keskustelun inhimillisiä ulottuvuuksia

Tällä keskustelupalstalla toimivien ydinvoiman puolestapuhujien tulisi ymmärtää muutamia vihreän liikkeen perustekijöitä. Yksilötasolla tietyille henkilöille luonnon ja maapallon saastuminen saattaa olla varsin ahdistava tekijä. Saastumista on vaikea käsitellä sen erittäin monista ja laajoista ulottuvuuksista johtuen. Tällöin ahdistus on helppo projisoida yhteen selkeään ja konkreettiseen kohteeseen. Tässä tapauksessa ydinvoimaan. Kuten muutkin fobiat niiden hallinta ja pelkotiloista irtipääsy on vaikeaa. Jos tähän yhdistyy voimakkaita, lähes uskonnollisia, kaikkivoipaisia oikean asian puolesta puhumisen tunteita, konkreettisen faktan ymmärtäminen on hankalaa. Myöskään osallistuminen normaaliin dialogiin on hankalaa.

Toinen näkökulma liittyy vihreään liikkeeseen organisaationa. Yleisiä johtamisen peruspilareita on läpi historian ollut vihollisen tunnistaminen eri organisaatioissa ja liikkeissä. Oikeutus tälle luodaan vaikka perusteet eivät olisi aukottomia. Se yhdistää omia joukkoja. Vihollinen täytyy olla konkreettinen, mutta sen liian tarkka tunteminen (muulle kuin johdolle) ei ole välttämättä tarpeen. Se voi olla jopa haitallista. Ydinvoima on kuvatun kaltainen kohde. Se on yhdistänyt vihreää liikettä jo useita vuosikymmeniä. Jos valinta olisi ollut esimerkiksi öljy, sen hallinta olisi voinut olla hankalampaa. Liian suuri osa ihmiskuntaa on riippuvaisia öljystä ja siitä ei näin ollen olisi saatu hyvää yhdistävää vihollista. Ydinvoima ja sen ympärille kiedottu mystiikka on taitavan johtamisen kautta saatu oivalliseksi vihreää liikettä yhdistäväksi tekijäksi. Kasvihuoneilmiön kautta on syntynyt vihreälle liikkeelle konkreettinen ongelma. Kioton sopimus vauhdittaa kehityskulkua, missä globaalisti ajaudutaan energiapulaan, jos ei hyväksytä ydinvoimaa yhtenä rakennuspalikkana energiantuotantotalossa. Tämä on hiukan uusia asia myös vihreälle liikkeelle. Globaalisti uusi tilanne on ajanut ennen varsin hyviä vihreän liikkeen asiakkaita ydinvoiman kannattajiksi.

Viitaten näihin kahteen näkökulmaan: yksilö- ja organisaatiotaso, on vaikea käydä debattia asiasta samoilla ymmärryksen asteilla ja lienee esimerkiksi turha yritys tämän palstan Vastaajan tapauksessa. On selvästi nähtävissä keskustelun ajautuvan miltei poikkeuksetta tilanteeseen, jossa argumentointi kääntyy tunnepohjaiseen vakuuttamiseen. Samankaltainen tilanne löytyy esimerkiksi uskontojen ympäriltä. Väittämät eivät perustu viime kädessä todelliseen fakta-tietoon vaan pyhiin kirjoituksiin, joihin on uskottava. Muutoin asiaa ei pysty käsittelemään esittäjän näkökulmasta. Skeptikolle tämä on vaikeasti hallittava tilanne. Näin myös ydinteknologiaan paneutuneelle ammatti-ihmiselle. Loppuun lienee hyvä todeta, ettei ydinvoima ole riskitöntä. Toivottavasti alan asiantuntijat tekevät asian eteen yhä enemmän, jotta pystyttäisiin tulevaisuudessa kuluttajille osoittamaan, riskien olevan marginaalisia laajuus huomioiden. Näin varmaan jo on, mutta laaja osa ihmiskuntaa tarvitsee lisää helposti ymmärrettävää tositietoa asiasta.
36891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

ei ollu mua varten. sori. kommentoikaa joku muu. mulla on nyt vähän tärkeempää pohdittavaa.

ehkä palaan asiaan myöhemmin.

Äänestä
  • Sinulla! Miten se voisi olla mahdollista?

    Äänestä

  • "ei ollu mua varten. sori. kommentoikaa joku muu. mulla on nyt vähän tärkeempää pohdittavaa."

    Ja tuossa kaikki mitä suuri ja viisas vastaaja osaa tähän sanoa... Hei haloo!

    Onko sinulla joku pakonomainen tarve saada jotain sanotuksi?

    Jos on, niin suosittelen käyntiä psykiatrille. Tuohan on jo sairasta.

    Jos ei ole mitään sanottavaa, niin sitten voi ihan yhtä hyvin pysyä myös hiljaa.

    Äänestä

todella asiallinen ja asiasisältöinen kirjoitus tällä palstalla, mutta kuten huomasimme, niin Vastaaja taas kuittasi tämänkin kirjoituksen hänelle kuulumattomana mambojambona, joten parannusta palstan tasoon on tuskin odotettavissa.

Äänestä

Tahdon kiittää harvinaisen hyvästä keskustelun avauksesta ja samalla tehdä sinulle tiettäväksi että luin tämän.

Äänestä
  • sanoisi Raid.
    Asiallinen avaus, ja ihan hyvää ja rakentavaa tekstiä; ei kuitenkaan kirvoita, kuin kiitoksiin????
    Kuvaa hyvin tätä palstaa, vain vouhottaviin kirjoituksiin vastataan samanlaisilla vouhotuksilla, jos joku pistää asiaa, palstalaisten eväät loppuuvat siihen?!?!

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    sanoisi Raid.

    "jos joku pistää asiaa, palstalaisten eväät loppuuvat siihen?!?!"

    Edes "Vastaaja" ei kommentoinut mitenkään tuota IEA-juttua, minkä laitoin tuonne...

    Ei vaikka oli jo pitkään suorastaan vaatinut tietoja minkä mukaan ydinvoimalla voitaisiin vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöihin.

    Samaa mieltä olen. Palstalaisilla, tässä tapauksessa etenkin vastustajilta loppuivat eväät täysin.

    Äänestä

  • Joku vaan... kirjoitti:

    Kun Vastaaja oikein vaahtoaa ydinkakkakatastrofeistaan, myrkkyvoimaloistaan ja täystuhon aiheuttavasta kasvihuoneilmiöstään, alkaa kyllä kommentteja sadella; lentävistä marsuista ja tuhansia lintuja kilometrien päähän viskovista tuulimyllyistä aina totaalisesti asiaaankuulumattomiin lausuntoihin Vastaajan sukupuolesta?!?
    Ei tästä kummallekaan laidalle oikein pisteitä heru, toki joukkoon mahtuu kyllä muutama ihan asiallinen kirjoittaja, heitä en mitenkään pyri mollaamaan.

    Marsut ovat söpöjä eläimiä. Todennäköisyys sille että niistä mutaation kautta tulisi lentäviä jättimarsuja on yhtä häviävän pieni kuin Vastaaja-tytön skenaariot ja uhkakuvat ydinvoimasta.

    Oletko kuullut sanonnan "Shit hit the fan"? Miksi ihmeessä lintu ei sinkoutuisi tuulivoimalan lapaan osuessaan? Todistettavasti lintuja on törmännyt tuulivoimaloihin. Eivätkö luonnonlait vaikuta lintuihin? Tippuvatko ne aina suoraan alas?

    Onko kysymys relevantti? Vähintään yhtä relevantti kuin Vastaajan villit teoriat.

    Pitäisikö sitten Vastaajan kommentit täysin sivuuttaa? Vaarana on että joku satunnainen lukija ottaa ne todesta. Vaikka poliitikko. Kuulimmehan juuri esim. että ruotsin UM:ssä ei tiedetty mikä on Phuket ja mikä tsunami. Tuskinpa Suomalaiset poliitikot ovat sen viisaampia.

    Parempi pistää samantasoista tekstiä vastaukseksi. Ja onhan siitä, ainakin itselleni, hupia jos päivä muten on tylsä.

    Äänestä

  • Koleta kirjoitti:

    heräsihän se toinenkin palstan suunpieksijä, huomenta vaan.
    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, sanoivat muinaiset Roomalaiset, vai olikon ne nyt sitten savolaiset, en muista.
    Maltoit sentään olla pohtimatta Vastaajan sukupuolta, mistä moinen sivistyksen puuska??
    Kummalliset on huvit, mutta kukin tasonsa mukaan; vähemmän tylsää päivänjatkoa.

    Hereillä olen ollut koko ajan. Katso vaan mitä nimimerkilläni on kirjoitettu viimeisien päivien aikana. Etkö ole huomannut? Pidä silmät auki!

    Tietysti tunnistan omat aloitukseni. Tyhmänäkö minua pidät? Ja jos oikein tarkasti luet niin otin kyllä kantaa Vastaajan sukupuoleenkin.

    Miten paljon omaa Häh? on tuonut palstalle? Veikkaisinpa että nimimerkki Koleta on tuottanut huomattavasti enemmän asiapitoistakin sisältöä pälstalle kuin Häh?.

    Olisihan se tietysti kivempaa jos tylsyyden saisi karkotettua asiakeskustelulla. Joskus vaan palsta on turhan aneeminen siihen.

    Kerro jokin oma näkökanta ydinvoimaan ja energiapolitiikkaan!

    johon täytyy tietenkin vastata.
    Oma filosofiani on realiteetit huomioon ottava, kuitenkin myös hyvin luonnonmyönteinen, siitä huolimatta, että luonto ei ole mitenkään erityisemmin ihmismyönteinen.

    Ydinvoima ei todellakaan ole minulle mikään peikko, vaan kannatan sen käyttöä siihen saakka, kunnes ns. uusiutuvat mahdollisesti saadaan paremmin toimiviksi.
    Jos ei saada, niin sitten täytynee tyytyä ydinvoimaan.
    Onhan se jäte tietysti ongelma, niinkuin kaikki jäte pakkaa muutenkin olemaan.

    Uusiutuvista uskon enemmän aurinkovoiman, kuin tuulivoiman mahdollisuuksiin tulla tulevaisuudessa globaaliksi energianlähteiksi.

    Fuusio on aivan viimeaikoina liikahtanut eteenpäin oltuaan kauan aivan jämähtäneenä; pitkä matka on varmaan vielä Tippavaaraan, valitettavasti. Sitäpaitsi, onhan sekin ydinenergiaa ja onhan fuusiopommejakin olemassa, joten kai siitä taas joku keksii tehdä hullun pojan ullakolleen.
    Lähitulevaisuuden ratkaisu ei mielestäni ole.

    Vetytalouden kehitys ei myöskään ole ollut sitä, mitä odotettiin; toivottavasti joskus ongelmat ratkaistaan, sillä olisihan se oiva keino energian säilömiseen.
    On kuitenkin mahdollista, että ei ihan lähiaikoina onnistu sekään, onnistuuko koskaan, en tiedä.

    Puita sun muita biohommia kannattaa tietenkin käyttää siellä, missä niitä pahemmin kuskailematta on, esim. talousmetsien välittömässä läheisyydessä, maatiloilla, jne; jäänee kuitenkin melko paikalliseksi, poltto- ja savukaasutekniikassakin olisi vielä kehitettävää.

    Siinä nyt jotain ajatuksia, vaikken tietenkään pyri olemaan suuren Koletan tasoinen kirjoittaja täällä, en ainakaan, mitä tulee kommentteihin tuntemattomien ihmisten sukupuolesta.
    En pidä ketään tyhmänä, se jääköön muille.
    Asiallisuus pakkaa aina olemaan tylsää, kunnon solvaus sensijaan on ilmeisesti suurtakin hupia, joillekin..

    Ei tosin tarvitse käyttää titteliä "Suuri". Pelkkä Koleta riittää vallan mainiosti.

    Energiavisiosi taitaa olla sama kuin useimmilla yv kannatajilla. Yv ei ole itseisarvo, mutta paras, paremman puutteessa.

    Suomihan on jo johtavia biopolton harrastajia. En muista prosentteja, mutta taitaa osuus olla suurempi kuin ydinvoiman. Kaikki taloudellisesti hyödynnettävissä oleva poltto on jo taidettu hyödyntää.

    Samat tahot tulevat kyllä vastustamaan fusiota jotka nyt vastustavat fissiota. Eihän sitä koskaan voi tietää... Voi vaikka räjähtää vetypommina.

    Solvaukset ja asiattomuudet säästän huonosti käyttäytyville kirjoittajille. Pahinta mahdollista on että hyvään ja pitkään kijoitukseen vastaa vain tyyliin "päläpälä". Varsinkin jos itse ei pysty samanlaiseen.

    Ko. vastaukset sammuttavat kaiken korkeatasoisen keskustelun palstalta.

    Sioille ei kannata syöttää helmiä.

    En tosin itsekkään pidä siitä kuvasta minkä tämä palsta antaa elämäni tylsyydestä...

    varsinainen ydinvoiman kannattaja tuskin olen, mutta kuten sanoit, jos ei ole esittää parempaakaan vaihtoehtoa, eikä mitään realistista ohjelmaa energiankulutuksen vähentämiseksi, on tyydyttävä siihen mitä on, eli ydinvoimaan.

    Tällä hetkellä on fuusio saatu lopultakin tuottamaan sen, minkä se kuluttaakin; veret seisauttavin kustannuksin.
    Uhraus tietenkin kannattaa, kun toiveissa on tehokas energiamuoto.

    Aurinko- ja tuuli(aurinkoenergiaa sekin) sisältävät energiaa yli ihmisen tämänhetkisen kulutuksen, mutta mihin se esim. myrskyn kauhia energia saataisiin talteen tyynen varalle.
    Auringon säteilyenergiassa on vielä suurempi potentiaali; kuitenkin sama ongelma, säilöminen ja kalleus, vaivaa sitäkin.

    Fossiilisten poltto on kyllä vähän sellaista sun tällaista toimintaa. Kasvihuoneilmiö, tai sen riistäytyminen ei ole kuitenkaan mitenkään todistettu juttu, vaikka suuri osa tutkijoista sitä puoltaakin. En tietenkään itsekään vähättele ilmaston mahdollisen nopean lämpiämisen aiheuttamia alueellisia muutoksia.
    Vaikka ihmiskunta tuskin kuolee suureenkaan lämpiämiseen, mahdolliset nopeat muutokset voivat kyllä aiheuttaa ikäviäkin ognelmia ympäri palloa.
    Pois siis fossiilisista pitäisi päästä, mutta koskapa ei minulla ole esim. muutakaan realistista litkua tarjolla tankkiin, kuin bensaa, enkä pysty estämään Kiinalaisia hankkimasta itselleen autoa, enkä Amerikkalaisia hankkimaan V8-citymaasturiensa tilalle pikkuautoja, niin minkäs teet.
    Ja autothan ovat vain osa fossiilisten polttoa.

    Suomi on tosiaan johtava maa niin polttotekniikan, kuin määränkin mukaan; kehitettävää kyllä on vielä.
    Vaikkei joka käpyä ja neulasta ei metsästä ole mitään mieltä polttaa, tarvitseehan metsä myös kariketta, ei läheskään kaikkea vielä saada esim. kustannussyistä kerättyä.
    Ja paljon menee vielä metaania ilmaan maatiloilta myös samasta syystä.
    Mutta mutta, nämä jäänevät hyvin alueelliseksi toiminnaksi, joka tietysti on tärkeänä rikkana rokassa paikallisessa energiantuotannossa.

    Äänestä

Ansiokas kirjoitus.

Suurin osa ihmisistä on huolestunut ympäristön tilasta ja kehityksestä. Vihreä liike pyrkii monopolisoimaan tämän huolen. Tarjoamalla selkeitä uhkakuvia ja helppoja ratkaisuja asioista ymmärtämättömille ihmisille. Populismi vaatii selkeyttä. Laaja kannatus vaatii populismia. Laaja kannatus tarkoittaa valtaa ja rahaa. Totuudella ei ole kovinkaan suurta väliä. Vihreä liike on oman propagandansa vanki. Uskottavuus katoaisi tyystin jos he tekisivät ydinvoiman suhteen täyskäännöksen.

Se dogmi on vallitseva joka tuo eniten rahaa,

Äänestä
  • Propaganda on siitä mielenkiintoinen asia, että kun ei välitetä totuudesta, niin asioiden selittämisestä tulee helpompaa, ja selityksistä usein helppotajuisempia. Mukaan voidaan myös sekoittaa sopivassa suhteessa monimutkaista usein sivistyssanoilla höystettyä hölynpölyä, tai suoranaisia valheita. Ja siten voidaan luoda vaikutelma asiantuntevuudesta, ja samalla ohjata suuria joukkoja ajattelemaan ja tekemään suurinpiirtein samalla tavalla.

    Propagandan vaikutukset on nähty aiemminkin. Mutta vaikka miljoonat uskoisivat propagandaa, niin tekeekö se propagandasta totta?

    Vaikka ympäristöön liittyvät asiat ovat tärkeitä, niin ei kuitenkaan saisi uskoa sokeasti jokaista joka väittää toimivansa ympäristön puolesta. Pitää pystyä kritisoimaan myös niitä jotka väittävät toimivansa hyvän asian puolesta. Tämä saattaa kuulostaa pessimistiseltä, mutta pitää muistaa, että niin hyvää ei olekaan, ettei siinä olisi jotain pahaakin. Mutta toisaalta en ole vielä kuullut semmoisesta pahasta, ettei siinä olisi ollut jotain hyvääkin. Tarvitaan realismia.

    Äänestä

"Ydinvoima ja sen ympärille kiedottu mystiikka on taitavan johtamisen kautta saatu oivalliseksi vihreää liikettä yhdistäväksi tekijäksi."

Ydinvoimala on tarpeeksi monimutkainen härveli, joten ihmiset eivät maalaisjärjellään osaa siitä olla oikein mitään mieltä, vaikka täällä lännessä ei oikein mitään olekaan sattunut. Siinä on myös haavoittuvuuksia, joita voidaan paisutella. Esimerkiksi:

* Yhteinen tausta aseohjelmien kanssa monissa maissa ja toisaalta ihan todellinen mahdollinen yhteys tietyiltä osin aseohjelmiin.

* Ydinjäte on tehokkaasti mystifioitu "ikuiseksi ongelmaksi", jolla tulemme myrkyttämään lapsenlapsemme. Monen mielestä tuntuu kohtuuttomalta, että myöhemmin ydinjätteen vuoksi jouduttaisiin hylkäämään isojakin maa-alueita sen takia, että nyt on haluttu lamppuun valkea. Esimerkiksi tämän pelon vuoksi Ruotsin ydinenergialaissa olisiko vuodelta 1976 tai -78 vaadittiin, että loppusijoitus on tehtävä täysin turvallisesti (helt säkert). Älytön vaatimus, kun mikään ihmisen toiminta ei koskaan voi olla täysin turvallista. Edelleen näissä hommissa ollaan esim. USA:ssa menty typeryyksiin, kun siellä päin on Yucca Mountainin jätehautaa varten suunniteltu kulttuurista riippumattomia varoituksia, jotta mahdolliset nykyihmistä seuraavat primitiiviset sivilisaatiot ymmärtäisivät olla menemättä sinne. Mitä ihminen täällä voisi tehdä, jos jokaisessa asiassa ajateltaisiin seurauksia noin pitkälle?

* Ongelmat riskianalyysin ymmärtämisessä, muodollisesti: riski = tapahtuman todennäköisyys * vahinko. On tunnettua, että ihmiset vaativat kiellättäväksi asioita jotka aiheuttavat vahinkoa hyvin epätodennäköisesti mutta hyväksyvät tasaisesti tappavat arkiset asiat. Aika paljon on tekemistä sillä kuinka näyttävästi onnettomuus tapahtuu. Oman kokemukseni mukaan monet pelkäävät juuri isoa onnettomuutta Loviisassa tai Olkiluodossa, vaikka tietävätkin sellaisten olevan hyvin harvinaisia. Siinä tietenkin yksinkertainen selitys ja TMI-2 ja Tshernobyl -onnettomuuksien vertailu tavallisesti auttaa.

* Suoranainen valehtelu ydinvoimasta on helppoa, tapahtuihan Tshernobylin onnettomuus suljetussa NL:ssa ja ihmiset myös pelkäävät säteilyä. Edelleen päästä keksityt väitteet uraanilouhosten kylvämästä kuolemasta ja vaikkapa jääkauden tuhoista Onkalossa ovat katteettomia, mutta tuollaisten tahojen ei niitä tarvitse perustella, toistaa vain tarpeeksi monta kertaa, niin homma toimii riittävän hyvin.

* Harhaanjohtaminenkin on helppoa, kun kerrotaan jotakin sisällötöntä, mutta pahalta kuulostavaa, kuten X miljoonaa litraa radioaktiivista vettä vuoti jossakin, tai väitetään katteettomia tuulivoiman mahdollisuuksista Suomessa.

* Ydinvoima liittyy teollisuuteen, joten sen vastustaminen on myös eräänlainen vaihtoehtoeläväisten lifestylejuttu. Se edustaa vääriä arvoja ja toisaalta sen nähdään johtavan tuhoon, kun väitetään sen tuottavan sähkön olevan liian halpaa, niin että sen lisäys johtaa CO2-päästöjen nettolisäykseen väistämättä jne. Siihen projisoidaan monia asioita, jotka eivät kovin läheisesti siihen kuitenkaan liity. Matematiikantaitamattomuus ja luonnontieteellinen sivistymättömyys ovat hyvä kasvualusta monelle asialle.

Liikkeitä yhdistävä tekijä se todella on. Esimerkkinä vaikka Valtavirta, johon taisi kuulua monta kymmentä eri kansalaisjärjestöä. Edelleen sitä on vastustettu kauan ja vastustajien tieto kuinka sitä vastaan argumentoidaan on perimätietoa vanhemmilta aktivistisukupolvilta. Se sisältää paljon vanhaa kamaa, joka joskus oli totta, ja toisaalta tekniikan tai luonnontieteen kannalta täysin typeriä väittämiä, jotka edelleen pysyvät argumenttilistalla riippumatta siitä mitä niistä sanotaan.

Tavallinen retoriikkakeino on yksinkertaisesti väittää jotakin. Viranomaisilla menee niin kauan tutkimiseen ja tiedottamiseen, että oikaisu ei enää ketään kiinnosta. Mielikuvien luominen riittää ja on osoittautunut tehokkaaksi.

Äänestä
  • "* Yhteinen tausta aseohjelmien kanssa monissa maissa ja toisaalta ihan todellinen mahdollinen yhteys tietyiltä osin aseohjelmiin."

    Yritätkö jotenkin hämärtää sitä tosiasiaa, että ydinenergialla ja ydinaseilla on TODELLINEN YHTEYS ydinaseisiin, ei siis 'pelkästään todellinen mahdollinen yhteys'?

    Äänestä

  • "* Ydinjäte on tehokkaasti mystifioitu "ikuiseksi ongelmaksi", jolla tulemme myrkyttämään lapsenlapsemme."

    Niin - mitä on tarkoitus tehdä että niin ei kävisi? Useita satoja tuhansia vuosia olisi edessä elettävää niiden kanssa

    "Monen mielestä tuntuu kohtuuttomalta, että myöhemmin ydinjätteen vuoksi jouduttaisiin hylkäämään isojakin maa-alueita sen takia, että nyt on haluttu lamppuun valkea."

    Totta puhut. Lamppuun saa valkeaa myrkyttämättäkin,

    "Esimerkiksi tämän pelon vuoksi Ruotsin ydinenergialaissa olisiko vuodelta 1976 tai -78 vaadittiin, että loppusijoitus on tehtävä täysin turvallisesti (helt säkert)."

    Se nyt on vähintä mitä voidaan vaatia. Vertaa: on riskittömiäkin vaihtoehtoja

    "Älytön vaatimus, kun mikään ihmisen toiminta ei koskaan voi olla täysin turvallista."
    On vaarallista ja vähemmän vaarallista. On vaarallista tällä hetkellä ja on vaarallista tulevaisuudessa. Ydinjätteet ovat - kuten sanoit - ikuisesti vaarallisia ihmisen mittapuun mukaan.

    "Edelleen näissä hommissa ollaan esim. USA:ssa menty typeryyksiin, kun siellä päin on Yucca Mountainin jätehautaa varten suunniteltu kulttuurista riippumattomia varoituksia, jotta mahdolliset nykyihmistä seuraavat primitiiviset sivilisaatiot ymmärtäisivät olla menemättä sinne."

    LOISTAVA AJATUS! SAMA SUOMEN OLKILUOTOON!

    "Mitä ihminen täällä voisi tehdä, jos jokaisessa asiassa ajateltaisiin seurauksia noin pitkälle?"

    Harjoittaa kestävää kehitystä.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    "* Ydinjäte on tehokkaasti mystifioitu "ikuiseksi ongelmaksi", jolla tulemme myrkyttämään lapsenlapsemme."

    kestävän kehityksen vimmaisella ajatuksella.
    Unohda se. Ei tule mitään.

    " Useita satoja tuhansia vuosia olisi edessä elettävää niiden kanssa"

    Miten tuo eroaa uraanista, tai mistään muustakaan radioaktiivisesta mitä tältä planeetalta löytyy ihan luonnostaan.

    Jo tuhansia vuosia sitten kun muinaiset suomalaiset rakentelivat vaatimattoman pieniä hirsimökkejään pitkin suomenmaata, sekoittui niiden sisäilmaan radonkaasua. Radonkaasua onkin noussut maaperästä tasaisena virtana jo pitkään ennenkuin ihmiset edes osasivat kirjoittaa. Onhan se uraani ollut siellä maanalla kauemmin kuin ihmiset sen päällä.

    Äänestä

  • joku... kirjoitti:

    Radonkaasu on kyllä uudempien aikojen ongelma. Ennen rakennettiin tuulettuva perusta ja vuotava hirsikehikko.

    Ei tuulettuva perusta ja tiivis mökki ovat suurimmat ongelmat radon-ongelmaan.

    Savupirteissä taidettiin kuitenkin ennen savun mukana saada huomattavasti enemmän radioaktiivisia aineita kehoon kuin mitä nykyisin radonkaasusta.

    Ydinjätteessä on muitakin aineita kuin uraania, kuten plutoniumia - supermyrkkyä, joka joskus mainitaan vaarallisimmaksi ihmisen kehittämäksi alkuaineeksi.

    Jos ydinjäte olisi sitä samaa uraania, mistä se on kehitetty, ei kukaan puhuisi ydinjäteongelmasta - no joo, olishan se köyhdytetty uraani ainakin sellainen.

    Äänestä

  • "
    * Ongelmat riskianalyysin ymmärtämisessä, muodollisesti: riski = tapahtuman todennäköisyys * vahinko. On tunnettua, että ihmiset vaativat kiellättäväksi asioita jotka aiheuttavat vahinkoa hyvin epätodennäköisesti mutta hyväksyvät tasaisesti tappavat arkiset asiat. Aika paljon on tekemistä sillä kuinka näyttävästi onnettomuus tapahtuu. Oman kokemukseni mukaan monet pelkäävät juuri isoa onnettomuutta Loviisassa tai Olkiluodossa, vaikka tietävätkin sellaisten olevan hyvin harvinaisia. Siinä tietenkin yksinkertainen selitys ja TMI-2 ja Tshernobyl -onnettomuuksien vertailu tavallisesti auttaa.
    "

    'Riskianalyysistasi puuttui eräs hyvin merkittävä tekijä: aika. Katsotaanpa sitä uudestaan se mukaanlukien:

    riski = tapahtuman todennäköisyys * vahinko * vaikutusaika

    Eli sovella tuota nyt aineeseen, jonka radioaktiivinen vaikutusaika on satojatuhansia vuosia ja kemiallinen vaikutusaika liki ikuinen ja katso sitten pienempiriskisiä vaihtoehtoja.

    "On tunnettua, että ihmiset vaativat kiellättäväksi asioita jotka aiheuttavat vahinkoa hyvin epätodennäköisesti mutta hyväksyvät tasaisesti tappavat arkiset asiat."

    Sinulta on jäänyt, tai jätit tahallasi, kokonaan huomaamatta, että ihmiset ovat huolissaan LAJIN SÄILYMISESTÄ, eli varsinaisesti ei pelätä mitä itselle tai toisille tapahtuu, mutta se, miten onnettomuus voisi vaikuttaa tuleviin lajiyksilöihin, onkin jo pelottavaa. Tuo on hyvin luonnollinen asia, sillä kaikkien lajien ainoa luonnollinen elämän tarkoitus on lajin säilyminen

    Äänestä

  • Koleta kirjoitti:

    Radonkaasu on kyllä uudempien aikojen ongelma. Ennen rakennettiin tuulettuva perusta ja vuotava hirsikehikko.

    Ei tuulettuva perusta ja tiivis mökki ovat suurimmat ongelmat radon-ongelmaan.

    Savupirteissä taidettiin kuitenkin ennen savun mukana saada huomattavasti enemmän radioaktiivisia aineita kehoon kuin mitä nykyisin radonkaasusta.

    "Ei tuulettuva perusta ja tiivis mökki ovat suurimmat ongelmat radon-ongelmaan. "

    Olet oikeassa... Mutta toisaalta, jos haluaa ihan pilkkua viilata, niin periaatteessa en väittänytkään että niistä vähäisistä radon-pitoisuuksista muodostui mitään ongelmia... Ja pääpointtihan oli kuitenkin siinä, että sitä radonia oli silloinkin. Ihmisten historiaa ajatellen voidaan sanoa, että sitä radonia on aina ollut, ja tulee aina olemaan.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Ydinjätteessä on muitakin aineita kuin uraania, kuten plutoniumia - supermyrkkyä, joka joskus mainitaan vaarallisimmaksi ihmisen kehittämäksi alkuaineeksi.

    Jos ydinjäte olisi sitä samaa uraania, mistä se on kehitetty, ei kukaan puhuisi ydinjäteongelmasta - no joo, olishan se köyhdytetty uraani ainakin sellainen.

    "kuten plutoniumia "

    Plutonium kelpaa myös ydinpolttoaineeksi... Ehkäpä tulevaisuudessa ydinjätteen plutoniumia aletaan keräämään talteen...

    Toisekseen plutonium on radioaktiivista, eli ei säily ikuisesti.

    Kolmannekseen plutonium on myös melko raskas aine. Tämän vuoksi plutonium ei nouse maan sisältä ihan itsekseen..

    "Jos ydinjäte olisi sitä samaa uraania, mistä se on kehitetty, ei kukaan puhuisi ydinjäteongelmasta"

    Jos ydinjätteeseen osattaisiin suhtautua järkevästi, niin sitä ei pidettäisi yhtään sen ongelmallisempana kuin uraaniakaan. Ydinjäte on vain yksi radioaktiivinen aine muiden joukossa. Ja maan sisällähän niitä riittää.

    suomessa. sen 'kierrättäminen' synnyttää vielä myrkyllisempiä jätteitä.

    hohhoijakkaa

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    suomessa. sen 'kierrättäminen' synnyttää vielä myrkyllisempiä jätteitä.

    hohhoijakkaa

    "Plutonium on ydinjätettä."

    Entä sitten? Sama se miksi sitä kutsutaan.

    Se ei muuta sitä tosiasiaa, että se on radioaktiivista, ja riittävästi puhdistettuna fissiokelpoista.

    "suomessa. sen 'kierrättäminen' synnyttää vielä myrkyllisempiä jätteitä. "

    Maat kirjoitetaan aina isolla!

    Toisekseen voisit perustella vähän, että miksi sen kierrättäminen synnyttää jätteitä vain Suomessa.

    Kolmannekseen... en ala kinaamaan siitä onko sen kierrättäminen järkevää vai ei. Asiantuntijat saavat päättää sen.

    Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että ei se plutonium ole sen vaarallisempaa siellä maan alla kuin ne muut radioaktiiviset aineet.

    "hohhoijakkaa"

    Tiesitkö että väsymystä voidaan verrata humalatilaan?

    eiköhän tuossa jo ajattelukykyiselle tullut tarpeeksi infoa

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    eiköhän tuossa jo ajattelukykyiselle tullut tarpeeksi infoa

    "eiköhän tuossa jo ajattelukykyiselle tullut tarpeeksi infoa"

    Eli...

    "ei mitään"

    ... sinulle.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    "* Yhteinen tausta aseohjelmien kanssa monissa maissa ja toisaalta ihan todellinen mahdollinen yhteys tietyiltä osin aseohjelmiin."

    Yritätkö jotenkin hämärtää sitä tosiasiaa, että ydinenergialla ja ydinaseilla on TODELLINEN YHTEYS ydinaseisiin, ei siis 'pelkästään todellinen mahdollinen yhteys'?

    Onko Ruotsalaisella taksikuskilla kollektiivinen vastuu konginkankaan onntettomuuteen koska kummassakin on autoja?
    Jos minä osaan ampua kiväärillä ja olen sitä opetellut intissä niin onko minun ja Hamas terroristijärjestön välillä suora yhteys?

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Ydinjätteessä on muitakin aineita kuin uraania, kuten plutoniumia - supermyrkkyä, joka joskus mainitaan vaarallisimmaksi ihmisen kehittämäksi alkuaineeksi.

    Jos ydinjäte olisi sitä samaa uraania, mistä se on kehitetty, ei kukaan puhuisi ydinjäteongelmasta - no joo, olishan se köyhdytetty uraani ainakin sellainen.

    Radioaktiivisen jätteen sisältämä URAANI on täsmälleen sitä samaa Uraania jota maapallolla on luonnollisestikin ja köyhdytetty uraani on Uraania joka ei sisällä U235 isotooppia vaan sisältää U238 isotooppia köyhdytetty uraani ei ole sen myrkyllisempää kuin luonnonkaan uraani. Plutonium on myrkyllistä ja sitä ei kukaan kiistä se on myös käyttökelpoista eli sitä voidaan käyttää ydinreaktorissa polttoaineena jolloin alkuperäisen ydinpolttoaine napin energian tuotto nousisi huomattavasti Näin tehdäänkin mm. Ranskassa.
    Suomessa ydinjäte haudataan maahan. No entä sitten Suomessa elohopeajätekkin haudataan maahan metrin syvyyteen Riihimäelle ilman tulista kansalaiskeskustelua.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    "eiköhän tuossa jo ajattelukykyiselle tullut tarpeeksi infoa"

    Eli...

    "ei mitään"

    ... sinulle.

    hohhoijakkaa

    Äänestä

En voi olla jatkamatta APU:n hyvää alustusta. APU:n alustuksesta puuttuu vielä yksi tärkeä piirre, joka näyttää esiintyvän tämän palstan erään toimijan toimissa, psyykkinen puolustuskeino nimeltä torjunta. Asian ymmärtämiseksi kannattaa lukea alla oleva teksti. Siihen on leikattu myös muita psyykkisiä puolustuskeinoja.

MITÄ MIELENTERVEYS ON?

Mielenterveys koostuu tunne-elämän, ajattelun ja sosiaalisten suhteiden tasapainoon liittyvistä tekijöistä. Siinä määritellään olevan olennaista mm. seuraavien asioiden:
- sisäinen eheys, minän eri puolten välinen tasapaino
- mielekkyyden kokemus
- realiteettien taju, nykyhetkessä eläminen, mielihyvän kokeminen
- kyky rakastaa ja tehdä työtä – kyky oppia!
- kyky solmia ja ylläpitää läheisiä ihmissuhteita ja tulla toimeen toisten kanssa
- kyky järkeviin ja joustaviin psyykkisen itsesäätelyn keinoihin
- oman toiminnan ja tunteiden jonkinasteinen tiedostaminen, ennakointi ja käsitteleminen.

Ihmisellä on monia keinoja tietoisesti ja tiedostamattaan säädellä psyykkistä tasapainoaan ja kokea elämänsä mielekkääksi. Ilmiötä nimitetään psyykkiseksi itsesäätelyksi.

Tavallisia psyykkisiä puolustuskeinoja on monia. Tällä palstalla näkyvät häiriöt tuntuvat olevan hädän huutoja seuraavin keinoin:
– projektio; ulkoistaminen, itsessä tapahtuvien prosessien heijastaminen toisiin,
– kohteensiirto; oman ahdistuksen siirtäminen muihin, usein viattomiin,
– arvon kieltäminen ahdistusta aiheuttavan asian tai ihmisen arvon kieltäminen, mitätöinti,
– torjunta: osittainen asian tai tunteen kieltäminen,
– fiksaatio: samaan toimintatapaan takertuminen.

Keinoja on myös muita. Kuten huumori, joka on monen arkipäivässä mukana. Se on miellyttävämpi, toisin kuin esimerkkinä kohteensiirto, jossa helposti kokonaiset ryhmät siirtyvät ahdistamaan yksilöitä omassa epätoivossaan.

APU on varmaan oikeassa, että atomivoima luo toisille ihmiselle erityyppisiä ahdistustiloja, joillekin erittäin voimakkaita. Tämän tyyppiset palstat ovat hyviä siitä näkökulmasta, että henkilöt voivat avautua anonyymisti ja kokevansa olevan hyödyksi muille ja sitä kautta itselleen. Jos tilanne on paha olisi kuitenkin hyvä kääntyä ammattiauttajien puoleen. Valitettavasti usein potilas itse ei huomaa sairauttaan.

Äänestä
  • Eiköhän kaikkein suurin ahdistava tekijä ole nimenomaan pelko lajin tuhoutumisesta.

    Kaíkkien elävien ainoa luonnollinen päämäärä on lajin säilyminen.

    Elävistä luontokappaleista ainoastaan ihminen tietää sen.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, jos näitä asioita käy arvioimaan, niin laajoja kysymyksiähän näistä tulee. Eikä varmaankaan kannata näillä palstoilla syvemmälle mennä. Se kuitenkin lienee totuus, että eivät nämä kysymykset tällä palstalla ratkea teknisistä kysymyksistä väittelemällä. Eli atomivoiman käyttöön ja tulevaisuuteen liittyvät kysymykset eivät näissä keskusteluissa ratkea yhtään mihinkään. Esitetyt väittämät eivät ole tasapainoista argumentointia. Tämän palstan keskustelua jonkun aikaa tutkineena, tulen kuitenkin seuraamaan päivän politiikka hiukan uudella mielenkiinnolla. Ajankäyttö asian puolesta (tai oikeastaan vastaan) on silti hämmästyttävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

apu kirjoitti:

Tällä keskustelupalstalla toimivien ydinvoiman puolestapuhujien tulisi ymmärtää muutamia vihreän liikkeen perustekijöitä. Yksilötasolla tietyille henkilöille luonnon ja maapallon saastuminen saattaa olla varsin ahdistava tekijä. Saastumista on vaikea käsitellä sen erittäin monista ja laajoista ulottuvuuksista johtuen. Tällöin ahdistus on helppo projisoida yhteen selkeään ja konkreettiseen kohteeseen. Tässä tapauksessa ydinvoimaan. Kuten muutkin fobiat niiden hallinta ja pelkotiloista irtipääsy on vaikeaa. Jos tähän yhdistyy voimakkaita, lähes uskonnollisia, kaikkivoipaisia oikean asian puolesta puhumisen tunteita, konkreettisen faktan ymmärtäminen on hankalaa. Myöskään osallistuminen normaaliin dialogiin on hankalaa.

Toinen näkökulma liittyy vihreään liikkeeseen organisaationa. Yleisiä johtamisen peruspilareita on läpi historian ollut vihollisen tunnistaminen eri organisaatioissa ja liikkeissä. Oikeutus tälle luodaan vaikka perusteet eivät olisi aukottomia. Se yhdistää omia joukkoja. Vihollinen täytyy olla konkreettinen, mutta sen liian tarkka tunteminen (muulle kuin johdolle) ei ole välttämättä tarpeen. Se voi olla jopa haitallista. Ydinvoima on kuvatun kaltainen kohde. Se on yhdistänyt vihreää liikettä jo useita vuosikymmeniä. Jos valinta olisi ollut esimerkiksi öljy, sen hallinta olisi voinut olla hankalampaa. Liian suuri osa ihmiskuntaa on riippuvaisia öljystä ja siitä ei näin ollen olisi saatu hyvää yhdistävää vihollista. Ydinvoima ja sen ympärille kiedottu mystiikka on taitavan johtamisen kautta saatu oivalliseksi vihreää liikettä yhdistäväksi tekijäksi. Kasvihuoneilmiön kautta on syntynyt vihreälle liikkeelle konkreettinen ongelma. Kioton sopimus vauhdittaa kehityskulkua, missä globaalisti ajaudutaan energiapulaan, jos ei hyväksytä ydinvoimaa yhtenä rakennuspalikkana energiantuotantotalossa. Tämä on hiukan uusia asia myös vihreälle liikkeelle. Globaalisti uusi tilanne on ajanut ennen varsin hyviä vihreän liikkeen asiakkaita ydinvoiman kannattajiksi.

Viitaten näihin kahteen näkökulmaan: yksilö- ja organisaatiotaso, on vaikea käydä debattia asiasta samoilla ymmärryksen asteilla ja lienee esimerkiksi turha yritys tämän palstan Vastaajan tapauksessa. On selvästi nähtävissä keskustelun ajautuvan miltei poikkeuksetta tilanteeseen, jossa argumentointi kääntyy tunnepohjaiseen vakuuttamiseen. Samankaltainen tilanne löytyy esimerkiksi uskontojen ympäriltä. Väittämät eivät perustu viime kädessä todelliseen fakta-tietoon vaan pyhiin kirjoituksiin, joihin on uskottava. Muutoin asiaa ei pysty käsittelemään esittäjän näkökulmasta. Skeptikolle tämä on vaikeasti hallittava tilanne. Näin myös ydinteknologiaan paneutuneelle ammatti-ihmiselle. Loppuun lienee hyvä todeta, ettei ydinvoima ole riskitöntä. Toivottavasti alan asiantuntijat tekevät asian eteen yhä enemmän, jotta pystyttäisiin tulevaisuudessa kuluttajille osoittamaan, riskien olevan marginaalisia laajuus huomioiden. Näin varmaan jo on, mutta laaja osa ihmiskuntaa tarvitsee lisää helposti ymmärrettävää tositietoa asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu