelimenvieressä ympäri vuoroakauden jos sinua satutaan tarvita. Hän sai keikan miestyövaltaiseen isoon firmaan jossa piti siivota miestyöntekijöiden suihkutiloja ja pukuhuoneita joissa miehet olivat munasillaan ja työvälineet olivat surkeita eli esim. lattialuutun varsi vajosi koko ajan alaspäin ja samoilla räteillä piti pyyhkiä työntekijöiden taukotilan pöydät joille työntekijät levittivät eväänsä ja myös vessojen lavuaarit ja pytyt. EI MITÄÄN ROTIA TOUHUSSA. Sanonko teille vuokrafirman nimen?
Kouluttautuminen on kallista ja osaamattomuus on arvokasta etenkin nykyactivissionmallin aikana ^^
Ammattilaiset eivät kusekaan Baronaan päin.
Jotkut joutuu pakosta esim. liikkeenluovutuksessa paskafirman listoille.
Heh matut hommiin niin pysyvät pois loisimasta suvakkien sossukämpistä. Mitäs suvakki tähän?
Baronan avulla pätkätöihin, oletko hyvä orja joka ei halua tulevaisuutta.
Tälläiset baroonat just varmaan lobbaa sitä että sote pitää saada että nämä ämulkut pääsee loisimaan yhteiskunnan verovaroilla!
Lue https://keskustelu.suomi24.fi/t/15287104/yhteiskunnan-huijaus-laillisesti
Ei tuota mitään muuta kuin rikkaille isoja osinkoja, yhteiskunnalle lisää verovelkaa.
Kattokaa kuinka paljon hilloa nuo baroonankin johtajat vetää.
Aivan varmasti löytyy tuo puhuu silkkaa paskaa.Monia kertioja oon hakenu oman ammattitaidon piiriin kuuluvisa töitä ,eikä ole kevannut . Ei ole palkanmaksuhaluja.
Ja se nyt sit vissiin on kansan vika et me ei osata taitoja joita yritykset vaatii?
Vai oisko sillä Kataisen ja Jutan fiksusti päitään yhteen hakkaamalla välähtäneellä *köh* vastuullisen talouspolitiikan satojen miljoonien koulutusmäärärahaleikkauksilla mitään tekemistä asian kanssa? :) Ja kukahan sen Kataisen porukan sinne hallitukseen muutes äänestikään? Oliskohan yrittäjät? Joten ketähän tosta sit nyt kannattais mahdollisesti syyttää? Joten...
Nyt Sipilä tilaamaan Merkeliltä moniosaajia tänne työvoimapulaa paikkaamaan.
Vai ei orjia löydy mielivaltaisilla ehdoilla tekemään paskabaronalle rahaa. Ei ole ihme. Kukaan tervejärkinen ei mene vuokrapuljuun, jonka ainoa tarkoitus on kiertaa työehtoja.
Minäkin yritin kerran pestautua jihonkin helevetin Baronaan töihin, kun kuulin välitysfirman ehdot ja säännöt käskin repiä hakupaperini välittömästi!
Late Lapista. SSSS Ry!
Oikea otsikko olisi barona valittaa kun eisaa työntekijöitä tekemään alipalkattua ja 0 tunti sopimus töitä ala arvoisintyösopimuksin
Mitä jos työstä vaikka maksettaisiin palkkaa millä elää? Kympin tunti ei riitä!
Ei se työntekijän vika ole, jos työnantajalla on ylimaalliset toiveet ja kuvitelmat, mitä työntekijän pitäisi tehdä ja osata. Yrittäjä yrittäköön vaan ihan ite, jos kaikki muut on niin paljon huonompia kuin hän itse.
Selasin juuri työpaikkailmoituksia.
Haettiin kesätöihin mm. farmaseuttia, jolla on vahva osaaminen ja kokemusvuosia viisi.
Kesätyö on yksi kikka, millä perustellaan määräaikaisuuksia.
Minäkin olen ollut kesätöissä, mitkä alkoivat jo talvella helmikuussa. Työtä ketjutettiin kausiapuna. Määräaikaisuus päättyi aina, kun koeaika olisi täyttynyt.
ja niiden palkat, joissa työnteki saa "muka" (todellisen) palkan työstään ovat pahimpia roistoja ja vetävät (välistä) palkkiota työntekijän selkärankaa repien ONNESTA SOIKEANA.
Eihän sinne kukaan tervejärkinen lähde, vaan kysyy k.o. yrityksen johtajalta töitä, mutta heillä ei ole henkilöstövajetta.
Näin kyykytetään ja orjuutetaan työntekijää ja hän ei saa edes todellista palkkaa työstään.
Haluan päästä Imaamin töihin, olen lukenut tarpeeksi koraania, haditheja sekä siraa. Voin opettaa muslimeille maan tavat ja että esim vääräuskoisten raiskaus on Islamin vastaista toimintaa.
Terv,
Tuleva Imaami M. Jääskeläinen.
ON+SE+KUMMA+KUN+REKRYFIRMOILLA+ON+JUMALAN+VALTUUS+KUKA+SAA+TEHÄ+DUUNIA
99,9%++DUUNIT+REKRYN+KAUTTA...TAIDAN+LAITTAA+ELÄKEPAPERIT+VETÄÄ+47.VEE
TE-TOIMISTOLLE+KAIKKI+VALTA+..JOS+NIILLE+VITTUILEE+EI+TARVI+ODOTTAA+KAUAAKAAN+SAAT+HETI+TYÖHÖN+KUTSUN+MIHKÄ+HAKENU.
Älytöntä puuhastelua. Poliittinen valta taustalla-oman kansan petturit.
Älytöntä ensisijaisesti on lorvailukorvausten taso.
Työ? EVVK !
Jos asunnon maksaa sossu, riittää kuukaudeksi 40€.
Tähän tulokseen tultiin satojen osallistujien nettikeskustelussa
Tuollaset välistävetäjät pitäisi seivästää torilla.
Yhteiskuntaamme on soluttautunut liian paljon Baronin kaltaisia tyhjän pyörittäjiä, joiden vaatimukset ovat aivan uskomattoman härskejä. Ajavat orjayhteiskuntaa, se on selvä juttu.
AY:n aikaansaannos, että on vuokratyöfirmoja.
Jos voisi palkata niin että pääsisi irti kun tilaukset tai duunarin työhalut loppuvat, ei olisi mitään syytä maksaa työstä sivukustannusten lisäksi vuokrafirman provikkaa.
Nyt jos erehtyy palkkaamaan suoraan, pääsee irtisanomista yrittäessä käräjille ja ay-juristi järjestää korvaukset, jotka tarkoittavat firman lopettamista ja kaikkien työntekijöiden passittamista kortistoon
Lidlin varastolusmun korvausvaatimus oli yli 30 000€ mutta tuoreemmassa tapauksessa megamyöhästelijä vaatii "univaikeuksista" korvausta 60 000€
Älytöntä ensisijaisesti on lorvailukorvausten taso.
Työ? EVVK !
Jos asunnon maksaa sossu, riittää kuukaudeksi 40€.
Tähän tulokseen tultiin satojen osallistujien nettikeskustelussa
Olipas erittäin huono trollaus tuo...
Lienet lesta..?
Mun mielestä epäonnistumistansa näissä asioissa ei voi hyvittää muuta kuin ampumalla kuulan kalloonsa.
Tilastokeskuksen puhelinhaastattelussa puolet valehtelee kun väittää hakeneensa edeltävän neljän viikon aikana töitä. Työttömiä oikeasti on selvästi alle 100 000
Ihan turha hehkuttaa että 355 000 pk-yritylsestä puolet työllistäisi yhden tai useamman, jos työsuhde ei olisi elinikäinen. Palkkaa on maksettava tilausten tai työhalujen loputtuakin.
Ei työllistä kun työttömiä ei riitä kuin alle neljäsosalle pk-yrittäjistä.
Näidenkään palkkaamista AY ei suvaitse
Sen verran on kokemusta vuokrafirmoista, että kuljetushommista
maksettiin tunti tunnilta, vaikka tunteja oli 100-130/ 2 viikkoa.
Firma varmasti rahasti ylityöt itselleen. Ihmettelen vain, miten nämä
menevät kirjanpidossa läpi, maksamattomat ylityöt.
Alussa oli siis esillä että Barona ei löydä riittävän OSAAVAA porukkaa töitä tekemään. Aikoinaan olin rakennuksilla asentajana, aika oli sitä aikaa kun ei vielä virolaisia työmailla ollut.
Silloin oli Baronan liivit päällä nuoret pojat kantamassa milloin väliseinälevyjä tai muuta rakennustarviketta ulkoa sisälle.
Tavarankantajiksi tuli siihen aikaan erilaisia opiskelijoita ja muita jotka hakivat pientä ja satunnaista lisätienestiä.
Olen ymmärtänyt että Barona oli kyseinen (työn) välitysfirma SATUNNAISILLE tavarankantajille ja siivoojille. Tvavarankantamisessa ei juuri osaamisesta ole puute vaikka koulutkin olisi käymättä.
Myös rakennus siivoamisessa viimeistään työ tekijäänsä neuvoo.
Hieman ihmetyttää mitä OSAAMISTA Barona nyt kokee puuttuvan?
Välittävätkö he nykyään ääkäreitä, kirurgeja, kone- ja laivansuunnitteluinsinöörejä ja arkkitehteja töihin, vai mistä lienee kyse.
Ei ainakaan ennen Baronan välitys hanttihommiin mitään koulutusta ole tarvinnut.
joo pitäis t.... koira jos paska jatkuu ja ihmisillä duunia...eikä kukaan kelpaa....odotan ku kädet ristissä et porukoilla palaa käämit ja kansalaiset tekee lait mitkä potkittu a4 tolloina kusipää politikkojen kurkkuun ja syvälle...
maksetuilla virkamiehillä tee mitään(minkätakia kukaan normaali täysjäkinen taloustieteilijä lähde politiikkaan,,TARVIS MUUTTUA MANIPULOIVAKSI PASKAA PUHUVAKSI KOIRAKSI
Porvari hallitus on leikannut koulutuksesta ja opetuksesta ja PALJON! Nyt ihmettelevät kun ei löydy osaajia. Ei vittu mitä vajakeita päättämässä itse oletta ongelmanne väärällä politiikalla luoneet.
Äsken postilaatikosta haetussa paikallisledessä taksiyrittäjä Järvenpäässä kertoi tarvitsevansa kymmenen kuljettajaa heti. Juuri nyt ei löydy mutta oli toiveikas. Jospa lähikuukausina...
Vajakki hallitus ei tajua että itse ovat kurjistaneet tilanteen sellaiseksi että koulutusta ei löydynyt jo varsin mittava työvoimareservi ja tulevat osaajat notkuu kauppakeskuksissa energiajuoma tölkit kädessään aikaa kuluttamassa. Sitten porvari politiikan epäsuorat vaikutukset ihmisten alistaminen 9e orjatyöt jne on aiheuttanut että suomessa on suuren kaupungin verran syrjäytettyjä menetettyjä tapauksia jotka ovat kolmenkympin molemminpuolin eläkeläisiä. Orjatyöt vääristää kilpailua eikä hyödytä ketään se pahimmillaan aiheuttaa työttömyyttä ja olen kuullut että kokemustakaan ei enää arvosteta työntekijät korvataan 9e vajaakuntoisilla pakotetuilla orjilla. Tämä on suora kehitys porvaripolitiikan seurauksilta.
TEHKÖÖN GADALF ITE 2000E KK PALKALLA EIKA VETÄIS HUOSUJA ALAS JA NÄYTTÄS
TUSSUA SIJOTTAJAJILLE....ONNEKK TOSSA AMMATIAASA EI PÄÄTETÄ VANHUSTEN HOIDOSTA...MUT KOIRA MIKÄ KOIRA MIKÄ SYÖ SIJOTTAJAN KULLINPÄÄLTÄ HYMYSSÄSUIN
Ei kai työntekijäitä löydy, kun ei makseta palkkaakaan. Ole sinä maksavinasi- minä olen tekevinäni.
Laita viesti alle, mihin paikkaan haet ja millä työajalla ja millä palkalla ja ehdoilla, sekä mihin maahan emoyhtiö, jonka sääntöjä sovelletaan työsopimukseen on rekisteröity.
Ollaan täysin eri kastia ja kaikki tieto saadaan viimeisenä jos ollenkaan. Jatkosta tiedotetaan vasta viimeisen tunnin aikana vaikka töitä on niin paljon ettei pystytä tekemään. Kaiken huippuna on, että vuokratyöntekijät opettavat toiset vuokratyöntekijät. Ei mielestäni kuulu ihan näin toimia.
uusin orja välityksen muoto siinä viellä huononpi kuin te toimiston harkat jossa sentään tietää työmaan osoiteet etukäteen,
Tämä osa työmarkkinoista on kärpäsen paska kokonaistilanteessa. Kokonaistilanteen piilottelu tempputyöllistämisen yms. taakse ja käyttämällä hyväksi jonkin alojen työvoimapulaa on sitten mukava yleistää, että saadaa ylläpidettyä "työhaluttomien Suomi" -harhamielikuvaa. Suomessa on massoittain palkattomia ja jämätöllistettyjä, kiitos kertakäyttöbisneksen ja EU:n, mutta avoimia työpaikkoja vain vähän, joita kiertää lähinnä työpaikan vaihtajat.
Toi koulutusjuttu on juuri nappiin osunut. Ei mitään yritysten tarvitsemaa täsmäkoulutusta pysty järjestämään kuin yritys itse. Mutta, mutta sehän on kuluerä, eihän nykykokoomus sellaista salli. Sehän on pois ensivuoden tai qwarttaalin tuloksesta eikä sellainen käy paapottaville osakkeenomistajalle, ei, se ei käy, se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy....
Ja jostain erinomaisen hyvästä syystä siis EUn ulkopuolinen työvoima jostain vielä erinomaisemmasta syystä on: A. joko valmiiksi koultutteu tismalleen suomalaisen yrittäjän kulloiseenkin tarpeeseen, ja/tai B. Paljon oppikykyisempi oppimaan nämä kyseiset asiat kuin suomalainen työntekijä?
Ei jatkoon.
Sossut varmaan vastaavat paronille.
suurin osa baronan töistä on ääliöille luotuja IDIOOTTIMAISIA pätkä- ja orjatöitä.
KUKA NOITA HALUAA JA VOI NIILLÄ ELÄÄ?
todellisuudessa ei kukaan ja silti niitä markkinoidaan "normaalitöinä".
BARONA ON SAIRAS johtajaa myöten ja juuri hänen kauttaan. samaa rataa toimii kaikki "työnvälittäjät".
Ai niin et tää Vanha-Harmaja ”unohti” totaalisesti välistä sen vähäpätöisen pikkuseikan et Suomi on osa EUsta, ja sitä osaavaa työvoimaa vois melko vapaasti hakea myös 500 miljoonan eurooppalaisen joukosta? Vaan veti taas mutkat suoraks, et kyllä se halpatyövoima pitäs saada haalittua EUn ulkopuolelta!? Ja jos niin: Niin miks helvetissä me sit edes ollaan EUssa?
Hain lokakuussa traktorikuskin paikkaa hämeestä....lumitöihin olisi pitänyt osata englantia suomen lisäksi ja olla putkimies sekä automaatioasentaja sekä automekaaniikko, hyvä olisi ollut osata myös logistiikkatutkinto ja erp.....tämä kaikki siis vain sen takia että olisi tehnyt traktorilla 6 tuntia päivässä lumitöitä? Miksiköhän ei löydy tekijöitä? Kuitenkin palkkaa maksettiin vain yhden alan mukaan...miksi? Laskin että ainakin 3 eri ammatin palkka olisi pitänyt tulla koska niitä myös vaadittiin mutta ei...miksi siis ei?
Vuokratyöfirmoilta putoaisi pohja kun poistettaisiin irtisanomissuoja.
Työttömien pitäisi töihin päästäkseen vaatia tätä joukkovoimalla.
TEM keräsi tietoja TE-toimistoilta.
56 000 työpaikkaa menetettiin kun koulutusta ei viitsitty suunnata työvoimapula-aloille