Kuinka suuri

osa miehistä kuuluu ns.ätmeihin?
Suomessa?/maailmanlaajuisesti?
Ja tässä yhteydessä tarkoitan hc ätmejä jotka eivät koskaan elämässään tule saamaan pillua.
44369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Suomessa on 300000 ätmiä. Itsemurhien luku on suomessa suurin asukaslukuun nähden.

1Äänestä

Olen myös ihmetellyt,miten ätmejä edes voi syntyä,kun ätmin vanhemmat ovat kuitenkin nussimaan päässeitä??
Voiko tästä päätellä että ätmin isä ja äiti ovat vähintään keskitasoa edustavia?

Äänestä
  • Jenkkiläisellä ATM foorumilla on ihmetelty samaa asiaa tarkemminkin ja paikalliset rumat HC-AT-miehet monet kertoivat, että vanhemmistaan ainakin toinen on hyvännäköinen, joillakin jopa molemmat. Monilla on kaunis äiti mutta ruma isä.

    Tämä johtuu siitä, että 20-30v HC-AT-miehen vanhemmat ovat lisääntyneet ennen nettiaikaa ja feminsimiä, jolloin rumalla ja tavismiehellä oli paljon paremmat mahdollisuudet. Naisilla ei ollut mahdollisuutta esim. tilata tinderista 100km säteellä komeimpia miehiä panemaan vaan tustuminen tapahtui aina liven ja pooli oli tuolloin huomattavasti suppeampi.

    Toinen asia mikä selittää HC-AT-miesten syntymisen on se, että komea mies siittää rumia lapsia siinä missä rumempikin mies ja että geenilotto voi sekoittua miljoonalla eri tavalla vaikka siellä lotossa niitä huippugeenejä arvottavana olisikin.

    Äänestä

  • Ainakin mun vanhemmat on ollut täysin lisääntymiskelvottomia ja lisäksi vielä huonoja kasvattajia. Että ei ole ihme, kun on syntynyt tämmöinen mätisäkki. En oikeastaan itsekään tajua miksi elän vaan sen vuoksi, että säästän nuo lapsensa itsemurhan kokemiselta. Ovat tainneet onnistua syyllistämään mut jo etukäteen niin hyvin.

    Äänestä

  • Juuuoooo: KTN:n ja KTM:n pojasta ei välttämättä tule KTM:ää. Jokaisella sukupuolella on omat häviäjänsä ja omat voittajansa. Perimä ei määrää kaikkea. Ja tavallaanhan tuokin on karsintaa: epäkelvot jälkeläiset eivät pääse lisääntymään.

    Ennenvanhaan ennen lääketieteen kehittymistä suuri osa lapsista ei elänyt lisääntymisikäiseksi asti. Silloinen kuolleisuus oli suurempaa kuin ätmien suhteellinen osuus, joten silloin mukana meni vähän parempaakin ainesta.

    Äänestä

  • Naisasialooser11 kirjoitti:

    Jenkkiläisellä ATM foorumilla on ihmetelty samaa asiaa tarkemminkin ja paikalliset rumat HC-AT-miehet monet kertoivat, että vanhemmistaan ainakin toinen on hyvännäköinen, joillakin jopa molemmat. Monilla on kaunis äiti mutta ruma isä.

    Tämä johtuu siitä, että 20-30v HC-AT-miehen vanhemmat ovat lisääntyneet ennen nettiaikaa ja feminsimiä, jolloin rumalla ja tavismiehellä oli paljon paremmat mahdollisuudet. Naisilla ei ollut mahdollisuutta esim. tilata tinderista 100km säteellä komeimpia miehiä panemaan vaan tustuminen tapahtui aina liven ja pooli oli tuolloin huomattavasti suppeampi.

    Toinen asia mikä selittää HC-AT-miesten syntymisen on se, että komea mies siittää rumia lapsia siinä missä rumempikin mies ja että geenilotto voi sekoittua miljoonalla eri tavalla vaikka siellä lotossa niitä huippugeenejä arvottavana olisikin.

    Onsk tinderissä tuollainenkin ominaisuus???
    Minä kun latasin älypuhelimeen toisen ohjelman 1km: joka näyttää 1km säteellä ehdokkaita, mut ohjelma näyttää myös yli 1000 km päässä olevia ehdokkaita.

    Äänestä

Kaikki suomen ätmit on tällä palstalla eli noin 5 kpl.

3Äänestä
  • Luetaanko minutkin tähän joukkoon?

    (Naurua)

    1Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Luetaanko minutkin tähän joukkoon?

    (Naurua)

    (Palstakääk)

    (Hirn)

    Äänestä

Pelkästään ameriikassa HC-AT-miehiä on miljoonia. HC-ATM on maailmanlaajuinen ilmiö ja suomi on siinä vain itikan paska itämeressä. Ameriikassa tilanne on vielä pahempi, siellä naiset ovat vieläkin pinnallisempia ja siellä on prosentuaalisesti enemmän komeita miehiä kuin mitä suomessa. Siksi moni suomalainen YTN on ottanut miehensä ulkomailta.

Äänestä
  • Et ole tainnut amerikoissa käydä koskaan sillä itse asuin siellä kauan ja voin kertoo että naiset ei ole pinnallisia siellä. Suomalainen ruma ätmi saisi pillua sieltä opiskelija piireistä. Bileistä siellä oli joka paikassa ja seksiä harrastettiin kimpassakin.

    1Äänestä

  • Kyllä ovat. ameriikan AT-miehet ovat kertoneet, että rumalla miehellä ei ole siellä mitään mahdollisuuksia. En sitten tiedä vaikuttiko sinulla se, että olit ulkomaalainen ja tuskin olit ruma.

    Äänestä

  • miesmies- kirjoitti:

    Et ole tainnut amerikoissa käydä koskaan sillä itse asuin siellä kauan ja voin kertoo että naiset ei ole pinnallisia siellä. Suomalainen ruma ätmi saisi pillua sieltä opiskelija piireistä. Bileistä siellä oli joka paikassa ja seksiä harrastettiin kimpassakin.

    Kävitkö kaikkialla USA:ssa? Kuinka kauan olit, että sait kattavan käsityksen 300 miljoonan asukkaan maasta?

    Äänestä

  • Amerikassahan HC-ATM miehet ovat lisäksi suurimmaksi osaksi ylipainoisia verrattuna suomen HC-ATM ätmeihin, joista suurin osa on luihuja.
    Amerikassa tämä johtuu siitä, että HC-ATM mies tyydyttää naisenpuutetta ahmimalla pikaruokaa suuria määriä: hampurilaisia, ranskalaisia, pizzaa, pähkinävoita, sipsejä, arnolds donitseja, leivonnaisia, viinereitä, kanankoipia, kinkkua, valkoista leipää ja makeisia.

    Äänestä

  • "Pelkästään ameriikassa HC-AT-miehiä on miljoonia."

    -Näin on, maksavat 10 000 taalaa reissusta ulkomaille naista hakemaan, jotkut tekee kymmenenkin reissua, niin epätoivoisia ovat. Ja kun rahaa maksaa tuommoisia niin eivät niitä ihan köyhimipä ATMiä ole mutta silti eivät saa yhtään amerikkalaista naista koskaan.
    Ovat yleensä melko pienipalkkaisia, jotkut ihan ok näköisiäkin,
    ulkonäkö ei siellä selvästikään ratkaise niin paljoa kuin suomessa, vaan lompakon paksuus ratkaisee kaiken.

    Äänestä

Eli ätmin kuolee sukupuuttoon tän teorian perusteella??

1Äänestä
  • Ei ätmit ole mikään oma lajinsa joka voisi sukupuuttoon kuolla, vaan sellainen osuus miespopulaatiosta jolla ei ole tarvittavia ominaisuuksia sukupuolisuhteiden solmimiseen. Joka sukupolveen syntyy omat ätminsä.

    1Äänestä

  • No selvisihän se..täysin joutavia jorinoita turhanpäiväisiltä lässyttäjiltä.

    Äänestä

Eivät kuole,koska ei voi tietää kenen lapsesta tulee ätmi tai ätni vaikka suht hyvännäköset keskenään panisivatkin...

1Äänestä

Kyllä se on alle prosentti miehistä, jotka eivät MISSÄÄN elämänsä vaiheessa saa minkään näköistä naista.

Näillekään täällä ei ruma, lihava, vanha tai lapsia saanut nainen kelpaa. Mitään ei myöskään tehdä asioiden eteen. "En juo." "Minut pitää hyväksyä sellaisena kuin olen." "En käy missään." Keskustelun taso: huora, lutka etc. Inhottava luonne.

1Äänestä
  • Ehkäpä jos mies haluaa alkaa roskisdyykkariksi, mutta täällä onkin puhe nuorista ja edes pantavan näköisistä naisista.

    Äänestä

Suomessa+varmaan+muutama+prosentti,+maksimissaan+ehkä+10%+miehistä.+En+tiedä,+paljonko+maailmanlaajuisesti.

Äänestä
  • "Suomessa+varmaan+muutama+prosentti,+maksimissaan+ehkä+10%+miehistä.+En+tiedä,+paljonko+maailmanlaajuisesti.+"Noin+30%+suomalaisista+miehistä+ei+koskaan+saa+yhtään+naista.Lapsettomaksi+jää+tällä+hetkellä+35%+miehistä+suomessa,+tilastokeskuksen+mukaan,+käyrä+nousee+niin+että+jo+lähivuosina+40%.+Aina+vaan+harvemman+miehen+naiset+hyväksyy+siittäjäksi,+varmaan+10v+kuluttua+vain+se+parhaat+geenit+omaava+10%+miehistä+kelpaa+naiselle+lapsen+isäksi.Karua+on+naisten+valta.Natsitkin+oli+lempeitä+rotunäkemyksissään+verrattuna+suominaiseen.

Suomessa poikkeuksellisen suuri osa miehistä kiusataan ja syrjitään ätmeiksi. Siitä kertoo jo Suomen länsimaisittain poikkeuksellisen alhainen syntyvyys. Toki kaikkialla on ATM:iä mutta Suomessa on eniten.

1Äänestä
  • Ja kannattaa huomioida myös korkeat itsemurhaluvut sekä miesten osuus työelämän ulkopuolella olevista. Tällaisena suomimiehenä voin todeta geenieni olevan jätekamaa, joten miksikä kelpaisinkaan kenellekään.

    Äänestä

  • ujnhygcd kirjoitti:

    Ja kannattaa huomioida myös korkeat itsemurhaluvut sekä miesten osuus työelämän ulkopuolella olevista. Tällaisena suomimiehenä voin todeta geenieni olevan jätekamaa, joten miksikä kelpaisinkaan kenellekään.

    Ongelma ei ole geneettinen, jos olisi niin ätmiksi jäävien määrä olisi vakio aikakaudesta riippumatta, ja näinhän asia ei ole. Kyllä syyllistä pitää etsiä feminismistä ja muusta vihervasemmistolaisesta huuhaasta.

    1Äänestä

  • 30prosätmejä kirjoitti:

    Ongelma ei ole geneettinen, jos olisi niin ätmiksi jäävien määrä olisi vakio aikakaudesta riippumatta, ja näinhän asia ei ole. Kyllä syyllistä pitää etsiä feminismistä ja muusta vihervasemmistolaisesta huuhaasta.

    Ätmien määrä on pysynyt suurinpiirtein samana jo ainakin sata vuotta. Kyllä se enimmäkseen geneettistä on.

    1Äänestä

  • plplup kirjoitti:

    Ätmien määrä on pysynyt suurinpiirtein samana jo ainakin sata vuotta. Kyllä se enimmäkseen geneettistä on.

    Ei pidä paikkaansa. Koskaan ennen ei näin suuri osa miesten ikäluokista ole jäänyt lapsettomiksi kuin nyt.

    1Äänestä

  • ätmi-rekisteri kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Koskaan ennen ei näin suuri osa miesten ikäluokista ole jäänyt lapsettomiksi kuin nyt.

    Ajatkin ovat muuttuneet, ja naiset eivät yksinkertaisesti halua enää lapsia läheskään niin paljon kun vielä sukupuoli sitten. Ei vaikka tarjolla olisi kasapäin ytmejä.

    1Äänestä

  • ätmi-rekisteri kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Koskaan ennen ei näin suuri osa miesten ikäluokista ole jäänyt lapsettomiksi kuin nyt.

    Ehkäisy on syynä lapsettomuuteen. Ätmiys ei ole sama kuin lapsettomuus.

    Tosielämän ätmiys on myös sitä, että NAINEN TEKEE ÄTMILLE ALOITTEEN ja ätmi ei tajua ja/tai torjuu naisen. Tätä olen nähnyt tapahtuvan, mies tavallinen suomalainen ylipainoinen äijä, mutta ujo ja hitaasti syttyvä - ja neitsyt. Ja sellaisena pysyy, kun ei halua/pysty tilanteisiin tarttumaan.

    1Äänestä

  • sellaistaelämää kirjoitti:

    NO LUULETKO SINÄ ETTÄ KAIKKI ÄTMIT SAA NAISILTA ALOITTEITA, HÄH? Se että sinä olet jossain tuollaista todistanut ei tarkoita että se olisi kovinkaan yleensä. Useimmiten naiset eivät mitään suoria aloitteita miehille tee (edes ytmeille tai jänniksille), ja aika heikossa tilanteessa pitää naisaen olla että ätmille aloitteen tekee. Melkein voisi sanoa kyseisen naisen olevan edesvastuuttomassa tilassa tuollaisen sattuessa.

    Ja haluaisin kyllä tietää mitä tuo mainitsemasi "aloite" oikein piti sisällään. Helppo sanoa noin, vaikka todellisuudessa nainen olisi vaan tullut ätmin lähelle seisoskelemaan ja tuijottelemaan kattoon. Vain naisen mielestä tuo on aloite.

    2Äänestä

Mitä eroa on HC ätmillä ja tavallisella ätmillä noin käytännössä?

1Äänestä
  • HC-ATM on totaalisen kokematon mutta normi ätmi on voinut elämänsä aikana muutaman kerran saadakin vähemmän kauniilta naisilta.

    1Äänestä

  • Käytännössä eroa ei juuri ole koska ne naiset mitä ATM saa ovat sen verran heikkotasoisia.

    Äänestä

Kummallista "salaseura" juttua,,mitä tarkoittanee tuollaiset "Ätm" tai Ytm?
Voisikohan joku valaista asiaa?

Äänestä
  • Selaa vanhempia viestejä tai vaikka googleta. Näitä ei jaksa joka kerta uudestaan selittää, kun joku uusi tulokas palstalle eksyy,

    Äänestä

Ei tuosta ole mitään maailmanlaajuisia tutkimuksia tehty, koska yhteiskunnallisesti tämä ei ole iso ongelma oikein missään, tai ainakaan sitä ei sellaiseksi tunnusteta. Ilmiö on yleinen ainakin Japanissa, koska siellä ilmiöön on herätty. Sikäläisiä ätmejä kutsutaan hikikomoreiksi, tosin nimitykseen kai lasketaan naisetkin, vaikka heitä on murto-osa siitä mitä miehiä.

Suhteessa koko väestöön on noiden hikikomoreiden määräkin pienehkö. Heitä lasketaan olevan noin miljoona, mikä 127 miljoonan väestöstä on kuitenkin pienehkö osuus.

Muualla maailmassa se on lähinnä ätmien, incelien - tai miksi he sitten itseään kutsuvatkin - oma alakulttuurijuttu, eikä ilmiö ole mikään yhteiskunnallisesti kuuma peruna.

Äänestä
  • Nojaa.+60%+alle+kolmikymppisistä+miehistä+ja+vajaa+50%+alle+kolmikymppisistä+naisista+ei+ole+koskaan+seurustellut.+Kelpaamattomuus/haluttomuus+on+aika+suurta.Väkilukuun+suhteutettuna+lumihiutaleita+on+vähän,+koska+väestöpyramidi+on+ollut+vääränlainen+jo+vuosikymmenet.

    1Äänestä

  • rtfhfr kirjoitti:

    Nojaa.+60%+alle+kolmikymppisistä+miehistä+ja+vajaa+50%+alle+kolmikymppisistä+naisista+ei+ole+koskaan+seurustellut.+Kelpaamattomuus/haluttomuus+on+aika+suurta.Väkilukuun+suhteutettuna+lumihiutaleita+on+vähän,+koska+väestöpyramidi+on+ollut+vääränlainen+jo+vuosikymmenet.

    Mistä+olet+nuo+luvut+napannut?+Edes+joku+lähde+olisi+hyvä+olla,+kun+noin+huimia+prosentteja+heittää.+En+tiedä+päteekö+nuo+pahimmin+ukkoutuneissa+maalaispitäjissäkään,+ja+ei+taatusti+kaupungeissa.+Itse+olen+joskus+kuullut+luvun+10%.+Mutta+huomaapa+se,+että+esim.+yhden+illan+jutut+eivät+ole+seurustelua,+joten+tuohon+joukkoon+mahtuvat+paitsi+ne+jotka+eivät+edes+halua+mitään+suhdetta+(enemmistö+naisia,+oletan)+myös+ne+jotka+harrastavat+seksiä+mutta+eivät+seurustelua.

    Äänestä

  • Buhahaha kirjoitti:

    Korjaus:+60%+ja+vajaa+50%+_naimattomista_+ei+_ole_+suhteessa.+Pari+riviä+alempana+todetaan,+että+noin+30%+alle+30-vuotiaista+ei+ole+seurustellut+koskaan.+(Lisäksi+45%+16-24-vuotiaista+naisista+eivät+kaipaa+"kontaktia"+ja+samaa+mieltä+on+reilu+neljännes+samanikäisistä+miehistä.)https://www.theguardian.com/world/2013/oct/20/young-people-japan-stopped-having-sex

    1Äänestä

  • hukhjnln kirjoitti:

    En tiedä onko japanilaisten tilastot ihan suomeen Sovellettavissa, aika eri kulttuurit. Suomessa seksi vielä kiinnostaa.

    1Äänestä

suomessa on yli 50 vuotiaita ätmejäkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juuuoooo kirjoitti:

osa miehistä kuuluu ns.ätmeihin?
Suomessa?/maailmanlaajuisesti?
Ja tässä yhteydessä tarkoitan hc ätmejä jotka eivät koskaan elämässään tule saamaan pillua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu